Beauty

Kestovanulaput

Beauty | 28.3.2019 | Katja Kokko

Kestovanulaput ja kestokasvopaperi ovat helppo tapa vähentää turhaa kulutusta ja turhan roskan syntymistä – ja kaiken lisäksi ne tuovat lisää tehoa ihonhoitoon.

Olen todella kaukana Zero Waste -henkilöstä, mutta sen verran syvälle turhan roskan synnyttämisen vähentäminen on itseeni iskostunut, että syynään haukan lailla ettei meillä mene mene roskiin, muovipusseja ja muovipulloja ei osteta, eikä kasviksia pakata muovipusseihin (ja kaupoissa kieltäydytään turhasta tuotteiden pakkaamisesta). Joskus uusien tapojen opettaminen toiselle mieshenkilölle saa hieman paasausta muistuttavia piirteitä ja joudun muistuttamaan itseäni, että olen kotoisin suomalaisesta viherkuplasta, joka edustaa vain kärpäsen kokoista joukkoa koko maailman väestöstä – työnsarkaa riittää!

Vinkkasin alkuviikosta maailman nerokkaimmasta vesipullosta, nyt on luvassa vinkki kestovanulapuista. Vanulaput ovat yksi kotitalouden turhake, vaikkakin täytyy tunnustaa, että luomuversiona niitä meiltä vielä löytyy. Olen kuitenkin jo useamman vuoden kaivannut ihonhoitoon froteisia lappuja, jotka olisivat vähän kuin kasvosienen ja musliiniliinan välistä. Niillä saa kätevästi poistettua öljypohjaiset puhdistusaineet, kuorinnat ja naamiot, ne ovat hellävaraisempia iholle kuin musliiniliina ja lisäksi ne voi pestä pesukoneessa.

Nyt näitä froteisia lappuja on vihdoin alkanut tupsahdella markkinoille useampiakin, tosin ne kulkevat nimellä kestovanulappu. Itse siis kaipasin näitä aikoinaan vain tukemaan ihonhoitoa, mutta tottahan se tosiaan on, että nämä korvaavat tavalliset vanulaput.

Omat lappuni löysin ImseVimseltä, joka valmistaa myös kestovaippoja. Tilasin itselleni yhden setin mustia ja yhden setin valkoisia lappuja. Mustat ovat käteviä tummien naamioiden ja kuorintojen poistamiseen, koska niissä ei näy lika. Vaikka lappuja kuinka pesee, esimerkiksi kurkumaa sisältävä naamio jämähtää kyllä välittömästi valkoiseen lappuun. ImseVimsen kestovanulaput on pakattu pieneen pesupussiin, jossa ne on kätevä pestä kadottamatta niitä pesukoneen mustaan aukkoon.

Lisäksi tilasin kestoliinoja, sanoisiko niitä sitten vaikka kestokasvopaperiksi. Olin hieman pettynyt niiden materiaaliin, sillä toivoin samanlaista froteista materiaalia kuin kestovanulapuissa, mutta se olikin sileämpää ja pehmeämpää – herkkäihoiselle itse asiassa kestovanulappujakin parempi vaihtoehto, mutta omaan makuuni materiaalissa tökki jokin. Täytyy vielä totutella näihin, mutta keksin heti lahjoittaa nämä Kirsikan tulevalle vauvalle, jos en itse ystävysty liinojen kanssa, sillä nämähän ovat loistavia vauvan sotkujen pyyhkimiseen iholta hellävaraisuutensa ansiosta.

Tietenkin sen jälkeen, kun bongasin ImseVimsen, alkoi vastaavia tuotteita tulla vastaan suomalaisissa kaupoissakin ja jopa jollain suomalaisella merkillä olin näkevinäni tällaisia, mutta vinkkinä nyt kuitenkin, että tämä ruotsalainen merkki on loistava ja olisi kiva, jos näitä saisi Suomestakin.

Oletko sinä korvannut tavalliset vanulaput kestovanulapuilla?

Kuvat Katja Kokko


Avainsanat: , , ,