4

Ajatuksia riisipellon laidalta

Katja Kokko | 21.6.2016

DSC_0092

Kolme yötä takana Balilla, Ubudissa, Penestanin kylässä. Vielä vähän jännittää kaikki. Iltaisin on ollut vaikea nukahtaa, sillä jetlagin lisäksi taivaalla on möllöttänyt täysikuu. Viime yönä taisi valvottaa tosin dekkarilla aiheutettu pelko pomminvarmasta hiipparista villamme takapihalla.

Balin ja Ubudin luonto on kauneinta Aasiaa, mitä olen nähnyt. En tiedä miten kuuna päiväni osaan operoida kamerani kanssa niin, että saan tallennettua kuviksi edes pienen hippusen viidakon reunustamien jokilaaksojen ja riisipeltojen muodostamaa kauneutta. Balin energia on intensiivinen ja nostaa välillä koko ihoni päästä varpaisiin kananlihalle. Kaipuu Aasiaan on ollut niin suunnaton jo pitkään. Ikävä trooppiseen ilmastoon ja luontoon on kalvanut sydäntäni todella kauan. Tunnen täällä rauhaa, jota on vaikea saavuttaa Suomessa. Olen ollut intensiivisesti kiinni työni ympärille rakentuneessa elämässäni Helsingissä ja lisäksi käynyt läpi semmoisen läjän asioita itseni kanssa, että tämän irtioton ajoitus ei olisi voinut olla täydellisempi. Lentokoneen noustessa kohti taivasta Helsinki-Vantaalta tuntui, että olin täysin takki tyhjä – positiivisella tavalla: taakse jäi itsestäni asioita, joille olen enemmän kuin valmis sanomaan hyvästit.

villa2

Eilen skootterin tarakalla viilettäessä tuntui, kuin riisipellot olisivat kuiskineet minulle, että ala nainen elää omaa elämääsi ja unelmaasi. Tottahan toki sitä elänkin erityisesti työni puolesta, mutta minulla on sen lisäksi liuta muitakin unelmia: olen aina sanonut, että haaveilen asumisesta jossain lämpimässä vähintään talvikuukaudet. En ole koskaan tahtonut tulla kotiin yhdeltäkään Aasian reissultani. Olen kuitenkin vahvasti koti-orientoitunut ihminen ja hyvin sopeutuvainen. Pystyn luomaan kotoisan ja turvallisen olon itselleni melkein missä vaan ja mukaudun helposti vallitseviin olosuhteisiin, vaikka haluaisin olla jossain muualla. Se on vahvuuteni, mutta myös perisyntini.

villa1

Kaksi vuotta sitten, kun olin jo ostamassa lentoja Balille, intuitioni käski minun pysyä Suomessa. Minun kuului jäädä sinne rakentamaan sitä elämää ja unelmaa, jonka aika oli silloin. Nyt pohjatyö on tehty, kyse on enää siitä, että uskallan luottaa sen kantavan. Ja se todellakin pelottaa. Kaikista voimakkaimpien unelmien äärellä sydän alkaa aina lyömään nopeammin. Tämä puolitoista kuukautta Balilla selkiyttäkööt minulle isommat linjat, mitä elämässäni on määrä tapahtua seuraavaksi.

Tänään agendalla on kuitenkin hieman pienemmän pelon voittaminen: skootterilla ajaminen.

DSC_0078

Kuvat minusta Mariko Pajalahti

/ / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Jennie sanoo:

    Sama täällä, kaikki palaset jotka on olleet kuukausia levällään alkaa ehkä hiipiä kohti omia paikkojaan! Unelmien seuraaminen kuulostaa niin romanttiselta, mutta todellisuudessa se haastaa ja vaatii niin hurjan määrän rohkeutta ja heittäytymistä, luottamusta… vaikka mitä. Mutta oma luomushan se elämä on! Kun tulee aika niin sen tuntee sisuksissaan.

  2. Tiina sanoo:

    Balin kuvasi ovat ihanuutta, värejä ja valoa! Minä sain suurta helpotusta 35-kriisiini viime kesänä tyynenmeren maisemista ja siitä että olin lempeämmissä maisemissa. Tänä syksynä uudelleen. Josko joskus pysyvästi, sitä pitää miettiä, selkiyttää ajatuksiaan siitä mitä todella haluaa.

    • Etäisyys johonkin ihanaan paikkaan auttaa lähes aina kriiseihin! Tämä reissu auttaa kyllä aivan varmasti selkiyttämään, mihin tässä kuuluu asettua. Mutta kyllä tässä semmoinen perskutina on jo tähän mennessä, että saattaa olla, että Suomessa tullaan vain kääntymään muutamaksi kuukaudeksi. Katsotaan…