Beauty

Paijausta iholle

Beauty | 6.1.2016 | Katja Kokko

DSC_0046

Lempeyden voimaa ihonhoidossa (ja elämässä noin ylipäätään) ei sovi vähätellä. Sen tietää myös englantilainen Pai Skincare, jonka tuotteet on suunniteltu herkälle iholle, mutta tehokkuudesta tinkimättä. Lempeän tehokasta ihonhoitoa siis, kuulostaa hyvältä ainakin allekirjoittaneen korvaan!

Kurkistus Pain maailmaan sopiikin tämän viikon teemaan varsin hyvin POD-ihonhoitotutkimuksen jatkeeksi (jonne muuten päivitin juuri Minnan ihosta tämän hetkiset kuvat). Kun sarja rantautui syksyllä Jolieen, ryntäsin oitis ruusunmarjaöljyostoksille, mutta minua odottikin putiikissa kokonainen kassillinen Pain ihanuuksia, jotka olen nyt ehtinyt testaamaan niin perusteellisesti, että voin kirjoittaa tuotteista kattavan analyysin.

DSC_0022

Pain tuotevalikoima on hyvin yksinkertainen, mutta riittää kattamaan melkoisen hyvin kaikkien ihotyyppien tarpeet. Tuotteet ovat vegaanisia ja sopivat erittäin hyvin herkälle iholle, esimerkiksi POD:ista kärsivän kannattaa antaa mahdollisuus Paille. Tuotteisiin ei ole lisätty lainkaan hajusteita, vaan kaikki tuoksut tulevat vaikuttavista raaka-aineista ja eteerisistä öljyistä.

Valikoimasta löytyy vain yksi putsari ja toista ei kyllä kaivatakaan, sillä Camellia & Rose Cleanser on raaka-aineitaan, koostumustaan, tehoaan ja tuoksuaan myöten yksi parhaista puhdistusvoiteista, mitä olen kokeillut. Hydrolipidikalvoa vaurioittavia surfaktantteja ja detergenttejä ei tästä kermaisesta putsarista löydy, kuten ei minun ihonhoitofilosofiani mukaan kuuluisikaan. Kameliaöljy on japanilaisten naisten suosima kauneudenhoitoöljy, joka sisältää runsaasti omega-rasvahappoja sekä A- ja E-vitamiineja. Se auttaa ylläpitämään ihon kosteustasapainoa. Ruusuöljy puolestaan kosteuttaa ja uudistaa ihoa. Putsarin mukana tulee kaiken lisäksi musliiniliina, jolla se poistetaan iholta. Liina antaa iholle lempeän kuorinnan, tehostaa puhdistusta ja sanoo heipat mustapäille. Täydellisen puhdituskokemuksesta tekee raikas tuoksu, josta tunnistaa helposti kallisarvoisen may chang eteerisen öljyn. Sen tuoksu muistuttaa erehdyttävästi sitruunaruohoa, mutta on paljon hienostuneempi. Putsarista on saatavilla myös pienempi 100 ml pakkaus. 

DSC_0032

Kasvovesistä sain testattavakseni Rice Plant & Rosemary Tonicin, joka sopii normaalille, seka- ja rasvaiselle iholle. Tätä olen itse asiassa käyttänyt reilu vuosi sitten yhden pullollisen ja pidin siitä tuolloinkin kovasti. Kasvoveden vaikuttavat raaka-aineet ovat riisivesi, pelargoniavesi sekä rosmariinivesi. Riisivesi sisältää kalsiumia, kaliumia, magnesiumia ja natriumia, jotka tasapainottavat ihon hydrolipidikalvoa. Rosmariinivesi puhdistaa ihoa ja supistaa huokosia, mutta samalla rauhoittaa ja vahvistaa ihoa. Rice Plant & Rosemary Tonic onkin ihanteellinen myös herkälle akneiholle. Tuoksu on raikas ja virkistävä, mutta lempeä.

DSC_0051

Pain neljästä kosteusvoiteesta minun kassistani löytyi Chamomile & Rosehip Calming Day Cream, joka onkin yksi sarjan kulttituotteista. Kosteusvoidenirsona minulla on ilo kertoa, että tästä voiteesta on tullut yksi rakkaimmista purnukoistani! Voiteessa on aivan taivaallisen täydellinen koostumus ja se tuoksuu korvapuustille. Kuten kirjassanikin kerron, hyvässä tuotteessa on kokonaisten kasviraaka-aineiden määrä maksimoitu ja turhien fillereiden määrä minimoitu. Tässä voiteessa se toteutuu täydellisesti, sillä tuotteesta ei löydy yhden yhtä turhaketta, jolla olisi yritetty korvata aitojen kasviöljyjen käyttö.

Paissa ilahduttaa myös se, että he käyttävät kasviuutteista runsaasti CO2- eli hiilidioksidiuutteita, jotka ovat ravinnerikkaampia, kuin esimerkiksi glyseriiniin tai alkoholiin valmistetut uutokset. Chamomile & Rosehip kosteusvoide sisältää ruusunmarjan ja kamomillan CO2-uutteita, jotka toimivat varsinaisina ihon ”healereina”. Kamomilla sisältää runsaasti ihoa rauhoittavaa atsuleenia ja ruusunmarja puolestaan omega-rasvahappoja sekä beetakaroteenia, jotka uudistavat ja korjaavat ihoa. Voide on erittäin rauhoittava ja se sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti herkästi reagoivalle, punoittavalle ja ärtyneelle iholle. Koostumus on kevyt, mutta erittäin kosteuttava eikä voide ole lainkaan komedogeeninen, sillä sen sisältämät kasviöljyt ovat myös rasvoittuvalle iholle sopivia aprikoosinkivi-, jojoba- ja safloröljyjä. Pakko mainita myös harvinainen eteerinen manukaöljy, jota kutsutaan Uuden-Seelannin teepuuöljyksi – sillä on nimittäin antibakteeristen vaikutuksien lisäksi lukuisia lääkinnällisiä vaikutuksia.

DSC_0072

Rosehip Oil on ehdottomasti Pain kulttituote numero yksi ja siihen olenkin tutustuttanut teidät jo heti öljyn saatuani. Tätä vahvempaa ruusunmarjaöljyä ei tietääkseni ole saatavilla keneltäkään sarjalta, sillä perinteisen kylmäpuristuksen sijaan Pain ruusunmarjaöljy sisältää vain sekä ruusunmarjan siemenistä että hedelmästä valmistettuja CO2-uutteita (sekä säilyvyyttä parantavana aineena E-vitamiinia ja rosmariiniuutetta). Tämän vuoksi öljy tuoksuu hyvin voimakkaasti ruusunmarjalle, joka ei välttämättä ole kaikkien mieleen, mutta halutessaan pulloon voi kyllä tipauttaa muutaman tipan eteerisiä öljyjä. Itse rakastan öljyä tämmöisenään ja erityisesti sen sisältämän runsaan beetakaroteenimäärän vuoksi, joka antaa kasvoille instant-päivetyksen.

Ruusunmarjaöljy suojaa erittäin tehokkaasti vapailta radikaaleilta ja ulkoisilta ärsykkeiltä ja tämä on must have -tuote kaikille aurinkomatkoille sekä kesäksi. Se hoitaa auringossa vaurioitunutta ihoa, arpia sekä silottaa tehokkaasti juonteita. Hyvien vaikutuksien lista on erittäin pitkä. Öljyä voi käyttää aamuin illoin päivittäin tai muutaman kerran viikossa ja se toimii hyvin myös tehokuurinakin tarvittaessa. Öljyn voi levittää kasvoveden päälle kosteusvoiteen alle tai sekoittaa kosteusvoiteen kanssa.

DSC_0056

Lahjakassistani paljastuivat myös Kukui & Jojoba Skin Brightening kuorinta sekä Cobaiba Deep Cleanse AHA naamio. Kun Pain kohdalla on kyse lempeistä tuotteista, niin kuorinnan kohdalla sanoisin, että omalle iholleni jopa liian lempeistä. Kuorinnan osalta en siis jaa näkemyksiäni ihonhoidosta Pain kanssa, mutta jollekin toiselle tämä voi olla lempituote, erityisesti hyvin herkälle ja kuivalle iholle. Kuorinta oli kuitenkin varsin kiinnostava tuote ja jälleen kerran minulle kävi niin, että löysin sille täydellisesti toimivan käyttötarkoituksen omaan ihonhoitofilosofiaani sopien.

Kukui & Jojoba kuorinta sisältää lempeitä jojobarakeita, jotka kuorivat ihoa mekaanisesti, mutta eivät liian voimakkaasti. Ne on yhdistetty erittäin tuhtiin öljypohjaan ja tuote näyttääkin aivan geeliltä, mutta on siis täyteläistä öljyä. Se huuhtoutuu vedellä pois iholta pinta-aktiivisen aineen ansiosta (Sucrose Laurate), joka ei kuitenkaan pese ihoa liiaksi. Omissa rutiineissani tuote istuu täydellisesti kategoriaan putsarin täydentäjä, mutta varsinaiseksi kuorinnaksi se ei omassa käytössäni yllä vaikutuksiltaan, vaikka  poistaakin kuollutta ihosolukkoa ja syväpuhdistaa ihoa.

DSC_0061

Copaiba AHA naamio on syväpuhdistava naamio, jonka sisältämässä greippiuutteessa on luonnollisia hedelmähappoja. AHA-happopitoisuus on kuitenkin niin pieni, että tuotetta ei kannata sekoittaa hedelmähappokuorintoihin eikä niiden vaikutuksiin. Greippuute antaa naamiolle kirkastavan vaikutuksen ja tasapainottaa myös hydrolipidikalvoa. Copaibaöljy puhdistaa ihoa ja auttaa näppylöitä parantumaan nopeammin. Herkälle aknelle sekä rosacealle naamio on ihan omiaan, sillä se ei kuivu iholle. Tämän vuoksi se toimii loistavasti myös hedelmähappokuorinnan jälkeen ja naamio sisältääkin erittäin kallisarvoisia, harvinaisia ja ravinnerikkaita kasviöljyjä kuten Hawaijilta kotoisin olevaa kukuiöljyä ja Amazoniassa tunnettua carapaöljyä, joista jälkimmäinen toimii luonnollisena kosteustekijänä (NMF) sisältämiensä oleiini-, palmitiini-, steariini- ja linolihapon ansiosta. Mitä tulee rasvaisen ihon hoitoon, jaan näkemykseni Pain kanssa: lempeys nitistää näpyt tehokkaammin, kuin sotajalalle ryhtyminen.

Kas tässäpä oli katsaukseni Paihin, josta voin yhteenvetona todeta, että tuotteet ovat ihanaa paijausta iholle ja hinta-laatusuhde on enemmän, kuin kohdallaan. Seuraavaksi aion tutustua sarjan vartaloöljyyn ja -voiteeseen sekä käsivoiteeseen.

Joko te olette paijailleet ihojanne?

DSC_0066

Kuvat Katja Kokko

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Avainsanat: , , , , , , , , ,