Lifestyle

Kotiutumista Balille

Lifestyle | 22.6.2016 | Katja Kokko

balikoti

Päiväntasaajan ylittäminen pistää ihmisen pään sekaisin. Paitsi että aurinko kiertää väärään suuntaan, häviää ajantajukin tyystin. Olen täällä vietetyistä päivistä täysin sekaisin, mutta kalenterin mukaan olemme olleet täällä neljä yötä. Alan todellakin saada jonkinlaisen käsityksen siitä, miksi Balin ja varsinkin Ubudin energian väitetään olevan mystistä ja voimakasta. Täällä asuva ystäväni sanoi, että kannattaa varoa mitä täällä ollessa toivoo, sillä toiveet saattavat manifestoitua todeksi hyvinkin suurella todennäköisyydellä ja hyvinkin nopeasti. Penestanin kylän (jossa asumme) kerrotaan olevan mustan magian keskus – ei siis kannata ryttyillä väärille tyypeille, jottei joudu loitsutuksi.

Penestan on kotoisa pikku kylä Ubudin kupeessa (mopolla noin 10 minuuttia Ubudista), josta löytyy paljon joogasaleja ja mielettömän ihania kahviloita. Muutimme eilen lopulliseen kotiimme, joka sijaitsee keskellä riisipeltoja. Takapihallamme kasvaa banaaneja, papaijoita ja riisiä, kylpyhuoneemme seinän takana bambuja. Joka aamu kookosmies jättää portillemme tuoreet kookospähkinät. Yksi pähkinä maksaa 70 senttiä.

ubud

Vietimme tänään päivän Ubudissa, josta on aukeamassa tunnelmallisin aasialainen kaupunki, missä olen koskaan käynyt. Kaikki Aasiassa reissanneet tietävät kyllä, etteivät kaupungit täällä ole mistään kauneimmasta päästä. Ubud muodostaa suuren poikkeuksen: kaupunki on täynnä taidetta, kulttuuria, tunnelmaa sekä toinen toistaan ihanampia kahviloita ja ravintoloita, eikä yleinen estetiikka ole lainkaan ankeaa. Huonoa ruokaa emme ole vielä syöneet ja tarjontaa löytyy kaikesta, mitä vaan voi ikinä toivoa. Hintataso todella alhainen: vatsan syö täyteen 2-4 eurolla, mutta rahaa saa toki kulumaan enemmänkin. Etenkin juomat, kuten erilaiset mehut ja kombucha (joka on suurta herkkuani ja sitä saa täältä joka paikasta!) saattavat maksaa yhtä paljon, kuin itse ateria. Erikoisemman juoman kanssa loppulasku voi olla noin seitsemän euroa.

bali2

Jos boho-chic tyyli miellyttää silmää, voi Ubudissa viettää elämänsä hippikesän: pitsisiä ja silkkisiä huituloita, koruja ja joogavaatteita on tarjolla niin paljon, että runsauden pula iskee välittömästi. Tyhjällä matkalaukulla tänne matkustaminen on viisas ajatus – paitsi kosmetiikan suhteen. Luonnonkosmetiikkaa löytyy, mutta erittäin niukasti. Suomi on luonnonkosmetiikkaparatiisi Baliin verrattuna. Mutta odottakaahan, kun pääsen vauhtiin spa-hoitojen testaamisessa, voisin perustaa oman Michelin-tähtiluokituksen Balin kauneushoitoloille.

Kuvan apinat asuvat The Sacred Monkey Forest Sanctuaryssa, suuressa metsässä Ubudin keskellä, jossa on neljä isoa hindutemppeliä. Vaikka apinat vetävätkin turisteja puoleensa, on alueella hyvin tärkeä rooli hindulaisessa filosofiassa Tri Hita Karanassa, joka tarkoittaa kolmea tapaa saavuttaa henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Paikan tuloilla katetaan Ubudin jätehuollon kustannukset. Emme vielä käyneet apinametsässä, mutta sen ulkopuolella hengaili pikku tyyppejä, jotka eivät ole ihan niin sympaattisia, kuin miltä näyttävät.

Nyt tilaa-mitä-vaan-aplikaatio toi meille iltapalaa, joten rupean syömähommiin. Opettelin muuten tänään ajamaan skootterilla, se olikin yhtä helppoa, kuin pyörällä ajaminen.

apinat

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , ,