Beauty

Kirkastava ja kiinteyttävä kasvohieronta

Beauty | 17.3.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Natural Goods Company

Säännöllisesti tehty kasvohieronta tekee ihosta kirkkaamman, kiinteämmän ja terveemmän.

Olen puhunut viime aikoina todella paljon siitä miten tärkeää ihonhoidossa on oikeanlaiset tekniikat, sillä niillä on uskomattoman suuri vaikutus tuloksiin. Olen itse erittäin kiinnostunut erilaisista ihonhoidon tekniikoista ja varsinkin hieronnoista. Kasvohieronta on parhaimmillaan häkellyttävän tehokas ”tuotteettoman” ihonhoidon keino – tai paras keino ottaa tuotteista kaikki tehot irti.

Kuulaan kaunis kirjassani käyn läpi hyvin yksinkertaisesti, mutta tarkasti selitettynä ihonhoitorutiinin eri vaiheiden tekniikat. Vaikka kirja keskittyy korealaiseen ihonhoitoon, joka on tällä hetkellä iso trendi, eivät teoksessa esitellyt tekniikat vanhene koskaan eivätkä ne ole myöskään mitään uutta tietoa – ennemminkin sanoisin, että aiemmin tällaista tietoa ei vain ole tarjoiltu kuluttajalle ja tekniikat ovat olleet pikemminkin ammattilaisten hallussa.

Lisäksi kirjasta löytyy selkeät ohjeet kasvohierontaan, johon olen yhdistänyt erilaisia hierontatekniikoita. Kasvohieronnat ovatkin herättäneet valtavaa kiinnostusta varsinkin Instagramini puolella ja missioni on panostaa aiheeseen nyt yhä enemmän, sillä hieronta ei todellakaan ole mitään harvinaista luksusta, jonka voi kokea vain kosmetologin tekemänä kasvohoidon yhteydessä. Kuka tahansa voi opetella tekemään kasvohieronnan kotona ja päivittää sen myötä ihonhoitorutiinit entistä tehokkaammaksi.

Instastories-videoistani löytyy nyt ohjeet kasvohierontaan, joka tekee ihosta kirkkaamman, kiinteämmän ja terveemmän näköisen. Tämä on tervettä ikääntymistä (anti-agingin tilalle lanseeraamani uusi termi) parhaimmillaan! Videot on kiinnitetty myös Insta-profiilini kohokohtiin, joten voit palata ohjeisiin tarpeen tullen myöhemminkin.

Ohjeiden mukaisella hieronnalla on monia vaikutuksia ihoon. Se vilkastuttaa ihon verenkiertoa parantaen ihosolujen sekä kudosten hapen ja ravinnonsaantia, jolloin iho uudistuu nopeammin. Jännitysten avautuminen sidekudoksista saa ihon asettumaan kauniimmin luuston päälle ja esimerkiksi poskipäät ja leukalinja piirtyvät paremmin esille ja kaula näyttää pidemmältä. Hierontaan on yhdistetty myös hieman lymfaattisia liikkeitä, joka tehostaa kuona-aineiden poistumista kudoksista ja saa turvotuksen poistumaan. Säännöllisesti tehtynä veltostunut iho saa kyytiä, pienet rypyt siliävät, iho kirkastuu ja silmät aukeavat. Lopputuloksena on kokonaisvaltaisesti elinvoimaisemman näköiset kasvot.

Hieronta tehdään aina puhdistetulle ja kosteutetulle iholle kasvoöljyä käyttäen, sillä sormien täytyy liukua iholla sopivalla tavalla.

Minimalistille riittää puhdistuksen lisäksi kolme tuotetta: hoitoneste, vesimäisen ohut kosteusvoide ja kasvoöljy. Whamisan tuotteilla saat aikaan huipputuloksia yhdessä hieronnan kanssa. Omat luottotuotteeni ovat Deep Rich Toner hoitoneste (valitse omalle ihotyypillesi sopiva hoitoneste), Water Cream kosteusvoide ja Deep Moisture kasvoöljy.

Kosteuta iho huolellisesti puhdistuksen jälkeen hoitonestettä käyttäen 7 skin methodilla. Voit levittää hoitonesteen myös silmänympärysiholle (tosin rasvaisen ihon Refresh Toneria en suosittele silmänympäryksiin). Kosteuta myös dekolteen iho, koska tässä hieronnassa käsitellään myös dekolteeta. Taputtele tämän jälkeen kasvoille, kaulalle ja dekolteelle Water Creamia, kunnes se on imeytynyt. Levitä iholle lopuksi noin kaksi pipetillistä Deep Moisture kasvoöljyä ja aloita hieronta tämän jälkeen.

Tee hieronta kahden viikon ajan joka ilta (ja jos suinkin ehdit, niin myös aamuisin). Kun otteet tulevat tutuiksi, saatat huomata jo soveltavasi hierontaliikkeitä omalla tavallasi. Hieronnan vaikutukset kumuloituvat säännöllisyydellä. Kerran viikossa tehty hieronta rentouttaa ja saa ihon heleytymään, mutta todelliset tulokset luodaan pidempi aikaisella käsittelyllä. Suosittelen ottamaan kasvoista kuvan luonnonvalossa ennen ensimmäistä hierontaa ja vertaamalla tuloksia parin viikon kuluttua lähtötilanteeseen. Vielä parempi, jos jaksat tehdä kuukauden kuurin, sillä ihomme uusiutuu noin kuukaudessa.

Kuulaan kauniissa esittelemäni hieronta on erilainen kuin tämä hieronta – kokeile kumpaan tykästyt enemmän!

Onko kasvojen hieronta sinulle täysin uutta? Jos olet tehnyt hierontaa jo pidempään, millaisia vaikutuksia olet huomannut ihollasi?

Kuvat Katja Kokko


Avainsanat: , , , , , , , , ,