21

Q & A: unelmien työurasta, vanhenemisesta ja rakkaudesta

Katja Kokko | 28.2.2018

Nyt kun Inke, Mariela ja Kirsi on haastateltu, on minun vuoroni vastata kysymyksiin, joita lähetitte minulle pari viikkoa sitten. Pidemmittä puheitta, tässä ajatuksiani mm. unelmien työurasta, vanhenemisesta ja rakkaudesta.

Milloin kokeilit ensimmäisen kerran luonnonkosmetiikkaa ja miten teit päätöksen siirtyä lopullisesti siihen?

Varmastikin joskus vuonna 2003 olen kokeillut ensimmäistä kertaa Dr. Hauschkan tuotteita ja Weledaa. Luonnon raaka-aineet ovat teini-ikäisestä saakka tuntuneet itsestäni loogiselta ja oikealta tavalta hoitaa ihoa, mutta varsinainen täydellinen siirtyminen luonnonkosmetiikkaan tapahtui vuonna 2009 ruokavalioni muutoksen myötä täysin itsestään ja rytinällä. Se tuntui siltä kuin asiat olisivat vain loksahtaneet kohdalleen ja siirtyminen oli itsestään selvyys ruokavalion putsauksen ohessa. Sain vihdoin selityksen kaikille niille epäilyksille, mitä minulla oli ollut synteettisen kosmetiikan ihonhoitotuotteiden hoitavuutta kohtaan.

Kuvaile minkälainen on tavallinen arkipäiväsi?

Herään aamuisin 5.30-7.00. Surautan rasvakahvin ja lähden joogaan. Harjoittelen astangaa tämän hetkisessä elämäntilanteessani 2-4 kertaa viikossa ja jos en tee astangaharjoitusta, teen kotona yin joogan. Astangan jälkeen tulen kotiin ja otan nopean suihkun, työt aloitan yleensä klo 10 tienoilla. Teen töitä pari tuntia ja kokkaan sitten lounaan kotona. Joudun viikottain ja joskus useankin kerran viikossa hakemaan postista kuvattavia ja kokeiltavia tuotteita ja teen yleensä lounaan aikaan happihyppelyn postiin. Sitten jatkan taas töitä, kirjoittamista, kuvaamista ja paljon meileihin vastaamista. Klo 16 lopetan blogiin liittyvät työt ja syön pienen välipalan. Lähden ohjaamaan joogaa klo 16.30. Nykyisin ohjaan vain maanantaista keskiviikkoon, ennen ohjasin myös torstaisin. Ennen ohjasin myöskin klo 21 saakka, mutta viime syksynä vähensin tunteja ja nyt ne päättyvät klo 19.30, jonka jälkeen tulen kotiin, juttelen ehkä hetken kavereiden kanssa somessa, syön iltapalan, käyn suihkussa ja menen nukkumaan viimeistään klo 23. Torstaisin teen pidemmän työpäivän blogin kanssa, koska silloin ei ole joogaohjauksia. Perjantaisin teen töitä vain aamuisin, koska lähden tallille jo päivällä ja palaan vasta illalla. Joskus töitä saattaa jäädä viikonlopulle, mutta sellaista en jaksa montaa viikkoa putkeen.

Joogaopetus on vähiten näkyvä osa työtäni, koska se ei näy sosiaalisessa mediassa millään tavalla, paitsi kun mainostan uusia kursseja. Se on kuitenkin erittäin tärkeä osa työtäni ja koko elämääni, usein tunnen, että se on kaiken tekemiseni ydin. Etenkin säännöllisen opettamisen myötä on herkistynyt ja oppinut lukemaan entistä paremmin erilaisia kehoja ja kehon kieltä. Ihmisestä näkee ja tuntee todella paljon kehon kautta, kuten iho-ongelmien mahdollisia aiheuttajia. En ole koskaan ollut vahvimmillani kirjoittamisessa, mutta tiedän, että keho ja sen lukeminen ovat vahvuuteni ja haluan kehittää sitä niin pitkään kuin ikinä mahdollista. On mielenkiintoista, miten sosiaalinen media on muokannut joogamaailmaa. Instagramissa voi olla satoja tuhansia seuraajia ihmisillä, jotka esittävät haastavia asentoja ja he nousevat melkoiseen superjoogin maineeseen samaan aikaan, kun vuosia asialle omistautuneen ja aidosti pätevän joogaopettajan työ ei ole näkyvää. Tällä en kylläkään viittaa itseeni, vaan esimerkiksi moniin omiin opettajiini. Todellinen osaaminen tapahtuu hands on -työn kautta.

Parhaat vinkkisi unelmien työuralle?

Luulenpa, että osaan antaa vinkkejä työuralle, joka koskee ennemmin yrittäjyyttä. Tärkeintähän on, että tunnistaa sen jutun, joka saa sydämen lyömään nopeammin ja joka tuntuu sisimmässä oikealta.

Ajattelen työtäni, suunnitelmia ja unelmia lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. On projekteja, jotka vaativat koko ajan konkreettista tekemistä ja asioita, jotka vaativat panostusta vain alkuvaiheessa tai tietyssä vaiheessa. Tämä luo kestävyyttä yrittäjyydelle, jossa elää jatkuvassa muutoksessa voimakkaammin kuin päivätyössä. On todella tärkeää ideoida, unelmoida ja eri toten kuunnella intuitiota. Mutta yhtä tärkeää on pitää huolta rakenteista: tehdä laskelmia ja hankkia kirjanpitäjä, joka neuvoo, pitää ajan tasalla ja haluaa keskustella liiketoiminnasta. Arvostan itse kirjanpitäjää, joka hoitaa asiat sähköisesti ja aikaa jää keskusteluun ja kehittämiseen. Hyvästä kirjanpitäjästä tulee turvallinen olo, kun voi luottaa siihen ettei vaikkapa verottajalta tule yllätyksiä. Osakeyhtiö on toiminimeä parempi vaihtoehto, jos ihan tosissaan aikoo elää yrittäjänä, koska silloin omat ja yrityksen raha-asiat pysyvät vissisti selkeinä.

Yrittäjyydessä on tärkeää ymmärtää, että jokainen vastoinkäyminen, epäonnistuminen tai omat virheet ovat mitä arvokkain tilaisuus oppia. Lisäksi pitää olla erittäin kärsivällinen ja pitkäjänteinen – asiat eivät todellakaan tapahdu hetkessä. Omien rajojen asettaminen on elinehto, koska unelmienkin työuralla palaa loppuun, jos paahtaa pitkiä päiviä ilman kunnon vapaita ja lepoa. Jossain kohtaa täytyy hyväksyä se, että kaikkea ei ehdi tehdä itse ja to do -lista on aina yhtä pitkä. Syyllisyyttä ei kannata siitä potea eikä pyydellä turhaan anteeksi, jos joka ikiseen viestiin ei ehdi vastata. Lisäksi kaikenlaisia energian nyhtäjiä mahtuu alalle kuin alalle, joten omia rajoja ei kannata läväyttää täysin auki. On todellakin ok sanoa myös ei, koska silloin sanoo kyllä jollekin muulle.

Yksi tärkein vinkki on energian keskittäminen olennaiseen; siihen missä oma ammattitaito ja intohimo loistavat. Muut asiat kannattaa ulkoistaa sellaisille tahoille, joissa he ovat parempia ja loistavia. Näitä ovat mm. visuaalisen ilmeen suunnittelu ja brändäys, valokuvaaminen, sosiaalisen median hoitaminen ja muu PR, nettisivujen suunnittelu, toteutus ja koodaaminen, kirjanpito jne.

Yleensä sitä joutuu lähtemään liikenteeseen täysin tyhjästä, mutta kun vision pitää sydämessä kirkkaana, matkasta kohti unelmia tulee upea.

Ainiin, bonusvinkki: oman ammattitaidon kehittäminen ja pitäminen ajan tasalla, uusien asioiden opiskelu.

Mikä on sellainen pieni pahe, jonka toisinaan sallit itsellesi?

Heh, en ehkä kutsuisi paheitani pieniksi! Arjessa minulle on tärkeää rutiinit, koska olen niin herkkä, että unirytmin muutokset, alkoholi tai huono ruoka saavat kropan pois tolaltaan ja siinä samassa menee mielikin ja sitten tökkiikin kaikki – ja sehän ei käy päinsä yrittäjälle, jolla on monta intohimoa toteutettavana. Rutiinit ovat onneksi itselleni niin sisäänrakennettuja etten joudu käymään itseni kanssa keskustelua, että syönkö nyt lounaaksi sen parhaan ja ravitsevimman vaihtoehdon vai jotakin muuta. Perjantaisin tilaankin sitten usein pizzan Woltin kautta ratsastustunnin jälkeen ja kulautan sen alas kokiksella tai inkiväärilimpparilla. Se on ehkä suurin paheeni, koska se toistuu melko usein. Mutta rakastan aina jokaista suupalaa ja kulausta, se on tärkeintä! Jos pitää potea huonoa omatuntoa omista paheistaan, niin sitten on jokin ajatusmalli tai ehkä ne omat rutiinit vinksallaan.

Karkkia ja makeaa ilman voisin elää vaikka koko loppuelämäni, mutta entäs sitten voileivät? Ne ovat vielä suurempi pahe kuin pizza! Nimittäin voileipä on minulle melkein päihdyttävää – ei jää yhteen palaan. Oletteko koskaan syöneet itseänne voileipähumalaan ja saaneet voikkuleipäkrapulaa? Minä olen! Voileivät pitäisi kieltää minulta kokonaan, ne ovat myrkkyä ja niistä muuten voin potea huonoa omaatuntoakin! Arkena on paras pysyä niistä erossa ja mielellään myös viikonloppuna, koska sitten menee koko viikonloppu aivosumussa. Pizzan kanssa sen sijaan riittää se yksi ja that’s it!

Alkoholia juon tosi harvoin enkä koskaan yksin (paitsi ehkä lomalla limoncelloa), koska inhoan siitä tulevaa tuhnuista oloa, pidän ajatuksistani mieluummin kirkkaina. Viikonloppuisin teen saunan jälkeen alkoholittomia kombucha-drinkkejä tai juon kurkumashotteja Vihcyllä. Mutta sen kerran kun juon alkoholia, se tapahtuu yleensä jossain erikoistilanteessa ystävien kanssa ja rakastan heittäytyä silloin huolettomaan tunteeseen, ihan kuin nuorempana. Ja silloin voin polttaa myös savukkeita!

Mikä on rohkein päätös tai muutos, minkä olet elämässäsi tehnyt, ja miten sen tekeminen muutti elämääsi?

Anteeksiantaminen ja oman loukatuksi tulemisen sekä häpeän kohtaaminen. Tulin vuosia sitten loukatuksi todella syvältä. Luulin hyvin pitkään, että joku osa minusta sulkeutui ja kovettui niin, että menetin kykyni antaa anteeksi. Päätin, että se on ok, ei tarvitse jos ei pysty. Mutta kun lopulta tajuaa, että kantaa mukanaan surua, vihaa ja häpeää jossain hyvin syvällä ja etteivät ne tunteet parannu ikinä jollen kohtaa niitä, jouduin alkaa työstämään aivojani ajattelemaan ihan uudella tavalla. Koin täydellisen anteeksiantamisen koko kehossani tavalla, jota kutsuisin valaistumiseksi, jos tietäisin miltä valaistuminen tuntuu. Tunne oli uskomaton, pelkkää puhdasta valon tunnetta ja rakkautta, ja sai minut tajuamaan konkreettisesti, että millään muulla ei ole elämässä niin suurta merkitystä kuin sillä, että voi elää keveällä sydämellä vapaana. Suru, viha, katkeruus ja häpeä syövät ihmistä sisältä ja alkavat patoutuessaan vuosien saatossa fyysistyä. Anteeksiannon myötä sain takaisin lapsenomaisen kykyni unelmoida ja uskoa itseeni. Sain takaisin jonkun sellaisen osan minusta, jonka luulin todella kuolleen. Ja millä tavalla tämä kaikki sitten muutti elämäni? Kaikilla tavoilla! Jokainen päivä on täynnä kiitollisuutta kaikesta mitä on tullut kohdattua ja koettua. Elämä tuntuu etenevän puhtaassa linjassa, sellaisessa, joka tuntuu omassa sydämessä tismalleen oikealta. Ja sitten tapahtuu niitä toissijaisia hyviä asioita, jotka ovat enemmän materialistisia tai vaikka työhön liittyviä.

Mitä ajattelet vanhenemisesta?

Täytän heinäkuussa 35 enkä koe olevani lainkaan vanha – koska en sitä ole! Aikuisuushan on vasta alkanut. Kuitenkin huomaan, että ihan vasta lähiaikoina olen alkanut miettimään vanhenemista hieman syvällisemmin (kuten sitä, että miltä tuntuisi vanheta yksin ja missä vietän eläkepäiväni vai jäänkö ikinä eläkkeelle). Huomasin myös pari viikkoa sitten, että otsassani oleva ryppy on syventynyt erikoisen paljon ja mietin, että miltäköhän näytän 45- tai 50 -vuotiaana. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen itse asiassa edes ajatellut ryppyjäni ja tajunnut, että edessä se on itselläkin. Kaikki ihailemani naiset ovat kuitenkin paljon vanhempia kuin minä ja todella upeita! Ainakin tällä hetkellä vanheneminen tuntuu vain ja ainoastaan ihanalta. Siltä se tuntui parikymppisenäkin. Joka ikinen vuosi elämästä tulee helpompaa, rennompaa ja turvallisempaa. Toivon, että se on sitä myös tästä eteenpäin ja myös minusta tulee upea mummona, kuten Linda Rodinista (vaikka en olekaan mikään entinen malli).

Mikä on parasta aikuisena naisena olemisessa? 

Se, että on tasapainoinen, turvallinen ja onnellinen olo ja perspektiiviä vaikeidenkin asioiden käsittelyyn. Itsenäisyys. Se, että saa toteuttaa elämässä juuri niitä asioita, mitkä itseä kiinnostavat ja saa olla oman itsensä pomo. Se, että tietää kuka on ja mitä haluaa. Niin ja se, että osaa viis veisata (tämä on tosi tärkeää!)Naisena oleminen on mahtavaa ja kuten tuossa edellä jo sanoinkin, ainakin tähän saakka on ollut vain ihanaa aikuistua, kasvaa ja kehittyä henkisesti.

Mistä nautiskelet arjessa?

Nautiskelen ihan tosi yksinkertaisista asioista. Rutiineista varmaan eniten, koska ne tukevat hyvää oloa ja jaksamista ja ilman niitä on tosi vaikea nauttia mistään. Suuri nautinto on vaikka aamukahvi, jooga, Rompun rapsutus, raitis ilma, oma koti, oma työ, se että saan elää juuri tämmöistä elämää eikä kukaan käske, pakota tai vaadi tekemään mitään, mitä en sydämessäni halua tehdä.

Valota tämän hetkisiä ajatuksia rakkaudesta ja parisuhteista?

Ai että! Olen aivan valtavan onnellinen elämässäni ilman parisuhdetta ja elämäni on täynnä rakkautta! Olen joka päivä kiitollinen siitä, että minulla ei ole enää kaipuuta toisen ihmisen tuomaan turvaan ja että olen saanut elää todella vaikeat ajat ja kipeät kriisit läpi yksin (toki ystävät ja perhe ovat olleet tukena). Tuntuu melkein siltä kuin eläisin honeymoonia oman itseni kanssa. On aivan mahtavaa, että olen saanut kasvaa myös ammattillisesti ja rakentaa urani ilman parisuhdetta. Tiedän, että olen kasvanut omaksi itsekseni ja omaan voimaani. Tottakai niin voi tapahtua myös parisuhteessa, mutta minun on kuulunut kasvaa juuri näin enkä voisi olla siitä kiitollisempi. En epäile sekuntiakaan ettenkö tapaa jonain päivänä aivan mahtavaa miestä, jonka kanssa elelen loppuelämäni, mutta on ihan parasta, kun sitä ei kaipaa ja etsi, vaan ainoastaan tietää, että kyllä se tulee ja jos ei tulisi, niin onnellisuuteni ei ole siitä kiinni.

Viime aikoina lähipiirissäni on moni nainen tullut raskaaksi, osa tietoisesti sinkkuna keinohedelmöityksellä. Sitä olenkin miettinyt jonkin verran, että haluanko todella elää ilman lapsia vai haluaisinko kuitenkin lapsen jonain päivänä. Ideaalitilanne olisi, ettei tarvitsisi päättää vaan lapsi voisi vaan tulla jos on tullakseen, mutta jos tapaankin elämänkumppanini vasta viisikymppisenä, niin haluaisinko kuitenkin lapsen ennen sitä?

Ketä bloggaajaa fanitat ja miksi?

Garance Doresta olen aina pitänyt, mutta täytyy myöntää etten ole lukenut sitä pitkään aikaan säännöllisesti, käyn vain kurkkimassa. Ulkomaisia bloggaajia en oikeastaan seuraa enää lainkaan. Suomalaisista blogeista luen Stellaa, koska hän on kiistatta helvetin hyvä kirjoittaja ja olen lukenut Stellan blogia vuodesta 2007. Muslassa on puolestaan parasta visuaalisuus ja kepeä hyväntuulisuus. Ainiin ja 5 inch and upia seuraan tarkkaan, koska se on kuin uppoaisi hyvään muotilehteen. Tuulia Talviolla on puolestaan ihania ruokareseptejä ja Pupulandiaa luen myös epäsäännöllisen säännöllisesti. Mutta varsinainen fanituksen kohde on kuitenkin Katja Ståhlin Kavioliitossa, pissat tulee housuun melkein joka kerta!

Kiitos kaikille kysymyksistä!

Kuvat Instagramistani sekä Elina Simonen ja Mariko Pajalahti

/ / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Heili sanoo:

    Ihana juttu Katja! Luettuani blogiasi ja tavattuani sinut mielikuva hyvin eheästä ihmisestä vain vahvistui. Olet tämän päivän somemaailmassa hyvin tasapainoinen kauneuden parissa työskentelevä nainen, hieno roolimalli monelle nuorelle naiselle. Ja jopa keski-ikäisellekin.. 😉

  2. Sanna sanoo:

    Minä ja voileipädarra kyllä! Kunnolla voita ja juustoa niin täydellistä!… ja vatsan tukkivaa! Tuo lapsiasia on mielenkiintoinen, ja olen tosi kiinnostunut aiheesta. Itse tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Jätkä oli petturi ja on pysytellyt aivan muualla. Lapsi on jo kaks. Mutta sitä elämänkumppania odottelen

  3. Upea juttu! Itse unelmoin työstä jonka itse voisin rytmittää tai ainakin työtunnit olisi juuri kuten sinulla, miten ihanaa. Itse teen 3-vuorotyötä arjet ja pyhät. Työ ja siitä toipuminen vie ajastani suurimman osan, loppuaika menee nukkumiseen. Harrastuksiin, perheelle ja hyvinvointiin ei oikeastaan riittää aikaa eikä voimia. Mietin usein miten voisi toteuttaa unelmia, ehkä joskus vielä keksin ratkaisun. Positiivisuutta ei saa menettää, myötätuuleen on parempi mennä. Juttuasi oli todella ihana ja innostava lukea. Mukavasti omat energiat nousi. ps. jos nyt joku haaveilee hoitoalasta, neuvoisin harkitsemaan vakavasti uudemman kerran…….. maailmassa on niin paljon muuta mielenkiintoista tehtävää 🙂

    • Hoitoala on varmasti ihan kamalan raskas. Ei voi kuin suuresti arvostaa teitä, jotka teette niin tärkeää työtä. Ja ymmärrän täysin, että kaipaa muutosta jossain vaiheessa, kun väsyy työhön. Toivottavasti löydät vielä itsellesi uuden ja sopivan työuran!

  4. Ulpu sanoo:

    Tää oli ihana. Kiva lukea ajatuksiasi elämästä.

    Sun työ on niin ihanne. 🙂 Mä oon nyt vähän taitekohdassa elämässä. Useamman vuoden henkinen kuorma kävi liian raskaaksi eskaloituessaan työpaikan vaihtoon, nyt olen pitkällä sairaslomalla ja mietin mitä elämässäni tekisin sitten, kun jaksan ja pystyn. Työ luonnonkosmetiikan parissa olisi se haave ja unelma, joka pompsahtelee aika ajoin pintaan. Ehkä tässä on se kohta, että voisin (jos uskaltaisin) ajatella oikeasti mitä haluan ja jättäisin pitkän työuran hoitoalalla ja yrittäisin suunnata intohimon pariin. Pitäisi uskoa itseen ja niihin unelmiin. Ja omaan hyvinvointiin ja siihen, että jonain päivänä olen taas voimissani ja pystyn antamaan itsestäni työelämälle ja elämälle muutenkin. Samaa suosittelisin kuin piu, jos haluaa oikeasti ajatella itseään ja omaa jaksamistaan.

    Katja Ståhl on paras! 😀 Olitkos sä lähdössä Katjan porukassa sinne ratsastuslomalle?

    • Katja myös sanoo:

      Nyt oli pakko vastata tähä Ulpun viestiin, koska oma elämätilanteeni on niin samankaltainen tällä hetkellä. <3
      Oma työni tai oikeastaan esimiehestäni johtuva henkinen kuormitus on johtanut siihen, etten voi hyvin käytännössä mihinkään aikaan vuorokaudesta taikka viikosta. Kovasti haen uusia töitä, mutta luovan alan toimijalle se on aina haaste, jos ei halua freelanceriksi ryhtyä, eikä esimiestä saa vaihtoon, kun kyseessä on hänen firmansa ja meitä on tasan minä sekä hän. Mutta kuin Ulpulla, työ luonnonkosmetiikan kanssa tavalla tai toisella saa sydämen sykähtelemään ja Katja, sinun inspiroimana aloitin juuri opinnot Formula Botanicassa 🙂 <3 En vielä tiedä, minne se johtaa vai johtaako minnekään, mutta ainakin olen ottanut askeleen eteenpäin omaa hyvinvointia ajatellen.

      Ihailen suunnattomasti Katja työtäsi, teet juuri niitä asioita, jotka itseänikin kiinnostavat ja saan niin paljon voimaa ja uskoa jutuistasi, että joskus saan myös tehdä töitä asioiden kanssa, joita rakastan!

      Kiitos, että kirjoitat ja jaat paloja elämästäsi meille! Olet yhtä lämmin persoona ruudun välityksellä kuin livenäkin 🙂

      • Hienoa kuulla kaimani, että aloitit opinnot Formula Botanicassa! Unelmia kohti vaan! Elämä on ihan liian lyhyt juttuihin, jotka eivät tuota iloa ja onnea!

    • Anna sanoo:

      Tässä myös yksi samaan porukkaan sujahtava. Jo pidemmän aikaa olen miettinyt, mitä haluan ”isona” tehdä. Kymmenen vuotta on hurahtanut kahden eri yrityksen palveluksessa, enkä pitkään aikaan ole tuntenut työtä omakseni. En koe työni antavan minulle kaipaamaani henkistä tyydytystä. Tämä Katjan blogiteksti kosketti monella tavalla. Minultakin on puuttunut se uskallus ja rohkeus irrottautua ja lähteä kulkemaan ihan toisia polkuja. Toki siihen liittyy myös huoli taloudellisesta selviämisestä, koska asuntolaina, perhe jne. Pian käynnistyy kevään yhteishaku – ehkä viimein uskallan ottaa ensimmäisen askeleen…

      • Anna, en voi kylliksi rohkaista muutokseen! En koskaan unohda sitä tunnetta, joka minulla oli 10 vuotta sitten päivätyössäni, kun matkustin aamulla bussilla töihin: ajattelin, ettei elämäni ole elämisen arvoista jos käytän suurimman osan päivästä työhön, joka syö sieluani ja saa minut kutistumaan ihmisrusinaksi. Oli yksinkertaisesti pakko repäistä ja tehdä täyskäännös. Ja miten kävi? Vaikeuksia on ollut, mutta en vaihtaisi pois mitään koettua!

    • Sinullahan on Ulpu ne ekokosmetogiopinnot: oma hoitola pystyyn kun on taas energiaa! Ja suunnittelunhan voi aloittaa jo, unelmoinnista ja visioinnista saa kummasti voimaa!

      Joo, lähden juurikin Katja Ståhlin ratsastusreissulle!

      • Ulpu sanoo:

        Sepäs se, kun uskaltaisi. Haaveillut oon kyllä, ehkä enemmänkin myyntityöstä, mutta pieni hoitohuone voisi myös olla ja Neal’s Yard Remediesillä haluaisin tehdä. <3

  5. Minna sanoo:

    Ihanan avoin ja valoa hehkuva kirjoitus, kiitos! <3
    Täysin samaa mieltä olen siitä, että parhaat joogaopettajat eivät käytä somea korostaakseen itseään, harjoitustaan tai "joogisuuttaan," osallahan ei edes ole omia sometilejä! Heidän taitonsa puhuvat puolestaan.
    Ai että onko voikkarikännit tuttuja? Oi, kyllä! 😀 Tuoreella, pehmeällä ja vielä vähän lämpimällä myslileivällä saa parhaat pöhnät. Muutaman kerran (lue: joka kerta) on mennyt koko puolen kilon leipä päivässä.

    • Parhaat opettajat eivät kyllä tosiaankaan käytä pahemmin somea itsensä esittelyyn, Mark Robberds on ainoa poikkeus, mutta hänen postaukset ovatkin oikeasti opettavaisia, toisin kuin kaiken maailman elämänviisauksilla varustetut bikinijoogakuvat!

  6. vanamo sanoo:

    Heippa Katja,

    en kovin helposti ota ihmisiä esikuvakseni (sanakin kuulostaa ihan vinksahtaneelta!), mutta sut voisin nimetä sellaiseksi. Olen seurannut blogiasi jo useamman vuoden ja se on tuonut mulle valtavasti, kiitos. Sen lisäksi, että olet mun luonnonkosmetiikkamaailman kallio, arvostan kaikkea tuota henkisyyttä ja voimaa. Toivon vilpittömästi, että kahdeksan vuoden päästä 35 täyttäessäni, suhtaudun maailmaan ja itseeni yhtä katjamaisen rohkeasti. <3

    Halauksia sinne!