Beauty

Tyhjästä ilmestynyt ihottuma

Beauty | 26.1.2017 | Katja Kokko

Ihottumantutkimuskeskuksesta huomenta! Täällä on suoritettu viikon ajan ihmiskoetta ihottuman parantamisesta.

Viikko sitten rasvailin ihoani normaalisti iltapesun jälkeen, kun huomasin polvitaipeeseeni ilmestyneen punaista ihottumaa aivan tyhjästä. Olin vain muutamaa minuuttia aiemmin ajellut säärikarvoja suihkussa ja olisin taatusti huomannut ihottuman, jos se olisi siinä ollut. Punainen läntti näytti tismalleen samalta kuin atooppinen ihottuma. Isälläni on atopiaa ja siitepölyallergia, mutta itselläni on esiintynyt atopiaa ainoastaan 17-vuotiaana yhtenä talvena, jolloin silmänympärysihoni ja muistaakseni kyynärtaipeeni olivat ihottumalla. Olin siis täysin puulla päähän lyöty moisesta läntistä, joka ei hävinnytkään sitten yhdessä yössä, kuten yleensä, jos jonkinlaista punoitusta olen joskus iholleni saanut.

Huushollista sattuu onneksi löytymään jos jonkinlaista salvaa, joten ainakin sain suorittaa kokeen itselläni, mikä ihottumaan auttaisi parhaiten. Rasvasin sen ensi töikseni Neal’s Yard Remediesin Calendula Creamilla, joka on tarkoitettu juurikin ihottumille sekä erilaisille ihoärsytyksille. Voide on koostumukseltaan kuin lääkevoidetta ja siinä on 10 % kehäkukkaa. Aamulla ihottuma oli selkeästi rauhoittunut, mutta iltapäivällä se alkoi poltella ja punoitus nousi takaisin. Muistin kaapistani löytyvän avaamattoman purnukan Essen Probioottiseerumia ja levitin sitä molempiin polvitaipeisiin (toisessa polvitaipeessa oli kaksi pienen pientä pistettä ihottuman alkua) ja sen päälle Calendula Creamia.

Ihottumaa kirveli aluksi, kun siihen levitti yhtään mitään, mutta puolessa tunnissa iho alkoi rauhoittumaan. Parin päivän ajan ihottuma noudatti kaavaa, että se ärtyi iltaisin suihkun jälkeen, mutta rauhoittui yön aikana (kuten ihottumilla on tapana). Oikeastaan päivän aikana näki sen ”todellisen” tilanteen, kun liikuin ja puuhastelin. Ihottuma alkoi punoittamaan iltaa kohden, mutta polttelu hellitti parin päivän rasvailun jälkeen. Hoidin ihottumaa kolme kertaa päivässä probioottiseerumilla ja kehäkukkavoiteella; aamuin, illoin ja kerran (tai kaksi) keskellä päivää. Kolmantena päivänä kävin ostamassa homeopaattista Sulphuria, sillä sen kuvaus sopi tismalleen ihottumani tuntemuksiin. Kun ihottuma lähti pikkuhiljaa parantumaan, se alkoi puolestaan kutista. Vaihdoin Calendula Creamin Neal’s Yardin Stellaria Creamiin, joka on samantyyppistä lääkevoidemaista rasvaa, mutta sisältää kehäkukan sijasta 10 % pihatähtimöä, joka auttaa rauhoittamaan kutinaa (luin tuotteen arvosteluista, että tästä oli moni kutisevasta ihottumasta kärsivä saanut apua ja nukuttua yönsä rauhassa ilman jatkuvaa raapimista).

Nyt viikkoa myöhemmin ihottuma on melkein parantunut. Jäljellä on kuiva läntti ihossa ja vielä eilen iltaa kohden se alkoi punoittamaan ihan lievästi. Tänä aamuna tilanne oli kaikista paras, tiedä sitten johtuuko Sulphurista, jota otin taas eilen yhden pillerin (aiemmin olin ottanut yhteensä kolme pilleriä). Kuvista näkee hyvin ihottuman kehittymisen sen alkamispäivästä tähän aamuun. (ah, koko blogihistoriani huonolaatuisimmat kuvat! Voin kertoa, että oman polvitaipeen kuvaaminen kännykällä on melko haastavaa puuhaa ja valokin on ihan erilainen kuvissa, sillä kuvia piti ikuistaa sen illalla että päivällä).

Olen pohtinut, mistä kummasta ihottuma johtui, mutta spekuloida voi ihan loputtomiin saamatta yhtä oikeaa vastausta. Eilen tuli kuitenkin puheeksi tuttavani kanssa, mitä pistettä polvitaive voisi heijastella (en vielä löytänyt vastausta tähän) ja joku mainitsi maksan ongelmat. En saanut selville, voiko polvitaive heijastella maksaa, mutta sen muistan, että eräässä hoidossa minulle on kerran sanottu, että maksani kaipaa puhdistusta. Toisenkin kerran olen törmännyt samaan kehotukseen. Luin uudelleen homeopaattisen Sulphurin kuvauksen ja kappas, se puhdistaa myös maksaa. Mielenkiintoista. Ensi viikolla olen menossa ayurvedakonsultaatioon, joten katsotaan tuleeko sieltä jonkinlaista tulkintaa asiaan.

Jatkan edelleen polvitaipeen hoitamista probioottiseerumilla ja Calendula Creamilla (vaihdellen Stellarian kanssa), kunnes mitään jälkiä ei enää näy. Ihottumat ovat mystisiä ja kaikilla niiden hoitoon eivät toimi samat rasvat, mutta itse huomasin selkeästi, että iho alkoi rauhoittumaan probioottiseerumin ja kehäkukkavoiteen yhdistelmällä. Weledan Skin Foodiakin kokeilin, mutta se oli aivan liian rasvaista saaden ihon ärtymään ainakin ihottuman alkuvaiheessa. Probioottiseerumi on öljyä, mutta koostumukseltaan erittäin ohutta ja nopeasti imeytyvää. Neal’s Yardin salvat puolestaan muistuttavat  kortisonivoiteiden koostumusta ja imeytyvät todella hyvin, joten jos kärsit ihottumasta, niin suosittelen ainakin kokeilemaan tätä komboa.

Millaisia luonnollisia konsteja te olette löytäneet ihottuman hoitoon?

Kuvat Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Avainsanat: , , , , ,