Beauty

Täydellisten ripsien salaisuus

Beauty | 29.5.2017 | Katja Kokko

Olen unohtanut tiedottaa tärkeästä asiasta täällä blogin puolella: julkaisin viikko sitten elämäni ensimmäisen You Tube -videon! Aihe on niinkin tärkeä, kuin täydellisen ripsivärin löytäminen luonnonkosmetiikasta. Video ei todellakaan ole pro laadultaan eikä millään tavalla siloiteltu. Kaiken lisäksi You Tube pikselöi kuvan, kun sen lataa palveluun, mutta olen päättänyt, että aivan sama. Olen noin pari vuotta muhitellut ajatusta videoiden tekemisestä, joten en voi asettaa rimaa liian korkealle, vaan antaa vain mennä. Pääasia, että aloitan.

Toivottavasti pidätte videosta, seuraavaksi on suunnitelmissa Juice Beautyn Phyto-Pigments meikkivoiteen levityksen ja peittävyyden demonstrointi, sillä saan tuotteesta käsittämättömän paljon kyselyitä. Jos viitsitte, niin käykää liittymässä kanavani tilaajaksi, sillä saatuani sata tilaajaa, saan lisää asetuksia käyttööni You Tubessa.

Tällä viikolla blogissa on luvassa mm. islantilaista luonnonkosmetiikkaa, tarina naisia voimaannuttavista matoista sekä erään minulle rakkaan ihmisen esittely, jolla on annettavaa myös teille. Rentoa maanantaita!

Avainsanat: , ,

Beauty

8 kommenttia artikkeliin “Täydellisten ripsien salaisuus”

  1. Eve

    Hei, kerroit videolla että käytät shu uemuran ripsientaivuttimia. Mistä olet ostanut ne tai mistä ostat vaihtokumeja niihin? Saako niitä mistään Suomesta? Googlettelin ja löysin, että strawberry.net myy kyseisiä taivuttimia. Epäilyttää tuotteiden aitous mitä lueskelin kommentteja sivustosta… onko sulla kokemusta tai tietoa kyseisestä nettikaupasta? 🙂

    • Olen ostanut omani Pariisista suoraan enkä ole koskaan löytänyt niihin erikseen vaihtokumeja. Pakkauksessa on mukana yksi vaihtokumi. Ei ole mitään kokemusta tuosta nettikaupasta valitettavasti. Nuo taivuttimet on legendaariset!

  2. Jenni

    Moi,
    osaatko sanoa kuinka kauan noin suunnilleen 30ml pullo Vintner’s daughteria kestää 1x/pvä käytettynä? Hinta on niin suolainen, ettei kovin montaa kertaa vuodessa raaskisi ostaa,jos raaskii ylipäänsä kokeillakaan

  3. Nuppu Tanskanen

    Hei Katja, sun videos innoittama kävin ostamassa Dr.Hauschkan ripsi ja kulmageelin ja tietysti volume mascaran (mulla on se lila) ja täytyy sanoa että todellakin TOIMII…lisää videoita, eikä haittaa vaikkei olis ”täydellisiä” ajatus tuli hyvin esille, lisää samaa..

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>