Kaupallinen yhteistyö: Naturelle.fi, sisältää alekoodin
Jaettu ilo, paras ilo. Koskee myös kauneusrituaaleja.
Tutustutin Richardin ihonhoitorituaalien saloihin ja pistin hänen purnukkarepertuaarinsa määrätietoisesti uuteen uskoon jo ennen kuin olimme parisuhteessa. Yksikään edellisistä poikaystävistäni ei ole omistautunut ihonhoidolle yhtä säntillisesti kuin hän: en ole kertaakaan muistuttanut häntä ihon puhdistamisesta ja kosteuttamisesta, vaikka salakavalasti olenkin kasvattanut ihonhoitorituaalin vaiheita.
Kiinnostavinta on ollut se, ettei Richardilla ole mitään varsinaista vertailukohdetta tai syvällistä ymmärrystä tuotteista, vaikka olenkin toki selittänyt hänelle perusasiat luonnonkosmetiikan ja synteettisen kosmetiikan eroista. Hän on kuitenkin tähän mennessä ehtinyt kokeilla jo melko mukavan määrän erilaisia miehille suunnattuja tuotteita. Kokemuksien ja kommenttien perusteella voin jo nyt tehdä johtopäätöksen, että tämä mies pitää kaikista eniten tuotteista, joissa tuoksuvat hajusteiden sijaan aidot eteeriset öljyt. Partaöljyssä hän arvostaa aitoja kylmäpuristettuja kasviöljyjä hajotettujen kasviöljyjen sijaan, jotka tekisivät partaöljyn koostumuksesta ohuemman ja nopeammin imeytyvän. Lisäksi hän rakastaa yli kaiken kasvovettä ja kasvoöljyä.
Rehellisesti sanottuna olen yllättynyt Richardin mieltymyksistä, jotka ovat täysin autenttisia kokemuksia perustumatta mihinkään tietoon. Luonnonkosmetiikkaa (kuten mitä tahansa kosmetiikkaa) kehitetään ja valmistetaan hyvin pitkälti käyttäjien mieltymyksiä ja toiveita mukaillen: käyttäjät arvostavat silkkistä ihotuntumaa ja nopeaa imeytyvyyttä, joten voiteista ja varsinkin öljyistä tehdään sellaisia, että ne vastaavat tätä tuntumaa, vaikka hoitavuus kärsisi. Tavallinen kuluttaja arvioikin hyvin usein tuotteen laatua pelkän ihotuntuman perusteella. Tämän vuoksi on yllättävää, että Richardin mieltymykset poikkeavat valtavirrasta. Soulmates – tämä jos jokin todistaa sen, sillä lukeudun itsekin ehdottomasti autenttisen luonnonkosmetiikan ehdottomaksi rakastajaksi, vaikka tietyissä tuotekategorioissa annankin painoarvoa enemmän teknisyydelle ja tuntumalle.
Richardin kanssa yksi parhaista jutuista on se, että meillä on monia yhteisiä asioita kuten jooga, meditaatio, ketogeeninen ruokavalio ja nyt vielä ihonhoitokin – eikä pelkästään kasvojen hoito, vaan rakastamme molemmat kylpyjä, hierontaa ja kunnon hemmottelua. Ei käy elo tylsäksi!
Kun Naturellesta kysyttiin, millaisen yhteistyön haluaisin seuraavaksi toteuttaa, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä: Lilfox – yksi ehdottomista lempisarjoistani – lanseerasi juuri uudistuneen miesten tuotelinjan joka kulkee nyt nimellä Him + Her. Ajatus yhteisistä ihonhoitorituaaleista JA yhteisistä purnukoista kuulosti sen verran kutkuttavalle, että tätä ideaa oli pakko päästä testaamaan käytännössä. Miehille suunnattuja tuotteita on myöskin edelleen tarjolla niin vähän, että vinkkaan mielelläni hyväksi havaituista tuotteista teillekin.
Him + Her tuotelinja sisältää seuraavat tuotteet:
– Cupu-Cool Jelly Balm, 3 in 1 monitoimibalmi muuntuen putsarista naamioksi ja yöbalmiksi
– Sandalo Toning Mist, savukvartsilla höystetty kasvosuihke
– Cucumber + Black Seed Eye Butter, turvotusta vähentävän ja kirkastavan silmänympärysbalmi
– Man About Mojave Face + Beard Oil, adaptogeeninen kasvo- ja partaöljy
Vaikka jaammekin sulassa sovussa kaikki tuotteet, päätin antaa Richardin pitää parta- ja kasvoöljyn itsellään ja valitsin itselleni sen sijaan yhden lempikasvoöljyistäni; Seabuck + Neroli Face Nectarin, joka on tajuttoman tehokas elinvoimanektari. Lisäksi minua kiinnosti kokeilla millaisen yhdistelmän saisi aikaiseksi sekoittamalla Cupu-Cool Jelly Balmia ja Jungle Glow naamiota, sillä kyseinen naamio toimii taivaallisesti yhdessä Amazon After Dark puhdistusbalmin kanssa (josta löydät aiemmin kirjoittamani ylistyssanani täältä). Lisäsin siis nämä tuotteet omaan ihonhoitosettiini.
Cupu-Cool Jelly Balmin ryöväsin itselleni, kun olin viikon joogaopettajakoulutuksessa, sillä monitoimituotteet ovat käteviä reissussa. Öljypohjainen Cupu-Cool on koostumukseltaan tavanomaista notkeampaa ja aavistuksen hyytelömäistä. Iholle levittäessä se tuntuu tavalliselta balmilta, mutta aine emulgoituu lämpimällä vedellä pois iholta toimien putsarina ilman liinaa tai kasvopyyhettä (huom. veden täytyy ehdottomasti olla lämmintä, muuten putsari ei emulgoidu). Jos puhdistusta haluaa tehostaa syväpuhdistavalla vaikutuksella tai käyttää tuhtia meikkivoidetta tai aurinkovoidetta, on musliiniliina tai vastaava hyvä olla, jotta huokoset saa puhdistettua kunnolla.
Cupu-Cool on valmistettu cupuacu-voi pohjaan, johon on sekoitettu hampunsiemenöljyä, babassu-öljyä, teepensaansiemenöljyä ja risiiniöljyä. Cupuacuvoi on loistava raaka-aine kuivan, vaurioituneen ja ikääntyvän ihon hoidossa. Se parantaa ihon elastisuutta sekä kosteuspitoisuutta ehkäisemällä kosteuden haihtumista ja vahvistamalla ihon suojabarriääriä. Hampunsiemenöljyssä on puolestaan runsaasti omega-rasvahappoja, joiden hyödyt iholle ovat lukuisat, kuten olette taatusti blogista oppineet. Omega-rasvahapot rauhoittavat tulehduksia ja parantavat solujen ravinnonsaantia sekä verenkiertoa.
Cupu-Cool sisältää lisäksi ihanan joukon eteerisiä öljyjä, kuten basilikaa, palmarosaa, tulsia (pyhä basilika), nerolia, bergamottia, piparminttua ja rosmariinia, jotka jättävät iholle raikkaan ja viileän tunteen, mutta myös kirkastavat ihoa, tasapainottavat talineritystä ja virkistävät mieltä.
Jellybalmi puhdistaa meikit aivan täydellisesti, mutta veden tulee ehdottomasti olla lämmintä, jos ei halua käyttää aineen poistamiseen liinaa. Tuotteessa on erityistä se, että sitä voi käyttää hyvin myös yöllä kasvoöljyn sijasta. Yleensä balmit ovat joko selkeästi iholta pois huuhdottavia tuotteita tai sitten täysin ilman pinta-aktiivisia aineita valmistettu, jolloin liinan käyttö poistamiseen on pakollista.
Cupu-Cool on raaka-aineiltaan niin hoitava, että siitä voi ottaa tehot irti käyttämällä tuotetta naamion tavoin ja antaa sen vaikuttaa iholla 10 minuuttia ennen huuhtelua. Tuote on myöskin must have esimerkiksi lomamatkoille, jos sattuu käräyttämään kasvot auringossa, sillä balmi toimii rauhoittavana ja pehmittävänä ensiapuna.
Kuten arvelinkin, Cupu-Cool ja Jungle Glow muodostavat yhdessä loistavan kombon. Jungle Glow jo itsessään taikoo ihosta hehkuvan ja silkkisen, mutta Cupu-Coolilla hunajapohjaiseen naamioon saa hitusen lisää ravitsevuutta, joka tekee hyvää varsinkin kuivalle iholle. Jungle Glow sisältää runsaasti hunajaa sekä ruusunmarjansiemenjauhetta, jonka vuoksi se on rakeista eikä sovi ohuelle iholle, couperosalle eikä iholle, jolla on näppyjä. Itse levitän naamion aina hyvin hellävaraisesti iholleni ja varon hieromasta sitä lainkaan, sillä en halua sen mekaanisesti kuorivaa vaikutusta, koska hunajan entsymaattisesti kuorivat ja kirkastavat vaikutukset ovat ehdottomasti riittävät.
Sandalo kasvovesi ajautuu vaivihkaa koko ajan Richardin purnukkahyllylle. Hän piti siitä heti ensi suihkauksesta lähtien, mikä johtuu varmastikin santelipuun eteerisen öljyn maskuliinisesta ja maadoittavasta tuoksusta. Itse olen todella on/off santelipuun tuoksun kanssa. Toisinaan se tuntuu juuri oikealta, mutta kun päivä on väärä, tuoksu ei sovi minulle lainkaan.
Santelipuun eteerinen öljy rauhoittaa ihoa ja ärsytyksiä. Se sopii esimerkiksi aknelle, tulehtuneelle, ärtyneelle ja kutisevalle iholle. Sandalo-pullon sisälle on sujautettu myös pieni palanen savukvartsia, jonka energia pitää jalat maassa, mutta mielen korkealla.
Cucumber + Black Seed silmänympärysbalmi on Richardin suosikki:
Tuo mitä hän sanoi on aivan totta: vaikka tuote on kiinteää balmia ja täysin öljypohjainen, se jättää iholle raikkaan ja virkistävän tunteen. Balmissa on niin hyvät raaka-aineet, että toivoisin sen melkein olevan isommassa purnukassa, sillä käyttäisin tätä mielelläni koko kasvoille. Tuote on tosin sen verran riittoisaa, että ainakin matkoille sen voi napata mukaan monitoimituotteeksi.
Balmi sisältää murumuruvoita, joka pitää silmänympärysihon sileänä. Mustakuminansiemen- ja kurkunsiemenöljyt kirkastavat silmänympärysihoa ja vähentävät turvotusta. Arganöljyn ja kaktusviikunaöljyn runsas E-vitamiinipitoisuus ehkäisee pigmenttiläiskien muodostumista ja kiinteyttää ihoa. Granaattiomenansiemenöljy, kameliaöljy, ruusunmarjansiemenöljy ja tyrniöljy korjaavat aurinkovaurioita ja vapaiden radikaalien aiheuttamia merkkejä, jotka näkyvät iholla sameutena ja veltostumisena.
Balmi sopii pienenä määränä siveltynä erittäin hyvin silmänympärysiholle, mutta ihon tulee ensin saada vesikosteutta kasvovedestä tai hoitonesteestä. En myöskään suosittele levittämään silmänympärystuotteita liikkuvalle luomelle, sillä tuote ”valuu” kulmakarvan alta kyllä tarpeeksi alas.
Richard ylisti balmia minulle moneen otteeseen ja sanoi huomaavansa sen vaikutukset selkeästi. Koko silmänympärysiho ja silmät tuntuvat kuulemma erilaiselta kuin muiden silmänympärystuotteiden kanssa. Allekirjoitan tämän, tuote on aivan ihana, varsinkin yhdistettynä silmänympärysihon gua sha -hierontaan.
Richard ehti rakastua myös Man About Mojave kasvo- ja partaöljyyn – kunnes sille kävi näin:
Näin tämän päivän vielä koittavan sieluni silmin ja arvatkaa tapahtuiko se juuri silloin, kun en ollut viikkoon vahtimassa, että vessanpöntön kansi lasketaan alas?
Öljy sisältää runsaasti ravinnetiheitä raaka-aineita ja adaptogeenejä, mikä tekee siitä erinomaisen tuotteen miehille, jotka harvoin suojaavat ihoaan meikkituotteilla, mutta urheilevat ja ulkoilevat paljon. Öljy on myös täydellinen karheiden ja sojottavien viiksi- ja partakarvojen kesyttäjä.
Kasvo- ja partaöljy sisältää kaktusviikunaöljyä, jojobaöljyä, viinirypäleensiemenöljyä, arganöljyä ja hamppuöljyä. Pelkästään ne tuovat iholle tehokasta hoitoa runsaalla määrällä antioksidantteja ja omega-rasvahappoja. Lisää tehoa tuote saa haastavissa olosuhteissa kasvavista aavikkokasveista, kuten agavesta, hiekkaverbenasta, joosuanjukasta, lieriöopuntiasta, hehkuokotillosta ja kreosoottipensaan uutteesta – kiinnostavia adaptogeenejä eli aineita, jotka kasvavat niin hankalassa ympäristössä, että ne joutuvat kehittämään itselleen puolustusmekanismeja selviytyäkseen äärioloissa. Adaptogeenit ovat antioksidanttisia, antikarsinogeenisiä ja ravinnetiheitä. Ne tasapainottavat ihon toimintoja ja vahvistavat ihon omia puolustusmekanismeja.
Minä puolestani vannon kasvoöljyssä Seabuck + Neroli Face Nectarin nimiin, sillä se on yksi kaikkien aikojen parhaista kasvoöljyistä ja jokaisen sentin väärti. Tuote on saanut pelkästään täysiä pisteitä asiakkaiden tuotearvosteluissa Naturellen sivuilla, joten en ole suinkaan ainoa, joka on rakastunut tähän kauneusnektariin.
Seabuck + Neroli sopii etenkin tukkoiselle, stressaantuneelle ja ikääntyvälle iholle. Tuote parantaa ihon kosteuspitoisuutta, elävöittää ihoa, vilkastuttaa solujen uusiutumista, rauhoittaa ja ehkäisee tulehduksia sekä suojaa ulkoisilta stressitekijöiltä, kuten ilmansaasteilta ja auringolta. Raikas ja pirskahteleva tuoksu on yhdistelmä nerolia, petitgrainia, palmarosaa, verigreippiä ja santelipuuta.
Seabuck + Nerolin pohjan muodostavat passionhedelmänsiemenöljy, joka sopii etenkin epäpuhtaalle iholle ja kameliaöljy, joka sisältää runsaasti ihoa korjaavia ja kirkastavia A- ja E-vitamiineja. Lisäksi nektarin sisältämät hampunsiemen-, viinirypäleensiemen-, argan-, vadelmansiemen-, meloninsiemen-, tyrni- ja granaattiomenansiemenöljy kiinteyttävät ja vahvistavat ihoa, suojaavat vapailta radikaaleilta ja kirkastavat ihoa.
Lilfoxin tuotteista on vaikea olla pitämättä. Tuotteet sisältävät runsaasti ravinnetiheitä raaka-aineita, turhia fillereitä ei ole käytetty lainkaan ja eteeriset öljyt on valittu taidokkaasti – sarjan perustaja Alexis Rose onkin koulutukseltaan aromaterapeutti. Olemme suorittaneet luonnonkosmetiikan tuotekehitysopintomme hänen kanssaan samassa koulussa, joten hänen menestystään on ilo seurata. Koko sarjasta välittyy ihanasti hänen persoona, energia ja sydämestä käsin tekeminen.
Mites teillä, jaatteko samoja purnukoita miestenne kanssa? Millaisia kokemuksia teillä on Lilfoxin tuotteista?
Alekoodi
Saat koodilla FOX15 15 % alennuksen Naturellen kaikista sarjoista, paitsi Nuori, Kypris, Mahalo, Okoko, Lebon, Vintner’s Daughter tai Herbalore NYC. Alennus on voimassa 30.4.2019 asti. Pakko vinkata, että Lilfoxin lisäksi nutrikosmetiikkasarja Fushin tuotteet ovat todella kiinnostavia, kuin myös Edible Beautyn uudet seerumit, joita en ole vielä ehtinyt itse testaamaan.
Tuotekuvat Katja Kokko
Potretit Richard Isaac