AstrologiaBody & Mind

Rohkeutta rakastaa – Uusikuu Oinaassa

Astrologia | Body & Mind | 5.4.2019 | Kirsi Halla-Seppälä

Uudenkuun ajankuva on astrologinen katsaus ajalle 5.4. – 4.5.2019

Uudenkuun syntymä Oinaan merkissä on kuin laahaavia ja vähän epävireisiä hitaita aivan liian pitkään soittanut bändi saisi yhtäkkisen piristystysruiskeen ja alkaisi takoa terhakkaa marssirytmiä väsyneen ja hieman sekavan yleisön ihmetykseksi. Vaikka uudenkuun kartalla on vielä kolme planeettaa Kaloissa (Merkurius, Neptunus ja Venus), olemme kuitenkin hiljalleen hivuttautumassa pois neptunisen epämääräisestä Kalojen ajasta, kohti terhakkaa, toimeliasta ja uutta elämää puskevaa kevättä.

Kalat-energia, tuo välttelevän unenomainen, joskin äärettömän herkkä ja romanttinen, saa viimeisen huippunsa tältä erää keskiviikkona 10.4. kun maallisen rakkauden planeetta Venus yhtyy universaalin rakkauden planeettaan Neptunukseen. Tämähän voi ihmisestä ja tilanteesta riippuen tarkoittaa sitä, että korkeammat sfäärit aukeavat ja enkelikuoro laulaa rakkaasi sydämen sulattavan kosinnan taustalla, tai vaihtoehtoisesti sitä että vihdoinkin olet valmis näkemään itsepetoksiesi läpi ja rakastamaan itseäsi niin paljon, että luovut ikuisesta auttajan ja marttyyrin roolista ja loiskuttelet merenneitopyrstölläsi kilpauimarivauhtia kirkkaammille vesille. Ja sitten on myös muutamia välimuotoja, joista ei nyt sen enempää tässä.

Merkurius jättää tämän surrealistisen ajattelun ajan taakseen ja siirtyy 17.4. Oinaaseen oikaisemaan mutkat suoraksi ja tekemään hätiköityjä johtopäätöksiä. Tämä on nopeiden ratkaisujen aikaa ja impulsiivinen sananvaihto, kärsimättömyys ja suorasukaisuus itseilmaisussa voi yllättää sellaisenkin, jolle tällainen ei tavanomaisesti ole tyypillistä. Venus siirtyy Kaloista Oinaaseen 20.4. ja sen myötä romantiikka saa kyytiä. Halu mennä rohkeasti eteenpäin, vaikka joutuisi ottamaan emotionaalisia riskejä, voi tuntua nyt helpommalta kuin pitkään aikaa. Oinasajassa adrenaliini virtaa (ja ehkä vähän testosteronikin), joten suoraan vaan asiaan, eikä mitään pelejä, leikkejä tai vedätyksiä, kiitos. Asiat ovat sitä miltä ne näyttävät ja kaikkiin tilanteisiin löytyy yksinkertainen ja reipas ratkaisu. Halki, poikki ja pinoon.

Muutama mutta voi kuitenkin asettua eteen. Menneisyyttä edustavalla kuun alasolmulla majailee teräksenluja, ankara ja vaativa kaksikko. Irrationaalisia pelkoja, vallankäyttöä, manipulointia ja omissa sisäisissä nurkissa lymyileviä mörköjä kuvaava Pluto on rajoituksia, sääntöjä, esteitä ja kontrollia edustavan Saturnuksen kanssa rintarinnan vastassa kaikkea sitä, mikä sinussa haluaisi mennä eteenpäin, karistaa vanhat huolet harteilta ja kirmaista uutta elämää ja uusia mahdollisuuksia hohtaville niityille. Tämä aika voi nostaa esiin menneisyydestä peräisin olevia asioita, jotka konkreettisesti pitää hoitaa, jotta voi mennä eteenpäin, mutta suuremmalla todennäköisyydellä kyseessä on asioista, jotka ovat ollutta ja mennyttä, mutta olet nielaissut ne sellaisenaan ja jokin mielesi juonikas osa saa sinut edelleen uskomaan että kysymyksessä olisi jotain todellista.

Ennen kun luovut suunnitelmistasi ja lannistut vastavoiman edessä, tarkasta onko kyse ihan oikeasti todellisista, tässä hetkessä olemassa olevista asioista, vai kenties vain vanhoista kaiuista mielesi perukoilla. Jos kyse on jostain konkreettisesta, joka rajoittaa vapauttasi (esimerkiksi pienet lapset, myöhässä oleva veroilmoitus tai vankeus), niin kohtaa tilanne sellaisena kuin se on, ilman turhia tunnepitoisia tulkintoja, ja tee tarvittavat järjestelyt sen eteen, että voit kuitenkin aloittaa jotain uutta ja kokea elämän avautuvan edessäsi jännittävänä ja houkuttelevana.

Jos liian kauan kapsuttaa maata lähtökuopissaan, saattaakin vahingossa kaivaa itselleen haudan. Tai ainakin niin syvän kuopan, ettei sieltä ihan niin vain lähdetäkään. Ajassa on tosiaan nyt voimakas vastakkainasettelu pitelemättömän innostuneen, eteenpäin pyrkivän ja rohkeita uusia aloituksia tekevän Oinaan, sekä Oinas-uusikuuta tiukoissa pihdeissään pitelevien epäilysten ja pelkojen välillä. Tässä saattaa olla kysymys tilanteesta, jossa estettä ei voi kiertää, vaan ainoa vaihtoehto on mennä läpi. Vaikka kuinka pelottaisi, satuloi hevonen ja hyppää selkään.

“Don’t be afraid of your fears. They’re not there to scare you. They’re there to let you know that something is worth it.” C. JoyBell C.

Kuukauden keskeiset teemat: kuri ja järjestys, armeija, sotilaallisuus, vaativuus, suoritukset, kunnianhimo, kilpailu, voitonhimo, valtataistelut, sotaisuus, taistelunhalu, ryhdistäytyminen, kontrolli, tiukka ote, päättäväisyys, radikaalit elämänmuutokset, sisuuntuminen, ”nyt saa riittää”, viimeinen pisara, kasvotusten menneisyyden kanssa, valheista luopuminen, illuusioiden puhkeaminen, totuudellisuus, realiteetit, menneisyydestä peräisin olevat esteet ja rajoitukset, rangaistus, halu edetä vs. uskalluksen puute

Uudenkuun astrologiset kuviot: Aurinko ja Kuu neliössä Plutoon ja Saturnukseen, oppositiossa Pallas Atheneen ja kolmiossa Cerekseen. Khiron sekstiili Mars. Pluto, Saturnus ja  Kuun alasolmu yhtymässä. Pluto sekstiili Merkurius ja Neptunus. Neptunus yhtymä Merkurius ja Venus. Jupiter alkaa perääntyä 10.4. Merkurius siirtyy Oinaaseen 17.4. Täysikuu Vaa’assa 19.4. Venus siirtyy Oinaaseen 20.4. Aurinko siirtyy Härkään 20.4. Pluto alkaa perääntyä 24.4. Saturnus alkaa perääntyä 30.4. Uusikuu Härässä 5.5.

Avainsanat: