22

Gwyneth Paltrow x Juice Beauty

Katja Kokko | 23.10.2016

dsc_0045

Yhteistyössä Naturelle.fi

Vihdoinkin saan putkauttaa teille salaisuuden, jota olen vaalinut jo yli kuukauden päivät! Osa teistä on huomannutkin salaperäiset Instagram-otokseni uudesta meikkisarjasta, josta olen mennyt täysin sekaisin ja nyt on aika paljastaa, mistä sarjasta on kyse. Gwyneth Paltrown Juice Beautylle suunnittelemista Phyto-Pigments-meikeistä tietenkin! (Kuka ei olisi arvannut tätä?!)

Kun Gwynethin ja Juice Beautyn yhteistyö julkistettiin reilu vuosi sitten, en meinannut pysyä liitoksissani, sillä tiesin jo silloin, että lopputulos ei voi olla mitään muuta, kuin hyvä! Odotukseni olivat siis pilvissä asti, enkä joutunut pettymään, kun vihdoin sain sarjan ensimmäiset meikkituotteet testiin syyskuun alussa. Joskaan odotukseni eivät kuitenkaan kohdanneet todellisuuden kanssa – vaan suorastaan räjäyttivät ne! En esimerkiksi osannut odottaa, että joku osaisi oikeasti valmistaa luonnonkosmetiikkaripsivärin, joka päihittäisi kirkkaasti edellisen suosikkini, tai meikkivoiteen, joka näyttäisi ja tuntuisi yhtä hyvältä, kuin synteettisen kosmetiikan tähtimeikkivoiteet aiheuttaen wau-reaktion kanssaihmisissä.

dsc_0034

Tässä siis jo pähkinänkuoressa kokemukseni Juice Beautyn Phyto-Pigments -meikeistä. Teitä varmasti kuitenkin kiinnostaa lukea tuotteista syvällisempi analyysi, jonka päätin toteuttaa teille käytännön kautta yksityiskohtaisen raaka-aineanalyysin sijasta. Osa Phyto-Pigments-meikeistä odottaa vielä rekisteröintiä Euroopan markkinoille, jonka vuoksi en saanut aivan kaikkia meikkejä vielä testiin, mutta onnekseni huippumeikkisarja RMS Beautyn uudet ja kauan odotetut puuterimaiset Swift Shadows luomivärit tulivat juuri sopivasti myyntiin Naturelleen, joten nappasin juttua varten luomivärit RMS:ltä ja osan tuotteista puolestaan Hynt Beautylta. Raaka-aineista haluan kuitenkin sanoa sen verran, että kaikki Juice Beautyn Phyto-Pigments -meikkien väripigmentit ovat luonnollisia, eli tuotteissa ei ole lainkaan synteettisiä pigmenttejä, josta täytyy ehdottomasti antaa sarjalle kunniamaininta.

juicebeauty

Sitten itse asiaan. Ajatukseni oli toteuttaa meikkilookit teemalla ”Juice Beautylla arjesta juhlaan”, joten loihdin teille kaksi lookia: ensimmäinen on luonnollinen nudelook ja toinen intensiivinen iltameikki.

Pohja on molemmissa meikeissä sama: levitin ensin koko kasvoille Juice Beautyn Phyto-Pigments Illuminating Primer -meikinpohjustusvoiteen, jossa on kaunis ja hento kuulto. Tuotetta voi loistavasti käyttää kasvoilla ilman meikkivoidettakin kosteusvoiteeseen sekoitettuna ja se saa kasvot sädehtimään luonnollisesti. Meikkivoide on Juice Beautyn Phyto-Pigments Flawless Serum Foundationin sävy Sand, jossa on upeasti levittyvä, samettinen ja ohut koostumus. Peittävyys on tismalleen sopiva ja luonnollinen, ja ihon kiilto pysyy poissa hyvin päivän aikana. Toisinaan olen käyttänyt meikkivoidetta jopa kokonaan ilman puuteria!

dsc_0022

Tummat silmänaluset häivytin Juice Beautyn Perfecting Concealer peitevoiteen sävyllä Cream ja sipaisin sitä kevyesti myös yläluomelle pohjustamaan silmämeikkiä. Peitevoiteessa on runsaasti väripigmenttiä ja pieni määrä riittää peittämään ihon pikkuiset virheet, kuten punoituksen ja näpyt. Tämän jälkeen varjostin poskikuopat ja hiusrajan Tata Harperin voidemaisella varjostusvärillä, jonka levittämiseen RMS Beautyn poskipunasivellin toimii parhaiten.

dsc_0021

Poskipuna on Juice Beautyn Last Looks Blush voidemaisen poskipunan sävy Orange Blossom. Poskipunien koostumus on kevyt ja väripigmentin määrää on hillitty niin, ettei poskipunilla mene överiksi hieman tumpelompikaan meikkaaja. Lopuksi kiinnitin meikkipohjan RMS Beautyn Tinted Un Powder irtopuuterin sävyllä 0-1. Odotan mielenkiinnolla Juice Beautyn Phyto-Pigments irtopuuterin rantautumista Suomeen, sillä toistaiseksi RMS:n puuteria unelmaisempaa kootumusta ei löydy muilta sarjoilta.

juicebeauty2

Arkisessa nudelookissa käyttämäni luomivärit ovat RMS Beautyn Swift Shadow luomivärien sävyt Tempting Touch 71 ja Sunset Beach 46. Levitin ensin koko luomelle sävyn TT 71, jonka jälkeen sipaisin silmien sisänurkkiin aavistuksen valoa sävyllä SB 46. Nudelookiin käytin värit kuivana, mutta iltameikkiin puolestaan kosteana. RMS Beautyn uusia luomivärejä voi siis käyttää kuivalla ja kostealle siveltimellä riippuen halutusta lopputuloksesta. Kostealla siveltimellä efekti on intensiivisempi, metallinhohtoinen eivätkä värit karise lainkaan. Tämä onkin loistava ominaisuus ajatellen juuri sen tyyppistä meikkaamista, että arkimeikistä muutetaan kesken päivän iltameikki vain tummentamalla silmiä, sillä yleensä meikkipohja suttaantuu tässä vaiheessa.

Itse en ole koskaan aiemmin ollut kostealla siveltimellä levitettävien luomivärien ystävä, mutta RMS:n uudet luomivärit olivat suorastaan tyrmäävän hyviä juurikin kosteana. Värivalikoima on loistava ja pidän erityisesti siitä, että kerrankin joku sarja on valmistanut runsaasti vaihtoehtoja luonnollisista sävyistä kirkkaiden värien sijaan –  väriperheitä on yhteensä kuusi, joissa on kussakin kolme eri sävyä, eli värejä on yhteensä kahdeksantoista. Luomivärit olivat yhtä hyviä, kuin RMS:n kaltaiselta huippubrändiltä saattoikin odottaa. Silmiä en rajannut nudelookiin olleenkaan, vaan ainoastaan taivutin ripset ja harjasin niihin muutaman kerroksen Juice Beautyn Ultra-Natural Mascaraa.

dsc_0119

Sananen tuosta huippumaskarasta. Se on siis HUIPPU! Ripsiväri on välittömästi korkkaamisestaan lähtien loistava ja se pitää ripset erittäin hyvin taivutettuina. Olin aivan puulla päähän lyöty ensimmäisten testikertojen jälkeen. Muutaman käyttökerran myötä ripsivärin koostumus vain paranee entisestään ja sillä saa loihdittua todelliset räpsyripset, jotka ovat parhaimmillaan keränneet osakseen ihastelevia kommentteja. Ripsiväri pysyy myös hyvin, mutta iltapäivisin silmien alla saattaa olla hieman murusia. En kuitenkaan ole pitänyt tätä ongelmana, sillä olen muuten ennemmän kuin tyytyväinen tuotteeseen.

dsc_0123

Olen täysin rakastunut nudelookin huulimeikkiin. Muistatteko, kun muutama kuukausi sitten haaveilin huulikiillosta, jossa ei olisi kimalletta? Silmissäni siinti mielikuva vanhasta kunnon glossymaisesta pinnasta ja neutraalista väristä, mutta en löytänyt miltään sarjalta mielikuviani vastaavaa tuotetta. Juice Beautyn Phyto-Pigments Sheer Lip Glosseista niitä löytyy kaksin kappalein! Sävyt Naked ja Bikini ovat käytössäni vuorotellen joko yksinään, tai Satin Lip Creamin nudesävyn Rose päällä käytettynä. Rakastan tätä herkullista nudenväristä, kosteapintaista huulimeikkiä todella paljon. Näissä kuvissa (yläpuolella) Rose-nudepunan päällä on sävy Bikini.

Koska kaikki eivät ole iltameikissä tumman silmämeikin ystäviä, tarjoilen vaihtoehdoksi nudelookin silmät yhdistettynä tummiin huuliin. Juice Beautyn Phyto-Pigments meikeistä löytyy niin uskomattoman herkullinen värivalikoima huulimeikkejä, että voisin tehdä kokonaisen postauksen pelkästään niistä!

juicebeauty3

Valikoin näyttävämpään huulimeikkiin kaksi väriä: Liquid Lip huulivärin sävyn Chelsea sekä Luminous Lip Crayon huulipunakynän sävyn Zuma. Liquid Lip on koostumukseltaan kuin nestemäinen huulipuna – huulikiiltomaisen kevyt, mutta erittäin peittävä. Ensimmäisellä kerralla väriä tuli aivan liikaa ja lopputuloksena melkein mustat huulet, kuten kuvista näkyy yllä (mutta itse asiassa pidän niistäkin!). Ylimääräiset värit kannattaa siis sipaista purkin suulle, jolloin väriä tulee sopivasti ja tummalla Chelseallakin lopputulos on hillitty (kuvat alla, joista ei edes tunnista, että väri on sama kuin yläpuolella!).

dsc_0076 dsc_0081 dsc_0083

Luminous Lip Crayon huulipunakynä on puolestaan koostumukseltaan unelmaisen kevyttä ja kosteuttavaa kiiltopunamaista, mutta silti runsaspigmenttistä. Koska tuote on kynämuodossa, huulten rajaaminen onnistui sillä helposti ja pidänkin sen vuoksi erittäin paljon tästä huulipunakynäkonseptista.

Ah, molemmat sävyt – sekä Chelsea että Zuma – ovat niin herkullisia, etten osaa päättää suosikkiani! Alla olevissa kuvissa huulilla on huulipunakynän sävy Zuma.

juicebeauty4dsc_0056

Halusin kuitenkin tehdä myös iltalookin, joka on todella intensiivinen syksyn juhlakauteen ja tunnelmaan sopivasti. Arkeen sopivasta nudemeikistä on helppo muuntaa juhliin sopiva versio tummentamalla silmiä. Rajasin ensin yläripsen tyven Hyntin mustalla rajauskynällä ja tein sillä myös sisäkajalit ylä- ja alaluomen sisäpinnalle.

juicebeauty5

Tämän jälkeen lisäsin RMS:n luomivärin sävyä Garden Rose 13 yläluomen ulkonurkkaan ja pitkälle luomivakoon kohti silmän sisänurkkaa. Alaripsen tyven varjostin puolestaan sävyllä Tobacco Road 97, jolla tummensin myös silmien ulkonurkat yläluomelta. Aivan silmien sisänurkkiin lisäsin kostealla siveltimellä sävyä Sunset Beach 46. Lopuksi sudin ripsiin reilusti lisää Juice Beautyn ripsiväriä. Tämä kaikki tapahtui ilman ainuttakaan karisevaa luomivärin murusta kostean siveltimen ansiosta.

dsc_0101 dsc_0102 dsc_0105 dsc_0106dsc_0150

Iltalookiin voi yhdistää huulet haluamallaan tavalla. Tummien silmien ja nudehuulien yhdistelmä on pomminvarma, mutta tummat huulet ja tummat silmät ovat myös toimiva kombo – kaikki riippuu omasta tyylistä, persoonasta ja kokonaisuudesta! Siksi ei kannata noudattaa kirjaimellisesti kaikkea, mitä naistenlehtien meikkivinkeissä sanotaan, vaan luottaa omaan fiilikseen.

Alla tummien silmien ja Satin Lip Creamin sävyn Rose kombo. En lisännyt huulipunan päälle enää lainkaan huulikiiltoa, sillä halusin huulista täysin matat. Tällä lookilla ei voi mennä pieleen.

juicebeauty6

Meikki muuttui aivan toisen tyyliseksi, kun vaihdoin nudepunan Lip Crayon huulipunakynän sävyyn Zuma. Oma suosikkini iltameikkilookeista onkin juuri tämä, jossa huulet ovat perinteiset pariisinpunaiset. Vaikka silmät ovat tummat, kokonaisuus ei silti ole tippaakaan överi, vaan päinvastoin: puhtaan punainen huulipuna raikastaa ilmeen.

juicebeauty7

Liquid Lip Chelsea yhdistettynä iltalookiin vaatiikin jo hieman enemmän rohkeutta, sillä kokonaisuus on todellakin voimakas! Mutta kylläpä vain pidän tästäkin. Jos menisin juhliin tällä lookilla, pitäisin korut ja asusteet minimissä, hiukset tiukasti nutturalla ja pukukin saisi olla hyvin yksinkertainen: kevyttä, kauniisti laskeutuvaa kangasta ja väritykseltään musta tai tumma. Mielestäni toimii!

juicebeauty8

Meikin korjailuun kulkee mukana Hyntin kaunis puuterirasia, jonka sisältö on saanut ylistäviä kommentteja Naturellen asiakkailta ja minä liityn heidän joukkoon. Puristepuuteri on erittäin hienojakoista eikä tee iholle mitään muuta, kuin pitää meikkipohjan paikoillaan ja kauniin näköisenä koko päivän, ilman puuteroitua ja pakkeloidun näköistä pintaa.

Näiden tuotteiden myötä voi kyllä jälleen todeta, että synteettiset meikit ovat niin last season, eikö vain?

Mikä näistä lookeista on teidän suosikkinne? Joko olette kokeilleet Juice Beautyn meikkiuutuksia?

Muistutuksena lopuksi, että Naturellessa on We Love You -hinnat vielä tämän päivän 23.10. -15% alennuksen saa koodilla LOVE15 kaikista muista sarjoista, paitsi Nuorista, Kypriksestä ja May Lindstromista. Eli nyt meikkiostoksille hop! 

hyntbeauty

Kuvat Mariko Pajalahti

/ / / / / / / / / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Maiju S. sanoo:

    Mitä luulet, pysyykö meikkivoide myös paljon rasvoittuvalla iholla kohtuullisesti päivän verran vai ”liukuuko” se pois päivän mittaan, kutein useimmat meikkivoiteet.

  2. Jes, vihdoin ripsarisalaisuus paljastui! 🙂 Mutta suurimman wau-efektin tässä postauksessa kyllä aiheutti nuo kuvat sinusta, varsinkin nuo lopun iltameikkikkuvat. Siis jestamandeera ja BOOM mikä tyrmäävän upea Nainen!

    • Hyvä on pysyvyys, koostumus on jännä, tavallaan pysyy paremmin kuin mattapuna, mutta jos pinnan jättää kosteaksi, niin se pinta kuluu nopeasti pois.

  3. Kaisa sanoo:

    Minua kiinnostaisi vinkit siihen, miten saisin tuon meikkivoiteen levittymään tasaisesti. Levityksen kanssa täytyy olla todella nopea, ettei se ehdi jämähtää kasvoille. Levitän sen nyt sormilla nopeasti heti kosteusvoiteen päälle, mutta mitä muuta voisi kokeilla?

    • Jaa-a, itselläni ei ole ollut mitään ongelmia, vaan meikkivoide asettuu kasvoille juuri sopivasti. Kenties ihosi ei ole tarpeeksi kosteutettu? Alle kannattaa laittaa pari tippaa ihoöljyä.

  4. tiita sanoo:

    Ihana ja kaunis Katja!

    Huulikynä jäi kiinnostamaan sen jälkeen, kun vinkkisi ansiosta hullaannuin kesällä täysin Logonan huulikynästä, vaikken ollut koskaan oikein noihin vähän halvempiin meikkeihin tarttunutkaan. Ainoastaan sen teroittaminen on ollut hankalaa, ja JB poistaisi tämän ongelman tyysin.

  5. Ilooo sanoo:

    Miten vertaisit tuota JB:n meikkivoidetta pysyvyyden, lopputuloksen ja peittävyyden kannalta RMS:n meikkipohjaan? Kovasti kutittelisi testata saisiko RMS vihdoin kohdata voittajansa. Mikähän sävy vastaisi parhaiten RMS:n sävyä 11? Olisi ihan huippua nähdä aina swatchit meikkivoidesävyistä, kuten taisi olla Zuiin meikkivoidepostauksessasi 🙂

    • No itse pidän tästä kyllä enemmän, kuin RMS:stä, mutta varmasti jakaa mielipiteitä. Lopputulos on mielestäni kauniimpi, pysyy paremmin ja peittävyys puolestaan ei yhtä hyvä, mutta tasoittaa kyllä todella hyvin. Sävy Cream vastaa parhaiten sävyä 11. 🙂

  6. Mari Vee sanoo:

    Vaikea valita suosikkia kun kaikki ovat erilaisella tavalla ihania. Itse en ehkä noin tummanpuhuvan mustia huulia osaa käyttää, mutta sinulle sopii. Ja kyllä! Olin kärppänä ostamassa JB:n meikkivoidetta kun huomasin sen saapuneen. Aivan loistava tuote! Sopii ja pysyy ihollani sata kertaa paremmin kuin Gressa. Levittyy iholle hyvin ja erityisesti kun käytän Essen probioottista seerumia (joka öljypohjainen) ja sen päällä Essen voidetta, niin kyseiset tuotteet sopivat yhteen täydellisesti. Pidän siitä, että JB:n meikkivoide on kevyt ja sopivan peittävä, mutta kuitenkin kevyt ja levittäessä sormilla lopputuloksesta saa halutun peittävyyden. Tuote kestää omalla ihollani siistinä koko päivän. Kevyttä kiiltelyä painelen päivän mittaan vessapaperilla, enkä koe tätä ongelmaksi. Pääasia, että meikki ei lähde leviämään laikukkaasti kuten Gressan kanssa minulla käy. Kiinnitän JB:nkin RMS:n irtopuuterilla ja odotan myös innolla JB:n irtopuuteria, koska haluan tietää päihittääkö RMS:n. JB:n ripsari on hyvä, mutta ei vedä vertoja RMS:n Volume ripsarille. Tosin JB:n ripsarissakin varmaan pitää vaan käyttää ja odottaa hieman juurikin tuota ”paranee käytön myötä” hetkeä. Eli uutena saan sutia ripsaria kolme-neljä kerrosta ennenkuin saan ripsiin samaa näyttävyyttä kuin RMS:llä. Mutta JB on kuitenkin selvästi toiseksi paras ripsari ja käytön myötä nousee varmasti samaan kategoriaan RMS:n kanssa. Ripsarin levitys ja koostumus kun olivat kuitenkin avian ihanat.

    JB:n huulipunankin hankin eli Satin Lip Creamin sävyssä Syrah. Todella kaunis ruskainen syksyväri omaan makuuni ja vaihteluksi Kjaerin voimakkaammalle Adorelle.

    Peitevoidetta en hankkinut, kun käytössä vielä melkein koko purkillinen Hyntin peiteväriä (on riittoisaa kuin mikä!). Mutta siis JB onnistui ainakin omalla kohdallani täyttämään meikkivoide ”aukon” eli sain Kjaerin meikkivoiteen rinnalle tällaisen nestemäisen ihanan hoitavan meikkivoiteen, jota on helppo ja miellyttävä käyttää. Saan tällä helposti sellaisen meikittömän lookin. Itse kun kaipaan iholla nimenomaan ohutta meikkiä, jolla tasoitan hieman kirjavaa ihoa ja sitten peitepuikolla paikallisesti peitän näppylöitä. Iholle saa jäädä luonnollista ”kirjavuutta” eli en hae ihan tasaisen väristä ihoa muutenkaan, kunhan väri tasoittuu sopivasti.

  7. siru sanoo:

    Vau mitä meikkejä! 🙂 Osaatko verrata tätä Juice Beautyn meikkivoidetta Gressan Minimalistiin? Gressa on ollut harkinnassa mutta tämä JB kuulostaa myös hyvältä. Mulla on pintakuiva iho johon tulee helposti kuivia läiskiä. Esim RMS:n meikkivoide ei kaikessa rasvaisuudessaan sopinut mulle yhtään. Jostain syystä se vain korosti näitä kuivia kohtia enkä pitänyt siitä rasvaisesta tunteesta minkä se kasvoille jätti.

    • Tämä meikkivoide peittää mielestäni hitusen paremmin ja kestää paremmin kasvoilla koko päivän. Mielestäni parempi rasvoittuvalle iholle, kuin Gressa.

  8. Satu-Päivikki sanoo:

    Heippa,

    Mikä vastaa RMS 22 sävyä tässä tuotteessa : Juice Beauty Phyto-Pigments Flawless Serum Foundation?
    Kiitos vastauksesta 🙂

    Kyllä olet järjettömän kaunis 🙂

  9. Heippa!

    Kysymykseni ei liity nyt postauksen aiheeseen, mutta olisin erittäin kiitollinen jos voisit vastata kysymykseeni koskien ihonpuhdistusta.

    Olen jo lukioikäisenä syönyt vahvat antibioottikuurit akneen, mutta valitettavasti se ei ole tälläiseen hormonaaliseen akneen pysyvästi tehonnut. Mustapäitä, ihonalaisia tukkeumia ja finnejä (toisinaan kipeitäkin) löytyy edelleen näin reiluna parikymppisenä. Vuosien aikana ihon kuntoon on ehtinyt tottua, enkä pidä sitä mitenkään karmeana tai elämää häiritsevänä. Olen vain pessyt meikit milloin milläkin putsarilla (geeleillä ja vaahdoilla lähinnä), satunnaisesti käyttänyt jotain marketin kasvovettä, laittanut kosteusvoidetta aamuin illoin ja käynyt pari kertaa vuodessa ihonpuhdistuksessa. Voidekin on vaihdellut apteekin perusrasvoista aina kosmetologin suosittelemaan Biodrogan merkin voiteeseen. Jollain tavalla sitä oli jo luovuttanut ja hyväksynyt, että tästä ihosta tuskin koskaan saa ns. puhdasta, kun ei oikein tiennyt ihonhoidosta tai siitä miten sen kanssa etenisi.

    Nyt kuitenkin löysin jonkin aika sitten blogisi ja kiinnostuin lukemaan informatiivisia ja mielenkiintoisia postauksiasi. (itseasiassa lainasin myös kirjasi kirjastosta ja sekin tuli luettua). Eritoten akneen liittyvät postaukset ns. osuivat ja upposivat ja päätin kokeilla, josko luonnonkosmetiikasta ja vinkeistäsi löytyisi apua. En odota ns. kuuta taivaalta, mutta haluan ainakin kokeilla miten vaikuttaisi, jos näiden vuosien haahuilin jälkeen tekisi ns. kertalaakista ryhtiliikkeen ja kokeilisi oikeasti hoitaa ihoa johdonmukaisesti ja ottaa ihonhoitoon (aiemmin aikalailla olemattomaan sellaiseen) mukaan seerumit ja öljyt.

    En ikinä ole laittanut mihinkään kosmetiikaa niin paljon rahaa kuin nyt, mutta ostin viikonloppuna Iloveme-messutarjouksia hyödyntäen kerralla aknen hoito-oppaassa ja muissa epäpuhtaan ihon postauksissa suosittelemia tuotteita: Sukilta tasapainottavan päivävoiteen, öljyn ja rauhoittavan kasvoveden, JB:lta puhdistavan seerumin sekä Absolutionin syväpuhdistavan kasvonaamion. Ennestään multa löytyi kuorintaan jo Madaran AHA-kuorinta ja se ajakoot asian sen loppumiseen saakka.

    Ainoa mitä en lähtenyt uusimaan oli puhdistustuotteet. Mitä olet mieltä, onko ihan ehdoton ei jos jatkan ihonpuhdistusta tällä (http://www.vichy.fi/Ihonhoito/Kaunistava-puhdistusöljy-PURETE-THERMALE/p15812.aspx) ja tällä http://www.elemis.com/dynamic-resurfacing-facial-wash1.html) kunnes ne saa kulutettua loppuun? Olet puhunut paljon kaksoispuhdistuksesta ja sen hyödyistä, mutta onko näiden tuotteiden yhdistelmä ihan liian pesevä/vääränlainen? Olen nuo kokenut sikäli hyväksi, että öljyllä saan enimmät meikit ja sitten tuolla Elemiksen tuotteella se varsinainen ihonpuhdistus eikä kiristävää tunnetta pesun jälkeen jää.

    • Tottakai voit käyttää edelliset putsarisi loppuun. Sen jälkeen suosittelen Kypriksen Cleanser Concentratea, Kahinan puhdistusmaitoa tai Essen Cream Cleanseria. Aknelle kannattaa hankkia mahdollisimman kevyt puhdistusemulsio.