9

Villi ja vapaa

Katja Kokko | 18.12.2014

_DSC2456

Viime yönä olin unessa rakkaan hevosystäväni, suurimman opettajani luona. Aamulla sain tiedon, että hän on nyt poissa. Florentine laukkaa tästä eteenpäin villinä ja vapaana vihreämmillä niityillä.

Hevonen ei ollut omani ja yhteinen taipaleemme kesti ajassa mitattuna vain reilun vuoden. Rakastin häntä silti kuin omaani.

Ihastuin Florentineen jo ensitapaamisellamme. Aikeeni jatkaa esteratsastuksessa siitä, mihin viisitoista vuotta sitten jäin, muuttui Florentinen ansiosta hyvin nopeasti haluun sukeltaa kouluratsastuksen kiemuroihin. En ollut aiemmin kokenut yhtä syvää yhteyttä hevosen kanssa. Florentine auttoi minua keskittymään täydellisesti, johdatti johonkin paljon syvempään, mistä en ollut aiemmin tietoinen.

Kehittymisemme oli intensiivistä ja rakkaus syveni nopeasti. Yhteiset muistomme ovat elämäni kauneimpia. Saimme valmentautua espanjalaisen Grand Prix-tason huippukouluratsastajan opissa, viilettää pitkin vihreitä peltoja ja kokea lukuisia onnistumisia, joista voimakkaimmat ajoittuivat tähän syksyyn, vain muutamaan viikkoon ennen Florentinen lähtöä.

Rompun homeopaatti sanoi minulle kissaherran taistellessa syksyllä hengestään, että eläimet ovat täällä opettamassa meille jotakin ja kun niiden tehtävä on täytetty, ne lähtevät pois.

Välillä mietin, että kuvittelenkohan vain kaiken, mutta kokemaani Florentinen kanssa on silkka mahdottomuus pukea sanoiksi. Se on jotain niin kaunista, että kiitollisuus ylittää surun ja ikävän, vaikka suru onkin juuri nyt läsnä. Jotenkin taipaleemme vaiheet ja tarkoitukset tuntuvat minulle selkeältä.

Tämän hienon tamman lähtö jättää toki aukon rakkaaseen harrastukseen. Florentinen tavatessani lupasin kuitenkin, että hevoset eivät enää koskaan jää elämästäni. Parasta terapiaa lienee siis kivuta mahdollisimman pian uudestaan hevosen selkään, vaikka suurin suru saattaakin tulla juuri silloin. Aika näyttää, vieläkö tapaan elämässäni suuren hevosopettajan.

Lepää rauhassa rakas.

Kuva Mikko Rasila

/ / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Kyynelsilmin luin kauniin kirjoituksesi. Eläimen ja jotenkin erityisesti hevosen kyky päästä suoraan sydämeen on ihmeellinen ♥

  2. Hannele sanoo:

    Kauniisti kirjoitettu, Katja. Kyyneleet tulivat silmiin minullakin, vaikken lokakuun alussa uudelleenelvytetyn ratsastusharrastukseni aikana ehtinyt kertaakaan Florentinen selkään. Viimeksi viikko sitten tallilla käydessäni jokin voima veti kuitenkin Florentinen karsinan ääreen, ja pehmeä turpahan se sieltä lämpimän katseen kera minua, ventovierasta, tervehti.

    Tuo Rompun homeopaatin ajatus meitä täällä opettavista eläimistä on hyvin lähellä sitä, mitä itsekin nelijalkaisista ystävistämme ajattelen. Siltikin, suru on suuri, kun joku heistä poistuu.

    • Florentinessa yksi kaunein asia oli sen ystävällisyys. Kun karsinan oven avasi, se työnsi turvan aina syliin. Olen surullinen etten päässyt jättämään viimeisiä hyvästejä, paitsi unessa. Muutama viikko sitten otimme Nooran kanssa videota tunnillamme. Onneksi ehdimme tehdä sen, saan vielä kuulla tamman hörinän ja askeleet.

  3. Ulpu sanoo:

    Olenkin miettinyt, että vieläkö olet käynyt ratsastamassa, tosi surullista, että joudut luopumaan ystävästä. Hevoset on parhautta. <3

  4. Mari Vee sanoo:

    Voi miten surullista, että jouduit luopumaan rakkaastasi. Onneksi hyvät muistot ja yhteiset hetket jäävät ikuisesti sydämeen. Halauksia sinne!

  5. Kaunista… Eläimillä on puhdas sielu, meidän ihmisten sielua täytyy vielä puhdistaa kovasti.