3

Luovan prosessin eväät

Katja Kokko | 3.5.2015

DSC_0002-2

Luova prosessi on kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen. Ajoittain todella raastava ja stressaava, mutta parhaimmillaan kepeä, energisoiva ja innostava. Olisi ollut mielenkiintoista dokumentoida kirjaprojektini herättämiä tuntemuksia alusta saakka.

Totaalinen aivojumi, kirjoitusblokki ja suoranainen epätoivo ovat viime viikkoina hiipineet salakavalasti vieraisille ja alkaneet pelotella minua ajatuksella, ettei kirja koskaan tule valmiiksi, tuotan kaikille siihen sitoutuneille ihmisille vain pettymyksen tai tekaisen sen valmiiksi viime hetkellä hutaisten ja kaikki nauravat kirjalleni.

Sen sijaan, että olisin kyennyt konkreettisesti tekemään asialle jotain (kuten vain tarttumalla tuumasta toimeen ja ryhtymällä kirjoittamaan), olen elätellyt toivoa rauhallisesta ja tyynestä kirjoitusmoodista, missä kukaan tai mikään ei häiritse minua eikä yksikään projekti tai työ odota valmistumista. Illuusio, jota ei nyt ainakaan näissä olosuhteissa tapahdu. Unelmissanihan istun kirjoittamassa sitruunapuun alla Italiassa tai Etelä-Ranskassa. Vielä jonain päivänä tämäkin haave kenties toteutuu, sillä kirjainspiraatioitahan riittää – jos nyt ensin kuitenkin selvitään kunnialla tästä ensimmäisestä.

Juhlapyhät ovat lempiaikaani sen vuoksi, että koko maailma pysähtyy. Sähköposti on hiljaa, kukaan ei soita työasioissa tai odota ylipäätään vastauksia mihinkään. Sen sijaan, että olisin juhlinut vappua, käytinkin tilaisuuden hyväkseni ja ryhdyin ammentamaan ulos viime viikkojen aikana alitajunnassani muhineita asioita kirjaan. Ja kun olin kuvitellut istuneeni koneen ääressä vain reilun tunnin, olikin aikaa vierähtänyt miltei viisi tuntia ja edessäni oli jotain, joka vaikutti juuri niin selkeältä ja hyvältä, kuin olin mielessäni kuvitellutkin.

Epätoivo vaihtui toiveikkuuteen – kenties joulumarkkinoilla kirjakaupoissa nähdäänkin se maailman kaunein (ja paras) kauneudenhoitokirja.

Nyt minua lähinnä huvittaa. Olen ihan oikeasti koko ajan tiennyt, ettei minulla ole kirjan kanssa mitään paniikkia. Koko sisältö on todella selkeästi mielessäni, sillä olen prosessoinut sitä aktiivisesti seitsemän kuukauden ajan. Tarvitsen näköjään prosessiin todella paljon sitä kuuluisaa luovaa joutilaisuutta. Siis tyhjää tilaa ja aikaa vain järjestää asioita ensin mielessäni, jonka jälkeen ne alkavat pikkuhiljaa hahmottua paperille, mitä seuraa informaatio-oksennus, sen jälkeen järjestely ja karsinta ja lopuksi kaiken kirjoittaminen  lopulliseen muotoonsa. Valtaosa, taatusti ainakin 70 prosenttia prosessista tapahtuu kyllä jossain aivan muualla, kuin koneen ääressä sanoja naputtaen. Mutta järjen ääni koittaa tulla ilkkumaan, että eihän tuollainen ajatustyö ole mitään oikeaa tekemistä, vaan silkkaa lusmuilua!

Kuulostaako tämä kenellekään luovaa työtä tekevälle tutulta?

Ainiin, olihan minulla oikeasti jotain vinkkejäkin, jotka pitävät itseni hyvässä kirjoitusvireessä, sitten kun prosessi on todella konkreettisella tasolla käynnissä. Itselläni toimivat seuraavat asiat:

  1. Hyvät yöunet, mutta ei missään nimessä liian pitkät.
  2. Mahdollisimman värikäs, keveä ja yksinkertainen ruoka, kuten itsepuristetut vihannes- ja hedelmämehut, hirssipuuro, salaatit ja keitot. Vatsaa en voi kuormittaa lainkaan liikaa, muuten energiat kuluvat ruoansulatukseen, kun ajatuksen pitäisi virrata kirkkaasti.
  3. Runsas nesteytys. Itse lipitän litratolkulla hibiskuksen kukista ja kuivatuista hedelmistä tehtyä jääteetä. Neal’s Yard Remediesin Beautiful Skin –teen loputtua ostin Demmers Teehausista Summer Cocktail –jääteetä, joka on miltei vastaavaa ja sisältää runsaasti antioksidantteja.
  4. Nollatoleranssi alkoholin suhteen.
  5. Happihyppely ulkona ennen kirjoitusprosessin alkua ja mikäli prosessi kestää kauemmin, kuin viisi tuntia, myös sen välissä.
  6. Lopettaminen hyvissä ajoin. Kahdeksan tuntia on itselleni ehdoton maksimi kirjoittamista yhden päivän aikana. Mehuja ei kannata puristaa kokonaan ulos, vaan jättää intoa seuraavaan kertaan. Hyvään, kutkuttavaan fiilikseen on hyvä lopettaa.
  7. Lopettamisen jälkeen jälleen happihyppely, kotikasvohoito, hieronta, jooga, siivoaminen tai mikä tahansa toiminta, joka lopettaa myös tuotoksen aktiivisen kelailun mielessä. Siivoaminen on muuten happihyppelyn jälkeen melkein parasta puuhaa, sillä jos prosessi tapahtuu kotona, epäsiisti koti häiritsee ainakin itselläni tekemistä.

Huomaan myöskin, että minulle sopii kirjoittaminen muutaman päivän putkissa, jonka jälkeen tarvitsen taukoa. Tauon jälkeen on aina vaikeinta aloittaa uudelleen ja saatan käydä infernaalisen voimakasta juupas-eipäs kamppailua luovan joutilaisuuden ja konkreettisen tekemiseen ryhtymisen välillä. Tämä on itselleni äärimmäisen haastavaa, sillä olen aktiivinen ja nopeatempoinen, mutta tarvitsen vastapainoksi erittäin paljon tilaa ja rauhaa. Olen saanut aiheesta ahaa-elämyksiä viime aikoina lukiessani todella mielenkiintoista teosta kiinalaisesta lääketieteestä, mutta se on kyllä jo toinen tarina!

Lopuksi aivotoiminnan virkeänä pitävä, virallinen kirjan kirjoitussalaattini, jonka olen napannut Cookie and Kate -blogista:

Salaatti

2 punajuurta raastettuna

1 porkkana raastettuna

2 kourallista babypinaattia

2 rkl paahdettuja kurpitsansiemeniä

1 avokado

1 dl kvinoaa

Kastike

½ limen mehu

3 rkl omenasiiderietikkaa

3 rkl oliiviöljyä

1 tl hunajaa

½ tl dijon-sinappia

1 rkl tuoretta minttua ja korianteria

ripaus laadukasta suolaa

rouhittua mustapippuria

Mitäs teidän luoviin prosesseihinne kuuluu?

DSC_0009-2

Kuvat Katja Kokko

/ / / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Sanna sanoo:

    Oo, mitä tekstiä! Hyviä vinkkejä!

    Allekirjoitan täysin, että liian pitkät yöunet eivät ole ratkaisu. Mä olen saanut tehtyä diilin, että siskon isä soittaa mulle aamulla ja varmistaa, että olen herännyt. Voisin torkkua loputtomiin, koska täälläkin on odoteltu isnpiraatiota ja tuskastuttu. Nyt huomaa kyllä, että ajatustyö on tärkeää. Se, että on tiskatessa miettinyt työn rakennetta ym., kantaa kyllä hedelmää, kunhan kirjoittaa. Iso estehän kirjoittaessa on se, että miettii, mitä muut ajattelevat. Sitä unohtaa esitarkastukset, korjausehdotukset ym. Kyllä ne ammattilaiset katsovat, että mitään tuubaa ei painokoneesta ulos tule 🙂

    Oon tehnyt tässä opinnäytetyöprosessissa monen asian niin kantapään kautta, mutta oppiihan ainakin uutta 🙂 Odotan jo työn esitarkastukseen lähettämistä. Siihen on enää pari päivää! … joten kirjoittamaan! … ja miks kukaan ei kertonut mulle aikanaan, että gradua tehdessä voi olla hauskaa 😀

    Odotan innolla kirjaasi. Siinäpä on hyvä lahjaidea kummitädille 🙂 viime vuonna hän sai Biohakkerien e-kirjan, ni täs on hyvä jatkumo!

    Aurinkoa ja iloa luovaan prosessiin <3

  2. Mari Vee sanoo:

    Tämä osui niin kohdalleen. En nyt varsinaisesri ole mikään luovan työn tekijä (ja tällä hetkellä en ole työssä ollenkaan), mutta kaikenlainen ns jahkailu on välillä kovinkin yleistä. Ja nyt kunnolen kirjoittanut ja työstänyt työhakemuksia roppakaupalla, niin jotenkin on takki jo aika tyhjä. Mutta nyt kun olen saanut olla vähän aikaa jouten, niin olen oppinut ymmärtämään kuinka tärkeää on vetää henkeä ja antaa ajtusten välillä olla eikä yrittää pinnistää väkisin jotain mitä haluaa lähteä opiskelemaan tai tekemään. Ja olen yritänyt opetella elämään päivä kerrallaan, koska en tälle tilanteelleni voi mitään. Toki stressaavia päiviä on edelleen paljon ahdistuksen lisäksi ja ne molemmat ovat luovuuden ja ilon tappajia. Lisäksi mulla on vaikeuksia keskittyä ja päästä alkuun kaikessa luovassa vaikka ajatuksia on päässä paljonkin. Myös lukeminen on tässä srsessissä ollut haastavaa. En oikein pysty lukemaan mitään vaan silmäilen kaiken nopeasti. Pitäisi lukea aika iso määrä tekstiä kuukaudessa koska jos kutsu käy pääsykokeisiin niin pitää olla edes jotain pohjaa. Olen nyt hakenut vähän kaikkialle ja ajatellut, että jos pääsen useampaan opiskelupaikkaan ja/tai työpaikkaan niin valitsen sitten valinnan hetkenä vasta katson mikä tuntuu sopivan parhaiten. Vaikka takkinon ollut tyhjä pitkään niin pakotin itseni hakemaan töitä ja opiskelupaikkoja, koska en kestä pelkkää odottelua milloin ajatukset korkastuu. Olen niin lammas luonteeltani, että odotus ei mulla tuo välttämättä vastauksia vaan vakaa ja hyvä itsetunto ja onnistumisen ilo. Sillä saan voimaa vaikka muille jakaa. Onnistumiset on vaan olleet nyt kiven alla ja tiedän, että odottelu joka työttömyydessä on kannattaisi käyttää voimien keräämiseen, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Jännitän ja hernostun helposti ja kierre pitäisi saada katkaistua, jotta pystyn lukemaan pääsykokeisiin ja menenmään luottavaisin mielin niihin työhaastatteluihin, joihin kutsu käy.

    Mutta siis mulla onnistuminen, ilo ja turvallisuuden tunne ovat avaintekijöitä luovuudessa ja keskittymisessä. Enkä tarkoita, että onnistuminen pitää olla kitain suurta ja mahtavaa vaan pienetkin onnistumiset antavat mulle paljon. Jos olen onnistunut tekemään päivässä pari kunnon työhakemusta tai kirjoittamaan ajatuksia paperille, niin olen tyytyväinen. Ja työssäolessa jos sain ratkaistua jonkun vaikean asian ja tehä siitä ohjeen muille käyttäjille niin olin todella ilonen ja varsinkin kun sai hyvää palautetta niin voi että se lämmitti mieltä. Hyvät työkaverit ja varsinkin työn alussa riittävä tuki ovat mulla tärkeitä, jotta saan ns hyväksyntää ja porukkaan kuulumisen tunnetta ja kun sen tunteen saan, niin luovuus ja tekemisen ilo ja into ovat parhaimmillaan. Lupa epäonnistua ja lupa olla oma itsensä ovat mulle tärkeitä työssä ja jos ilmapiiri on kireä niin mun päästä tuntuu katoavan nykyään kaikki ja jännitys saa yliotteen ja sitten olenkin ihan lukossa. Liika painostus ja hutilointi ovat myös luovuuden ja tekemisen ilon nististäjiä.

    Mullahan on ollut jo vuosia suunnittelilla kirja jota tuskin koskaan julkaisen, mutta sen tekeminen on tärkeää vaikka kivuliasta. Asiat olen varsinaisesti jo käyny itseni kanssa läpi, mutta kipeiden ja onnellistenkin muistojen läpikäynti sekä tragedioiden perkaaminen nostavat aina tunteita pintaan. Kirjaa varten on jo kasa keltaisia tarralappuja ja kirjanmerkintöjä, mutta varsinaista kirjoitustyötä en saa aloitettua jostain syystä. Ehkä se odottaa niitä onnellisia aikoja. Koska vaikka joskus olisikin töissä ja opiskelisi uutta ammattia niin kiire ei mulla ole se este tekemiselle vaan juurikin se ahdistus ja stessi. Eli jos joskus käy hyvä tuuri vihdoin, että pääsen töihin ja opiskelukin sopii samaan soppaan ja työporukka on hyvä ja ilmapiiri loistava ja jos kotona elämä jatkuu hyvänä ja pääsen ahdistuksesta eroon niin uskon, että siinä samalla kirjakin voisi edistyä. Kirjan nimi on ollut tiedossa jo monta vuotta.