Beauty

Hae Essen testiryhmään

Beauty | 12.2.2017 | Katja Kokko

Yhteistyössä Esse

Nyt on luvassa todella ainutlaatuinen mahdollisuus akneihoisille sekä ikääntyvälle iholle. Järjestämme nimittäin yhteistyössä Essen kanssa ihonhoitotutkimuksen, johon haemme nyt koehenkilöitä.

Tutkimuksen kohteena on aknen sekä ikääntyvän ihon (jossa mielellään esiintyy myös pigmenttiläiskiä) luonnollinen hoito. Ikääntyvän ihon tutkimukseen haetaan noin 50+ henkilöitä, mutta koehenkilöiksi kelpaa myös iältään nuorempi, jolla esiintyy selkeitä ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä ihossa, kuten pigmenttiläiskiä, aurinkovaurioita tai eloton väri johtuen ulkoisista ja stressitekijöistä. Myös miehet voivat hakea mukaan tutkimukseen.

Tutkimus kestää 6-8 kuukautta riippuen hoidon tuloksista ja mukaan valitaan kummastakin ryhmästä 2-3 henkilöä. Esse tarjoaa testiryhmän jäsenille tuotteet sekä säännölliset kasvohoidot, jotka tehdään yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaan maahantuojan omassa hoitolassa Museokadulla Helsingissä (koehenkilöt järjestävät matkansa hoitoihin itse). Tuotteita ja hoitoja vastaan testiryhmän jäsenet sitoutuvat käyttämään ainoastaan hoitosuunnitelman mukaisia Essen tuotteita ja raportoimaan niiden vaikutuksista. Minä kuvaan ihon kunnon etenemisen jokaisen kasvohoidon yhteydessä. Ihonhoitotutkimuksen tulokset julkaistaan blogissa ja niitä hyödynnetään lisäksi Essen koulutuskäytössä, joten testiryhmän jäsenet sitoutuvat antamaan luvan kuvien julkaisuun blogissani sekä koulutuskäyttöön.

Hae mukaan testiryhmään täyttämällä kysymyslomake netissä, joka löytyy täältä. Lähetä lisäksi hyvä kasvokuva, josta selviää ihon tämän hetkinen kunto osoitteeseen testi(at)naturalgoodscompany.com. Laita meilin otsikoksi oma nimesi. Kuva kannattaa ottaa luonnonvalossa esimerkiksi ikkunan ääressä. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, niitä ei tallenneta, eikä käytetään mihinkään muuhun, kuin sopivien koehenkilöiden löytymiseen. Lähetä hakemuksesi viimeistään sunnuntaina 19.2.2017.

Aknen hoito voi olla joissain tapauksissa todella haastavaa ja aikaa vievää, mikä ymmärrettävästi turhauttaa asiakasta. Esse tähtää hoidoissa pitkäaikaisiin tuloksiin sekä kokonaisvaltaiseen hoitoon, joka vaatii huolellista suunnittelua, kommunikointia ja molempien osapuolien aitoa sitoutumista. Iho-ongelmiin haetaan liian usein simsalabim-ratkaisuja ja hoidot keskeytetään, jos tuloksia ei ala tulla nopeasti. Akne kuuluu niihin iho-ongelmiin, joka palaa lähes aina hetkellisen pikahelpotuksen jälkeen. Tällainen hoito on kestämätöntä ja johtaa vain turhautumiseen sekä yleensä sekaviin ihonhoitorutiineihin.

Essen ihonhoitofilosofian mukaan aknen hoito aloitetaan Sensitive-linjan tuotteilla, joita käytetään ensimmäiset 2-3 kuukautta hoitolahoitojen ohella. Aluksi käytössä ovat Sensitive-linjan puhdistusmaito, eläviä probiootteja sisältävä seerumi, Hydro Moisturiser ja noin kuukauden kuluttua Repair Oil. Myös Omega Moisturiserit toimivat kosteusvoiteena erittäin hyvin. Kasvovesi otetaan käyttöön yleensä vasta 1-2 kuukauden kuluttua.

Kasvot puhdistetaan aamuin illoin Sensitive Cleanserillä, jonka jälkeen hieman kostealle iholle levitetään Sensitive Serumia ja lopuksi Hydro Moisturiser. Ensimmäisen kuukauden jälkeen seerumin päälle hierotaan iltaisin kosteusvoiteen sijasta pari tippaa runsaasti omega-rasvahappoja sisältävää Repair Oilia. Ihon ravitseminen rasvahapoilla on tärkeää, sillä ne ovat ihon hyvien mikrobien ravintoa. Ihotali, eli sebum, sisältää luonnostaan palmitiini- ja palmitoleiinihappoa, joilla on tärkeä rooli ihon mikrobikannan ylläpitämisessä. Sebumin koostumukseen vaikuttavat monet seikat, kuten ikä, geenit, vuodenaikojen vaihtelut, hormonitoiminta ja ruokavalio, joten on tärkeää tarjota iholle ravintoa ulkoisesti, sillä se parantaa ihon vastustuskykyä haitallisia mikrobeja vastaan.

Aknessa voi saavuttaa hyviä tuloksia kotihoidollakin, mutta varsinkin alussa olisi tärkeää käydä kasvohoidoissa, vaikeissa tapauksissa alkuun jopa kerran viikossa. Kun kotihoitoon yhdistetään hoitolahoidot, paraneminen on yleensä nopeampaa. Ensihoidon alettua puremaan, hoitosuositukset yleensä muuttuvat 2-3 kuukauden kuluttua esimerkiksi seerumin ja voiteiden osalta. Aluksi kotihoidossa ei ole edes naamioita, vaan ne astuvat kuvaan vasta myöhemmin. Yhtä ja samaa kaavaa aknen hoitoon ei ole olemassa, jonka vuoksi asiakkaan ja kosmetologin välinen kommunikointi sekä luottamus on tärkeää.

Ikääntymisen merkkien hoitoon kehitellään ja haetaan jopa akneakin enemmän nopeita ja tehokkaita instant-ratkaisuja. Totuus on kuitenkin se, että iho ikääntyy ihan jatkuvasti, eikä ryppyjä ja ihon veltostumista voi estää. Instant-ratkaisut eivät tarjoa pitkäaikaisia tuloksia, joten kaikista viisainta on panostaa ihon jatkuvaan hoitoon. Tästä on kokonaisvaltaisessa ihonhoidossa kyse; se on jokapäiväistä, koko elämän ajan jatkuvaa ja käsittää ulkoisen ihonhoidon lisäksi hoitolahoidot, erilaiset kehoa ja mieltä rentouttavat hieronnat, säännöllisen liikunnan, riittävän unen, henkisen hyvinvoinnin ja terveelliset elämäntavat.

Huolellisesti suunnitellut, laadukkaat tuotteet ja niiden yhdistämien toimivaan hoitokokonaisuuteen auttavat tukemaan ja ylläpitämään ihon toiminnallista kokonaisuutta, ekosysteemiä, jolloin ihon ikääntymisen merkkeihin voidaan vaikuttaa järkevästi ja pitkäaikaisesti. Ihon mikrobikannan ollessa monimuotoinen, iho ikääntyy jopa puolet hitaammin, kuin epätasapainossa oleva iho, jonka entsyymitoiminta on häiriintynyt, suojabarriääri ei toimi optimaalisesti ja hydrolipidikalvo on epätasapainossa. Useat sarjat tai täsmähoidot keskittyvät vaikuttamaan vain yksittäisiin seikkoihin ihon toiminnassa, joka ei ole pitkällä tähtäimellä järkevää.

Essellä on ikääntyvän ihon hoitoon erittäin tehokas Probiotic Plus -linja, joka vahvistaa ihon mikrobikantaa, ravitsee ihoa välttämättömillä rasvahapoilla, korjaa vapaiden happiradikaalien aiheuttamia vaurioita antioksidanteilla, ehkäisee ja vaalentaa pigmenttiäiskiä vaikuttamalla tyrosinaasi-entsyymin toimintaan, jolla on tärkeä rooli ihon pigmentinmuodostuksessa, sekä siloittamalla ja täyteläistämällä juonteita pitkäaikaisesti, mutta myös välittömästi. Kotihoitoon tuotteen suunnitellaan jälleen yksilöllisesti ja yhdistelmiä vaihdellaan tarpeen mukaan. Hoitolahoidoilla on myös ikääntyvän ihon hoidossa merkittävä rooli, jonka kulku riippuu ihon rakenteesta ja yleiskunnosta. Joskus aloitetaan lymfakuurilla, kun taas joskus mennään suoraan aktivoivimpiin hoitoihin.

Probiotic Plus -tuotteiden kulmakivet ovat Probiotic Serum, ikääntyvän ihon ykköstuote Ageless Serum, Eye Contour Cream sekä kosteusvoiteista Defence Moisturiser tai Restorative Moisturiser. Intensity Serumilla on puolestaan botoxin kaltaisia vaikutuksia ja se tarjoaa pitkäaikaisten vaikutusten lisäksi niitä monen kaipaamia välittömiä tuloksia juonteiden siloitukseen.

Probiotic Serum sisältää yli miljardi elävää probioottimikrobia yhtä millilitraa kohden ja tämä seerumi onkin tärkeimmässä roolissa hoidon alussa, jotta ihon mikrobitasapaino saadaan korjattua. Pelkästään probioottiseerumilla on saatu huikeita tuloksia myös pigmenttiläiskien hoidossa, vaikka varsinainen nro 1 seerumi ikääntyvälle iholle sekä pigmenttiläiskien hoitoon on Ageless Serum, joka sisältää probioottisten Lactobacillus-solujen lisäksi ihon hyödyllisiä bakteereja ruokkivia prebiootteja, kapillaarien seinämiä vahvistavia ja kudoksia korjaavaa sumajuuren ja muira puama -kuoren uutteita sekä pigmenttiläiskiä vaalentavaa madonnanliljaa. Joissain tapauksissa Probiotic Serumin kanssa yhdessä voi käyttää myös Ageless tai Intensity serumia, mutta hoito suunnitellaan yhdessä kosmetologin kanssa, sillä hoitokokonaisuutta laatiessa tulee huomioida ihon rakenne, tämän hetkinen kunto sekä aiemmat ihonhoitotottumukset.

Eye Contour Cream silmänympärysvoide on monipuolinen tuote ikääntyvälle iholle, sillä se hoitaa yleisimpiä silmänympärysihon ongelmia, kuten naururyppyjä, turvotusta ja tummia silmänalusia – varmasti kaikki näistä ovat tuttuja monelle aikuiselle naiselle. Silmänympärysiholle on usein iän myötä tuttua tummentuneet silmänaluset, jotka johtuvat pigmentistä, ei huonosti nukutuista yöunista. Bellis-uute hajottaa melaniinia sekä vähentää tyrosinaasientsyymin toimintaa, jolloin pigmentoitunut silmänympärysiho vaalenee. Albiz-uute ja daruroside suojaavat ja vahvistavat herkkiä verisuonia ja stimuloivat toksiinien poistumista,  joka vähentää turvotusta ja ryppyjä silmien ympärillä.

Kosteusvoiteista Defence Moisturiser on koostumukseltaan kevyt ja se suojaa ihoa ilmansaasteilta probioottien ja prebioottien vahvistaessa ihon suojabarriääriä. Devil’s Claw- ja kigeliauutteet parantavat ihon elastisuutta ja kiinteyttävä ihoa. Restorative Moisturiser on puolestaan hieman täyteläisempi ja se sopii joko yövoiteeksi tai kuivalle iholle aamuin illoin. Intensiivisesti kosteuttava voide sisältää suuren pitoisuuden matalamolekyylistä hyaluronihappoa, joka tehostaa ihon kosteutusta ja hidastaa ikääntymisen merkkien syntymistä. Myös tämä voide sisältää probioottista Lactobacillus-uutetta sekä prebiootteja (inuliinia ja alfa-glukaanioligosakkarideja), jotka muokkaavat ihon mikrobipopulaatiota.

Kuten sanottua, kotihoidolla voi saavuttaa hyviä tuloksia, mutta vaativissa tapauksissa hoitolahoidoilla on ratkaiseva merkitys. Sen lisäksi, että hoidoilla on pitkäaikaisia ja hermostoa rauhoittavia vaikutuksia, on kosmetologin kanssa kommunikointi merkittävässä osassa hoitoa, sillä sekavat hoitomenetelmät ovat yksi syy iho-ongelmien pitkittymiseen. Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokeilemaan, millaiset vaikutukset huolellisesti suunnitellulla kokonaisvaltaisella ihonhoidolla oikein on.

Löytyykö teidän joukostanne henkilöitä, jotka ovat saaneet iho-ongelmat parantumaan yhdessä hyvän kosmetologin kanssa?

Avainsanat: , , , , , , ,