AstrologiaBody & Mind

Uudenkuun ajankuva 5.6. – 3.7.2016

Astrologia | Body & Mind | 5.6.2016 | Kirsi Halla-Seppälä

Uudenkuun ajalle osuu nyt todella voimakkaat ja hieman ristiriitaiset suurkuviot, jotka aktivoivat kovin erilaisia asioita riippuen siitä, miten ne asettuvat itse kunkin henkilökohtaiselle kartalle. Uusikuu syntyy Kaksosissa 5.6. ja nostaa pintaan arvoihin sekä tärkeysjärjestykseen liittyviä kysymyksiä: raha ja rakkaus, sekä kaaos ja kontrolli lienevät kuukauden keskeisimmät kysymysmerkit, sillä uudenkuun kartan keskiössä on arvojen, kauneuden ja rakkauden lisäksi talousasioita symboloiva Venus.

Kaksosten merkissä alkava kuunkierto hellii heitä, joilla on kartalla tärkeitä tekijöitä maamerkkien (Härkä, Neitsyt, Kauris) puolivälissä, sillä uudenkuun kartalla on kaunis, harmoninen, kasvua ja laajentumista tukeva suurkolmio. Tämän energioiden luontevaa virtaamista kuvaavan kolmion muodostavat Merkurius Härässä, Jupiter ja kuun yläsolmu Neitsyessä sekä Pluto Kauriissa. Se on loistavan suotuisa yhdistelmä ja kuvaa aikaa, jolloin jokin idea tai projekti voi alkaa sujua kuin siunattuna, tai kun jokin elämän osa-alue alkaa vihdoin toimia, vakiintua tai kantaa hedelmää. Jotain tärkeää voi nyt manifestoitua mitä parhaimmalla tavalla, ja sen seurauksena voi syntyä mitä vain ihanaa, onnekkaista sopimuksista, suotuisiin yhteistyökuvioihin, henkiseen kasvuun ja unelmien konkretisoitumiseen.

Ristiriitaa ajan laatuun tuo toinen suurkuvio, joka heittääkin sitten hiekkaa (mahdollisesti unihiekkaa) rattaisiin isolla kädellä. Uudenkuun kartan Aurinko ja Kuu ovat yhtymässä Venukseen Kaksosissa, joka itsessään on ihastuttava rakkautta, sosiaalisuutta, kauneutta, harmoniaa ja mielihyvää lupaava yhdistelmä, mutta yhdessä kuunsolmujen, Neptunuksen, Saturnuksen ja Jupiterin kanssa kartalle piirtyy armoton ja ankara suurneliö, joka nostaa käsittelyyn yksilöllisesti juuri sen kaaokseen ja kontrolliin liittyvän ristiriidan, joka sinun elämässäsi kaipaa kohtaamista.

kaksoset uusikuu 2016 ©kirsihallaseppala

Karman herra, ankara koulumestari ja viikatemies ovat vain muutamia lempinimiä Saturnukselle, joka symboloi esteitä, rajoituksia, rakenteita, kuria ja kontrollia elämässämme. Uudenkuun kartalla Saturnus on vastapäätä tätä kaunista, hyväntahtoista, sosiaalista, kepeää ja kommunikoivaa Aurinko-Kuu-Venus -kolmikkoa, tuoden jäätävän henkäyksen hyviin aikeisiin, sosiaalisiin tilanteisiin, iloiseen yhteydenpitoon ja huolettomaan nautiskeluun. Saturnus edustaa sitä ääntä (sisällämme tai ulkopuolellamme), joka sanoo, että ei kannata, ei pysty, ei ole aikaa, ei ole rahaa, se on kiellettyä, se on turhaa, eikä siitä kuitenkaan mitään tule. Vaikka Saturnuksessa on myös paljon hyvää ja sillä on tärkeä paikka elämässämme, se osaa olla myös kertakaikkinen ilonpilaaja ja perusteellinen lannistaja. Joskus on vaikea tietää, onko Saturnuksen ääni vain pessimismiä ja pelkoon pohjautuvia uskomuksia, vai ihan vakavasti otettava totuuden ääni, joka koettaa herätellä itsepetoksesta ja epärealistisista unelmista. Suurristin toinen puoli nimittäin muodostuu ylenpalttista optimismia, suuria suunnitelmia ja elämänuskoa edustavasta Jupiterista, sekä eskapismia, harhaisuutta, valheellisuutta, pilvilinnoja ja ruusunpunaisia silmälaseja edustavasta Neptunuksesta.

Riippuu aivan täysin ihmisestä, hänen yksilöllisestä tilanteestaan ja omista astrologisista kuvioistaan, miten tämä suurristi toteutuu ja mikä puoli vaatii huomiota ja seuraamista. Jos olet luontaisesti saturninen ihminen; velvollisuudentuntoinen, ylivastuullinen ja kroonista syyllisyyttä poteva kontrollifriikki, ehkä nyt on aika höllätä otetta ja antautua elämänvirran vietäväksi. Sinulle tämä saattaa olla juuri se hetki, kun olisi tarkoitus heittäytyä boheemiksi taiteilijasieluksi, luottaa kohtaloon ja haltioitua elämästä kuin rakastunut mystikkorunoilija.

Mikäli taas olet elänyt elämäsi enemmän tai vähemmän vapaamatkustajana, vastuuta ja sitoutumista lykäten, ikuisen optimistisella ”happy-go-lucky” asenteella, ja antanut asioiden mennä omalla painollaan niin pitkälle, että pankkitilisi saldo on miinuksella, kotisi kaaoksessa, ruokavaliosi ja/tai päihteiden käyttösi riistäytynyt käsistä ja ihmissuhteesi pelkkää määrittelemätöntä säätöä, tämä on aika ottaa ohjat omiin käsiin, katsoa todellisuutta suoraan silmiin ja alkaa kantaa vastuu päätöksistä, jotka olet tehnyt jättämällä ne tekemättä.

Tämän kuunkierron tärkein asia on tunnistaa missä ja miten elämäsi kaipaa tiukkaa ohjaksiin tarttumista, priorisointia ja tärkeistä asioista huolehtimista sekä rempallaan olevan korjaamista, järjestelyä ja organisointia. Samanaikaisesti jokin muu elämänalue tai asia saattaa kaivata juuri päinvastaista asennetta. Selvitä siis itsellesi missä ja miten sinun olisi parasta päästää irti kontrollista tai tarpeesta ymmärtää ja hallita asioiden kulkua, ja luottaa siihen, että kaikki menee juuri niin kuin pitääkin, sitä paremmin, mitä vähemmän yrität itse tilanteeseen rajallisella tietoisuudellasi puuttua.  

Kuukauden keskeiset teemat: kontrolli, sitoutuminen, vakavoituminen, realiteetit, rakenteet, päätökset, elämän perustukset, vastuullisuus, velvollisuudet, kaaos, luovuus, heittäytyminen, haltioituminen, luottamus, optimismi, hallinnasta luopuminen, hyväksyminen, antautuminen, rakkaus, yhteys, yhdessäolo, elämästä nauttiminen, ilo

Kuukauden astrologiset koodit: Uudenkuun kartalla – Aurinko ja Kuu Kaksosissa yhtymä Venus, oppositio Saturnus, neliö Neptunus, neliö Jupiter, Mars perääntyy Skorpionissa, Saturnus perääntyy Jousimiehessä, Pluto perääntyy Kauriissa.

Neptunus alkaa perääntyä Kaloissa, Merkurius siirtyy Kaksosiin, Venus siirtyy Rapuun, Saturnus neliö Neptunus, Mars kvinkunssi Uranus, täysikuu Jousimiehessä, Aurinko siirtyy Rapuun, Jupiter yhtymä Kuun yläsolmu, Jupiter kolmio Pluto, Khiron alkaa perääntyä Kaloissa, Merkurius siirtyy Rapuun, Mars alkaa edetä Skorpionissa.

kirsihsxxx

Kirsi Halla-Seppälä – ratkaisukeskeinen terapeutti, astrologi, kouluttaja, läsnäolo- ja tietoisuusohjaaja

Kirsi on työskennellyt terapeuttina ja tehnyt astrologista konsultaatiota, sekä kirjoittanut, kouluttanut ja luennoinut itsetuntemusastrologiasta ja elämäntaidosta n. 20 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen. Kirsi vastaanottaa terapia-asiakkaita ja tekee tulkintoja Helsingin Katajanokalla sijaitsevalla vastaanotollaan.

http://kirsihallaseppala.fi/

 

Avainsanat: