16

Täräyttäen takavasemmalta: 100% Pure

Katja Kokko | 15.3.2018

Kaupallinen yhteistyö: House of Organic, sisältää alekoodin

Mistäköhän sitä tällä kertaa tämän hypetyksen aloittaisi? Joudun melkein himmailemaan ylistäviä adjektiivia epäuskottavuuden pelossa. En nimittäin kuuna päivänä olisi uskonut, että 100% Puren ihonhoitotuotteet löisivät minut täysin ällikällä, ainakaan kovin suuressa mittakaavassa. Olen tutkinut tuotteiden raaka-aineita pitkään ja todennut, että ne ovat kiinnostavia ja ajan hermoilla – tai melkein tekisi mieli sanoa, että aikaansa edellä, sillä ihan kaikkiin aktiiviaineisiin en ole edes kosmetiikassa törmännyt, lisäravinnepuolella kylläkin. Tuotteissa on kiinnostanut myös se, että ne eivät sisällä iholle turhia täyteaineita eivätkä puhdistettua vettä.

Olemme käyneet Inken kanssa monta kertaa kiihkeitä keskusteluja 100% Puren ulkoasusta, jossa on vähän semmoinen Tiimari-tuulahdus. Purkit eivät ole mikään graafisen suunnittelun taidonnäyte, joka syö niiden kiinnostavuutta. Vaikka purkkien sisältö olisi todella timanttista, siitä täytyy kuulla jostain erikseen, sillä muuten tuotteet saattavat hyvinkin mennä aivan sivu suun. Mutta kun sisältöön pääsee käsiksi, ei ulkoasu enää haittaa, koska tuotteiden teho puhuu puolestaan. (Tosin minusta näissä puteleissa kivaa on hempeän pastelliset värit, ei ollenkaan pahimmasta päästä verrattuna vaikka moneen saksalaiseen luonnonkosmetiikkasarjaan.)

House of Organiciin tuli juuri kunnon satsi 100% Puren uusia ihonhoitotuotteita. Meidän piti alunperin tehdä juttu vain uusista fermentoituja raaka-aineita sisältävistä tuotteista. House of Organicin Jyri pakkasi minulle testiin kuitenkin myös läjän muitakin uutuuksia ja lopulta kävi niin, että minun oli pakko saada kaikki samaan postaukseen, sillä olisi silkka vääryys ja mahdottomuus tiputtaa jotain pois, koska tuotteet ovat aivan huikeita!

Ihan välittömästi tämä hurahdus (kyllä, nyt voidaan jo puhua näin vakavasta tilasta) ei tosin tapahtunut. Tuotteet nimittäin tuoksuvat tosi pistävälle, joka häiritsi itseäni parilla ensimmäisellä käyttökerralla. Mutta sitten aloin näkemään mitä iholleni tapahtui (tässä kohtaa joudun pidättelemään ylisanoja, hukutin teidän sijastanne niihin Inken). Joka aamu kun heräsin 100% Puren tuotteilla edellisenä iltana läträttyäni, heräsin aamulla aivan ihmeellisellä iholla, kuin olisin tullut suoraan kasvohoidosta! Mikään tuotteista ei varsinaisesti noussut ylitse muiden, sama efekti tapahtui kaikilla. Minun ihoni siis selkeästi rakastaa tämän sarjan puteleita.

Tuotteissa parasta on huikean hyvien aktiivisten aineiden lisäksi koostumukset, jotka ovat ylläri ylläri: täydellisen liruja ja ohuita eli superkosteuttavia! Eipä mikään ihme, että iho niitä siis rakastaa ja ohuita koostumuksia on todella helppo kerrostaa iholle eivätkä ne rullaa toistensa päällä tai meikkivoiteen alla. Yleensähän en ole puhdistusgeelien ystävä, mutta kahdesta kokeilemastani puhdistusgeelistä Berry Nectar putsari jättää ihon jopa aavistuksen ”öljyisen” tuntuiseksi. En siis tarkoita, että iho jäisi rasvaiseksi tai muuta sellaista, vaan joustavaksi ja pehmeäksi eikä hydrolipidikalvo eli ”ihon oma kosteusvoide” peseydy pois iholta.

Huikea testijoukkoni sisälsi siis kaksi putsaria: Fermented Rice Water putsarin, ja Berry Nectar putsarin. Fermented Rice Water Toner kasvoveden, kolme seerumia: Fermented Rice Water seerumin, Green Tea EGCG seerumin ja Sea Culture Replenishing seerumin, Super Fruit Oil Nourishing silmänympärysvoiteen, Acai Pulp kuorintanaamion ja kaksi kosteusvoidetta: Green Tea EGCG Concentrate voiteen ja Hydra Drench voiteen. Kauppaan on putkahtanut vielä tämän jälkeen pari uutuutta ja itseäni kiinnostaisi ainakin Coconut Oil Moisture puhdistusmaito, Sea Culture Hydrating kasvovesi sekä Sea Culture Extra Riche kosteusvoide.

Tuotteita on niin paljon, että en kirjoita kaiken kattavaa arviota jokaisesta vaan mainitsen tärkeimmät raaka-aineen ja ihotyypit, joille tuotteet parhaiten sopivat. Ja jokaista tuotetta yhdistää sama ylistys täydellisen ohuesta sekä kosteuttavasta koostumuksesta, erinomaisista aktiiviaineista ja siitä, että tuotteet eivät sisällä turhia täyteaineita eivätkä puhdistettua vettä. Lisäksi kaikille on yhteistä pistävä tuoksu, joka tulee raaka-aineista, mutta itse totuin siihen lopulta nopeasti.

Fermentoiduista raaka-aineista onkin ollut puhetta blogissa paljon ja ne ovat tällä hetkellä raaka-ainetrendi: mitä korealaiset edellä, sitä muu maailma perässä. Ja etenkin 100% Pure tuntuu reagoivan trendeihin valoakin nopeammin. Sarjan fermentoituja aineita sisältäviä tuotteita on kolme: putsari, kasvovesi ja seerumi. Näiden tuotteiden aktiiviset aineet on suunnattu erityisesti pigmenttiläiskille ja niiden ehkäisyyn. Joukosta löytyy litania aineita, jotka auttavat hillitsemään melaniinia tuottavan tyrosinaasientsyymin toimintaa ja melanosomien kulkeutumista ihon ylempiin kerroksiin eli suomeksi sanottuna auttavat hillitsemään ihon pigmentin muodostusta. Lisäksi tuotteissa on entsymaattisesti ihoa kirkastavia hedelmäuutteita. Aktiiviaineita ovat mulperivesi, fermentoitu riisivesi, sitruuna, papaija, ananas, lakritsinjuuri, paju, sianpuolukka (joka sisältää vaalentavaa arbutinia), niasiiniamidi (B3-vitamiini), C-vitamiini ja shiitakesieni. Nämä ovat kaikki aineita, mitä käytetään hyvin paljon korealaisessa kosmetiikassa, koska korealaiset rakastavat kirkastavia ja vaalentavia tuotteita.

Pidin itse kaikista fermentoiduista tuotteista todella paljon, jopa putsarista geelimäisyydestään huolimatta. Rice Water putsari pesee hitusen enemmän kuin Berry Nectar, mutta mistään järisyttävästä erosta ei nyt puhuta. Putsarit ovat koostumukseltaan todella ohutta ja juoksevaa geeliä. Berry Nectar putsarin tehoaineista löytyy karpalomehua, mansikkaa, mustikkaa, karhunvatukkaa, mustaherukkaa, vadelmaa, omenaa, gojimarjaa, tyrniä, acaimarjaa ja sitruunaa. Marjauutteet sisältävät hedelmähappoja, jotka pehmittävät pintakuivaa sekä karheaa ihoa.

Kaikki kokeilemani kolme seerumia olivat timanttisia. Green Tea EGCG seerumi kuitenkin oli kuitenkin erityistä kiinnostusta herättävä sen sisältämän EGCG:n ansiosta, johon törmäsin vastikää kosmetiikan sijasta lisäravinnepuolella. Ilmeisesti jonkin sortin trendiaine tässäkin. EGCG on vihreän teen sisältämä mikroravinne, joka on juurikin vihreän teen terveyshyötyjen salaisuus. Ihonhoidollisista vaikutuksista en osaa kuitenkaan sanoa sen enempää, kuin että se suojaa vapailta radikaaleilta ja niiden aiheuttamilta soluvaurioilta. Lisäksi seerumissa on toinen todella kiinnostava aine, nimittäin yerba mate! Matehan on myös tuttu terveysjuoma, jossa on myös runsaasti antioksidantteja, hivenaineita ja klorofylliä eli lehtivihreää. Seerumi sisältää myös vihreän teen uutetta, hyaluronihappoa, acai- ja gojimarjaa sekä avokado- ja ruusunmarjaöljyjä. Seerumi on koostumukseltaan ohutta geeliä.

Green Tea EGCG seerumille löytyy kaveriksi Green Tea EGCG Concentrate kosteusvoide, joka sisältää seerumin kanssa samojen aktiiviaineiden lisäksi rooibosta, cameliaöljyä, acaivoita ja skvalaania ja sen pohjana toimii yerba mate -vesi, kun taaskin seerumissa aloe vera. Toisin kuin tuotteen kuvauksessa mainitaan, voiteen koostumus on kyllä ohut, mutta ehkäpä sitä voi liruvoiteiden mittakaavalla sitten kutsua täyteläiseksi. Green Tea EGCG tuotteet sopivat erityisen hyvin elottomalle ja samealle iholle, joka altistuu ilmansaasteille, toimistoilmalle ja voimakkaalle ilmastoinnille. Nämä tuotteet ovat loistavia ihon vahvistajia kaikille ihotyypeille eivätkä taatustu tuki ihohuokosia.

Olen aina rakastanut leviin pohjautuvia tuotteita, joten Sea Culture seerumi olikin heti kiinnostavien tuotteiden listalla. Sea Culture tuotteista löytyy myös kasvovesi ja kosteusvoide, mutta nämä ilmestyivät kauppaan vasta sen jälkeen kun olin jo testituotteeni saanut, joten niiden kokeilu jäi nyt toiseen kertaan. Seerumissa on jälleen todella kiinnostavat raaka-aineet: chiavettä, ruskolevää ja kelp-levää sekä fermentoitua Candida Saitoana -hiivaa. Levät ja hiivat ovat loistavia aineita ikääntyvälle iholle ja Sea Culture tuotteet onkin suunnattu erityisesti juonteiden siloittamiseen, ihon kiinteyttämiseen ja kosteuttamiseen. Mielestäni ne sopivat myös kuuriksi pintakuivalle iholle sekä iholle, joka on altistunut haastaville ilmastollisille olosuhteille – eli mitä parhaimmin juuri tähän vuodenaikaan meille Suomessa!

Levistä vielä sen verran, että niissä on runsaasti aminohappoja, polysakkarideja, mineraaleja ja vitamiineja, jotka tasapainottavat ihon toimintoja, elvyttävät, kosteuttavat, kiinteyttävät, virkistävät, suojaavat vapaiden radikaalien aiheuttamilta soluvaurioilta ja parantavat solujen aineenvaihduntaa.

Molemmat testikosteusvoiteeni osoittautuivat niin timanttisiksi, että tursotan tuubit tyhjäksi taatusti viimeistä pisaraa myöten. Hydra Drench kosteusvoide lunastaa sananmukaisesti sen mitä jo nimessään lupaa: voide antaa iholle kunnon tehotujauksen kosteutta. Aika osuvasti muuten käännetty House of Organicin sivuilla sana hydrating; nimittäin ihon nesteytykseksi. Suorastaan nerokasta, miksen itse ole koskaan hoksannut tätä suomenkielen sanaa, vaan koittanut selittää sanojen hydrating ja moisturising eroja vesikosteutuksella?! Noh, eihän tässä ole työuraa takana kuin pian 19 vuotta eikä ole tullut tähänkään päivään mennessä hoksattua vielä kaikkea. Kiinnostavat ovat tämänkin tuotteen aktiiviaineet: chiageeli, chiansiemenöljy, kaktusuute, sodium PCA, hyaluronihappo – voi jee, 100% Pure osaa kyllä todella bongata osuvimmat aineet. Chiasiemenet sisältävät runsaasti omega 3- ja 6-rasvahappoja, jotka auttavat korjaamaan ihon suojabarriääriä ja ehkäisevät kosteuden haihtumista iholta. Chiageeli, sodium PCA, hyaluronihappo ja kaktus puolestaan kosteuttavat ihoa. Hydra Drench voide sopii kaikille ihotyypeille ja erityisesti myös rasvaiselle iholle.

Super Fruit Oil Nourishing Eye Cream oli myös aivan huikean hyvä koostumukseltaan; ohut, mutta sisältää kuitenkin ravitsevia öljyjä, joita ohut silmänympärysiho tarvisee hitusen, koska silmänympärysiholla ei ole juurikaan talirauhasia. Öljyt auttavat ihoa pysymään sileänä ja elastisena. Granaattiomenavesi korvaa silmänympärysvoiteessa puhdistetun veden ja antioksidantteja sekä mineraaleja iho saa avokadovoista, luumuöljystä, granaattiomenaöljystä, kahvinsiemenöljystä, acerolasta, gojimarjasta ja viinirypäleestä, jotka auttavat myös kirkastamaan elotonta silmänympärysihoa.

Viimeinen suosikkituote, jota en voinut tiputtaa pois bloggauksesta on Acai Pulp kuorintanaamio. Sen koostumus muistuttaa Evolven suklaanaamiota, eli tuote on paksua ja täyteläistä. Kuorivat rakeet ovat jauhettuja viinirypäleensiemeniä ja acaimarjansiemeniä, joiden kanssa saan itse olla varovainen ettei niitä tule pyöriteltyä iholle liian voimakkaasti vaan levittää naamio kauttaaltaan iholle ja antaa sen vaikuttaa 15-20 minuuttia ja lopuksi pyöritellä kosteiden sormien kanssa kevyesti tai huuhtoa vain pois. Naamio sisältää acaiuutetta, kahvinsiemenöljyä, gojimarjaa, mangosteeniä ja mustaseljaa, joissa on runsaasti antioksidantteja, etenkin mangosteeni pitää mainita erityisen hyvänä antioksidanttien lähteenä. Acai Pulp kuorintanaamio heleyttää ja kirkastaa ihoa ja se sopii kaikille ihotyypeille, paitsi aknelle, rosacealle, POD:lle, hyvin ohuelle ja tulehtuneelle iholle.

Että semmoista tällä kertaa, kunnon täräytys takavasemmalta! Toivottavasti te pidätte tuotteista yhtä paljon! Laittakaapa kokemuksianne ja suosituksianne sarjasta (ja etenkin ihonhoitotuotteista) jakoon kommenttiboksiin.

Alekoodi

Koodilla PURE100 saat 15 % alennuksen kaikista 100% Puren tuotteista House of Organicista. Kannattaa lukaista myös Inken purkkinurkasta inspiroiva juttu sarjan poskipunista! Alekoodi on voimassa 30.4.2018 saakka.

Kuvat Viola Virtamo

/ / / / / / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Heili sanoo:

    Hei Katja,

    Mielenkiintoinen juttu taas. Suosittelisitko näitä fermentoituja tuotteita jos on POD historiaa? Kiinnostaa erityisesti nämä pigmenttihäiriöihin suunnatut tuotteet. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta, SPF 50 ja aina aurinkolasit ja hattu, silti puski tummat läiskät läpi. Ihan totta mun kasvot ei käytännössä edes nähneet aurinkoa matkalla ja siltikin. Nyt varasin ajan Essen ampullihoitoon, Brightin toivon saavani mikäli Tarja siihen suostuu POD reaktion pelossa.

    Jo nyt mietin että loppuvuoden parhaat tuotteet kategoria taitaa saada monta uutta tulokasta tämän vuotisten juttujen perusteella. 🙂
    Mietin kun arvot tuotteiden välillä ja monesti tuskailet kun pitää valita vain yksi niin jos sen sijaan listaisit top 3 parasta? Siten voisi eri ihotyypin omaavat löytää helpommin sopivia tuotteita itselleen. Ainakin minä jäin kovasti miettimään mitkä ne kaikki muut mahtavat seerumit mahtoivat olla.. 🙂
    Aurinkoisia terveisiä Dubaista! Onhan tämä lämpö kuin hunajaa mielelle ja terveydelle. Harmi että ikä on tuonut tullessaan nämä pigmenttireaktiot. Mutta kaikkea ei voi selkeästi saada koskaan! 😀

    • Jos olet voinut käyttää Whamisan tuotteita niin voit käyttää myös näitä, koska näissä ei ole yhtä paljon fermentoituja raaka-aineita. Mutta jälleen kerran: vain kokeilemalla tietää. Itse koin nämä jotenkin hellävaraiseksi, vaikka toki aktiivisia aineita on paljon. POD voi nostella päätään, jos läträä liikaa vaihtelevilla tuotteilla, joten sun pitää olla tiedostava sen kanssa, niin kuin oletkin 🙂

      Voi apua kuule vuoden parhaat! Varmaan pakko tehdä joku TOP 3! Viime vuosi oli tosi vaikea, niin monta hyvää mistä valita. Mutta kyllä tänä vuonna sanoisin että Whamisan ja tämän löydöksen ohi on jo vaikea kiilata… toisaalta kohta on tulossa Novexpert C-vitamiinituotteet testiin… oh my 😀

      Nautihan Dubaista!

  2. Suski sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja odotin ihan intoa täynnä arviointia sarjan cleansing Balmista. Oletko sitä koskaan testannut? Entä koska olisi mahdollista tilata sinulta Personal beauty guidea?

    • Joo mulla muuten on se, mutta jäänyt vähälle käytölle! Eli siihen en rakastunut, mutta johtui siitä ettei emulgoidu vedellä pois. Pitääkin kaivaa se kaapista ja jatkaa kokeilua liinan kanssa.

      Personal Beauty Guiden on pakko olla tauolla. Hyvä kun aikani riittää muihin töihin, en vain ennätä yksinkertaisesti enää, sillä ne vievät todella paljon aikaa, koska jokaiseen keissiin täytyy perehtyä kunnolla.

  3. Jenni sanoo:

    Voi käääk,kun jatkuvasti tulee uusia kiinnostavia tuotteita! Kumpikohan, Whamisa vai 100% Pure, olisi parempi pintakuivalle iholle, joka t-alueelle pukkaa pienen pientä röhelötukkeumaa ja vaatii siksi kunnolla kosteuttavia ja välillä myös huokosia ”avaavia” tuotteita.

      • Jenni sanoo:

        Kiitti vastauksesta Ehkäpä poimin sitten mielenkiintoisimmat tuotteet molemmista sarjoista.

  4. Susanne sanoo:

    Minulla on talven ollut käytössä 100% Puren organic matcha cleansing foam. Se taas on kauniissa vihreässä lasipullossa ja olen kaikin puolin tykännyt paljon. Kuivalle talviiholle kaikki pitää olla kosteuttavaa.

  5. Janita sanoo:

    Kummasta meikkivoiteesta pidät enemmän Juice Beautyn vai Nuin?
    En ole Juice Beautya kokeillut. Nui on ollut käytössä mutta Taiao sävy liian vaalea. Intense Taioa on liian kellertävä. Ongelmani on useimpien meikkivoiteiden kanssa niiden lämpöinen sävy ja keltaisuus. Mulla on punapohjainen kylmänsävyinen keskivaalea iho.

    • No tällä hetkellä Juice Beautysta, se on käytössä jopa päivä. Mutta pidän tosi paljon myös Nuista. Mulla hieman vaihtelee käytössä oleva pohja, koska on muutama suosikki. Kokeile JB:ä jos Nuin sävyt eivät ole sopivia.

  6. Janita sanoo:

    Eikö Tata Harperilla ole enää varjostusvoidetta?
    Mitä varjostus/aurinkopuuteria suosittelisit? Joka ei olisi liian tunkkainen esim laveran 01 sävyinen aurinkopuuteri. Enemmän punertavapohjainen…?

    • Jaa-a, enpäs ole huomannutkaan että se on hävinnyt Naturellesta. En osaa siis sanoa. Varjostukseen sopii hyvin Juice Beautyn puikko, jossa on toisessa päässä varjostus ja toisessa korostus. On siis voidemainen.

  7. Aidan sanoo:

    Hei,
    kiinnostava postaus ja sarja. Pyysin viime HOO tilauksessani näytettä ko. sarjan primerista, kun välillä tykkään sellaista käyttää. Oli ehdottomasti paras testaamani luonnonkosmetiikan primeri.
    Matkailijana mua kiinnostaisi valtavasti 100% Puren SPF30 stick aurinkosuoja, joka menisi käsimatkatavaroissa näppärämmin ja voisi napata mukaan Suomesta asti. Innolla odotan, jos joskus testailet tuota aurinkosuojaa.

    • Jep, tuo primer on myös omasta mielestäni paras! Katsotaan uskallanko kokeilla sarjan aurinkotuotteita. Niiden kanssa pitää olla tarkkana, että suoja varmasti toimii ja toistaiseksi olen luottanut niissä eurooppalaisiin huippusarjoihin.