Beauty

Joik – tehokasta luonnonkosmetiikkaa Virosta

Beauty | 28.8.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: House of Organic, sisältää alekoodin

JOIK Organic on naapurimaastamme Virosta kotoisin oleva sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, jonka laajan valikoiman tuotteet ovat laadukkaita ja tehokkaita.

Kuinka moni teistä on kuullut virolaisesta luonnonkosmetiikkasarja JOIKista? Niin vähän arvelinkin, ettei aivan kovin, ainakaan jollei seuraa luonnonkosmetiikkamarkkinoita aktiivisesti. Minulle sarja on tullut tutuksi kolmisen vuotta sitten, mutta rehellisyyden nimissä tuotteet eivät ole aiemmin herättäneet suurta kiinnostusta, vaikka olenkin pistänyt merkille laadukkaalta vaikuttavat inci-listat.

Vieraillessani keväällä House of Organicin varastolla Tampereella silmäni nauliintuivat välittömästi erään työntekijän pöydän kulmalla nököttäviin kauniisiin lasipulloihin. JOIK on käynyt läpi mittavan brändiuudistuksen, jonka myötä pakkaukset ovat saaneet täysin uuden ilmeen ja samalla myös tuotteiden koostumuksia on paranneltu.

Uudistus on todellakin mennyt aivan nappiin, sillä nyt pakkaukset henkivät tyylikkyyttä ja ajattomuutta. Eikä siinä vielä kaikki: JOIKilla on nyt myös virallinen luonnonkosmetiikan sertifikaatti Ecocert Organic ja sarja on Viron ensimmäinen sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja. Tuotteet valmistetaan yrityksen omalla tehtaalla Virossa ja näistä puteleista ei kuulkaas tehoa puutu!

JOIK valmistaa kahta eri tuotelinjaa: JOIK Organic on sertifioitu ihonhoitosarja, joka yhdistää luomulaatuiset aktiiviaineet tämän päivän tietoon, minimalistiseen pakkausdesigniin ja pohjoisen ilmastomme aiheuttaviin korkeisiin vaatimuksiin ihonhoidossa. JOIK Home & Spa linja sisältää mm. huonetuoksuja ja tätä tuotelinjaa ei ole puolestaan sertifioitu eivätkä siinä käytetyt hajusteet ole täysin luonnollisia.

Tässä postauksessa keskityn luonnollisestikin vain sertifioituun ihonhoitolinjaan. Olen ehtinyt testailla JOIKin tuotteita reilun kuukauden päivät ja nostinkin heiltä jo puhdistavan naamion epäpuhtaan ihon tärppituotteisiin. Tuotevalikoima on laaja, joten päädyin valitsemaan postaukseen itseäni eniten kiinnostavat tuotteet.

Testijoukkoon pääsivät Facial Cleansing Oil puhdistusöljy, Micellar Cleansing Water misellivesi, Illuminating & Brightening AHA Facial Toner kasvovesi, Rejuvenating Face Cream päivävoide ja Silky Facial Oil Serum öljyseerumi. En kirjoita tässä postauksessa uudelleen tuosta epäpuhtaan ihon postauksessa mainitsemastani Matcha & Green Clay Detox Facial Mask naamiosta, mutta mainittakoon, että tuo kyseinen naamio on aivan täydellinen epäpuhtaalle iholle sekä ilmansaasteille altistuneelle iholle. Mielestäni naamio on universaali tehotuote, joka sopii heleyttäväksi pikakaunistukseksi lähes kaikille ihotyypeille.

Tehdäänpä sitten katsaus tämän kertaisiin testituotteisiin:

Facial Cleansing Oil puhdistusöljy, 20,90 €

Puhdistusöljyjen ystävänä halusin tietenkin kokeilla sarjan version öljyputsarista. Sisältö vaikutti oikein pätevältä auringonkukka-, oliivi-, risiini- ja jojobaöljyjen muodostamalla pohjallaan, jonka tehokkuuteen lisäsäväyksen tuovat teepuun, sitruunaruohon ja laventelin eteeriset öljyt. Ne luovat tuotteelle myös tuoksun sekä aromaterapeuttisen vaikutuksen.

Hinta-laatusuhde öljyssä on aivan täysi kymppi, etenkin, kun pakkauksessa tulee mukana kasvosieni, jolla öljyn saa puhdistettua kasvoilta, sillä emulgaattoria tuote ei sisällä (eli se ei huuhtoudu iholta pelkällä vedellä). Muuten antaisin sapiskaa emulgaattorin puuttumisesta, mutta tuotteen hinta on enemmän kuin kohdallaan – löytyypä markkinoilta nimittäin täysin vastaavia öljyputsareita moninkertaisella hintalapulla varustettunakin. Eli summasummarum, jos hinta olisi korkeampi, vaatisin itse tuotteen koostumukselta sen verran teknisyyttä, että se huuhtoutuisi vedellä pois.

Kaksoispuhdistuksen ystäville emulgaattori ei toki ole tarpeellinen, eli halutessaan puhdistusöljyn voi yhdistää sarjan puhdistusmaitoon tai puhdistusvaahtoon.

Pidin puhdistusöljystä kovasti, sillä se ei sisällä palmuöljyjohdannaisia tai hajotettuja kasviöljyjä, eli se todellakin ravitsee ihoa ja lisäksi valitut eteeriset öljyt sopivat erinomaisesti puhdistusöljyyn.

Micellar Cleansing Water misellivesi, 20,90 €

Puhdistusöljy ei puhdistu kasvosienelläkään aivan täydellisesti iholta, joten se kaipaa mielestäni pyyhkäisyn misellivedellä puhdistuksen viimeistelyyn. Lisäksi tykkään käyttää aamuisin misellivettä ihon puhdistamiseen, eli misellivesi on yksi arkituotteistani.

JOIKin versio misellivedestä on napakymppi: ruiskukkavesi on täydellisen rauhoittava ja neutraali aine herkällekin iholle (ja sopii myös silmille!). Trehaloosi on ihoa kosteuttava kasvisokeri ja lisäksi iholle kosteutta sitoo tehokkaasti myös sodium PCA. Tuote ei sisällä liikaa pinta-aktiivisia aineita, joten se ei puhdista ihoa liian voimakkaasti, mikä on joidenkin misellivesien ongelma, koska tällöin ne kuivattavat ihoa. Tässä tuotteessa yhdistyvät siis lempeys ja tehokkuus eikä se sisällä lainkaan hajusteita.

Illuminating & Brightening AHA Facial Toner kasvovesi, 26,90 €

Kuten olen viimeaikoina postaillut, olen tykästynyt kasvovesiin, jotka sisältävät pienen määrän happoja. Tällöin ihon kosteustasapaino pysyy optimaalisena ja ihon pinta täyteläisenä ja kuulaana. Juuri kun etsin luonnonkosmetiikasta korviketta Biologique Recherchen kulttikasvovedelle, bongasin JOIKin valikoimasta tämän. Mikä täydellinen ajoitus! Ja mikä täydellinen sisältö tuotteessa onkaan: pohjana toimii rauhoittava ruiskukkavesi. Mustikka-, sokeriruoko-, sokerivaahtera-, appelsiini- ja sitruunauutteet sisältävät luontaisesti hedelmähappoja, jotka kirkastavat ja uudistavat ihoa lempeästi. Tyrni- ja puna-apilauutteet auttavat vahvistamaan ihoa ja katajanmarja- sekä sahapalmu-uutteet hillitsevät tulehduksia. Betaiini, glyseriini ja sodium PCA sitovat puolestaan ihoon kosteutta.

Aktiiviaineet tukevat hyvin toisiaan eikä kasvovesi pistele iholla, eli luontaisten hedelmähappojen määrä on matala, joka tekee tuotteesta sopivan lähes kaikille ihotyypeille. Tuoksu tulee vain raaka-aineista, joten tuote sopii hyvin myös tuoksuherkille.

Tästä povaan sarjan hittituotetta, sillä vastaavista tuotteista ei ole hirveästi tarjontaa ainakaan luonnonkosmetiikassa.

Rejuvenating Face Cream päivävoide, 33,80 €

Vesimäisten ohuiden kosteusvoiteiden nerokkuus on alettu nyt ymmärtämään laajemmiltikin ja myös tämä JOIKin uudistava päivävoide on koostumukseltaan erittäin ohutta ja täydellisesti kosteuttavaa. Sanoisin, että tässä ollaan miltei täydellisen kosteusvoiteen reseptin äärellä ja hinta-laatusuhdetta on kyllä miltei mahdotonta päihittää.

Kuunnelkaapa tätä tehoaineiden kirjoa: voiteesta löytyy mm. ruusujuurta, nokkosta, syyssyrikkää, vesikrassia, mulperia, tyrniä, puna-apilaa, kapriksen kukkaa, tyrniä ja vihreää teetä. Mahtava kirjo tehoraaka-aineita ja pelkästään tällaisesta cocktailista saa yleensä pulittaa vähintään kaksin- tai kolminkertaisen määrän euroja, mutta oma tuotanto mahdollistaa JOIKille hintojen pitämisen maltillisena. Nämä aktiiviaineet neutraloivat mm. ilmansaasteiden ja vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita ja kirkastavat ihoa – voide sopii erityisen hyvin pigmenttiläiskien hoitoon.

Lisäksi voide sisältää skvalaania, arganöljyä, sacha inchi öljyä, jojobaöljyä ja hitusen sheavoita, jotka vahvistavat ihon suojabarriääriä ja pehmittävät ihoa. Hyaluronihappo, saniaisen uute ja minulle ennalta tuntematon calcium 2-ketogluconate sitovat ihoon tehokkaasti kosteutta ja parantavat ihon elastisuutta.

Voide on ylivoimainen suosikkituotteeni JOIKilta, sillä se täyttää kaikki kriteerini täydellisestä kosteuvoiteesta ja hintalappu on siihen nähden uskomattoman edullinen. Ainoa ”miinus” tulee tuoksusta, joka on mitäänsanomaton. Se ei taatusti ärsytä tuoksuherkkiä ja tuoksu tulee täysin raaka-aineista, mutta tuoksuelämystä kaipaavalle kokemusta ei ole luvassa. Toivon silti, että tämän tuotteen kohdalla osataan arvostaa timanttista sisältöä tuoksun sijaan.

Silky Facial Oil Serum öljyseerumi, 30,90 €

Täydellisellä hinta-laatusuhteella ollaan liikenteessä tämänkin öljyseerumin kohdalla, joka on nimensä mukaisesti koostumukseltaan silkkistä ja ohutta, mutta formulassa on silti osattu arvostaa kokonaisten kasviöljyjen ainutlaatuista tehoa. Öljyseerumin pohjan muodostavat safloriöljy, skvalaani, auringonkukkaöljy, sacha inchi öljy, arganöljy, jojobaöljy ja kaktusviikunaöljy, joista voi yhteenvetona sanoa, että ne parantavat ihon joustavuutta, vahvistavat ihon suojabarriääriä, uudistavat ihoa sekä rauhoittavat ja kirkastavat. Skvalaani on loistolisä kasvoöljyihin, koska se tuo koostumukseen keveyttä, mutta on samalla iholle erittäin hyödyllinen raaka-aine.

Öljyseerumin aktiiviaineista löytyy mäkikuismaa, inkivääriä, lakkaa ja tyrniä, jotka kirkastavat, uudistavat ihoa ja rauhoittavat ihoa. Tehotuote siis tässäkin, joka ei muidenkaan tuotteiden tavoin tuoksu muulle kuin näille raaka-aineille. Kaipaisin itse säväyttävää tuoksuelämystä, mutta hintalappukin olisi toki sitten erilainen ja tehokkuus on kuitenkin ykköskriteeri.

Kokemuksieni perusteella voin sanoa, että JOIK on tehnyt todella rohkean uudistuksen, jonka uskon vahvasti kantavan hedelmää, sillä tuotteiden laatu ja tehokkuus puhuvat kyllä puolestaan samalla kun nykyinen ulkoasu henkii ajatonta tyylikkyyttä. Lisäpisteitä ropisee toki sertifikaatista, kierrätettävistä pakkauksista ja ainakin itseäni ilahduttaa, että naapurimaassamme on luotu kunnon luonnonkosmetiikkasarja näin pieteetillä eikä sen valmistusta ole ulkoistettu.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan millaisen vastaanoton JOIK saa Suomessa!

Alekoodi

Koodilla JOIK saat 15 % alennuksen kaikista Joikin normaalihintaisista tuotteista House of Organicin verkkokaupasta. Alennus on voimassa toistaiseksi.

Kuvat Richard Isaac

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,