6

Läsnä omalle keholle

Katja Kokko | 19.3.2016

DSC_0005

Iltapäivällä oli niin kaunis valo, että oli pakko tarttua kameraan ja ikuistaa Dr. Hauschkalta* saamani vartalonhoitotuotteet. Kuvat kertovat ehkä enemmän, kuin tuhat sanaa siitä, millaisen tunnelman ne tuovat vartalonhoitohetkiini. Turhan painolastin voi laskea pois harteilta ja antaa ajankulun pysähtyä.

Olen kovin tykästynyt Kvitten vartalovoiteeseen, joka ei ole pelkästään koostumukseltaan kevyt, vaan tekee myös olosta kevyen. Hento tuoksu ei johda ajatuksia muualle ja auttaa keskittymään olennaiseen; tähän hetkeen. Täydentävänä tuotteena käytän kevyen voiteen rinnalla Sitruuna-Sitruunaruoho vartaloöljyä*, joka virkistää ja kiinteyttää ihoa. Sitruunaruoho, misteli, peltokorte ja sitruunankuoret vahvistavat ihon sidekudosta ja auttavat selluliitin hoidossa. Hieron öljyä pakaroiden ja reisien seudulle sekä käsivarsilleni ja decolteelle, jotta voin nuuhkia raikasta sitrusten tuoksua käsivarsistani. Vartalovoiteita ja vartaloöljyjä löytyy ihana valikoima, joista voi valita omansa kehon ja mielen tarpeiden mukaan. Tänään uimahallissa hevostallilta tulossa oleva nainen ihasteli vartalovoiteen tuoksua. Totesin, että minusta hevosetkin tuoksuvat ihanalle.

DSC_0016

Iltaisin hieron vartaloni rentouttavalla Laventeli-santelipuu vartalovoiteella, jonka elegantti tuoksu auttaa selkiyttämään ajatuksia. Santelipuun lämmin tuoksu maadoittaa ja tuo sisäisen levollisuuden tunteen. Sitruunamelissa ja ketunleipä harmonisoivat kehon rytmiä. Voide on kermaista ja täyteläistä eikä välttämättä tarvitse enää täydentävää öljyä seurakseen.

DSC_0012

Haaveilen kylpyammeesta, jotta voisin ottaa pitkiä ja rentouttavia kuumia kylpyjä Dr. Hauschkan kylpyöljyillä. Onneksi niitä voi käyttää yhtä hyvin myös jalkakylvyissä. Haluaisin kokeilla Suo-laventeli kylpyöljyä* itseltäni löytyvän Jalokuusi-kylpyöljyn lisäksi.

DSC_0021

Ylellinen Silkkipuuteri* antaa vartalonhoitohetkelleni viimeisen tupsauksen. Haluaisin löytää puuterille oikein muhkean kokoisen ja pörröisen vipan, vinkatkaapa, jos törmäätte sellaiseen. Eilisen postauksen perusteella Silkkipuuteri lukeutuu muutaman muunkin suosikkeihin, enkä ihmettele tätä lainkaan, sillä puuteri on todella ihana.

Löytyykö sinun vartalonhoitohetkistäsi Dr. Hauschkaa?

Dr. Hauschkan tuotteista näyttäisi löytyvän paras valikoima Ruohonjuuresta, Sokokselta ja Hyvinvoinnin tavaratalosta*.

DSC_0030

Kuvat Katja Kokko

Tuotteet saatu maahantuojalta

*Affiliate-linkki

/ / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Janita sanoo:

    Mitä mieltä olet Dr Hauschkan rasvattomasta ihon hoidosta öisin?
    Mietin kun olen käyttänyt iltaisin kasvoseerumin ja öljyn yhdistelmää niin kannattaisiko öljy jättää pois. Omasta mielestäni öljy saattaa olla liikaa iltaisin… Mutta oon käyttänyt sen takia koska olen luullut sen olevan parempi ihon kannalta. Mitä mieltä olet? Yövoiteita en kuitenkaan ole käyttänyt.
    Onko esim Mia Höydön uniseerumissa rasvaa?

    • Itsehän en tätä suosittele, kuin kerran viikossa kunnon ihodetox. Eli tältä osin eroaa näkemykset Hauschkan kanssa ihonhoidosta. Ihon tarpeet ja vuodenajat tulee huomioida ja kyllä vähintään öljyjä suosittelen iltaisin. Kirjassani on kattavat vinkit aiheesta. Seerumit ovat hyvin ohuita fluideja, erittäin ”kosteita” ja ”nestemäisiä” vaikka sisältävätkin aina myös öljyjä, mutta pitoisuus on alhaisempi. Lempeä uni on öljy ja öljy=rasva.

  2. Maiju sanoo:

    Hei Katja! Kiitos niin paljon tästä ihanasta blogistasi (ja kirjastasi), joka on pullollaan hyödyllistä tietoa ja saanut minutkin innostumaan luonnonkosmetiikasta! Dr. Hauschka on itselleni vielä jokseenkin tuntematon merkki, mutta viimeaikaisten postaustesi perusteella se(kin) on alkanut kiinnostamaan 🙂

    Pakko kysyä tähän postaukseen liittyen: mistä nuo mielettömän kauniit ”koristepallot” on hankittu?

    • Nuo paperipainot ovat englantilaisesta verkkokaupasta, josta ystäväni Emmi-Liia oli ne löytänyt ja halusin samanlaiset. Hafod Grange -niminen kauppa.

    • Maiju sanoo:

      Ok, kiitos! Hinta vähän pistää mietityttämään, mutta onhan noi kyllä aivan upeita 🙂