Beauty

Inari – arktista ihonhoitoa

Beauty | 19.10.2018 | Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä & alekoodin

Olen ennustanut jo useampi vuosi sitten suurta raaka-ainetrendiä adaptogeeneistä ja arktisista kasveista, mitä Suomen luonto on pullollaan. Ja onhan sellaisia tuotteita välillä putkahdellutkin markkinoille – esimerkiksi Supermood oli ensimmäinen sarja, joka lanseerasi pakurikääpää sisältävät tuotteet – mutta vasta nyt tuntuu, että buumi on kunnolla alkamassa.

Korealaisessa kosmetiikassa on käytetty jo pitkään perinteisen korealaisen lääketieteen raaka-aineita, Etelä-Afrikassa suositaan afrikkalaisia kasveja ja Australiassa australialaisen luonnon antimia. Eli sinänsä tässä trendissä ei ole mitään uutta, mutta olen varma, että tulevaisuudessa kiinnostus nimenomaan Suomea kohtaan lisääntyy, koska meidän puhdas luonto ja metsät ovat vielä jotain sellaista, mitä muualla maailmassa ei osata edes kuvitella. Ainakin minun on vaikea mahduttaa päähäni, että kauniin maamme pinta-alasta yli 70 prosenttia on metsää. Siis reippaasti yli puolet! Järvien määrä on puolestaan tajuttomat 187 888. Metsämme pursuavat kasveja, joita vain harva osaa hyödyntää saatika tunnistaa, mutta muutamia adaptogeenejä ja lääkekasveja käytetään jo kosmetiikassakin, kuten pakurikääpää, ruusujuurta ja havu-uutteita. Uskon vahvasti, että kasvien kirjo tulee tästä vain kasvamaan ja niiden käyttö myös kosmetiikan raaka-aineina lisääntymään.

Uusin tulokas arktisen kauneuden saralla on suomalainen Inari, joka lanseerattiin viime kesänä. Sarja on selkeästi suuntautunut vaativaan anti-age ihonhoitoon ja lukeutuu myös hinnaltaan luksusluonnonkosmetiikkaan. Tehoaineet kerätään Lapista ja tuotteet valmistetaan Suomessa. Aktiiviaineiden sekoituksen Inari on nimennyt Arctic blendiksi, joka koostuu pakurikäävästä, ruusujuuresta, männynkuoriuutteesta, hillasta, puolukasta ja mustikasta. Napakymppi raaka-aineiden suhteen!

Arctic blend sisältää huikean määrän antioksidantteja, suojaa vapailta radikaaleilta, parantaa ihon aineenvaihduntaa, korjaa aurinkovaurioita ja tasoittaa ihon väriä. Lisäksi yhdistelmä ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä ja tehostaa kollageenin sekä hyaluronihapon synteesiä pitäen ihon pehmeänä, sileänä ja täyteläisenä. Inari yhdistää pohjoisen luontomme puhtauden ja luonnon voimavarat ihonhoitoon innovatiivisella ja ennen kaikkea kunnianhimoisella tavalla. Tuotteiden koostumuksista todella huomaa, että tuotekehitykseen on panostettu.

Inarin valikoimasta löytyy tällä hetkellä neljä tuotetta, mutta uskon että jatkoa seuraa hyvinkin pian. Tämän hetkinen tuotelinja on nimeltään Midsummer Magic ja siihen kuuluu Lifting Serum kiinteyttävä seerumi, Water Cream kevyt päivävoide, Moisture Boost kosteuttava päivävoide ja Sleeping Cream uudistava yövoide. Olen käyttänyt tuotteita aktiivisesti kuukauden ajan, joten käyttökokemusta alkaa olla nyt mukavasti. Tehdäänpä siis katsaus mitä mieltä olen tuotteista:

Lifting Serum sisältää Arctic Blendin lisäksi hyaluronihappoa kolmessa eri molekyylikoossa, jotka napakoittavat ja täyteläistävät ihoa sekä kosteuttavat pitkävaikutteisesti. Bongasin seerumista Arctic Blendin lisäksi myös humalaa ja skvalaania, jotka koen mainitsemisen arvoiseksi, sillä skvalaani tuo koostumukselle ihanaa sileyttä sekä pehmittää ihoa ja humala on puolestaan antimikrobinen aine, joka supistaa ihohuokosia sekä stimuloi kollageenin muodostumista. Seerumi on koostumukseltaan kevyt ja geelimäinen. Se imeytyy nopeasti jättäen ihon pinnan sileäksi ja napakaksi. Omalle iholleni seerumi sopii täydellisesti enkä keksi siitä muuta kuin hyvää sanottavaa. Tuote toimii loistavasti aamuin ja illoin sekä meikin alla. Rakastan myös Inarin tuoksumaailmaa, joka luo mielikuvan siitä kuin seisoisin keskellä suomalaista ikimetsää.

Jo pelkkä Water Creamin nimi lupaa hyvää minulle, joka rakastan vesimäisen ohuita kosteuspommeja – ja sellainen tämä voide on. Water Creamissa on täydellisen ohut ja kosteuttava koostumus, joka imeytyy nopeasti ja ihon pinta jää napakan sileäksi sekä kuulaaksi. Aivan yhtä täydellinen koostumus ei ole kuin korealaisen serkkunsa Whamisan Water Cream, joka ei puolestaan jätä tuntuvaa pintaa iholle – moni nimittäin kokee tällaisen pinnan tahmeaksi, mikä johtuu usein myös hyaluronihaposta. Water Cream sisältää Arctic Blendin lisäksi magnoliapuun kuoren uutetta, johon en muuten ihan heti muistakaan törmänneeni ihonhoitotuotteissa. Ryppyjen siloittamiseen ja ikääntymisen merkkeihin näyttäisi sekin raaka-aine tepsivän, eli kyllä Inarin raaka-aineilla todellakin tähdätään aikuisemman ihon hoitoon. Olen käyttänyt Water Creamia aamuisin Lifting Serumin päällä ja niiden päälle levitän vielä ihoöljyn.

Sleeping Cream yövoiteesta tuli uusi suosikki illaksi. Olen innostunut korealaisen ihonhoitorutiinin myötä uudelleen erillisistä yövoiteista, sillä K-beautyssa käytetään paljon ns. sleeping maskeja, joka on käytännössä melkein kuin täyteläistä yövoidetta. Sleeping Cream on koostumukseltaan pehmeä ja täyteläinen, mutta ei liian tuhti. Voide sisältää lisäksi humalaa ja magnoliankuorta ja sen kerrotaan olevan tavallista tehokkaampi yövoide. Koostumuksen ja raaka-aineiden puolesta pitää kyllä paikkaansa ja voide myös tekee ihosta ihanan sileän.

Moisture Boost on päivävoiteista täyteläisempi versio. Ohuempi Water Cream on loistava ihon nesteyttäjä ja pintakuivan sekä kuivan ihon janon sammuttaja. Moisture Boost on moisturising, eli kosteuden ihossa pitävä voide, mikä tarkoittaa, että se sisältää enemmän rasvaa kuin hydrating vaikutteinen Water Cream. Rasvat auttavat vahvistamaan ihon suojabarriääriä ja suojaavat ihoa. Iho tarvitsee siis molempia – kosteutta ja rasvaa – joten näitä voiteita voi aivan hyvin käyttää vaikka päällekäin. Mutta valitettavasti minä en ole ystävystynyt tämän voiteen kanssa. Se pyörii ihollani eikä imeydy kunnolla. Olen kokeillut voidetta vaikka millä tuotekombinaatioilla, mutta joka kerta sama juttu. Se ei imeydy kunnolla edes käteeni. Yli satasen voiteen koostumus pitäisi olla parempi. Kenties olen ainoa, jolla on tällainen kokemus, mutta tämän pistäisin vielä jatkokehitykseen. Toisaalta Water Creamilla ja Sleeping Creamilla pärjää vallan mainiosti, varsinkaan kun ihoöljyä ei joka tapauksessa voi tai kannata skipata ihonhoitorutiinista.

Yhtä tuotetta lukuunottamatta Inari on täyden kympin sarja, joka on jokaisen euronsa arvoinen. Arvostan erittäin paljon sitä, että joku uskaltaa lähteä kunnianhimoisesti valmistamaan suoraan luksuskosmetiikkaa vaativalle iholle. En tarvitse kristallipalloa kertoakseni, että tästä sarjasta tullaan vielä kohisemaan ja sormeni suorastaan syyhyävät, kun jo mietin millaista jatkoa sarjaan on luvassa. Lisäksi on todella upeaa ettei tuotteissa ole lähdetty kikkailemaan tuoksumaailmalla, vaan ne tuoksuvat juuri sille, mille metsässä tuoksuu.  Tuoksut ovat varmasti monelle liian pistäviä, mutta meillä löytyy onneksi kotimaisissa tuotteissa valinnanvaraa niillekin, joita ei mäntymetsän tuoksu kiehdo.

Inarin visuaalinen ulkoasu ja logo ovat kauniit lasipulloissa, jotka ovat myös ylellisiä ja pakkausmekanismi toimii hyvin. Mutta muutoin sarjan visuaalinen ilme on kyllä omaan makuuni liian postikorttimainen. Yöttömiä öitä, revontulia ja metsiä voi tuoda esiin miljoonalla eri tavalla, mutta tämä ei ole graafisen suunnittelun taidonnäyte.

Suosittelen lämmöllä kokeilemaan Inarin tuotteita ja nyt siihen on kaiken lisäksi mahdollisuus mahtavalla alennuksella, sillä Inarin tuotteet ovat I Love Me messujen ajan reilussa tarjouksessa ja vielä messujenkin jälkeen voit tilata tuotteita 15 % alennuksella koodilla, joka löytyy postauksen lopusta.

Oletko jo kokeillut Inarin tuotteita? Mitkä ovat lempituotteitasi? Mitä hyvää ja mitä kehitettävää löysit tuotteista?

Alekoodi

Jolie tarjoaa 15 % alennuksen verkkokaupastaan koodilla KATJA15 ja se on voimassa pe-ke 19.-24.10.2018 normaalihintaisista tuotteista. Alennus ei koske tuotemerkkejä Kjaer Weis, Josh Rosebrook, Less is More, NUORI tai May Lindstrom Skin eikä lahjakortteja, Jolie boxeja tai span palveluita.

Lisäksi Jolien verkkokaupassa on huikeita messutarjouksia koko I Love Me messujen ajan, löydät kaikki messutarjoukset täältä.

Tuotteet saatu blogin kautta

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , ,