Purkkinurkan Inkelle purnukka on puoli ruokaa. Tai jotain.
Aijaijaijai, miltei oli mahdotonta pitää kuukausi Purkkinurkka-lomaa, kun lipaston päällä raportointia odotteli tällainen tehokolmikko! Kiva siis olla taas takaisin sorvin ääressä, toivottavasti kaikilla on sujunut kesä mukavasti ja just sopivasti itseään lellien.
Tosiaan, tämän päivän agendalla on brittibrändi Faace, joka ainakin toistaiseksi on päättänyt tehdä vain yhtä asiaa ja sitä sitten hiton hyvin. Brändin valikoimasta löytyy nimittäin naamiokolmikko, joista ainakin itse koin tarvitsevani jokaikisen. Fiksusti suunniteltu…
Faacen filosofia perustuu ”ihopäiviin” eli siis siihen, että varsinaisen ihotyypin sijaan tai ainakin sen rinnalla ihollamme on päivittäin vaihtelevia erilaisia tarpeita, joita voidaan täsmähoitaa. Kun ajatuksen kuulee ensimmäistä kertaa, voi tämä tuntua vähän turhalta kikkailulta, mutta kun asiaa pysähtyy miettimään, alkaa noita vaihtelevia tarpeita varmasti tunnistaa itselläänkin. Hormoninäppyjä? Check, voisi miltein ennustaa kalenterista seuraavat. Väsyneeltä näyttävä iho? No, nyt ei järin ajankohtaista, kun olen tässä kuukauden lähinnä pötkötellyt, mutta eiköhän tarvetta taas tule, kun syksyn ensimmäinen deadline-suma alkaa lähestyä. Hikinäppyjä? Okei, tämä oli itselleni näistä ehkä vierain ongelma, mutta nyt kun aloitin hetken mielijohteesta HIIT-treenit, parasta varmaan ylläpitää jumppamotivaatiota myös tällaisen maskin avulla.
Faacen to-del-la supercoolisti pakatut naamiot ovat siis nimetty kolmen yleisen ihopulman lähteen mukaan – Period, Sweaty ja Tired – ja kaikki ovat, tottahan toki, vegaanista luonnonkosmetiikkaa, eettisesti tuotetuista raaka-aineista valmistettua sekä suurilta osin myöskin luomulaatuista.
Kaikki naamioista ovat geelimäisiä ja niitä voi käyttää oikeastaan ihan miten tahtoo: joko 5 minuutin pikanaamiona, 20 minuutin hemmotteluhetkenä, yönaamiona – tai ohuena kerroksena jopa kosteusvoiteen sijaan meikin alla! Naamion voi siis joko pestä pois tai jättää kasvoille, mutta itse olen kylläkin todennut että ne paksummat naamiokerrokset kannattaa poistaa musliiniliinalla pyyhkien vaikutusajan jälkeen, ainakaan minusta ei tuntuisi mitenkään järkevältä lappaa niiden päälle enää muuta ihonhoitokamaa saatikka meikkiä. Ohut kerros voisi varmasti toimiakin meikin alla, mutta paksummat naamiolastit kuivuvat hieman kelmumaisiksi ajan myötä. Tuoksut ovat kaikissa freesin yrttisiä ja minun makuuni ihan täydellisiä – ja täytyy nyt ihan erikseen mainita, että eilen kasvoille lataamani Period-naamio sai tuoksustaan spontaanit kehut sohvalla vieressä istuneelta puolisoltakin!
Faace kertoo sivuillaan, että brändi on tehty eri alojen ammattilaisten yhteistyönä, ja nyt kyllä täytyy todeta, että se myös näkyy lopputuloksessa, että tätä miettimässä on ollut kuulemma toimittajia, bloggaajia, meikkitaiteilijoita, aromaterapeutteja, kosmetiikan kehittämisen ammattilaisia ja suunnittelijoita. Joskus useampi kokki saa kuin saakin aikaan sen paremman sopan!
Jokainen naamioista ansaitsee mielestäni vielä pienen, oman katsauksensa, joten otetaanpa yksi kerrallaan:
Period Faace:
Tähän naamioon kannattaa tarttua erityisesti silloin, kun iho tuntuu olevan PMS-oireista kärsivä, stressaantunut, näppyinen, poikkeuksellisen kuiva tai poikkeuksellisen rasvainen tai molempia yhtäaikaa – tai jotenkin muuten vaan jostain surullinen tai harmistunut.
Period-naamio on suunniteltu tasapainottamaan ihoa, ja sen se tekee kosteutta ihoon sitovan hyaluronihapon, tulehduksia rauhoittavan vihreän teen, antiseptisten laventelin ja muskatellasalvian, näppyjä ehkäisevän sinkin sekä salisyylihappoa sisältävän valkopajun avulla.
Sweaty Faace:
Musta tuubi korkataan silloin, kun hikkee pukkaa treeneistä, duunista tai keleistä johtuen – joko kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti!
Sweaty-naamio detoxaa ja puhdistaa ihoa ja auttaa varmistamaan, ettei iho pääse ärsyyntymään vaihtelevista olosuhteista. Tähän naamioon on sekoitettu huokosia tukkimatonta, omega- ja E-vitamiinirikasta arganöljyä, C-vitamiinia ja antioksidantteja sisältävää greippiä, herkän ihon näppyjen hoitoon sopivaa bergamottia, stressiä lievittävää ja ihoa puhdistavaa galbaanihartsia sekä aktivoivaa patsulia.
Tired Faace:
Oranssiin pakettiin käärityn piristysruiskeen aika puolestaan on silloin, kun väsyttää, unet jäävät katkonaisiksi ja lyhyeksi, on hoppua tai vaikkapa vaan rehellinen darra. Eli siis silloin, kun iho kaipaa vähän (tai paljon) lisää glow’ta, kosteutta ja elämää!
Tired-naamio sisältää ihoakin piristävää ja tulehduksia rauhoittavaa kofeiinia, parantavaa ja kosteuttavaa aloe veraa, kosteutta sitovaa glyseriiniä, sitä kaivattua eloa ja valoa kasvoille tuovaa C-vitamiinia, hellästi kuorivaa maitohappoa, ihoa vahvistavaa, elastisuutta lisäävää frankinsensia sekä pro-A-vitamiinipitoisia, kollageenin tuotantoa aktivoivia granaattiomenaa ja ruusunmarjaa.
Ainakin minun oli mahdotonta valita näistä vain yhtä – saattaa toki johtua siitä, että olen maaninen purkkihullu, mutta uskoisin sen johtuvan myös siitä, että kaikki nämä yllä kuvailemani tilanteet ovat itse asiassa juuri niitä tärkeimpiä eri syitä, miksi ylipäätään yleensä maskipurkkiin tartun. Ja ilmeisesti taustaduuninsa hyvin tehnyt brändi oli tällaiset johtopäätökset kohderyhmätutkimuksista vetänytkin…
Ensi kosketuksella kaikki nämä vaaleat, geelimäiset naamiot voivat näyttää samalta, mutta kun koostumuksia syynää hieman tarkemmin, huomaa kyllä, että tuubeissa on muitakin eroavaisuuksia kuin silkka väri. Niinpä ihan ystävällinen kädenojennus (ja fiksua bisnestä!) brändiltä onkin myydä kolmen naamion pakkausta varsin kohtuulliseen pakettihintaan, vaikka toki näitä yksitellenkin voi hankkia, jos joku näistä tuntuisi pomppaavan itselle ylitse muiden.
Erityismaininta vielä naamioiden Instagram-potentiaalin maksimoinnista: Faacen naamioiden nimiä toistelevat hiuspinnit ja sukat ovat mielestäni todella sööttejä lisiä tähän settiin. Eivätkä ehkä ihan pahimpia turhakkeitakaan – sukkia nyt käyttää varmaan jokainen ja hiuspinneillä kieltämättä on paikkansa erityisesti naamioiden kanssa lutratessa. Pakkohan näitä ei siis ole tilata, mutta ainakin minun kolmen naamion paketistani paljastui iloisena yllärinä myös tuo kahden hiuspinnin setti.
Vaikka siis olenkin iloinen, että joku on päättänyt tehdä vain yhtä tuotetta pieteetillä, odotan myös innolla, josko Faace päättää jossain kohtaa lanseerata myös muita tuotteita tai vaikkapa uusia täsmänaamioita. Tälle kolmikolle nostan kyllä pystyyn kaikki peukut ja sytyttelen vielä vihreät valotkin – nyt oli kuulkaa vimoisen päälle vakuuttava kokonaisuus testissä!
Eli siis kyllä: koen, että nämä naamiot hoitavat kyllä hommansa ja hyvin muuten hoitavatkin. Ihmeitä harvemmin saa aikaan yhdellä naamion käyttökerralla, mutta tällainen superhelpoksi ja -hauskaksi tehty ”oireiden hoito” auttaa varmasti valitsemaan oikeat raaka-aineet oikeaan hetkeen ja jeesaa ihoa pysymään balanssissa pidemmällä aikavälillä asiaa tarkasteltaessa.
Vain yksi asia jäi harmittamaan:
miksi, oi miksi, en keksinyt ja tehnyt tätä brändiä itse?!