Beauty

Aikuinen, hyvinvoiva iho

Beauty | 29.4.2016 | Katja Kokko

DSC_0088

Luonnollisesti ikääntyvä iho on kaunis, eikä ikääntymisen merkeistä tarvitse mielestäni pyristellä eroon ainakaan kirurgin veitsen kanssa. Meillä on kuitenkin sisäinen kaipuu kauneuteen. Haluamme tuntea itsemme kauniiksi ja arvokkaiksi. Uskon, että ikääntymisen myötä itsensä arvostaminen ja tarve huolenpitoon lisääntyy. Usein ihonhoitoon alkaakin panostamaan vasta aikuisiällä. Hyvin hoidettu iho ikääntyy kauniisti rypyistä ja veltostumisesta huolimatta.

Ihonhoitotuotteita valitessa ei pitäisi tuijottaa ainoastaan tuotteiden ikäsuosituksia, vaan huomioida ensisijaisesti ihon ikä, eli aktiinisen, ts. ennenaikaisen vanhenemisen merkit (extrinsic aging), eikä niinkään fyysistä ikää, eli kronologista vanhenemista (intrinsic aging). Ihon ikään vaikuttavat UV-säteily, ilmansaasteet, tupakointi, alkoholin liiallinen käyttö, ruokavalio (ravinteiden puute ja imeytymishäiriöt), ihonhoitorutiinit sekä varsinkin nykyaikana yleinen unenpuute ja stressi.

Joidenkin tutkimusten mukaan ihon ikääntymisen merkeistä vain kolme prosenttia on geneettisten tekijöiden aiheuttamaa ja loput riippuu elämäntavoista. (Toki iho ikääntyy myös biologisen kellon mukaan, eikä sitä voi pysäyttää). Tämä on erittäin mielenkiintoista, sillä etelä-afrikkalaisen, tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvan ihonhoitosarjan Essen* mukaan ihon kuntoon vaikuttaa sen mikrobiomi, eikä juurikaan geenit. Ja arvatkaas millä voimme vaikuttaa ihon mikrobiomiin? Elämäntavoilla ja hoitotavoilla.

DSC_0089

Esse Plus ihonhoitolinja* on suunniteltu ikääntyvän ihon hoitoon, mutta se sisältää myös tuotteita, joilla voidaan hoitaa ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä erityisesti henkilöillä, jotka ovat laiminlyöneet ihonhoitoa, ottaneet liikaa aurinkoa, tupakoineet vuosia tai iho on kärsinyt pitkään ulkoisista stressitekijöistä, kuten ilmansaasteista. Tehdäänpä perusteellinen katsaus näihin tuotteisiin.

Esse Plus Probiotic Serum*

Probioottiseerumi on koko linjan highlight-tuote. Se on tarkoitettu noin 40-vuotiaalle iholle tai kuuriluontoisesti nuoremmalle iholle korjaamaan ihon mikrobiomia ja vahvistamaan ihon suojabarriääriä, jotta iho suoriutuisi sen tärkeimmästä tehtävästä mahdollisimman hyvin (ihon tärkein tehtävä: pitää kosteus meissä sekä suojata sisäelimiämme haitallisilta aineilta ja bakteereilta).

Probioottiseerumi on maailman ensimmäinen eläviä probioottimikrobeja sisältävä kosmetiikkatuote. Eläviä probiootteja on yli miljardi yhdessä millilitrassa, eli yhdessä pisarassa 50 miljoonaa. Kun seerumia tarkastelee mikroskoopilla, näkee elävien probioottien liikkeet. Seerumi on öljyä, sillä probiootit eivät pysyisi muuten elävänä. Ne aktivoituvat iholla tullessaan kosketuksiin veden kanssa, mieluiten kasvoveden ja kosteusvoiteen.

Seerumin sisältämät probiootit ovat kolmea eri Lactobacillus-suvun lajia. Lactobacillus-bakteeri tuottaa ihossa maitohappoa, joka sitoo ihoon kosteutta, pitää ihon pH:n happamana ja suojaa haitallisilta bakteereilta. Lisäksi se on mukana hyaluronihapon tuotannossa, joten ihon bakteerikannalla on oleellinen vaikutus ihon kosteuspitoisuuteen. Kuvitelkaapa, että kehomme mikrobeista 30 % on mahassa ja 20 % ihossa. Mikrobikannalla on siis suuri merkitys terveydellemme.

Probioottiseerumi vähentää tulehduksia, hillitsee kosteudenhaihtumista ja ehkäisee ulkoisia haittoja läpäisemästä ihoa, jolloin ennenaikaisen vanhenemisen merkit hidastuvat. Se sopii kaikille ihotyypeille, mutta ei jatkuvaan käyttöön. Ikääntyvänkin ihon on hyvä pitää seerumista välillä taukoa. Ongelmaiholla sitä voi käyttää aamuin illoin, muutoin iltaisin. Seerumia voi käyttää yhdessä Esse Plus -linjan* muiden seerumien kanssa, mutta on kuitenkin syytä miettiä, mitä iho todella tarvitsee, jotta sitä ei tule ylihoitaneeksi. Saadakseen seerumista parhaat tehot irti, sitä kannattaa käyttää prebiootteja sisältävien tuotteiden kanssa, joita on kaikissa Esse Plus kosteusvoiteissa.

Säilöntäaineet voivat tappaa tuotteen probiootit, kuten myös liian korkea pH. Tämän vuoksi Essen tuotteita ei kannata yhdistää muihin tuotesarjoihin, sillä ne on pH-tasapainotettu happamiksi ja tuotteiden sisältämät säilöntäaineet eivät vaurioita probiootteja.

DSC_0098

Esse Plus Intensity Serum*

Intensity seerumi on vastaus nopeaan ryppyjen ja juonteiden siloitukseen. Sen vaikutukset näkyvät iholla jo 30-60 minuutin kuluttua levittämisestä, jonka voi tuntea iholla pienenä kihelmöintinä ja puutumisen tunteena. Vaikuttava aine on mafane-uute, jonka sisältämä spilantoli toimii luonnollisena botoxina. Seerumi rentouttaa ilmelihaksia niin, että rypyt ja juonteet pehmenevät. Vaikutus kestää noin 24 tuntia tai kunnes tuote pestään pois iholta. Seerumilla saa siis aikaan tuhkimoefektin.

Intensity seerumi kiinteyttää ihoa myös pitkällä aikavälillä. Devil’s claw uute suojaa kollageenia ja elastiinia ja kigelia- eli makkarapuu-uute kiinteyttää ihoa. Lisäksi seerumi sisältää suurimman Essen turvalliseksi katsoman määrän matalamolekyylistä hyaluronihappoa, joka ylläpitää ihon kosteustasapainoa ja tukee ryppyjen siloitusta. Prebiootit ruokkivat hyödyllisiä mikrobeja ja probiootit auttavat puolustautumaan haitallisia bakteereja vastaan. Tämän seerumin probiootit eivät siis ole eläviä, vaan solut on hajoitettu, minkä jälkeen ne on filtteröity.

Tuhkimotuotteen tavoin toimiva Intensity seerumi on tarkoitettu käytettäväksi aamuisin tai ennen juhlia. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa sitä ei siis kannata käyttää, vaan valita tällöin mieluummin probioottiseerumi. Intensity seerumi sopii käytettäväksi myös silmien alusiin, mutta ei yläluomen liikkuvalle osalle. Vaikka seerumi on tarkoitettu ensi sijaisesti 40+ iholle, sen kanssa on hyvä huomioida ihon ikä: nuorempikin iho, jolla esiintyy syviä juonteita liiallisesta auringonotosta, tupakoinnista tai voimakkaasta kuivuudesta, voi käyttää seerumia.

Seerumin toissijaisia vaikuttavia aineita ovat rooibos, kalaharin meloniöljy, aloe vera, kamomilla, salvia, C- ja E-vitamiinit sekä oliivinlehtiuute.

DSC_0107

Esse Plus Agelesss Serum*

Ageless seerumi on Essen nro 1 anti-age seerumi, joka on selkeästi kypsälle iholle tarkoitettu sidekudoksen kiinteyttäjä. Seerumi ehkäisee pigmenttiläiskien syntymistä ja vaalentaa jo olemassa olevia, kiinteyttää ja parantaa ihon elastisuutta sekä vähentää turvotusta. Tuote on erinomainen silmänympärysalueen elastisuuden parantamiseen. Huomattavat vaikutukset näkyvät noin 25 päivän käytön jälkeen, mutta ensimmäiset tulokset jo kahdessa viikossa.

Tiivistetty yhdistelmä suma-juuren, marapuama-kasvin sekä madonnanliljan uutteita vaalentaa ja siloittaa ihoa. Devil’s claw ja kigeliauute kiinteyttävät ihoa ja suojaavat kollageenia sekä elastiinia. Matalamolekyylisen hyaluronihapon määrä on tässä seerumissa erittäin korkea, mutta 5 % pienempi, kuin Intensity seerumissa, joka on ensisijainen ryppyjen siloittaja. Lisäksi seerumi sisältää prebiootteja ja probiootteja.

Ageless seerumia voi käyttää aamuin illoin ja se sopii kaikille ihotyypeille. Kaikki Essen Plus -linjan seerumit sekä kosteusvoiteet on pakattu vakuumipakkauksiin, jotka on upotettu lasipullon sisälle, jolloin koko pakkaus on helppo kierrättää käytön jälkeen.

Seerumin toissijaisia vaikuttavia aineita ovat honeybush, panthenol, rooibos, kalaharin meloniöljy, aloe vera, C- ja E-vitamiinit sekä oliivinlehtiuute.

DSC_0115

Esse Plus Eye Contour Cream*

Silmänympärysvoide on suunniteltu erityisesti liikapigmentaatiosta kärsivän silmänympärysihon ja tummien silmänalusten hoitoon. Lisäksi se vähentää turvotusta sekä hoitaa ennenaikaisen vanhenemisen, kuten tupakoinnista tai liiallisesta auringonotosta aiheutuneita ikääntymisen merkkejä.

Voide sisältää päivänkakkarauutetta, joka hidastaa melanosomien siirtymistä melanosyyteistä ylöspäin keratinosyytteihin. Jokainen melanosyytti iholla on kontaktissa noin 36 ihosolun kanssa ja siirtää niihin kaikkiin melanosomeja. Uute ehkäisee tämän prosessin suurelta osin ja vaikuttaa pigmentaation aiheuttamia tummia silmänalusia vaalentavasti. Albizia-kasvin uute vähentää naururyppyjä ja laskee turvotusta, paranraa kollageeni- ja elastiinisynteesiä sekä ehkäisee kapillaarien rikkoutumista herkässä silmänympärysverkostossa. Hyaluronihappoa voiteessa on niin suuri määrä, kuin Esse katsoo turvalliseksi silmänympärysiholle. Lisäksi voide sisältää prebiootteja, probiootteja, Devil’s claw- ja kigeliauutteita.

Voide sopii käytettäväksi aamuin illoin ja sen voi sipaista myös huulillekin. Toissijaiset vaikuttavat aineet ovat rooibos, kalaharin meloniöljy, aloe vera, C- ja E-vitamiini sekä oliivinlehtiuute.

DSC_0128

Esse Plus Defence Moisturiser*

Defense Moisturiser on Esseltä oma suosikkini. Se on koostumukseltaan Essen peruslinjan Light Moisturiserin* ja Deep Moisturiserin* väliltä ja sopii normaalille, seka- ja rasvaiselle iholle. Voide sisältää korkean määrän matalamolekyylistä hyaluronihappoa, joka tekee siitä peruslinjan voiteita kosteuttavamman ja lisäksi sen aktiiviaineet on suunniteltu ikääntyvän ihon hoitoon. Defence Moisturiser on erityisesti ilmansaasteilta suojaava päivävoide, mutta sitä voi käyttää iltaisinkin.

Voide sisältää afrikkalaisia yangu- ja mankettiöljyjä, jotka antavat iholle UVA- ja UVB-säteitä vastaan luonnollisen suojakertoimen, joka on noin 4 luokkaa. Tämmöinen suoja on riittävä, jollei oleskele pitkiä aikoja suorassa auringossa. Prebiootit tehostavat ihon suojabarriäärin toimintaa ja vähentävät tulehdusta ja probioottiuute (eli eivät elävät probiootit) parantavat ihon bakteerikantaa ja auttavat suojautumaan haitallisilta mikrobeilta. Kokonaisvaikutus parantaa ihon kuntoa lisäämällä kosteuspitoisuutta sekä vahvistamalla ihon T-liitoksia, joilla on merkittävä vaikutus ihon suojabarriäärille. Devil’s Claw ja kigelia-uutteet suojaavat kollageenia ja elastiinia.

Voiteen toissijaiset vaikuttavat aineet ovat mm. kalaharin meloniöljy, kamomilla, salvia, aloe vera, C- ja E-vitamiinit sekä oliivinlehtiuute.

Esse Plus Restorative Moisturiser*

Restorative Moisturiser on koostumukseltaan Essen peruslinjan Rich Moisturiserin* ja Ultra Moisturiserin* välistä. Se on erittäin intensiivisesti kosteuttava voide normaalille, ohuelle ja kuivalle iholle joko iltaisin tai kahdesti päivässä. Voide parantaa ihon täyteläisyyttä ja kosteuden säilymistä.

Voiteen ensisijaiset vaikuttavat aineet ovat samat, kuin Defence Moisturiserissa, mutta sen hyaluronihappopitoisuus on korkeampi. Toissijaisia vaikuttavia aineita ovat mm. rooibos, kalaharin meloniöljy, kamomilla, aloe vera, C- ja E-vitamiinit, oliivinlehtiuute sekä santelipuu.

Esse Plus tuotteiden* kanssa kannattaa valita käyttöön probioottinen Toner Plus kasvovesi*.

Hoitolahoitoihin Esseltä löytyy ikääntyvälle Omega-kasvonaamiot sekä galvaaniset hoitogeelit (jotka imeytetään ihoon galvaanisen virran avulla). Hoitoihin yhdistetään myös hieronta Repair öljyllä sekä Cocoa Exfoliator kaakaokuorinta tai entsyymikuorinta. Lähimmän Esse-kosmetologisi löydät Essen suomalaisilta sivuilta.

Jälleen tuli asiaa paljon, mutta Esse on sarja, josta on silkka mahdottomuus kirjoittaa lyhyesti! Näin äitienpäivän kynnyksellä vinkkaisin myös, että äiti saattaisi sulaa onnesta, jos lahjapaketista paljastuisi näitä tuotteita.

Onko teillä kokemuksia Esse Plus tuotteista? Itse olen käyttänyt silmänympärysvoidetta, probioottiseerumia sekä Defence Moisturiseria ja ihoni rakastaa niitä. Intensity-seerumia olen kokeillut kädelle ja vaikutus on uskomaton! Rypyt kaikkosivat pienen kihelmöinnin saattelemana. 

DSC_0090

Kuvat Katja Kokko

*Affiliate-linkki

Avainsanat: , , , , , , ,