Astrologia

Ihana flow – Uusikuu Kaloissa

Astrologia | 23.2.2020 | Kirsi Halla-Seppälä

Uudenkuun ajankuva on astrologinen katsaus ajalle 23.2. – 23.3.2020

Uusikuu Kaloissa suuntaa energioita kohti luovuutta, intuitiota, unelmia ja sisäistä maailmaa. Kalat on herkkä ja myötätuntoinen merkki, joka yleensä nähdään eskapismiin taipuvaisena väriä ja muotoa tilanteen mukaan vaihtavana kameleonttina. Kalat on rajaton, maailmoja syleilevä ja ristiriidan, haasteen tai epämukavuuden kohdatessa usein salaperäisesti liukeneva. Kalat-energia on kuin saippuaa, se voi puhdistaa, se voi vaahdota, siitä voi puhaltaa sateenkaaren värejä heijastavia kuplia, mutta siitä on myös vaikea saada otetta. Nyt se on tässä, nyt se on jossain muualla ja jotain ihan muuta kuin miltä äsken näytti.

Tällä uudenkuun kartalla neptuninen kalamaisuus ei kuitenkaan ole pelkkää vaahtokylpyjä, vastuunpakoilemista ja päiväunelmia, itse asiassa ei sinne päinkään. Uudenkuun Aurinko ja Kuu ovat saaneet rinnalleen ajattelua ja mieltä hallitsevan Merkuriuksen, joka viettää parhaillaan perääntymisjaksoaan (17.2. – 10.3). Jumalten siivekäs sanansaattaja Merkurius, joka on yleensä luonteeltaan rationaalinen, yksityiskohtiin porautuva ja looginen, varastaa tällä kertaa shown ja ohjaa ajanlaatua mielensä mukaan kuin sirkustirehtööri konsanaan.

Merkurius on omalle järkiperäiselle ja analyyttiselle itselleen vieraissa vesissä uiskennellessaan Kalojen fantasiamaailmassa. Perääntyminen tässä impressionistisessa ja mystisessä merkissä saa sen vieläkin enemmän mutkalle, ja elämän ihmetteleminen, sisäisissä maailmoissa löytöretkeileminen tai luovissa prosesseissa luoviminen sopii sille nyt paljon tarkkuutta tai nopeaa ajattelua vaativia tehtäviä paremmin. Perääntyvään Merkuriukseen liittyy monia uskomuksia ja ennakkoasenteita. Vaikka voikin sanoa että ei savua ilman tulta, niin eniten mainetta niittäneet Merkuriuksen perääntymiseen liittyvät klisheet: väärinkäsitykset, epäselvyydet, elektroniikan hajoamiset, kummalliset sattumukset, myöhästymiset ja eksymiset yms. eivät ole se mistä tässä ajassa pohjimmiltaan on kysymys.

Sen sijaan, että postailemme sosiaalisessa mediassa Mercury Retrograde meemejä tai päivittelemme sitä miten taas voi syyttää Perääntyvää Merkuriusta siitä että kaikki menee pieleen, voisimme pysähtyä pohtimaan mistä tässä kaikessa on kysymys oman elämäsi kannalta. Tai mikä vieläkin parempaa, mihin elämä on ohjaamassa sinua kaiken tämän avulla? Jos huomaat lentokentällä että mystisten sattumusten johdosta sinulla on kymmenen tuntia odotteluaikaa, niin mitä se mahdollistaa sinulle juuri nyt? Jos ristiin menneen kommunikoinnin tai väärinkäsitysten johdosta sinulla ei olekaan majapaikkaa Balilla tai Äkäslompolossa, johon juuri olet saapunut, niin mihin tämä on ohjaamassa sinua juuri nyt? Mitä elämä haluaa näyttää, antaa tai opettaa sinulle kaikella tällä?

Luota elämäsi ajoituksiin. Jos perääntyvän Merkuriuksen aikana (tai milloin tahansa muulloin) asiat eivät menen niin kuin niiden sinun mielestäsi olisi kuulunut mennä, tai aikataulut eivät toteudu niin kuin niiden sinun mielestäsi olisi pitänyt toteutua – niin onko maailma väärässä ja sinä voit kiroilla tätä suurta vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, vai oliko oman mielesi käsitys siitä ”mitä pitäisi” kapeakatseinen ja pinnallinen?

Jos tällaisena aikana pystyt olemaan syvästi juurtuneena siihen luottamukseen, että kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan, ja kaikki mitä tapahtuu on pidemmällä tähtäimellä ja laajemmasta perspektiivistä katsottuna aina parempi vaihtoehto kuin se mitä sinun mielestäsi olisi pitänyt tapahtua, tulee elämä olemaan huomattavan paljon kevyempää, stressittömämpää ja ihmeellisempää kuin koskaan ennen.

Uudenkuun kartalla uudistusenergiaa edustava Uranus ja aktiivisuutta sekä toimintaa edustava Mars ovat loistavassa valmiuskulmassa Aurinkoon, Kuuhun sekä Merkuriukseen. Tässä on läsnä luonteva ja sujuvasti eteenpäin työntävä virtaus, ja asiat voivat (perääntyvästä Merkuriuksesta huolimatta) mennä eteenpäin erinomaisella draivilla. Tarvitaan vain muutama pikku juttu: 1) sinun täytyy olla sellaisen asian äärellä, joka on linjassa oman sisimpäsi kanssa, 2) sinulla täytyy olla sen verran luottamusta, että osaat antaa asioiden tapahtua ilman että yrität kontrolloida kaikkea ja 3) sinun täytyy olla valmis kasvamaan ja ottamaan vastaan kaikki se mitä kasvu ja laajentuminen tuovat mukanaan.

Tämän kuunkierron (ja koko vuoden) aikana on mahdollista kokea mitä suurenmoisin flow ja surffata ajan energioiden aalloilla tukka hulmuten. Jos puristat rattia rystyset valkoisena tai mariset siitä miten mikään ei koskaan onnistu ja kaikki on aina huonosti, niin maailmankaikkeus kaikessa suuressa rakkaudessaan antaa sinulle juuri sitä mihin jatkuvasti suuntaat ajatuksesi ja energiasi, ja tekee näkyväksi sen mitä uskot. Juuri nyt omat sisäiset ohjelmointisi ja uskomuksesi ovat manifestoitumassa nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Nämä sisäiset koodinpätkät ovat yleensä täysin alitajuisia, joten voit “tietää” uskovasti jotain ihan muuta tai ajatella ”käsitelleesi tämän asian jo”, mutta elämä näyttää kokemustesi muodossa totuuden siitä mitä uskot ansaitsevasi. Se mitä nyt saat tai et saa, se mitä elämässäsi tapahtuu tai ei tapahdu, se miten elämäsi koet tai mitä et koe mutta haluaisit kokea, kaikki tämä peilaa sisäistä maailmaasi lahjomattomalla tarkkuudella.

Kun tarkastelet ulkopuolista maailmaa ja kokemuksiasi suurella kiitollisuuden sävyttämällä kiinnostuksella, voit ottaa upean harppauksen itsetuntemuksen ja tietoiseksi tulemisen polulla. Olemme astuneet aikaan, jolloin näkymätön tulee näkyväksi ennen kokemattomalla nopeudella ja intensiteetillä. Voit tuntea olevasi oman elämäsi taikuri, kun ihmeenkaltaisia sattumuksia, hyviä ajoituksia ja onnenpotkuja satelee tiellesi. Tai voit kokea kateutta, tyhjyyttä ja katkeruutta siitä, että sinä et saa sitä mitä tavoittelet, eikä mitään hyvää tunnu koskaan tapahtuvan. Mutta ei hätää. Elämä ei ole kilpailu, eikä siinä mitä olet tai missä olet ole mitään vikaa.

Olemalla rehellisesti ja arvostelematta juuri siinä missä olet, juuri sitä mitä olet, voit ottaa vastuun omista tunteistasi ja kokemuksistasi. Kun alat nähdä että maailma on sisäisen todellisuutesi ilmentymä, voit tarkastella sitä kuin katsoisit peiliin. Huomion suuntaaminen siihen mitä et halua ja näkemällä syyn tähän olevan ulkopuolellasi, pyörität epäonnen pyörää tajuamatta, että sinulla on valta muuttaa kokemuksesi. Se mihin keskityt, sitä saat lisää ja se mitä vastustat, se pysyy. Ottamalla vastuun omasta elämästäsi, uskomuksistasi ja ajatuksistasi, koko elämäsi alkaa muuttua. Se voi vaatia tiukkaa otetta, päämäärätietoisuutta ja sitkeyttä, mutta jos ikinä on ollut aika milloin sisäinen muutos on mahdollinen ja sen seuraukset taianomaiset, niin se on juuri nyt. Kun sisäinen maailmasi muuttuu, kaikki muuttuu.

Ajankohtaiset teemat: luovuus, yhteys sisimpään, luottamus, sielunsuunnitelma, hyväksyvä läsnäolo, uskomukset, manifestointi, flow-tila, korkeimman ohjauksessa oleminen, sisäinen muutos, herääminen, tietoinen luominen, oikea ajoitus, synkronia, ihmeelliset sattumukset, antautuminen, intuitio, unelmat

Uudenkuun kartalla: Aurinko ja Kuu Kaloissa yhtymä perääntyvä Merkurius, sekstiili Mars ja Uranus. Khiron neliö Mars. Pluto neliö Venus, yhtymä Jupiter ja Saturnus. Neptunus yhtymä Merkurius ja sekstiili Jupiter. Uranus sekstiili Merkurius, kolmio Mars ja neliö Saturnus. Jupiter neliö Venus.

Kuunkierron astrologiset kuviot: 23.2. Uusikuu 5° Kaloja, Merkurius perääntyy 17.2. – 10.3., 4.3. Merkurius perääntyy Vesimieheen, 5.3. Venus siirtyy Härkään, 9.3. täysikuu 20° Neitsyttä, 10.3. Merkurius päättää perääntymisjakson, 16.3. Merkurius siirtyy Kaloihin, 20.3. Mars yhtymä Jupiter, Aurinko siirtyy Oinaaseen, 22.3. Saturnus siirtyy Vesimieheen, 23.3. Mars yhtymä Pluto, 24.3. Uusikuu 5° Oinasta.

Avainsanat: ,