Beauty

Pelasta ihosi kevättalven viimalta

Beauty | 7.3.2017 | Katja Kokko

En halua olla ilonpilaaja, mutta haluaisin muistuttaa, että muutamista aurinkoisista päivistä huolimatta vielä ei ole kevät, vaikka se tekeekin tuloaan kovaa vauhtia. Loppu- ja kevättalvi ovat kuitenkin iholle vielä rasittavaa aikaa, sillä ilma on tällä hetkellä todella kuivaa ja pistävän kylmää, vaikka pakkasta ei olekaan kuin nimeksi. Viikonloppuna ulkoillessani kylmä viima suorastaan viilsi ihoa ja saatoin melkein tuntea, kun kaikki kosteus haihtui siitä taivaan tuuliin.

Siispä kehotan kaivamaan kunnon suojavoiteet esiin ja voitelemaan niillä kasvot joka aamu ennen meikkiä, jotta iho kestäisi vielä tämän haastavan ajan läpi pehmeänä ja joustavana eikä pääsisi menettämään kosteutta ja kuivumaan pinnasta. Paras valinta suojavoiteeksi on vedetön balmi, joka sisältää kasvivahoja ja -öljyjä. Vahat muodostavat ihon pinnalle okkluusion, joka ehkäisee kosteuden haihtumista ihosta ja suojaavat ihoa kylmältä viimalta. Kasvivahat ovat parhaita okkluusion muodostajia, sillä iho saa niistä sille tärkeitä ravinteita, kuten antioksidantteja ja rasvahappoja, joiden merkityksestä ihonhoidossa kirjoitin viikonloppuna.

Sain Joliesta englantilaisen Pain uuden monitoimivoiteen, Head To Toe Buriti Balmin, joka lanseerattiin näillä leveysasteilla elävien näkökulmasta kreivin aikaan. Pai on muuten by the way yksi niistä keskihintaisista luonnonkosmetiikkasarjoista, jonka tuotteet ovat sisällöltään loistavia, sillä ne eivät sisällä iholle hyödyttömiä halpoja fillereitä. Lisäksi Pain tuotteet ovat vegaanisia eivätkä sisällä myöskään eteerisiä öljyjä, joka on tuoksuherkkien tai -allergikkojen kannalta hyvä asia.

Head To Toe Buriti Balm on täysin vedetön monitoimivoide, joka muistuttaa koostumukseltaan voita. Se on notkeampaa, kuin balmit yleensä, mutta ei lainkaan öljyistä ja iho ei jää siitä rasvaisen tuntuiseksi, vaan ihanan sileäksi ja pehmeäksi. Voide sopii kaikille ihotyypeille (erityisesti kuivalle ja atooppiselle iholle) nimensä mukaisesti päästä varpaisiin ja se on täydellinen käsille ja halkeileville kynsinauhoille, sillä se imeytyy välittömästi jättäen kädet pehmeiksi ehkäisten niiden kuivumista. Kasvoille balmi toimii loistavana suojavoiteena kevättalven kuivattavia viimoja vastaan. Pyyhi kasvot ja kaula aamuisin kasvovedellä, levitä tämän jälkeen iholle seerumi ja kosteusvoide ja lopuksi herneen kokoinen nokare Buriti Balmia. Tämän jälkeen voit levittää iholle normaalisti meikkivoiteen. Balmi on loistava meikinalustuotteena, sillä meikkivoide levittyy sen päälle tasaisesti rullautumatta.

Monipuolisesti ihoa ravitseva kasviöljypohja sisältää kookos-, rypsi-, aprikoosinkivi-, kukui-, buriti- ja luumuöljyjä, joissa on runsaasti antioksidantteja ja rasvahappoja. Buritiöljyssä on erityisesti betakaroteenia, joka on yksi parhaista ihoa korjaavista antioksidanteista. Usein tämän tyylisissä tuotteissa käytetään mehiläisvahaa, mutta Pain vegaanisessa balmissa se on korvattu vernissapuun vahalla, joka on pikkuisen mehiläisvahaa kevyempi. Kehäkukkauute rauhoittaa ihoa ja ehkäisee tulehduksia. Vaniljauutteessa on paitsi antioksidantteja, se antaa myös voiteelle makean tuoksun. Ja koska kyseessä on täysin vedetön tuote, ei varsinaisia säilöntäaineita tarvita lainkaan.

Oletteko kokeilleet Pain uutta monitoimivoidetta jo? Miten suojaatte ihonne tähän aikaan vuodesta?

Kuva Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Avainsanat: , , , ,