Ystäväni Inke, tutummin Purkkinurkan Inke, on rikastuttanut blogini sisältöä viime huhtikuusta lähtien joka toinen viikko. Tuo ihana nainen, jolla ei koskaan mene niin sanotusti jauhot suuhun, on kasvattanut näiden kuukausien aikana itselleen melkoisen fanijoukon ja Inken tekstit ovat paitsi takuuvarmasti viihdyttävää luettavaa myös pomminvarmaa inspiraatiota muille kanssapurkkihulluille (tai ne voivat saada aikaan purkkihulluuden puhkeamisen).
Olen haastatellut blogiin aiemmin myös tiimin vahvistuksia, Mariela Sarkima hyppäsi joukkoihin loppusyksystä (Marielan haastattelu löytyy täältä) ja Kirsi Halla-Seppälän uudenkuun ajankuva teki comebackin loppuvuodesta (Kirsin haastattelu löytyy täältä). Nyt on siis aika päästää ääneen Inke ja ottaa selvää hieman paremmin, kuka tuo nainen noiden purkkikummajaisten takana oikein on.
Kerro hieman taustastasi. Mistä olet kotoisin ja mitä olet opiskellut? Millaisia töitä olet tehnyt vuosien varrella?
Olen kotoisin Rovaniemeltä, josta muutin Helsinkiin heti kahdeksantoista täytettyäni, muuttoa koko teini-ikäni suunniteltuani. Vaikka Helsingissä onkin vierähtänyt jo liki puolet elämästäni, olen ylpeä juuristani ja lappilaisuus mielestäni näkyy yhä arvoissani ja luonteessani. Opiskelin Haaga-Heliassa johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelmassa ja valitsin pääaineekseni viestinnän.
Työhistoriaani on mahtunut hyvin monenlaisia yrityksiä ja tehtäviäkin, mutta näistä erilaisista palasista on pikkuhiljaa muodostunut omanlaisensa kokonaisuus, jonka monipuolisuudesta on ollut minulle hyötyä monessakin kohtaa. Olen muun muassa työskennellyt kirjankustantamon viestinnän ja markkinoinnin parissa, asiakkuuspäällikkönä suunnittelu- ja konseptitoimistossa sekä kirjoittanut päivätöideni ohella juttuja muotilehteen.
Omaa blogia (issues.fi) kirjoitin mieheni kanssa seitsemän vuotta. Blogini siirtyi reilu vuosi sitten hieman puolivahingossa lepäilemään virtuaaliseen pöytälaatikkoon, sillä (muiden!) blogeista oli tullut minulle päivätyö ja kaipasin vapaa-aikaani hieman enemmän vastapainoa. Minulle blogeista tuli työtä hieman eri tavalla kuin useimmille bloggaajista: työskentelin kolme vuotta mediatalossa, vaikuttajamarkkinoinnin parissa muun muassa blogiyhteistöitä konseptoiden ja tuota liiketoimintaa kehittäen.
Millaisessa työssä olet tällä hetkellä?
Kuluneen vuoden olen työskennellyt viestintäkonsulttina mitä erilaisempien asiakkuuksien ja projektien parissa. Työssäni parasta on sen monipuolisuus: koskaan ei maanantaina voi tietää, mitä kaikkea on perjantaihin mennessä ehtinyt tehdä ja oppia. Minulle tällainen vaihtelevaisuus ja tietynlainen yllätyksellisyys sopii todella hyvin, tässä hommassa ei tunnu olevan leipiintymisen vaaraa. Arvostan myös sitä, että saan olla luova ja että minuun luotetaan.
Työyhteisöni on melko tiivis, inspiroiva, kannustava – ja ennen kaikkea todella osaava. Koenkin saavani paljon ”aivokarkkia” myös osaavilta ja näkemyksellisiltä kollegoiltani. Kiireistäkin työni toki on aika ajoin, sitä ei käy kiistäminen. Ja sopivasti haastavaakin!
Summa summarum: minusta tuntuu siltä, että olen tällä hetkellä juuri siellä, missä minun juuri nyt pitääkin olla.
Millaisia haaveita sinulla on urasi suhteen?
Aloitin nykyisessä työssäni vasta vuoden päivät sitten, jolloin toteutin silloin mielessäni kyteneet haaveet. Vielä en ole ehtinyt miettiä uusia lähiajan haaveita, vaan olen keskittynyt sekä nauttimaan nykyhetkestä että oppimaan kaiken mahdollisen nykyisestä työstäni – tässäkin meinaan tuntuu toisinaan olevan enemmänkin kuin tarpeeksi!
Mutta joooooooos nyt täytyisi jotain sanoa, niin olisihan se jonain päivänä mahtavaa päästä hyödyntämään kaikkea aiemmista ja nykyisistä duuneista kerättyä kokemusta yksinomaan sellaisen asian parissa, johon suhtautuu todella intohimoisesti. Ei varmaan tarvitse kertoa, mikä tämä asia minulle voisi olla?
Kerro lisää tästä purkkifriikkeydestäsi? Oletko aina ollut kiinnostunut kosmetiikasta ja ihon puunaamisesta vai milloin ns. purkkihulluus on alkanut?
Voi kyllä, olen! Purkit ovat kiinnostaneet ihan pikkulapsesta pitäen, tuolloin tosin keskityin lähinnä leikkimään luvatta äitini purkeilla ja tekemään niistä salaa erinäisiä sekoituksia rakkaiden puuhevosteni herkkää pintaa hellimään. En ole koskaan ollut mikään kovin kummoinen tai erityisen näyttäviä lookeja suosiva meikkaaja, erilaisten tuotteiden testailu ja niillä leikkiminen on ehdottomasti se minun juttuni. Purkkihommissa vaaka kallistuu minulla siis ehdottomasti ihonhoitoon, vaikka meikkikokoelmanikin taitavat olla melkoisen laajat ainakin suht simppeliin meikkaustapaani nähden.
Kosmetiikassa ja ihonhoidossa minua ovat aina kiinnostaneet erityisesti trendit ja uutuustuotteet. Mediatalossa naistenlehden kyljessä työskennellessäni pääsin käsiksi kausituotteiden ja kosmetiikkauutuuksien jatkuvaan tulvaan ja myönnän, että tuota olen jäänyt edellisestä työstäni kyllä kaipaamaan. Olen juuri se tyyppi, joka innostuu niistä friikeimmistäkin innovaatioista, eikä innostuessaan juuri kyseenalaista, onko esimerkiksi uudenlainen ripsiväriharja tai meikkivoidepakkaus aimo loikka eteenpäin vai silkkaa yhden kauden hömppää.
Mikä on suhteesi luonnonkosmetiikkaan? Miten olet tutustunut luonnonkosmetiikkaan ja onko sinulle tapahtunut virallinen luonnonkosmetiikkahurahdus?
Olin ehkä testannut yksittäisiä luonnonkosmetiikkatuotteita joko tietoisesti tai tietämättäni jo ennen Katjaan tutustumistakin, mutta kunnia siitä, miten suuri osa kylppärinkaapistani tällä hetkellä on luonnonkosmetiikkaa, sataa kyllä yksinomaan Katjan laariin. Ja tavallaan luonnonkosmetiikkaa on myös kiittäminen ystävyydestämme, sehän meidät oikeastaan yhteen saatteli!
Katja esitteli minulle blogini tiimoilta silloisen yrityksensä Jolien valikoimaa ja latasi jokaisen testiin yhyttämänsä tuotteen kylkeen aimo annoksen luonnonkosmetiikkatietämystään. Oman tietämykseni karttuessa luonnonkosmetiikka on alkanut erityisesti ihonhoitotuotteissa tuntua järkevimmältä valinnalta ja toki myös purkeilla aikaansaamani tulokset puhuvat tässä puolestaan.
Miten suhtaudut synteettiseen kosmetiikkaan?
Itse olen ollut aina ensisijaisesti kiinnostunut kiehtovista, kekseliäistä purkeista, joiden brändi iskee minuun ja joiden sisältö tekee minkä lupaa. Jos vielä muutama vuosi sitten minusta tuntui siltä, että luonnonkosmetiikasta löytyi parhaimmillaan yhtä hyviä tuotteita kuin synteettisistä, nyt tuntuu, että luonnonkosmetiikan kentällä tehdään monia juttuja yksinkertaisesti paremmin. On myös kivaa, että luonnonkosmetiikan brändit ovat monipuolistuneet ja pistävät tälläkin saralla kampoihin synteettisen kosmetiikan tarjoomalle. Luonnonkosmetiikankin puolelta alkaa löytää niitä rakastamiani friikkipurkkeja ja innovaatioita – ja se on kiva se!
Olen kuitenkin edelleen kosmetiikan sekakäyttäjä ja meikkipussissani synteettiset tuotteet taitavat olla yhä pääosassa, vaikka ihonhoitohommat suurimmaksi osin luonnonkosmetiikalla hoituvatkin. Vaikka en ole ehdoton luonnonkosmetiikan suhteen, toivon tästä ”kosmetiikkafleksaamisestani” olevan hyötyä esimerkiksi näissä Purkkinurkka-hommissa. Kun kehun jotain tuotetta, voin taata, että se on mielestäni erinomaista kosmetiikkaa, eikä ”ainoastaan” pätevää luonnonkosmetiikkaa.
Onko sinulla edelleen jotain luottomerkkejä tai tuotteita synteettisestä kosmetiikasta, joista et ole valmis (ainakaan helpolla) luopumaan?
Ei kai mikään ole täysin korvaamattomissa, mutta kyllä minulla purkkipaheita on. En kykene vieläkään sanomaan ei yhdellekään Glossier-uutuudelle ja täytyy kai se tunnustaa, että Chanelin huulipuna tuntuu aina muita ylellisemmältä. Eli kyllä – hyvä ja luova brändi onnistuu kyllä puhumaan minut kassalle ilman suurempaa vaivannäköä. Olen myös kiinnostunut ns. kulttituotteista, joiden keräämän hypen arvon haluan testata itse, vaikka inci-lista ei nykytietämykseni mukaan tuota testiä juuri puoltaisikaan.
Viimeinen tuote, jonka todennäköisesti tulisin vaihtamaan luonnonkosmetiikkaan, on se sama kuin kaikilla muillakin: ripsiväri. En ole vielä löytänyt synteettisiltäkään merkeiltä sellaista ripsiväriä, johon olisin täysin tyytyväinen, mutta tämä on kyllä se ainoa tuotekategoria, jossa testaamani luonnonkosmetiikan versiot eivät ole onnistuneet nousemaan varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi synteettisten rinnalle. Seuraan kehitystä mielenkiinnolla – kummissakin kategorioissa!
Olet melkolailla next levelillä purkkihulluudessa. Mistä kaikki inspiraatio tulee? Mitkä ovat TOP3 kosmetiikkatietokanavasi?
Sen kun tietäisi! Tuntuu siltä, että imen itseeni netistä nippelitietoa kosmetiikkauutuuksista nopeammin kuin janoiset kasvoni hoitonestettä – mikäli nyt tässä yhteydessä tällaisen kielikuvan sallitte. Lueskelen kauneusaiheisia sivustoja ja blogeja, seuraan varmaan satoja purnukka-aiheisia tilejä Instagramissa ja selailen verkkokauppoja sillä silmällä.
Kolmen kärjen muodostaminen on mahdotonta, kun en oikein itsekään aina tiedä, mistä olen minkäkin asian kuullut tai oppinut, mutta Into the Glossin käyn tsekkaamassa takuuvarmasti joka ikinen päivä. Ihmisten kylppärinkaappeihin kurkistelu ja heidän kauneudenhoitorutiineistaan lukeminen on vain kerrassaan koukuttavaa kamaa, mutta nautin myös heidän ilmiöjutuistaan ja viihdyttävästi kirjoitetuista uusien tuotteiden esittelyistä. Monet kosmetiikkasivustot, -blogit ja -tubekanavat jäävät minulle etäisiksi sisällön keskittyessä teknisesti taidokkaisiin, silmämeikkipainotteisiin meikkilookeihin, mutta ITG:n huoleton ja kokeileva lähestyminen meikkaamiseen osuu yksiin oman makuni kanssa. Jos ne kaksi muuta inspiraationlähdettä on nyt nimettävä, niin Instagramin @gelcream upeine, pelkistettyine kuvineen ja napakoine tuotearvioineen on ehdottomasti yksi kunniamaininnan arvoinen. Heitetään se kolmas sija vaikkapa kosmetiikkaverkkokauppa Violet Greylle, joka myy kokonaisten sarjojen sijaan vain niiden tähtituotteita kattavine valintaperusteineen ja kiinnostavine inspisjuttuineen.
Mikä on tällä hetkellä todella HOT kauneusilmiö?
Väittäisin kosmetiikkatrendien painopisteen siirtyvän meikkaamisesta ihonhoitoon. Korealaisen ihonhoitotrendin levitessä hifistelijöiltä valtavirtaan kauneudenhoidosta kiinnostuneet oppivat myös aiempaa syvempää ”teoriatietoa” ihonhoidosta, jonka salat ovat ainakin allekirjoittaneelle auenneet ihan eri tavalla käytännön kautta kokeillen. Jatkossa yhä useampi ymmärtää, ettei kuivaa ihoa korjata tuhdeilla öljyillä – ja tämän oivalluksen myötä yksi asia alkaakin sitten johtaa toiseen ja taas seuraavaan…
Uskon siis hoidetun ja luonnostaan hehkuvan, jopa meikkaamattomaksi jätettävän ihon kasvattavan suosiotaan ja valtaavan tilaa myös varjostuksista, rajauksista, mattahuulista ja pieteetillä piirretyistä kulmista tunnetulta ”instagram”-meikkitrendiltä. Odotan näkeväni jatkossa enenevissä määrin kekseliäitä ”no-makeup” -meikkejä, kuten uudenlaisia huulisävytteitä, luonnollisesti tuuheuttavia kulmatuotteita ja ripset vain superhennosti värjääviä ripsivärejä. Luulenpa, että liki epätodellisen täydellistä lookia ei haeta jatkossa vahvoin varjostuksin huomattavasti nykyistä vähemmin meikein!
Jos nyt tulevaisuuttakin saa vähän ennustella, niin odotan myös ihonhoitolaitteiden rynnäkköä markkinoille tämän trendin siivittämänä. Sanokaa minun sanoneen, kohta ihoa valolla hoitavat laitteet tai muunlaiset kasvonaamiokoneet (!) puskevat markkinoille laajemminkin.
Ja ai niin – en myöskään yllättyisi, jos selektiivisen kosmetiikan tunnetut merkit tekisivät kokeilujaan luonnonkosmetiikan parissa lähivuosina. Taitaapa olla niin, että trendit ja vaikutteet alkavat virrata vuorostaan toiseen suuntaan…
Mikä on oudoin kosmetiikkatuote tai ihonhoitokapistus, jonka omistat?
Voi luoja… Olen sekoillut näiden juttujen parissa jo sen verran kauan, että kaikki alkaa vaikuttaa minulle normaalilta. Miten olisi kermavaahtona pullosta pursotettava kasvonaamio tai kangasnaamio, joka alkaa vaahdota kasvoilla todella kuumottavan näköisen, tutisevan vaahtolaatan muodostaen? Mustat silmänalusnaamiot, jotka päässä näytän black metal -bändissä soittavalta pandalta? Kirkkaan hopeisena hohtava, pois revittävä kasvonaamio? Kangasnaamioiden päälle viriteltävä silikoninaamio, joka tehostaa vaikutusta entisestään ja pitää naamion napakasti paikoillaan? Entäpä sitten magneetilla poistettava kasvonaamio? Onko minulla yhtään normaalia naamiota?
Kuulisittepa, millaisia kauneudenhoitovälineitä matkaa postissa kohti Suomea paraikaa. Tai siis – pianhan te niistä kuulette, odottakaapas vain!
Onko jotain kosmetiikkainnovaatiota, mitä ei ole mielestäsi keksitty?
Mietin tätä oikeastaan päivittäin! Jos keksin sellaisen, josta uskoisin olevan jopa hyötyä, jätän todennäköisesti kaiken muun ja keskityn tuotekehitykseen. Sen lisäksi haluaisin vielä omiin toiveisiini ja mieltymyksiini täydellisesti vastaavan ripsivärin, mutta sen homman jätän jonkun asian parissa pidempään painiskelleen huoleksi.
Millaisista asioista hyvinvointisi koostuu?
Tärkeintä minulle on tasapaino ja sen säilyttäminen. Liika kiire laittaa pinnan kiristymään, mutta turhan leppoisat ajanjaksot saavat minut puolestaan turhautumaan ja panikoimaan sitä pysähtyneisyyttä. Jos syön päin helvettiä, tuntuu kaikki muukin pahalta, mutta liian tiukka skarppaaminen syömisissä on kääntynyt sekin aika nopeasti itseään vastaan ja vienyt vain ilon pois. Vaikka olen melko sosiaalinen tyyppi, on viikosta pakko pyhittää useampi ilta ihan vain kotona oleskeluun ja akkujen lataamiseen. Olen kiitollinen ilmeisesti sisäänrakennetusta itsesäätelysysteemistäni, joka on toistaiseksi hälyttänyt aika nopeasti, kun joku seikka horjuttaa tuota tasapainoa liian pitkän tovin.
Asia, josta en haluaisi tinkiä, on uni. Arkiöisin haluan nukkua 7,5 tuntia ja viikonloppuaamuisin aina siihen saakka, kun koira herättää. Onneksi koira nauttii pidempään nukkumisesta yhtä lailla! Menen kuitenkin mielummin aikaisin sänkyyn ja herään myös ajoissa, jotta saan aloittaa päiväni kiireettömällä hetkellä lehteä lukien ja aamiaista nauttien sen sijaan, että häseltäminen alkaisi heti herättyäni.
Tunnustan, että minun pitäisi liikkua enemmän – tai ainakin säännöllisemmin. Olen todella mukavuudenhaluinen ja hyvä lintsaamaan liikkumaan lähtemisestä! Onneksi olen kuitenkin löytänyt tapoja, jotka ovat auttaneet asiaa. Olen ollut Yogaian asiakas jo pari vuotta – joogasalille ei tarvitse jaksaa vääntyä enää työpäivän päätteeksi, kunhan saa kammettua itsensä sohvalta joogamatolle. Kaapo-koira pitää huolta hapensaannista ja satunnaiset liikuntatreffit kavereiden kanssa toimivat myös motivaatttorina. Juoruta voi näemmä myös uima-altaassa vesijuosten, eikä vain viinilasillisten äärellä!
Onko sinulla jonkinlaisia haasteita hyvinvointisi kanssa ja miten hoidat esim. stressiä?
Kun stressaan, nostan hartiat korviin ja puren hampaat yhteen. Tämä paha tapani kärjistyi viime syksynä kammottavaan, niskajumista johtuneeseen päänsärkykohtaukseen, jonka kanssa menin kärvistelemään ystävän kirjanjulkkareihin. Pahoiteltuani särystä siristeleviä silmiäni ja kireää olemustani, ystäväni huusi viereisestä pöydästä apua paikalle ja kipukohtaus laukesikin tämän taitavan osteopaatin käsittelyssä parissa minuutissa. Siitä saakka olen käynyt Helsingin Urheiluhieronnassa tämän samaisen Mirellan pöydällä säännöllisesti kerran kuussa, jotta kroppa ei enää pääsisi vetämään itseään samanlaiseen vikasietotilaan.
Tämän vuoden projektina minulla taitaa kuitenkin olla tuosta tavasta eroon pääseminen. En ole oikein vieläkään sisäistänyt meditaation saloja ja stressaantuneena kaikenlainen ”hymistely” tuntuu saavan minut vain raivon partaalle. Ehkäpä tätäkin voisi opetella ja yrittää saada näistä apua jo ennen tilanteiden kärjistymistä äärimmilleen. Kokeilin juuri samaisen paikan uutta Stress Release -hoitoa (hoito saatu toimiessani testihenkilönä), joka yhdistelee stressiä laukaisevia ja rentouttavia tekniikoita muun muassa akupainannasta ja lymfaterapiasta. Tällainen lähestyminen tuntuu toimivan kipakahkolle, kärsimättömälle ja ratkaisukeskeiselle luonteelleni ainakin toistaiseksi liiii-aaan hiii-taaai-taaa meditaationauhoja paremmin.
Paras koskaan saamasi kauneusvinkki?
Nuku tarpeeksi ja lotraa kasvovedellä. (Kiitos, Katja!)
Paljasta hihhulein asia itsestäsi! (Saa liittyä purkkeihin)
En koe olevani kovinkaan hihhuli, mutta olen jo vuosia lukenut aamuisin AstrologyZonen horoskoopin puhelimeeni asentamastani applikaatiosta. En ole vieläkään ihan varma, uskonko niihin, mutta ainakin ne ovat todella kannustavia!
Kiitos Inke mielenkiintoisesta haastattelusta! Inken purkkiseikkailuja pääsette jatkossakin seuraamaan joka toinen lauantai. Liittykää toki myös seuraamaan häntä Instagramissa.
Kuvat Inken Instagramista