2

Elämä ilman kipua

Katja Kokko | 30.5.2017

Haluan esitellä teille tänään erään minulle rakkaan ja tärkeän ihmisen. Hänen nimensä on Teemu ja olemme tunteneet toisemme jo lähemmäs viisitoista vuotta. Noihin vuosiin mahtuu melko mielenkiintoisia polkuja, mitä ollaan tahoillamme kuljettu. Välillä ollaan asuttu vierekkäisissä taloissa ja aloitettu astangajooga samaan aikaan toisen mitään tietämättä, välillä ei olla nähty toisiamme pitkään aikaan. Muutama vuosi sitten Teemu ilmestyi eräänä aamuna meidän joogasalille Hyvinvoimalaan, jonka jälkeen olemme olleet tekemisissä paljonkin ja hänestä on tullut minulle tärkeä ihminen. Teemu on minulle toteemiolento, johon luotan kuin peruskallioon.

Teemu on ammatiltaan urheiluhieroja ja osteopaatiksi hän valmistuu elokuussa. Hän on ihmisanatomian Sherlock Holmes, jonka hoitopöydälle könyän aina, jos kehoni ilmoittaa ettei kaikki ole kunnossa. Joogan ja liikkumisen myötä olen tottunut käymään hoidoissa joka tapauksessa vähintään joka toinen kuukausi, jotta kipuja ei pääsisi syntymään eivätkä ne kroonistuisi. Suosittelen säännöllistä kehonhuoltoa ammattilaisen käsittelyssä muillekin.

Kehon kanssa työskentely on Teemulle sydämen kutsumus. Työnsä lisäksi hän on käsittämätön urheilija (yli-ihminen, jos minulta kysytään), sillä ei ole lajia, missä Teemu ei olisi hyvä. Astangajooga, uinti, kiipeily, sukellus, kamppailulajit, miekkailu, laskettelu ja melonta – vain muutamia mainitakseni. Hän on hypännyt aktiivisesti laskuvarjolla (takana on yli 700 hyppyä) ja nuorempana hän saikin lempinimen Extreme-Teme, koska oli valmis kokeilemaan ihan mitä tahansa lajia. Jooga, meditaatio, Qi-kong energiaharjoitukset, pitkät kävelylenkit paljan jaloin metsässä ja pranayama-hengitysharjoitukset ovat olleet Teemulle jo monta vuotta kaikista tärkeimpiä harjoituksia kehon ja mielen tasapainon ylläpitämiseksi. Teemulle on elämässä tärkeintä tehdä työtä toisten hyväksi, joogatilassa eläminen ja sen tavoittelu sekä lapset. Hänet tekee onnelliseksi pelkästään se, että saa kävellä paljain jaloin tällä maalla – ja se hänen rauhallisesta, välittömästä ja turvallisesta olemuksesta huokuukin.

Teemu on minun tavoin joogaopettajamme Magnus Appelbergin mentoroitava. Hän avustaa ja tuuraa Magnusta Hyvinvoimalan aamujoogassa ja tänä kesänä heinäkuussa hän pitää kaikki salimme aamutunnit Magnuksen ollessa lomalla (lisätietoja heinäkuun aamujoogasta täällä).

Teemu on tehnyt erilaisia kehohoitoja ja hierontaa vuodesta 1996. Hän on opettanut anatomian teoriaa ja hierontaotteita Helsingin Urheiluhierojaopistolla ja toiminut lisäksi kolmessa Veikkausliigan jalkapallojoukkuessa vastaten pelaajien vammojen ennaltaehkäisystä ja niiden kuntouttamisesta. Teemun vastaanotto oli pitkään Helsingin Urheiluhierojilla ja hän on ehdottomasti ensimmäinen ihminen, jolle passitan omat oppilaani, ystäväni ja tuttavani heidän etsiessä hyvää hierojaa, osteopaattia tai apua kipuihinsa ja niiden ennaltaehkäisyyn. Viimeisen vuoden aikana Teemulla alkoi kypsyä ajatus ihan oman praktiikan perustamisesta (jo oli aikakin, sanon minä!) ja kun universumi heitti eteen juuri sopivan tilan, oli päätös selvä. Ja arvatkaapa, missä tämä tila sijaitsee? Meidän joogasalilla Hyvinvoimalassa! Parasta ikinä! Saan ensinnäkin ohjata omat oppilaani suoraan Teemun käsittelyyn seinän toiselle puolelle, mutta en varsinaisesti valita myöskään siitä, että näemme jatkossa useammin.

Uutta praktiikkaa ideoidessa Teemulle selkeni, että hän haluaisi luoda konseptista mahdollisimman kokonaisvaltaisen ja kattavan. Siispä hän päätyi rekrytoimaan mukaan lisää ihmisiä, jotka olisivat koko yrityksen sydän. Joukkoon liittyi kolme upeaa naista, Katariina, Stina ja Marina. Vaikka en ole käynyt kenenkään heidän käsittelyssä, tiedän, ettei Teemu pyytäisi mukaan omaan yritykseensä ketään muita kuin superammattilaisia, joilla on hyvä energia. Katariina on ammatiltaan urheiluhieroja ja hän opiskelee parhaillaan osteopaatiksi. Stina on puolestaan fysioterapeutti, joka käyttää työssään apuna mm. triggerpoint-terapiaa. Marina on urheiluhieroja, joka yhdistää hoidoissa klassista hierontaa, urheiluhierontaa sekä passiivisia venytyksiä.

Uusi konsepti on nimeltään Body Mechanics Helsinki ja se sijaitsee joogasali Hyvinvoimalan yhteydessä osoitteessa Merimiehenkatu 21. Vastaanotto aukeaa ensi viikon maanantaina 5.6. Kolmosen ratikalla pääsee vain kivenheiton päähän salista. Teemu ja Body Mechanicsin naiset hoitavat ja ennaltaehkäisevät tuki- ja liikuntaelimistön kipu- ja häiriötiloja. Heidän tavoitteena on kivuton elämä, jossa kehon tuomat rajoitteet voidaan minimoida ja liikkuminen arjessa, harjoituksissa sekä ammatissa olisi mahdollisimman vaivatonta ja kevyttä. Työ ei ole kenellekään tästä joukosta puurtamista, vaan sydämen kutsumus edistää ihmisten hyvinvointia. Lämmin ja välittävä tunnelma takaavat sen, että vastaanotolle on mahdollisimman mukava ja rento tulla. Jos henkilökunta ei jostain syystä pysty itse auttamaan asiakasta hänen ongelmissaan, he pyrkivät löytämään sopivat ammattilaiset kattavan yhteistyökumppaniverkostonsa kautta. Voit siis taatusti luottaa olevasi hyvissä käsissä.

Body Mechanicsin hoitomuotojen tarjonta on kattava ja löydät sen kokonaisuudessaan täältä. Sinun ei tarvitse tietää, mikä hoitomuoto on juuri sinulle sopivin, sillä ensimmäisellä käynnillä tehdään kattava kartoitus tilanteestasi ja toki voit myös ottaa yhteyttä suoraan henkilökuntaan, jos kaipaat lisätietoa tai suosituksia hoidoista. Löydät koko henkilökunnan esittelyn ja yhteystiedot täältä. Hinnasto on saatavilla puolestaan täällä.

Voit tulla vastaanotolle esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

– yleinen väsymyksen tunne

– liikelaajuuksien puute

– yleiset jännitystilat

– lihaskivut ja -krampit

– urheilu- ja rasitusvammat

– akuutit ja krooniset selkäkivut

– raajojen puutumiset ja säryt

– niska- ja hartiaseudun kivut

– päänsäryt

– huimaus- ja tasapainohäiriöt

– rintarangan kivut

– nivelten kiputilat

– tennis- ja golfkyynärpäät

– voiman puutteet

– leikkaukseen valmistelut

– leikkausten jälkeinen kuntoutus

– voit myös tulla vastaanotolle, vaikka et kärsisi mistään vaivasta, sillä hoidot ennaltaehkäisevät kipujen ja jännitystilojen syntymistä ja rentouttavat hermostoa.

Viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana ohjatessani joogaa olen kohdannut lukuisia oppilaita, joilla on hoitamattomia ja kroonistuneita kiputiloja. Kipuun ja kehon jännitystiloihin tottuu niin helposti, että niistä tulee osa arkea, joiden kanssa vain elää. Niska- ja hartiakivuista totutaan kärsimään, mutta kivulle tai sen aiheuttajalle ei tehdä mitään. Kipujen ja jännitysten avaaminen on kuitenkin mahdollista ja se parantaa kokonaisvaltaisesti koko elämän laatua. Toisen ihmisen kosketus on myös aina terapeuttinen kokemus, joka hoitaa pintaa syvemmältä. Sen vuoksi kehoa on hyvä huoltaa käymällä säännöllisesti hoidossa, vaikka mistään varsinaisesta vaivasta ei kärsisi – tosin en ole koskaan tavannut henkilöä, jolla ei olisi kehossa jonkinlaista kipua tai jumia.

Jos kärsit jostain edellä mainituista oireista tai tiedät olevasi hierojan tarpeessa, varaa aika hoitoon nyt. Koska Teemu on maailman paras tyyppi, hän tarjoaa blogini lukijoille 10 % alennuksen ajanvarauksista, jotka on tehty 30.5.-31.7.2017 välisenä aikana. Saat alennuksen, kun mainitset ajanvarauksen lisätiedoissa KATJA.

Kertokaapas rehellisesti, milloin viimeksi ja kuinka usein käyt hierojalla?

Ps. Käykää liittymässä myös Body Mechanics Helsingin Instagram-seuraajaksi!

Kuvat Katja Kokko

/ / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Tiina sanoo:

    Eipä voisi kauniimmin aiheesta kirjoittaa!
    Teemu voimakkaan läsnäoleva ja sydämellinen vastaanotto on ollut parasta mitä kroppani kivuille ja mieleni painolasteille on ikinä tapahtunut.
    <3 <3 <3
    Seuraava vastaanottoaika on varattuna!