Body & Mind

Suurta taikuutta

Body & Mind | 31.1.2017 | Katja Kokko

Elizabeth Gilbert on taatusti tuttu suurimmalle osalle teistä Eat, Pray, Loven kirjoittajana. Moni rakastaa teosta, moni taas pitää sitä lapsellisena. Liz kuitenkin kirjoitti sen täysin omista lähtökohdistaan, itselleen, avioeronsa puimiseen ja itsensä löytämiseen uudelleen. Kun hän tapasi kirjasta tutun Felipen, jonka kanssa myöhemmin meni naimisiin (ja erosi hiljaittain), hän kysyi Felipeltä, haittaako tätä olla esillä kirjassa. Felipe sanoi, että riippuu, mitä siitä voi seurata. Liz sanoi: ”Ei mitään. Usko minua, kukaan ei osta kirjojani.” Teosta on myyty yli 2 miljoonaa kappaletta ja Liz tunnetaan joka puolella maailmaa. Harva kuitenkaan tuntee hänen muita (varsinkaan aiempia) teoksiaan, kuten en minäkään.

Lizin uusin teos, Big Magic, käsittelee luovuutta. Hän on omistanut koko elämänsä aiheen tutkimiselle – luonnollisesti oman kirjailijantyönsä kautta. Teos ilmestyi englanninkielisenä jo hyvä tovi sitten, mutta itse halusin odottaa suomenkielistä versiota, koska suomeksi lukeminen on minulle vaivattominta.

Aloin ahmia kirjaa saman tien saatuani sen käsiini. Tarkoitus oli blogata siitä vasta, kun olen lukenut koko teoksen. Mutta en malta olla kirjoittamatta siitä jo nyt, vaikka vielä muutama luku on jäljellä. Kirja on aivan törkeän hyvä! Kerrankin joku kirjoittaa luovuudesta helposti lähestyttävällä ja arkipäiväisellä tavalla, kuorruttamatta aihetta henkisellä hihhuloinnilla! Tosin ei siinäkään mitään vikaa varsinaisesti ole, tunnustaudunhan itsekin virallisesti täysin hihhuliksi, mutta en vain jaksa jauhaa henkisistä asioista jatkuvasti.

Varmasti moni luovaa työtä tekevä painii ikuisesti samojen ongelmien kanssa: kun luovuuden puuska iskee, unohtaa itsensä ja koko ympäröivän maailman. Unohtaa syödä, juoda, käydä pissalla ja vastata puhelimeen. Luovuuden vimma imaisee sisäänsä ja se on totisesti momentum, johon haluaa heittäytyä, sillä tuo kyseinen tila ei käy kylässä joka viikko, eikä joka kuukausi. Eikä välttämättä joka vuosikaan! Loppuosa ajasta menee tuota hetkeä odotellessa, toivoessa, että kumpa se taas iskisi, sillä tuolloin kaikki sujuu jotenkin taianomaisesti ja saattaa tulla luoneeksi jotain täysin poikkeavaa.

Luovaa työtä tehdessä pitäisi kuitenkin kyetä työskentelemään siitäkin huolimatta, että tasainen arki meinaa tukahduttaa inspiraation. Siitä kirja kertoo. Lisäksi se kertoo luovien ihmisten toisesta ongelmasta: täydellisyyden tavoittelusta. On ihmisiä, jotka eivät saa aikaa mitään tai julkaistua mitään, koska he ovat liian perfektionisteja. Tai sitten on huithapeleita, jotka päästävät ulos semmoistakin, jonka olisivat voineet tehdä paremmin. Kuulun itse tähän jälkimmäiseen ryhmään suurimman osan ajasta, ja poden usein syyllisyyden tunnetta siitä, etten tehnyt tätä ja tätä paremmin. Toisaalta olen jättänyt ja jätän monia asioita tekemättä, koska ajattelen jo etukäteen, etten voi tehdä niitä tarpeeksi hyvin.

Pahin yhdistelmä kaikista on kuitenkin perfektionismi ja laiskuus, silloin ei saa aikaiseksi koskaan yhtään mitään, paitsi heitettyä ylleen marttyyrinviitan. Liz sanookin kirjassaan, että ”kaksi ankeuden ja kurjuuden olennaista osaa ovat totisesti laiskuus ja perfektionismi. Jos haluaa elää tyytyväistä luovaa elämää, ei totisesti kannata viljellä kumpaakaan näistä ominaisuuksista. Kannattaa viljellä jotain aivan päinvastaista: kannattaa ruveta ahkeraksi huithapeliksi.” Oi Liz, rakastuin sinuun ja ajatuksiisi juuri palavasti!

Big Magic on Lizille tuttuun tapaan aivan järjettömän viihdyttävästi kirjoitettu, ja oikeastaan kaikki, mitä hän sanoo, osuu naulankantaan omalla kohdallani, etenkin ajatukseni perfektionismista. Kenties juuri sen takia, että tuntuu kuin perfektionismista olisi tehty jokin hyve, jolla ylpeillään, vaikka todellisuudessa se estää sitoutumasta täydesti luovuuteen. Sallinettekin minun lainata vielä yhtä kohtaa kirjasta: ”Minusta perfektionismi on pelkkä pelon ylellinen haute couture -versio. Minusta perfektionismi on vain pelkoa kalliissa kengissä ja minkkiturkissa, pelkoa joka yrittää olla elegantti vaikka on kauhuissaan. Sillä kiiltävän pintansa alla perfektionismi on vain syvää eksistentiaalista ahdistusta, joka sanoo yhä uudestaan: ”En ole tarpeeksi hyvä enkä tule koskaan olemaankaan.” Aaaah, ei ole kuulkaa lisättävää tähän!

Olen tosissani painiskellut näiden asioiden kanssa enemmän tai vähemmän jo hyvän tovin. En ole antanut itselleni lupaa olla ahkera huithapeli, vaan ajatellut, että minun pitäisi miettiä, hioa ja ideoida vieläkin enemmän, jotta olisin tarpeeksi hyvä ja jatkuvasti parempi. Todellisuudessa olen kuitenkin ihan aina ollut ihminen, joka luo ja tulee paremmaksi vain tekemällä, ei jatkuvalla hiomisella, hauduttelulla tai miettimisellä. Sen vuoksi olenkin suhteellisen aikaansaavaa sorttia, koska yleensä tartun hommiin ja vain teen, inspiroidun tekemisen ohessa ja itse tekemisestä, taidot karttuvat siinä sivussa.

Luovaa elämää elävä ihminen ei välttämättä luo taidetta, runoutta, kirjallisuutta tai musiikkia. Luovaa elämää elävä voi kokea intohimokseen uinnin, joogan, ratsastuksen, koripallon, hiihtämisen, ranskankielen opiskelun tai hurahtaa aikuisiällä tutkimaan vaikka hiukkasbiologiaa. Mitä tahansa, joka synnyttää noita hetkiä, jotka tuottavat parhaimmillaan järjetöntä lapsenomaista iloa. Kaikki meistä voivat elää luovaa elämää lopettamatta päivätyötään tai ryhtymättä taiteilijaksi. Toki niinkin voi käydä, jos se todella on sydämen kutsumus.

Iso suositus tälle kirjalle, jos aihe yhtään puhuttelee.

Ps. Blogin kulisseissa on tänään opeteltu videoiden tekoa. Ei kuulkaa mene enää kauan, kun täräytän eetteriin ensimmäisen videoni! Tästä aukeaa taas yksi ovi luovuuteen. Esittäkää ihmeessä toiveita, mitä haluaisitte nähdä!

Kuva Katja Kokko

Avainsanat: , , , ,