6

Unohtunut uuden vuoden lupaus

Katja Kokko | 28.12.2016

florentine3

Blogini on varmasti saanut viimeisen parin vuoden aikana paljon uusia lukijoita, jotka eivät ole tietoisia hevostyttötaustastani. Nousin ratsaille ensimmäistä kertaa ollessani 3-vuotias, jonka jälkeen hevoset veivät sydämeni. Aloitin ratsastamisen 7-vuotiaana, jonka jälkeen elämääni ei juuri muuta mahtunutkaan, kuin hevoset. Kilpailin esteillä, valmentauduin ja minulla oli kaksi hoitoponia ratsastuskoulullamme. 12-vuotiaana itkin surun murtamana sitä tosi asiaa, etteivät vanhempani koskaan ostaisi minulle omaa hevosta.

Yläasteella hevoset saivat minut unohtamaan kiusaamisen, jatkuvan pelon yksinjäämisestä ja selän takana puhumisesta. Jos kosmetologiopintoni (tai halu päästä pois kauas ympäristöstä, jossa minua ei hyväksytty) eivät olisi vieneet minua pois pienestä kotikaupungistani, olisi ammattini ehkä tänä päivänä hevosiin liittyvä. Yhtenä päivänä jätin hevoset taakseni, pakkasimme tallikaappini isäni kanssa auton katolle ja huristimme pois tutulta tallilta, joka oli yhdeksän vuoden ajan ollut minulle tärkeämpi, kuin silloin tajusinkaan.

Siitä alkoi tauko, joka vierähti lopulta 14 vuoden mittaiseksi satunnaisia ratsastuskertoja lukuunottamatta. Unet hevosista eivät koskaan jättäneet rauhaan. Kolme vuotta sitten Helsinki International Horse Show laukaisi minussa niin sietämättömän ja käsinkosketeltavan kaipuun hevosiin, että aloin etsiä pääkaupunkiseudulta tallia, jossa voisin aloittaa ratsastuksen uudelleen turvallisessa ympäristössä. Naputtelin intuitiivisesti viestin Ratsastuskoulu Knaperbackaan Sipooseen, josta pian löysinkin itseni yksityistunneilta. Suunnitelmani oli palata esteille, herättää vanhat taitoni henkiin. Vaan toisin kävi. Nousin ensimmäisellä tunnillani entisen kilpaesteratsun, Florentinen, selkään, joka muutti käsitykseni koko ratsastamisesta. Tamman jalat eivät kestäneet enää hyppäämistä, mutta se vei sydämeni mennessään. Siitä alkoi vuoden mittainen rakkaustarina Florentinen kanssa. Kipusin tuon lempeän eläimen selkään viikottain, opin herkkyyttä, josta minulla ei ollut aiemmin aavistustakaan. Kävimme espanjalaisen Grand Prix -tason valmentajan kouluvalmennuksessa ja vietimme elämäni vaikeimman kesän päätteeksi yhdessä kokonaisen viikon, laukaten pitkin vihreitä peltoja.

Sitten tuli syksy. Florentine laukkasi vihreämmille niityille. Sen jälkeen en ole noussut ratsaille.

florentine2

Vuonna 2015 uuden vuoden lupaukseni oli kivuta uudelleen hevosen selkään. Lupaus unohtui, osittain siksi, etten uskonut kokevani vastaavaa yhteyttä kenenkään toisen hevosen kanssa. Seurasin, kun Knaperbackaan saapui pari uutta hevosta. Orastava kiinnostus heräsi. Sitten tulivat aikatauluongelmat. Yksi ratsastustunti Sipoossa vie käytännössä niin paljon aikaa, ettei samana päivänä lähdetä enää ohjaamaan joogaa.

Muutin uuteen kotiin kaksi viikkoa sitten. Vanhassa kodissa ratsastussaappaani lojuivat eteisessä, odottivat, että vetäisin ne jalkaani. Uudessa kodissa ne joutuivat varastoon tilanpuutteen vuoksi. Mutta jotain naksahti päässäni (tai sydämessäni) tänään. Poden kamalinta flunssaa sitten naismuistiin, kuitenkin jo toipumaan päin. Hevoset ja Florentine tulivat taas mieleeni (tai ehkä Florentine palasi muistuttamaan minua lupauksestani). Kirjoitin äsken sähköpostia Marialle, Knaperbackan omistajalle. Toivottavasti olen ratsailla jo parin viikon sisällä. Toivon, että tällä kertaa hevoset eivät enää jää elämästäni. Lupaan yrittää parhaani.

florentine

Kuvat Mikko Rasila

/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. veera sanoo:

    Florentine on kuin ilmetty Carissima! Hevonen joka oli luonani 26 vuotta, varsasta asti. Samanlainen pieni tähdenaihe otsassakin 🙂

  2. Ulpu sanoo:

    Hienoa Katja, tätä olenkin odotellut! 🙂 Toivottavasti saat hevostelun mahtumaan aikatauluusi, se on vaan niin parasta.

  3. siru sanoo:

    Onpa kiva, että päätit vielä palata tallille. Toivottavasti kuullaan jatkossa myös heppajuttuja. Hevoset vaan on niin <3. Ja pitää tiukasti kiinni tässä hetkessä.