22

Syksyn sävyt

Katja Kokko | 15.9.2016

Yhteistyössä Zuii

dsc_0009

Olen viettänyt lähes meikitöntä elämää kesän alusta lähtien. Syksyn kynnyksellä alkoi ensin kiinnostaa poskipuna, sitten kiiltävät pronssiluomet, jotka näyttävät upealta alkusyksyn auringonpaisteessa ja orastavassa ruskassa. Lopulta kelkkaan hyppäsi huulipuna – erityisesti tummat huulet ovat puhutelleet viime aikoina. Kun sain tehtäväkseni loihtia meikin ammattilaismeikkisarja Zuiin syksyn väreillä, ei tehtävä ollut kovin vaikea nähtyäni väripaletin: kultaista ja pronssista luomiväriä ja luumunväristä huulipunaa. Tismalleen samat sävyt, kuin tämän syksyn lempiväreistäni löytyy muutenkin.

dsc_0013

Olen meikannut itseäni aktiivisesti kosmetologikoulusta lähtien (eli yli kuusitoista vuotta!) ja vaikka meikkityylini onkin vaihdellut kaikissa sateenkaaren väreissä, opin kesän aikana näkemään itseni täysin uusin silmin ilman meikkiä ja sen vuoksi meikkaaminen on siirtynyt jonnekin aivan toisille leveleille. On vapauttavaa huomata, ettei ole jumiutunut enää vain tietynlaiseen meikkiin, koska on tottunut katsomaan itseään sellaisena – ja meikittömiä päiviä mahtuu viikkooni edelleen.

dsc_0015

Halusin tehdä Zuiin syksyn meikeillä hieman erilaisen lookin. En liian villiä, vaan aidosti käyttökelpoisen. Maalasin yläluomen tasaisesti Sunset-luomiväripaletin kultaisella luomivärillä, joka on todellakin kunnon kultainen – intensiivinen ja peittävä. Lisäksi levitin sitä silmän sisänurkkaan, myös alaluomelle. En häivyttänyt väriä lainkaan, vaan pidin siinä skarpit reunat. Paletin pronssia väriä levitin hyvin kapealla siveltimellä graafisesti luomivakoon ja jätin myös sen häivyttämättä. Väri kapenee luomen keskiosaa kohti ja tekee silmän ulkonurkassa terävän kulman niin, että se yhdistetään siitä viistosti alaluomelle, jossa värillä rajataan koko ripsien tyvi. Sävyt ovat niin pehmeitä, ettei meikki ole liian graafinen ja hurja, vaan se sopii hyvin juhliin tai tyttöjen iltaan. Pehmeämmäksi häivytettynä meikki sopii arkikäyttöön.

zuii

Rajasin sekä ala- että yläluomen sisäpinnat mustalla kynällä, jotta meikkiin tuli intensiivisyyttä ja alaluomella kävin vielä ripsien välit läpi kynällä. Mustaa ripsiväriä on monta kerrosta. Tuuheuttava Maxi Lash yllätti minut totaalisesti, sillä se teki ripsistä todella runsaat ja piti myös taivutuksen paikoillaan. Näitä uusia ripsivärisuosikkeja alkaa näköjään nyt löytyä! Maxi Lash on mielestäni nimenomaan tuuheuttava, ennemmin kuin pidentävä. Pidän silmämeikistä todella paljon ja pitkästä aikaa mustat sisäkajalitkin olivat piristävät. Kulmakarvoille näytin hieman Taupe-kulmakynää, mutta vain aavistuksen ja harjasin ylimääräiset värit pois.

dsc_0037dsc_0033

Meikkipohjaan sekoitin Olive Fair ja Olive Neutral sävyjä. Ihoni on niin loistokunnossa eikä silmänalusissakaan ole juuri peitettävää, joten niiden tasoittamiseen riitti, kun taputtelin meikkivoidetta siveltimellä silmien alle. Kiinnitin meikkivoiteen Zuiin uudella irtopuuterilla, sävyllä Alabaster. Uudet irtopuuterit ovat hurmaavat, sillä rasian pohjassa on oikeita ruusun terälehtiä ja puuteri on ruusun tuoksuista! Meikin korjailuun päivän aikana toimii hyvin kiinteä Powder Foundation -meikkipuuteri. Poskipuna on vanha tuttu Peach – vakiopunani Zuiilta, josta jää iholle hento kuulto.

dsc_0038

Huulet punasin Sheer Stick huulipunan sävyllä Harvest, mutta salainen aseeni huulimeikin elävöittämiseen oli kultainen luomiväri Sunset-luomiväripaletista. Kyllä vain, kuka sanoi, ettei luomiväriä voi käyttää huulissa? Töpsäytin kultaa alahuulen keskiosaan tuuhealla luomivärisiveltimellä ja kuultava pilkku toi koko meikkiin viimeisen silauksen.

Mariko kiharsi vielä hiukseni ja meikkilook oli valmis.

Mitäs pidätte?

zuii3

Kuvat Mariko Pajalahti

/ / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Ninne sanoo:

    Olisi ollut kiva saada yksi kuva suoraan edestä päin, mutta näiden perusteella tämä on ihana!

  2. Mari Vee sanoo:

    Olet kyllä kaunis, mutta lämpenen enemmän pehmeämmästä lookista ja mielestäni se sopii sinulle paremmin. Tylliunelmalook, jossa huulipuna oli vallitsevassa roolissa ja silmissä oli ripsiväri oli enemmän makuuni. Toki ripsarin lisäksi pehmeät luomiväritkin passaavat ja vaikka noissa sävyissä, mutta hivenen pehmeämmin.

    Itselläni pronssiset värit saavat mut näyttämään väsyneeltä ja sairaalta. Näin itseni ja muidenkin mielestä. Kulta ja harmaanruskea ovat itselläni pronssia parempia. Sinulle nuo sävyt kyllä käyvät.

    • Vaihtelu virkistää! Kaikki värit eivät sovi kaikille, itse näytän puolestani sairaalta kylmissä sävyissä. Violetit luomivärit saavat näyttämään todella oudolta 🙂

  3. Tiinatuulia sanoo:

    Ihana dramaattinen look-tätä kopioin varmasti soveltaen syksyn juhliin 🙂

  4. luulamiina sanoo:

    Nyt on meikkiluukki meikäläisenkin makuun! Kyllä nuo kuulammat huulipunakeskeiset kesämeikitkin ovat kauniita olleet, ja vanhemman postauksen smaradgi-silmistä puhumattakaan, mutta ne niin usein nähdyt murretut sävyt, palkkikulmat jne, ei ole meikäläiselle oma juttu – eikä tarvitsekaan olla. Kunnioitan jokaisen omaa tyyliä. Ekan kerran kun blogiisi törmäsin katsoin kuvia ja totesin, että meidän käsitys meikkaamisesta on niin erilainen, että en alkanut blogiasi lukemaan.. onneksi tulin myöhemmin toisiin aatoksiin, sillä onhan tässä blogissa niin paljon kaikkea muutakin hienoa, mistä oppia! Hauska nähdä myös muuntautumiskykysi! Iloista väriloistoa syksyysi!

  5. Sanna sanoo:

    Tosi kaunis meikki, ihanasti tulee siniset silmät näkyviin, dramaattiset rajaukset. Ja sun hiukset…. Kumpa saisin sellaiset, ne on niiiiiin kauniit

    • John Masters Organics! Honey & Hibiscus shampoo ja rosmariini-hoitoaine. Ja hiukset värjätään kasviväreillä, niistä tulee kiilto, joka pysyy 🙂