Beauty

Tabitha James Kraan – lempeää ja ylellistä hiustenhoitoa

Beauty | 9.12.2015 | Katja Kokko

  DSC_0033

Yhteistyössä Naturelle.fi

Hiustenhoitorintamalla tapahtuu taas – ja tällä kertaa edes minä en ollut kartalla asiasta, ennen kuin Naturellen valikoima täydentyi tällä uudella sarjalla.

Kyseessä on Tabitha James Kraan, joka lanseerattiin kotimassaan Englannissa vasta viime huhtikuussa yli kahden vuoden tuotekehityksen jälkeen. Mikään noviisi ei tämä nainen (jonka nimeä sarja kantaa) alalla kuitenkaan ole. Jo pikkutytöstä lähtien Tabitha nimittäin haaveili kampaajan ammatista ja vuonna 1993 ollessaan vain 23-vuotias hän avasi oman kampaamon Englannin Costwoldsiin. Vuonna 1999 naisen odottaessa ensimmäistä lastaan, hänen kätilönsä valisti Tabithaa hiusvärien ja hiustenhoitotuotteiden sisältämistä kemikaaleista ja niiden riskeistä. Nainen koki siltä seisomalta sen sortin valaistumisen, että hän päätti muuttaa koko salonkinsa luonnollisia tuotteita käyttäväksi hiusvärejä myöten.

Saatattekin jo arvata, että Tabitha kohtasi luonnollisten hiustenhoitotuotteiden haasteet, sillä laadukkaita tuotteita oli todella vaikea löytää. Vuosikausia hän haaveili oman sarjan kehittämisestä, joka olisi 100 % luonnollinen, mahdollisimman pitkälle luomu, ekologinen, eettinen sekä hellävarainen, mutta tehokas. Alkuun Tabitha teki omia kokeiluja omassa keittiössään, sillä hän alusi ymmärtää joka ikisen raaka-aineen funktion tuotteessa. Pitkän kehittelyn jälkeen tuotteet testattiin perusteellisesti Tabithan omilla asiakkailla ja lopulta sarja oli valmis markkinoille.

DSC_0016

Tabithan tuotteet noudattavat seuraavia periaatteita:

1) Hellävarainen puhdistus. Hän ei edes kutsu shampoitaan shampoiksi, vaan hiustenpuhdistajaksi, sillä ne sisältävät erilaisia peseviä aineita, kuin suurin osa shampoista (luonnonkosmetiikan shampoot mukaan lukien). Periaate on terve ja hyvinvoiva hiuspohja, jolloin hiuksetkin voivat hyvin. Hiustenpuhdistajat sisältävät perinteisten pesevien aineiden sijasta suopapuuta sekä erittäin mietoja pinta-aktiivisia aineita, jotka ovat hellävaraisia hiuspohjalle eivätkä kuormita ympäristöä. Ajan myötä tämä tasapainottaa hiuspohjan omaa talineritystä. Lisäksi hiustenpuhdistajat sisältävät kasviöljyjä, jotka tekevät hennon suojaavan ja sileän pinnan hiukseen. Kauramaito kosteuttaa ja pehmittää hiuksia sekä rauhoittaa hiuspohjaa.

2) Öljytasapaino. Tabithan kehittämä hiusöljy on hänen tuotteidensa sekä hiustenhoitofilosofian kulmakivi, joka vahvistaa ja suojaa hiuksia säännöllisen käytön myötä. Uniikki hiusöljy imeytyy hiukseen latistamatta kuontaloa. Kun hiuksen kosteustasapaino on kunnossa, hiuksista tulee eloisat ja kiiltävät. Hiusöljy pitää myös värjätyt hiukset kauniin sävyisinä. Lisäksi se tasapainottaa hiuspohjan talintuotantoa, kosteuttaa sekä rauhoittaa hiuspohjaa ja se on erinomainen hoito myös rasvaiselle hiuspohjalle.

3) Luonnolliset raaka-aineet. Tabitha ei pyri tuotteissaan vain luonnollisuuteen, vaan mahdollisimman harmittomiin ja vähän prosessoituihin raaka-aineisiin, joka tarkoittaa niin paljon luomuraaka-aineita, kuin mahdollista, mutta myös hellävaraisuutta sekä harmittomuutta niin ihmiselle kuin ympäristölle. Ekologisuus on huomioitu myös pakkauksissa käyttämällä mahdollisimman vähän pakkausmateriaaleja, jotka ovat täysin kierrätettäviä.

DSC_0005

Tabithan tuotteiden valikoima on simppeli: kaksi erilaista hiustenpuhdistajaa, joille on molemmille omat hoitoaineet, yksi hiusöljy, kaksi kuivashampoota (vaaleille ja tummille hiuksille) sekä hiusparfyymi. Kyllä vain, luitte oikein, hiusparfyymi! Lisäksi hiustenpuhdistajista, hoitoaineista sekä öljystä löytyy myös matkakoot, kätevää.

Ja mitä sitten itse tuumin Tabithan tuotteista? No aivan oikein, olen myyty.

Hiustenpuhdistajat tuntuvat ja toimivat käytössä kuin tavalliset luonnonkosmetiikan shampoot, mutta niistä aistii hellävaraisuuden. Vaahtoavuutta kuitenkin löytyy, joten mistään litkushampoosta ei ole kyse. Vaihtoehtoina ovat puhdistava, tasapainottava ja kosteuttava Amber Rose puhdistaja, joka sisältää  luomukauran, argan-, kookos- ja ruusunmarjaöljyn lisäksi aloe veraa sekä ruusun, patsulin, nerolin, kamomillan ja ylang ylangin eteerisiä öljyjä. Tasapainottava, ravitseva ja rauhoittava Golden Citrus sisältää muuten samat vaikuttavat aineet, kuin Amber Rose, mutta sen eteeriset öljyt ovat neroli, teepuu, mandariini, laventeli, mirha ja bergamot. Kovin suurta eroa näillä ei keskenään ole, mutta Golden Citrus on parempi vaihtoehto kutisevalle, hilseilevälle, ärtyneelle ja rasvaiselle hiuspohjalle.

DSC_0015

Amber Rose ja Golden Citrus hoitoaineet sisältävät samat eteeriset öljyt, kuin hiustenpuhdistajat ja toimivat perinteisten hoitoaineiden lisäksi myös hiuksiin jätettävänä hoitona sekä muotoilutuottena keveytensä ansiosta. Molemmat hoitoaineet ovat loistavia. Kumpikin toimii yhtä tehokkaasti, kuin tähän asti käyttämäni suosikkihoitoaineet. Hiuksista tulee sileät ja kiiltävät eikä hius jää tippaakaan purkaksi ja se on helppo selvittää. Hoitoaine on lisäksi uskomattoman riittoisa, omiin hiuksiini tarvitsen vain pari painallusta.

DSC_0010

Scented Hair Oil hiusöljy on lähes 100 % luomutuote, joka sisältää tyrni-, safflori-, ruusunmarja-, gojimarja- ja arganöljyjä sekä ruusun, nerolin ja sitruunan eteerisiä öljyjä. Öljyä käytetään kerran viikossa ja sitä hierotaan kuiviin hiuksiin ja hiuspohjaan yksi tai kaksi painallusta, annetaan vaikuttaa vähintään puoli tuntia ja lopuksi levitetään hiustenpuhdistaja kevyesti hiuksiin, joka puhdistaa imeytymättömän öljyn. Itselleni nämä hiusten öljyhoidot ovat aina olleet vähän vieraita ja tahtovat unohtua muutaman kerran jälkeen, mutta nyt aion kokeilla säntillisesti, mitä kuontaloni tuumii viikottaisesta öljyhoidosta.

Hiusparfyymi on aivan jumalainen, mitä neroutta ylipäätään keksiä tämmöinen tuote! Parfyymia voi suitsutella kuiviin tai kosteisiin hiuksiin, se tuo ihanan raikkaan tuulahduksen niihin, mutta toimii samalla aromaterapeuttisena hoitona, sillä parfyymi sisältää laventelin, mirhan ja bergamotin eteerisiä öljyjä. Parfyymi pohjautuu appelsiininkukkaveteen, valkoiseen teehen, malvaan ja nokkoseen, jotka raikastavat, kosteuttavat ja tuovat rakennetta hiuksille.

DSC_0028

Kuivashampoita on kaksi erilaista, tummille ja vaaleille hiuksille. Omassa käytössäni on tummien hiusten tuote. Shampoo on pakattu kätevään sirottimella varustettuun pulloon ja sitä ei todellakaan tarvitse kuin pikku tupsaus. Minähän olen täysi kuivashampooaddikti, mutta luonnonkosmetiikan tarjonta on ollut niissä tähän saakka melko huono. Tabithan kuivashampoo on ihanan kevyttää ja hienojakoista. Se sisältää perinteisen savipohjan sijasta kastanjajauhetta, tapiocajauhetta sekä natriumbikarbonaattia. Lisäksi kuivashampooseen on lisättyä hoitavia yhdistelmä raunioyrttiä, takiaista ja valkoista teetä. Tummien hiusten kuivashampoon hienostunut tuoksu tulee litsin, bentsoiinin, sitruunaruohon ja laventelin eteerisistä öljyistä. Vaaleiden hiusten aromaterapeuttinen eteeristen öljyjen yhdistelmä sisältää ruusua, geraniumia ja mirhaa.

Yhteenvetona todettakoon, että Tabitha James Kraan on todella tervetullut lisä pitkän linjan hiusammattilaisten kehittelemien tuotteiden joukkoon. Arvostan erittäin paljon hänen hiustenhoitofilosofiaansa ja tuotteet täyttävät oman laatuseulani täysin pistein.

Muistutan vielä, että koodilla LOISTO15 saa -15 % alennuksen koko Naturellen valikoimasta May Lindstomia lukuun ottamatta 31.12.2015 saakka.

Joko olette ehtineet kokeille Tabithan tuotteita ja millaisia kokemuksenne ovat olleet? Millainen on ensivaikutelmanne sarjasta?

DSC_0024

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , ,