Beauty

Suuri hiustenhoito-opas by John Masters Organics

Beauty | 16.8.2017 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Eco Beauty Wellness, postaus sisältää alennuskoodin

Monet luonnonkosmetiikkaa pidempään käyttäneet ovat jo varmasti löytäneet itselleen toimivat hiustenhoitotuotteet. Luonnonkosmetiikkaan tutustuvat ja vasta pikkuhiljaa siirtyvät tuntuvat puolestaan olevan hukassa erityisesti shampoon ja hoitoaineen kanssa. Ei ole ihme, jos tulee teilanneeksi luonnolliset hiustuotteet, mikäli ensimmäisenä summamutikassa testiin valittu tuote on osoittanunut surkeaksi.

Olen testannut vuosien varrella suurimman osan Suomen luonnonkosmetiikkamarkkinoilla olevista hiustenhoito- ja muotoilutuotteista. Hyviä sarjoja löytyy muutamia, mutta omassa käytössäni kaikkien kokeilujen päätteeksi on lopulta yksi ylitse muiden: jenkkisarja John Masteras Organics. Sen kohdalla yksikään tuote ei ole ollut pettymys. Kokemusta sarjan aktiivisesta käytöstä on kertynyt jo yli kolme vuotta – siihen mahtuu aika monta hiustenpesua ja niin hiuspohjan kunto kuin hiusten pituuskin on muuttunut melkoisen paljon tuona aikana lyhyestä poikatukasta puoleen selkään ulottuvaan hiuspehkoon.

John Mastersin tuotteissa parasta on niiden tekninen toimivuus, sillä sitä, jos jotain hiustuotteilta tarvitaan (omasta kuontalostani saa kyllä väärillä tuotteilla sen näköisen kuin olisin kotoisin ennemminkin Tylypahkasta kuin keskeltä urbaania Helsinkiä), sekä hoitavien yrttien ja eteeristen öljyjen taidokas hyödyntäminen. Huumaavat tuoksut ovat peräisin ainoastaan eteerisistä öljyistä joilla on tottakai myös hiuksia hoitavat vaikutukset.

Päätimme koota John Masters Organicsin maahantuojan kanssa tämän hiustenhoito-oppaan helpottaaksemme sopivien hiustuotteiden valintaa. Kaikki tuotteet ovat lisäksi tämän viikon 15% alennuksessa Eco Beauty Wellnessin verkkokaupassa koodilla JMO15.

Shampoiden ja hoitoaineiden ominaisuuksista ja luonnollisuudesta

Erityisesti shampoiden ainesosat aiheuttavat luonnonkosmetiikassa välillä polemiikkia, koska shampoo koostuu pääosin vedestä (tai jostain muusta nesteestä, esim. John Masters Organics käyttää lisänä aloe veraa) ja pinta-aktiivisista, eli pesevistä aineista. Pesevät aineet eivät kasva luonnossa sellaisenaan, joten niitä johdetaan kemiallisin menetelmin kasviöljyistä ja sokereista. Osa loppuaineista on luonnollisempia, osa pesevämpiä, osa miedompia. Runsas vaahtoavuus tuo tuotteelle käyttömukavuutta ja helpottaa pesemistä, vaikka vaahto ei paranna pesutehoa. Vuosien kokemusten myötä sopivan shampoon löytäminen on osoittautunut itselleni haastavaksi, koska päänahkani kutiaa todella helposti tietyistä pesevistä aineista. Sillä, ovatko aineet kuinka luonnollisia, mietoja tai vahvoja ei ole merkitystä – osa aineista vain saa hiuspohjani syyhyämään hullun lailla (kuten hieman raffimmin pesevät sulfaatit, mutta myös osa hellävaraisesti pesevistä sokeritensideistä). Tältä osin John Masters Organics sopii itselleni parhaiten, sillä hiuspohjani pysyy rauhallisena suosikkituotteideni ansiosta.

Hoitoaine on shampoota vaikeampi valmistaa luonnollisesti. Ominaisuudet, mitä suurin osa meistä kuluttajista hoitoaineelta haluaa ovat a) hiusten kosteutus ja siloittaminen ja b) hiusten selvittäminen. Nämä ominaisuudet on miltei mahdotonta saavuttaa 100 % luonnollisilla aineilla. Joka ikisessä aidosti em. kriteerit täyttävässä luonnonkosmetiikkamerkin hoitoaineessa on kvatteja, jotka siloittavat ja selvittävät hiuksia. Aiemmin kvatteja ei sallittu luonnonkosmetiikassa lainkaan, koska ne ovat synteettisiä aineita ja niitä sisältävät hoitoaineet jäivätkin ilman sertifikaattia.

Pikkuhiljaa raaka-aineiden kehitys ja sertifikaatit ovat kuitenkin muuttuneet ja tänä päivänä kaksi luonnollisista aineista johdettua ns. green chemistryn mukaan valmistettua kvattia on sallittu COSMOS- ja Ecocert-sertifikaateilla tietyin rajoituksin: niitä saa käyttää vain hiustenhoitotuotteissa. Näitä aineita ovat Guar Hydroxypropyltrimonium Chloride ja Distearoylethyl Dimonium Chloride, joista ensimmäistä löytyy John Mastersin tuotteista. Nämä sisältävät sekä luonnollisia että synteettisiä aineosia, jonka vuoksi niitä ei voi kutsua luonnollisiksi. Muihinkin kvatteihin olen törmännyt luonnonkosmetiikan hoitoaineissa, mutta niitä en ole COSMOS-sertifikaatin standardeista löytänyt. Kaikista tiukimmin luonnonkosmetiikkaan suhtautuvat eivät ole iloinneet tästä kehityksestä, mutta itse suhtaudun tähän positiivisesti: jos hoitoaine ei tee tehtäväänsä, se on ns. susi. On ehdottomasti parempi tehdä pieni kompromissi aineissa ja valita toimiva vaihtoehto, joka koostuu pääosin luonnollisista aineista kuin marssia ostamaan jokin 100 % synteettinen tuote. Kuka tietää, jos joskus ryhdyn puhdistamaan hiukseni pelkällä palasaippualla ja hoidoksi riittää tilkka omenasiiderietikkaa – siihen asti kylpyhuoneessani on kuitenkin paikka John Mastersille.

Näin valitset sopivat tuotteet

Löydät alta suositukset erilaisille hiuslaaduille ja hiuspohjan ongelmille. En suinkaan keksinyt suosituksia itse, koska en ole kampaaja, vaan pyysin apuun oikean asiantuntijan: Eco Beauty Wellnessin Aila Solimanin, jolla on vuosien työkokemus ekokampaajana ja hän tuntee John Masters Organicsin tuotteiden toimivuuden käytännössä kuin omat taskunsa.

Vaurioituneet ja erittäin kuivat hiukset

Jos hiuksesi rutikuivat ja vaurioituneet, valitse rakennepaikkaavat Honey & Hibiscus rakennepaikkaava shampoo ja Honey & Hibiscus rakennepaikkaava hoitoaine. Ne ovat ihanteelliset lisäksi auringon kärventämille kutreille, vaalennetuille, raidoitetuille ja rakennekäsitellyille hiuksille. Tuotteita voi käyttää jatkuvasti, vahvistavana kuurina tai esimerkiksi kerran viikossa toisen shampoon ja hoitoaineen kanssa vaihdellen. Tuotteiden tärkeimmät raaka-aineet ovat kosteuttava hunaja, hyaluronihappo ja kiinanruusu sekä hiusten rakennetta vahvistavat soija-, riisi- ja kauraproteiinit.

Omassa käytössäni vakkarituotteeni on Honey & Hibiscus shampoo, jonka yhdistän Rosemary & Peppermint hoitoaineen kanssa.

Käsitellyt ja kuivat hiukset

Jos hiuksesi ovat värjätyt, käsitellyt ja kuivat (mutta eivät vaurioituneet tai todella rutikuivat), valitse shampooksi Evening Primrose shampoo, joka kosteuttaa ja tasapainottaa hiuspohjan pH:ta. Iltahelokkiöljy ja hyaluronihappo kosteuttavat ja kurjenpolvi vahvistaa hiusjuurta. Hoitoaineeksi kannattaa puolestaan valita intensiivisesti kosteuttava Lavender & Avocado hoitoaine, joka sopii erinomaisesti myös luonnonkiharoille hiuksille. Avokadoöljy kosteuttaa ja pehmittää hiuksia, laventeliöljy puolestaan rauhoittaa hiuspohjan tulehduksia ja ärsytyksiä sekä auttaa hidastamaan hiusten lähtöä. Soijaproteiini vahvistaa hiustuppea, saa hiukset näyttämään vahvemmilta ja täyteläisemmiltä sekä lisää kiiltoa. Arnikki stimuloi hiustenkasvua ja valkoinen tee puhdistaa hiuspohjaa. Lavender & Avocado hoitoaine toimii joko tavallisen pikahoitoaineen tavoin tai ravitsevana hiusnaamiona.

Kuiville ja käsitellyille kannattaa valita lisäksi hiuksiin jätettävä Rose & Apricot Hair Milk hoitoaine. Sillä voi korvata poishuuhdeltavan hoitoaineen tai käyttää yhdessä sen kanssa. Itse käytän tätä tuotetta muutaman pesukerran välein ylläpitämään hiusten pehmeyttä ja tehokosteuttamiseen. Hiustenkasvatusprojektini myötä haluan pitää latvat mahdollisimman hyvässä kunnossa, koska käyn enää pari kertaa vuodessa leikkaamassa hiuksiani. Rose & Apricot Hair Milk on voidemainen hoitoaine, joka ravitsee ja suojaa kuivia ja vaurioituneita latvoja. Ruusunmarja-, aprikoosinkivi- ja purasruohoöljy pehmentävät ja ravitsevat kuivia hiuksia. Moringauute vahvistaa hiuksia sekä suojaa ympäristön aiheuttamilta vaurioilta. Tuotetta hierotaan pieni määrä pyyhekuiviin hiuksiin aloittaen hiusten latvoista. Halutessaan sitä voi käyttää myös kuiviin hiuksiin tuomaan lisää pehmeyttä.

Hennot ja ohuet hiukset

Hennoille, ohuille ja tuuheutta kaipaaville kutreille Aila suosittelee Lavender & Rosemary shampoota. Laventeli tasapainottaa hiuspohjan toimintaa ja auttaa hidastamaan hiusten lähtöä, rosmariini puolestaan stimuloi hiusten kasvua. Soijaproteiini saa hiukset näyttämään paksummilta ja tuuheammilta sekä lisää kiiltoa. Vehnän aminohapot auttavat tekemään hiuksista helpommin kammattavat. Lavender & Rosemary shampoon voi yhdistää minkä tahansa John Masters Organicsin hoitoaineen kanssa, mutta hennoille hiuksille Aila suosittelee Citrus & Neroli hoitoainetta. Sen kevyt koostumus helpottaa takkujen selvittämisessä. Vehnän aminohapot ja soijaproteiini vahvistavat hiusta, tuovat kiiltoa ja helpottavat hiusten käsittelyssä. Neroli ja kookosöljy kosteuttavat. Hoitoaineen kannattaa antaa vaikuttaa 1-3 minuuttia ennen poishuuhtelua. Sen voi myös halutessaan jättää hiuksiin, mutta tällöin määrä kannattaa pitää huomattavasti pienempänä.

Vinkki: hennoille ja ohuille hiuksille kannattaa käyttää Volumizing Foam muotovaahtoa, joka tuo hiuksille tuuheutta todella runsaasti.

Rasvaiset hiukset ja hiuspohja

Vuosi sitten tein Balin reissulla valtavan projektin ja pidensin hiustenpesuvälini päivittäisestä 2-3 kertaan viikossa. Projekti oli pitkä ja melko tuskainen, mutta pidin hiukseni letitettynä koko ajan jonka ansiosta selvisin järjissäni, tukka päässä ja ilman harmaita hiuksia. Nykyään hiuspohjani ei kutise koskaan ja selviän ongelmitta halutessani hiustenpesulla vaikka kerran viikossa. Tähän auttaa tietenkin nykyisin niin pitkät kutrit, että ne voi kietaista nutturalle eikä kukaan huomaa rasvaisia suortuvia. Hiuspohjani rasvoittuu edelleen melko tiheään tahtiin, vaikka onkin täysin eri maata vuoden takaiseen verrattuna. Käytän silti kuontalolleni rakennepaikkaavaa shampoota, koska olen hitusen neuroottinen kaksihaaraisten ja harottavien latvojen suhteen (tätä karvaa on todellakin päässä niin paljon, että en edes oleta kenenkään ymmärtävän sen mukana tuomia haasteita). Kun sitten ensimmäisen kerran testasin Zinc & Salvia shampoota, aloin lämmetä ajatukselle, että josko kuitenkin voisin välillä pestä kutrini tällä rasvaisille hiuksille ja hiuspohjalle suositellulla shampoolla – ei suinkaan sen hoitavien ominaisuuksien vuoksi vaan silkan tuoksun takia. Siis tämä shampoo tuoksuu kinuskikastikkeelle! Voisin melkein syödä sitä, tuoksusta aivan sekoaa!

Zinc & Salvia shampoo on siis ihanteellinen rasvaisille hiuksille ja kutisevalle sekä hilseilevälle hiuspohjalle. Sinkki rauhoittaa ärtynyttä päänahkaa, salvia on puolestaan antibakteerinen. Papaija elvyttää hiuspohjaa ja vahvistaa hiuksia. Tämä shampoo on niin hoitava, ettei rasvaiset hiukset välttämättä tarvitse erikseen hoitoainetta, mutta se riippuu toki hiuslaadusta ja rasvaisille hiuksille Aila suositteleekin kevyttä Citrus & Neroli hoitoainetta. Zinc & Salvia shampoon hoitavuutta ei kannattaa sekoittaa huonoon pesutehoon, siitä ei ole nimittäin lainkaan kyse. Ennemminkin se on rauhoittava ja talineritystä normalisoiva. Ailan kokemukset shampoosta ovat loistavat rasvaisille hiuksille, mutta myös hiuspohjan ongelmille, kuten hilseilevälle päänahalle.

Kutiseva hiuspohja

Kun oma hiuspohjani oli todella kutiseva, käytin Spearmint & Meadowsweet shampoota, jonka tuoksuu aivan linimentille. Viilentävä shampoo rauhoitti kutinaa, etenkin yhdessä Deep Scalp Purifying seerumin kanssa. Molemmat sopivat myös rasvaisen ja kutisevan hiuspohjan yhdistelmälle. Shampoo sisältää viilentävää piparminttua ja sorbitolia, hiustenlähtöä ehkäisevää ja rauhoittavaa mesiangervoa, tulehduksia hillitsevää eucalyptusöljyä sekä hiuspohjan ärsytyksiä rauhoittavaa sinkkiä. Deep Scalp Purifying seerumi on kampaamotasoinen tehotuote moniin hiuspohjan ongelmiin. Se toimii erinomaisena tehohoitona kutisevalle hiuspohjalle, mutta auttaa myös syväpuhdistamaan hiuspohjasta ylimääräisiä talikertymiä, tasapainottamaan hiuspohjan pH:ta sekä hoitamaan ja ehkäisemään hiusten lähtöä. Seerumin sisältämä lamosalali rauhoittaa tulehduksia, mesiangervo ehkäisee hiustenlähtöä, piparminttu stimuloi hiustenkasvua ja yhdistelmä B-vitamiineja kosteuttaa ja ehkäisee hiustenlähtöä. Seerumia hierotaan pesun ja hoitoaineen jälkeen päänahkaan, mutta sitä ei huuhdota pois.

Oheneville hiuksille ja kutisevalle päänahalle kannattaa kokeilla myös Deep Scalp Follicle Treatment & Volumizer hoitosuihketta. Se stimuloi päänahan pintaverenkiertoa, tasapainottaa talineritystä ja neutraloi vapaita radikaaleja. Arnikki, gotu kola ja timjami auttavat vähentämään päänahan kutinaa ja ehkäisevät tulehduksia. Suihke poistaa päänahan tukkoisuutta, tuo hiuksille tuuheutta ja stimuloi hiusten kasvua. Tuotetta käytetään pyyhekuiviin hiuksiin pesun ja hoitoaineen jälkeen. Suihkuta se päänahkaan sekä hiusten juuriin ja hiero kevyesti, älä huuhdo pois.

Kutisevalle hiuspohjalle kannattaa valita hoitoaineeksi Rosemary & Peppermint hoitoaine. Tämä on oma luottohoitsikkani, sillä se selvittää hiukset hyvin ja pitää kutinan poissa. Piparminttu viilentää ihanasti, ehkäisee tulehduksia, rauhoittaa päänahan ärsytyksiä sekä tasapainottaa talineritystä. Rosmariini stimuloi hiustenkasvua, tuo kiiltoa ja volyymia. Vehnän aminohamot tekevät hiuksista helposti kammattavat ja kiiltävät. Omat hiukseni ovat todella paksut ja nykyisin pituutta on myös reilusti, jonka vuoksi annan hoitoaineen vaikuttaa aina noin kolme minuuttia samalla selvittäen niitä sormin. Hiuksista tulee todella sileät ja kiiltävät tällä käsittelyllä. Rosemary & Peppermint hoitoaine sopii myös ohuille hiuksille eikä se ole koostumukseltaan raskasta.

Hiusten selvittämiseen

Saan paljon kyselyitä hiukset selvittävistä hoitoaineista. Kaikki John Mastersin hoitoaineet selvittävät hiukset todella hyvin, etenkin Citrus & Neroli ja Rosemary & Peppermint hoitoaineet. Kun niiden antaa vaikuttaa 1-3 minuuttia ja pitkiä suortuvia selvittää samalla sormin, takut selviävät ja hiukset on helppo kammata. Näiden lisäksi valikoimasta löytyy kuitenkin vielä kaksi tehotuotetta hoitoaineen ohella käytettäväksi.

Yksi John Masters Organicsin suosikkituotteistani on Herbal Cider hiushuuhde. Käytän sitä 1-2 kertaa kuukaudessa hoitoaineen jälkeen, sillä se tekee hiuksista uskomattoman pehmeät ja silkkiset  ja auttaa hiuksia pysymään puhtaana selkeästi pidempään. Lisäksi Herbal Cider auttaa ylläpitämään hiusvärin kauniina, poistaa metallijäämiä ja muotoilutuotteiden jämiä hiuksista sekä neutraloi hiuspohjan pH:ta. Omenasiiderietikkapohjainen tuote voi kuulostaa todella hipiltä (ja pahantuoksuiselta), mutta itse rakastuin tähän kerran kokeiltuani ja ties kuinka monta pulloa onkin jo tullut lotrattua! Omenasiiderietikan lisäksi hiushuuhde sisältää kamomillaa, kehäkukkaa, nokkosta, vihreää teetä ja rosmariinia, jotka hoitavat, puhdistavat ja kirkastavat hiuksia sekä lisäävät niihin lujuutta ja volyymia.

Tuotetta käytetään normaalin shampoopesun ja hoitoaineen jälkeen kerran viikossa – se auttaa myös sitomaan hoitoaineen hiuksiin. Yksi korkillinen huuhdetta sekoitetaan lasilliseen vettä ja valutetaan hiuksiin samalla hiuksia puristellen. Tuotteen annetaan vaikuttaa 1-3 minuuttia, jonka jälkeen se huuhdotaan pois. Huuhdetta puristellessa suortuviin, hiukset tuntuvat super karheilta ja koko tuotteen teho alkaa epäilyttämään, mutta ei kannata antaa alun karheuden hämätä. Jatkaa vaan puristelua ja kun hiukset on huuhtonut ja föönannut kuivaksi, kutrit ovat taivaallisen pehmeät ja upean näköiset. Tämä onkin ainoa tuote, jolla saan sen näköiset hiukset kuin olisin käynyt juuri kampaajalla.

Pörröisten, takkuisten ja kaksihaaraisten hiusten kesyttämiseen sopii puolestaan Dry Hair Nourishment & Defrizzer hiusöljy. Tuote on sekoitus hiuksia kosteuttavia jojoba-, oliivi-, iltahelokki- ja pellavansiemenöljyjä joihin on sekoitettu laventelin, seetrin ja rosmariinin eteerisiä öljyjä. Ne ehkäisevät hiustenlähtöä, stimuloivat hiusten kasvua ja rauhoittavat hiuspohjan tulehduksia. Öljyä hierotaan 1-3 tippaa joko kuiviin ja kosteisiin hiuksiin eikä sitä huuhdota pois. Tuotetta voi myös sekoittaa mihin tahansa John Mastersin hoitoaineista lisäämään hoitavuutta.

Hajusteallergikolle

John Masters Organics ei ole unohtanut hiustenhoidossa hajusteille yliherkkiä ja allergisia. Luonnonkosmetiikassa täysin hajusteettomat tuotteet ovat niin vähässä, että aina sellaisten vastaan tullessa haluan vinkata niistä – ja varsinkin, kun kyseessä on kampaamotasoiset huipputuotteet. Hajusteeton Unscented shampoo sopii kaikille hiuslaaduille. Jojoba-, pellavansiemen-, purasruoho- ja iltahelokkiöljyt kosteuttavat, ravitsevat ja vahvistavat hiuksia. Valkoinen tee ja paju puhdistavat hiuspohjaa ja auttavat poistamaan toksiineja. Nokkonen ja laventeli ehkäisevät hiusten lähtöä ja kamomilla rauhoittaa ärtynyttä päänahkaa. Hajusteeton hoitoaine suojaa ja kosteuttaa hiuksia sekä auttaa takkujen selvittämisessä. Arnikki kosteuttaa päänahkaa ja stimuloi hiusten kasvua, antibakteerinen kehäkukka ehkäisee tulehduksia ja ärsytyksiä ja hyaluronihappo vahvistaa sekä kosteuttaa hiuksia. Anna hoitoaineen vaikuttaa 1-3 minuuttia ennen pois huuhtelua. Sitä voi käyttää halutessaan myös hiuksiin jätettävänä hoitoaineena pienen nokareen verran hieroen tuotetta hiusten latvoihin.

Lopuksi haluan kertoa ilouutisen: John Masters Organicsin tuotteet tulevat myyntiin Helsingin Stockmannille elokuun lopussa. Tämä on aivan mieletön huippu-uutinen. Todella upeaa, että merkittävin tavaratalomme panostaa vihdoin huippulaadukkaaseen luonnonkosmetiikkaan!

Mitkä ovat teidän John Masters luottotuotteet?

Alekoodi

Tämän viikon ajan sinulla on loistava tilaisuus kokeilla John Masters Organicsin tuotteita tai täydentää varastoja, sillä koko sarja on 15% alennuksessa maahantuojan verkkokaupassa koodilla JMO15. Tarjous on voimassa sunnuntaihin 20.8.2017 asti.

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , ,