Kora-tuotteet saatu pyynnöstäni testiin
merkkiä edustavalta pr-toimistolta.
Purkkinurkan Inke rakastaa kosmetiikkaa. Kosmetiikka ei aina rakasta häntä.
Itseruskettavan testausta syyskuun alussa, saatat ihmetellä. Itseruskettavan testausta ylipäätään, ihmettelen itse.
Olenhan minä ennenkin itseruskettavia kokeillut. Ensimmäinen kerta oli noin puoli elämää sitten, kun noin kuusitoistakesäisenä ennen sukulaisen häitä halusin vähän sävyä sääriin. Tulihan sitä sävyä, harmi vain, että tuli kaupan päälle myös seeprakuvio. En ole ihonväristen sukkahousujen suurin ystävä, mutta tuosta keissistä olen niille kyllä paljon velkaa.
Toisella kertaa, muutama vuosi ensimmäisen tunaroinnin jälkeen, tartuin itseruskettavaan perusteettoman suurella itseluottamuksella. Siis kai nämä purkit ovat kehittyneet niistä teinivuosien markettiversioista? Eivät ne kyllä juuri olleet, enkä ollut minäkään levittäjänä. Rusketettavien pintojen peittäminen onnistui paremmin, mutta sävy oli oranssihko sekä haju tömäkän tunnistettava. Mainitsinko muuten jo ne värjäytyneet sormet ja rystyset?
Sitten taisin kokeilla sävyttävää, muttei ruskettavaa, voidetta ja opin, että se sävyttää paitsi jalat, myös mm. mekon helmat, auton penkit, sohvan reunat, kenkien remmit ja niin edelleen.
Pari vuotta sitten testailin nykyaikaista itseruskettavaa, jossa oli levittämistä helpottava karttaväri. Tein kaiken pilkulleen ohjeiden mukaan – vieläpä ohjeistavia levitysvideoita puhelimesta kylppärissä itseruskettavaa levittäessäni katsellen. Kerrankin tulos oli moitteettoman tasainen, mutta väri käytännössä olematon. Halusin luonnollisen lookin, päätin pelata varman päälle ja valitsin sävyistä vaaleimman – ja levittelin sitäkin varovalla otteella. Tunnustan, että loput purkista jäi käyttämättä, tippui ilmeisesti kategoriaan hirvee duuni, eikä oikein minkään takia.
Kun alla on näinkin upeita onnistumisia, olen tietysti valmis kokeilemaan tätäkin lajia vielä kerran! Mutta syyskuussa – ja nimenomaan syyskuussa. Tähän aikaan pieni päivetys ei vielä näytä totaalisen oudolta tällaisella anti-auringonpalvojallakaan, ja mikä tärkeintä: aikaansaamansa päivetyksen tai raidat voi jo peittää vaatteilla, jos ei satu osumaan ykkösellä nappiin.
Koska ajattelin kerrankin onnistua, valitsin testiin tuotteita hyväksi kokemaltani brändiltä. Supermalli Miranda Kerrin Kora Organics on vakuuttanut minut tuote tuotteelta – ja olen testaillut niitä jo melkoisen kasan! Sarjan fiilis on erittäin pro, mutta lämmin ja lähestyttävä. Johtuukohan se niistä rakkautta hehkuvista ruusukvartseista, joita tuotteille valmistusvaiheessa vilautellaan? Positiivisten värähtelyjen lisäksi tuotteiden koostumukset sekä kokonaisvaltainen käytettävyys ovat olleet kivoja oikeastaan kautta linjan, joten luotan, että Miranda on miettinyt myös vartalotuotteet mallilleen.
Kuorinta on kuulemma tärkeää, jos haluaa itseruskettuvan levittyvän tasaisesti. Purkkibrunaprojektia pohjustaakseni olen peseytynyt Kora Organicsin Essential Body Wash -suihkugeelillä, jota olen vaahdotellut kevyesti kuorivalla, muttei lainkaan liian raapivalla suihkukintaalla, jonka ostin Kicksistä heräteostoksena tätä koitosta valmistellessani. Suihkusaippuoiden kohdalla olen yleensä melkoinen pihiliisa, mutta onhan tämä Koran versio luksukas, tyylikkään tuoksuinen sekä kosteuttavaksi kehuttu. Pehmeä santelipuuta, ylang ylangia ja patchoulia yhdistelevä tuoksu on kerrassaan sensuelli, eikä edellisestä tuoksuluettelosta huolimatta tuo mieleeni Body Shopia ja 90-lukua.
Puolet joka päivän (no okei, miltei..) pohjatöistä on tehtynä: sitten täytyy kosteuttaa. Onnistumista pedatakseni teen sen sarjan kosteusvoiteella – ainakin lähtökohtaisesti kun voisi olettaa, että saman sarjan tuotteet on suunniteltu täydentämään toisiaan sekä pelaamaan yhteen. Käsi rasvapurkilla joudun vannomaan, että Enriched Body Lotion on vilpittömästi purnukka, jonka loppumista tulen suremaan. (Kyllä, suremaan: jos haluaa testata kaiken maailman kiinnostavan luonnonkosmetiikan, muuttuu mahdoton projekti entistäkin mahdottomammaksi, jos jumahtaa yksiin ja samoihin supertuotteisiin ja hankkii niitä uudelleen ja uudelleen!) Voide on tömäkän täyteläistä, mutta humpsahtaa ihoon hujauksessa – eikä jätä jälkeensä öljyisen tahmaista pintaa. Tuoksu on tuttu muista Kora-tuotteista, en osaa sitä täysin yksilöidä, mutta raikas ja hipsauksen appelsiinimehumainen (tuoteselosteessa mainittiin kyllä bergamotti) se minun nenääni ainakin on.
Osa itseruskettavien(kin) parissa kokemistani epäonnistumisista liittyy hieman harmilliseen ominaisuuteen, jota ihossani kannan hamaan hautaan saakka. Keratosis pilaris on kosmeettinen, mutta vähän veemäinen vaiva, joka nostattaa polvieni päällä olevan ihon talirauhasten sarveistapit pintaan. Parhaimmillaan ihossa näkyy vain vaimeita, punertavia pilkkuja, pahimmillaan ne ärtyvät, tulehtuvat ja äityvät näppylöiksi. Rasvaaminen auttaa pintaan, hedelmähapot talirauhasiin – mutta mikään määrä kuorintaa tai rasvaamista ei näitä ongelmia ihoalueilta tule pois posauttamaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voitelu pintaa silottaisi: siksi viimeistelen polvet sekä kuivemmat kohdat esimerkiksi nilkkojen lumpioiden (sanotaanko niitä palluroita lumpioiksi ensinkään?!) tienoilla tuhdin rasvaisella Noni Glow Body Balm -vartalovoidepuikolla. Puikkopakkaus on kerrassaan nerokas helppokäyttöisyydessään, mutta jos tätä koko kropalle hölväisi, en tiedä, piisaisiko puikko edes viikoksi. Mausteena mainio!
Huolellisten ylläpitävien pohjatoimenpiteiden jälkeen oli aika aloittaa valmistautuminen varsinaiseen h-hetkeen. Yhden yhtä itseruskettavan käyttöopasta ei ole kirjoitettu korostamatta huolellisen kuorinnan merkitystä, joten katsoin minäkin parhaaksi varmistella mahdollisimman hyvää onnistumista lisäksi vielä kuorintavoiteella. Kora Organicsin Body Exfoliator on geelimäinen vartalokuorinta, joka rapsuttelee loputkin kuolleet ihosolut pois bambunversouutteen ja piimaan avulla. Sitruunaruohoinen tuoksu on mielestäni miedohko, mutta raikas, ja iho tuntuu about just siltä kuin hyvän kuorinnan jälkeen toivoa vain saattaa.
Pintahionnan jälkeen sipaisin vartalovoidetta vielä niihin potentiaalisesti kaikista karheimpiin kohtiin ja uskaltauduin viimein avaamaan itseruskettavan voiteen pakkauksen. Siis tässähän lukee Gradual Self-Tanning Lotion?! Kyseessä on mahdollisesti taivaallinen väliintulo, suuremmat voimat eivät näemmä uskoneet täystumpulan onnistuvan kertalaakista ruskettavan voiteen kanssa. Olin valmistautunut koitokseen hankkimalla itseruskettavan levittämiseen suunnitellun rukkasen, jollaista uskoakseni harva käyttää tällaisten asteittain päivettävien vartalovoiteiden levittämiseen. Harva kuitenkaan on näin epävarma suorittaja tässä lajissa, joten päätin ottaa rukkasen käyttöön joka tapauksessa.
Kiireessä itseruskettavien kanssa ei kannata hosua, mutta itse päätin kuitenkin levittää ensimmäisen kerroksen asteittain päivittävää voidetta aamulla. Tuoteselosteessa mainittiin, että vaatteet voi pukea päälleen voiteen imeydyttyä, mutta kastumista tulisi vältellä 4-8 tunnin ajan. Aamu tuntuikin yhtäkkiä parhaalta ajankohdalta voiteen levittämiselle – voide ehtisi imeytyä aamutoimia tehdessäni, ja pääsisin mahdollisimman pikaisesti pakenemaan töihin kahta jackrussellinterrieriä, jotka rakastavat luonnonkosmetiikkaa vähintäänkin yhtä tulisesti kuin allekirjoittanut. Tai ehkä enemmänkin – minä sentään en juokse itseään rasvanneiden perässä kieli pitkällä valmiina lipaisemaan, kuten eräät.
Itseruskettaviahan leimaa tunnusomainen, paahteinen ja vähän tunkkainen haju, joka ymmärtääkseni liittyy juurikin siihen ruskettavaan ainesosaan, DHA:han eli dihydroksiasetoniin. Joko tulin kerrasta immuuniksi itseruskettavan tuoksulle, tai sitten se on tässä voiteessa niin mieto, että itse en ainakaan tuota voidetta sääristäni työpäivän aikana haistanut! Mieto haju liittynee tämän tuotteen asteittaiseen rusketustehoon – vähemmän ruskettavaa ainesosaa, vähemmän tunkkaista katkua.
Ensimmäisen kokeilun jälkeen en vielä huomaa merkittävää eroa ihonsävyssä. Tavallaan olen samassa pisteessä kuin edellisen onnistumiseni kanssa, mutta koen tämän Koran version olleen silti helppokäyttöisempi. Taannoin testaamassani tuotteessa oli tosiaan tuo levittämistä helpottava karttaväri, jonka avulla pystyi varmistamaan, että tuotetta on levitetty kauttaaltaan eikä kaljuja kohtia ole jäänyt. Tuo karttaväri oli kuitenkin omalle ihonvärilleni turhan syvä ja kimmeltävä, eli sen kanssa en olisi voinut töihin suunnata – enkä olisi sitä voinut poiskaan pestä ennen useamman tunnin vaikutusaikaa. Karttavärin kanssa tuntui myös hassulta mennä nukkumaan, ruskearaitaiset kimallelakanat kun eivät varsinaisesti kuulosta asialta, jota haluaisin erityisesti tavoitella. Sanoisin siis, että karttaväri on hyvä idea levitysvaiheessa, muttei välttämättä palvele kaikkia parhaalla mahdollisella tavalla levityksen jälkeen.
Vaikka testaamassani tapauksessa kyseessä on asteittain ruskettava voide, kannattanee tätäkin tuotetta levitellä tarkkuudella ja huolellisuudella kädet levityksen jälkeen pesten ja levitysrajoja esim. kuivalla pumpulilapulla häivyttäen. Kumihanskojen käyttö ei välttämättä ole huono idea, mutta jos haluaa levittää voiteen paljain käsin, kannattaa käsienpesussa panostaa sormenvälien, kämmenpohjien ja kynsinauhojen hinkkaamiseen. Ruskettavan voiteen voi sitten levittää kämmeniin auringolle altistuviin kohtiin vaikkapa rusketusvoiteen levittämiseen tarkoitetulla hansikkaalla. Jalkapohjien rajat ja varpaanvälit kannattaa pyyhkäistä kevyesti kuivalla pumpulilapulla ikäänkuin purkkirusketusta noita reunoja kohti häivyttäen. Ja vielä se viimeinen mieleenjuolahtava asia: jos itserusketat kasvoja, muista ruskettaa myös korvannipukat sekä huolehtia siitä, että hiusrajaan ja kulmakarvoihin ei keräänny väriä. Ai niin – operoi kevyellä kädellä myös ylähuulen ja silmien alueella. En silti uskalla taata kenellekään onnistumista, vaikka näitä vinkkejä yrittäisi noudattaa – tiesin tämän kaiken jo aikapäiviä sitten, ja silti ovat hommat vuosien varrella menneet vähän sinnepäin.
Jotta asteittaisen rusketuksen saisi nostettua toivotulle tasolle – kutsuttakoon tavoitetilaa omassa tapauksessani vaikkapa sävyksi nimeltä ”vähän päivänvaloa saanut kopiopaperi”, päätin toistaa itseruskettavan levityksen heti seuraavana päivänä. Skippasin kuorintavoiteen käytön, mutta pyörittelin varuiksi nuo karheat kohdat kuorintahansikkaalla ja suihkugeelillä, sekä pyyhkäisin kosteusvoidetta niihin kohtiin ennen itseruskettavaa. Toisen päivän jälkeen sävy alkoi jo näkyä, mutta oli silti maltillinen ja mielestäni jopa melko luonnollinen. Pelkään oranssiksi värjäytymistä, eikä minulla ole koskaan taidettu nähdä kovin tummaa rusketusta – niinpä päätin nostaa päivettävän voiteen muutamaksi päiväksi syrjään ja tarkkailla, miten väri kuluu pois.
Sävynmuutos ei oikein tarttunut valokuviin, ja hyvä niin – kovin radikaalia eroa en hakenutkaan! Siksi tänään ei nähdä hurjia ennen–jälkeen -kuvapareja. (Hurjia kuvia on kyllä kameran rulla täynnä: kuviin tallentui mm. kenkien hankaamien hiertymien jättämiä arpia, hulavannevillityksestä peräisin olevia todella tummia mustelmia sekä jotain sellaista, joka todistaa, että sääret on tullut tänä aamuna sheivattua vähän suurpiirteisemmin ottein.)
Silmämääräisesti tarkasteltaessa huomaan päivetyksen kuitenkin itse, ja se riittää mulle: en erityisesti kaipaa käydä keskusteluja kinttujeni saamasta yllätyspäivetyksestä. Kolmas ja neljäs kerros vielä perättäisinä päivinä takuulla antaisivat syvemmän brunan, mutta valitettavasti tämä mahdollisen luonnollista huijausta tavoitteleva testihenkilö ei tässä kohtaa vuotta (lue: vielä pärjää paljainkin säärin) vielä pysty näin rajuja testejä toteuttamaan.
Omalla kohdallani väittäisin, että jos haluaisin ylläpitää tätä saavuttamaani sävyä, olisi kevyt kerros aiheellista levittää noin neljän päivän välein – tämä siis silloin, kun välille ei ole osunut esimerkiksi kovaa saunomista tai muuta sellaista, joka voisi vaikuttaa värin kulumiseen. Aionko toimia jatkossa näin? En todellakaan. Rusketus ei ole minulle edelleenkään asia, jonka eteen jaksaisin nähdä säännöllisesti näin paljon vaivaa. Kyllä, koen tämän kuitenkin hieman vaivalloiseksi, vaikka rakastan purkeilla läträämistä!
Mutta palaanko purkin pariin, kun edessä on jotkut tärkeät juhlat? Kun tunnen oloni nuutuneeksi ja peilistä heijastuu harmaata? Kun mekkokausi starttaa ja pitäisi paljastaa jalat? Kun on elokuu, eivätkä jalkani ole tänäkään kesänä ottaneet oikeastaan yhtään väriä? Hei, miksipä en! En voi väittää, että minulla olisi poikkeuksellisen laajamittaista kokemusta itseruskettavista tai osaisin kertoa teille, mikä on kaikista paras purkki tarkoitukseen, mutta sen uskallan sanoa, että jos tämä skene ei tunnu ihan omalta mutta sitä haluaisi kuitenkin varovaisesti silloin tällöin kokeilla, niin Koran puteli on sinullekin varmasti oikein oiva kaveri. (Ja nämä vartalonhoitotuotteet varmasti teille muillekin!)
Arvaattekin varmaan päivän kysymyksen:
mikä on pahin mokasi itseruskettavien kanssa?
