Beauty

2x helppo Lily Lolo meikkilook

Beauty | 15.12.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Lily Lolo Suomi, sisältää alekoodin

Lily Lolon laaja meikkivalikoima taipuu kaikenlaisten meikkaajien käyttöön. Loin kaksi helppoa lookia, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaan.

Lily Loloa on saanut Suomesta jo usean vuoden ajan ja sarja onkin saavuttanut suuren suosion, joka vain vaikuttaa kasvavan. Lily Lolo oli kuitenkin pitkään ainoastaan verkkokauppojen valikoimassa – vaan eipä ole enää. Tiesittekö, että mm. Prisma on upgreidannut meikkivalikoimaansa ihan huolella ja nykyisin Lily Lolo löytyykin kaikkien Prismojen kuin myös verkkokaupankin valikoimasta isojen hyllyjen ja laadukkaiden testereiden kera? Näin sitä pitää! Olen vakuuttunut, että sarjaa tulee ostaneeksi ”vahingossa” moni, joka ei edes tiedä käyttävänsä luonnonkosmetiikkaa. Ja Lily Lolon kohdalla tuotteet kyllä puhuvat puolestaan, joten olen varma, että moni jää myös sarjan käyttäjäksi.

Kun vuosia sitten tutustuin sarjaan ensimmäistä kertaa, valikoimassa oli pääsääntöisesti vain jauhemaisia mineraalimeikkejä nykyisen, hyvin laajan valikoiman sijasta, josta löytyy myös kiinteitä, nestemäisiä ja voidemaisia tuotteita. Kuten suurin osa teistä tietääkin, olen vähän nuiva jauhemaisia meikkejä kohtaan – ne eivät ole vain minun juttuni, vaikka kaunista jälkeä niillä saakin aikaan. Muutamia tuotteita Lily Lololta on kuitenkin vuosien varrella jäänyt lemppareikseni, kuten huulikiillot ja varjostus & korostuspaletti.

Aloitin tätä yhteistyötä varten tuotteiden testaamisen jo hyvissä ajoin, kuten Instastoorejani seuraavat tietävätkin. Halusin ideoida lookit, mistä olisi hyötyä mahdollisimman monelle ja ne sopisivat arkeen tai näin pikkujoulukautena myös juhlaan – ja että ne olisi helppo toteuttaa. Alunperin olin kyllä toteuttamassa vain yhtä lookia, mutta kysyessäni kumpi teitä kiinnostaa enemmän (luonnollinen nudemeikki vai hitusen vahvempi), äänet jakautuivat tasan, joten päätin toteuttaa molemmat. Lisäksi valitsemassani luomiväripaletissa on kahdeksan sävyä ja hukkaanhan niistä menisi puolet vain yhdellä lookilla.

Molempia meikkilookeja varten tarvitset nämä perustuotteet Lily Lololta (tuotteen nimeä klikkaamalla pääset suoraan verkkokauppaan):

BB-voide (sävyvaihtoehtoja on kolme: Fair, Light ja Medium)
Viimeistelypuuteri (suosittelen sävyä Flawless Silk)
Contourduo Sculpt & Glow
Poskipunaduo (sävy Naked Pink näissä lookeissa)
Luomiväripaletti Laid Bare
Silmänrajauskynä (ruskea sävy)
Big Lash ripsiväri
Huulikiilto (sävyissä English Rose ja Whisper)

Look 1: astetta voimakkaampi arkimeikki

Ensimmäisen lookin ajattelin ristiä arkimeikiksi, vaikka jollekin tämä voi olla varmasti juhlameikkikin. Halusin yhdistää tähän paletin ruskean sävyjä sekä ruskean rajauksen. Olen jumittanut koko vuoden ruskeassa kynärajauksessa ja innostunut jopa käyttämään sitä sisäkajalina – kiinnostavaa vaihtelua ainaiselle mustalle ja sisäkajal tuo kyllä meikkiin kuin meikkiin todella helposti lisäsäväyksen.

Meikkivoiteen sijaan käytin molempiin lookeihin Lily Lolon BB-voidetta, joka on perinteinen BB-voide parhaimmillaan: se peittää vain aavistuksen ja jää iholle lähes huomaamattomaksi, mutta tasoittaa kuitenkin ihon sävyä sopivasti. Se ei siis sovi peittävämpää pohjaa kaipaavalle. Toin kasvoille aavistuksen muotoa varjostus & korostuspaletilla ja viimeistelin meikkipohjan viimeistelypuuterilla, josta jää iholle aavistuksen hentoa kuultoa – se saa ihon näyttämään mehukkaammalta.

Poskipunaksi valitsin poskipunaduon pinkin version. Minullahan ei yleensä pinkkiä nähdä, mutta tällainen hento, puuterinen roosa on ihana sävy, joka sopii myös minulle ja tämä Lily Lolon versio on todella herkku.

Poskipunan lisäksi valitsin myös huulikiiltoihin tällä kertaa vaaleita pinkkejä sävyjä ja tokan lookin huulikiilto on oikein kunnon nudevaaleanpunainen, jollaista en ole tainnut käyttää vuosiin.

Näin teet molempien lookkien meikkipohjan:

Levitä ensin BB-voide koko kasvoille sormin. Minä tein sekoituksen sävyistä Light ja Medium, vaikka molemmat olisivat kyllä sulautuneet ihooni myös sellaisenaan. Peitä tummat silmänaluset ja levitä peitevoidetta luomelle sekä haluamiisi kohtiin, joita haluat tasoittaa enemmän.

Kiinnitä pohja viimeistelypuuterilla. Käytä levittämiseen irtopuuterisivellintä. Tee sitten hyvin kevyt varjostus poskiluun alapuolelle varjostus & korostuspaletin varjostusvärillä. Tähän sopii hyvin siro contour-sivellin tai viistopäinen poskipunasivellin. Pidä ote kevyenä ja suuntaa liike ylöspäin. Sipaise paletin korostusväriä aavistus poskiluun yläpuolelle, nenän varteen ja amorinkaareen.

Levitä reippaasti vaaleanpunaista poskipunaa poskipäille.

Näin teet lookin 1 silmämeikin:

Levitä ensin luomiväripaletin vaaleinta sävyä koko yläluomen liikkuvalle osalle.

Tee sitten paletin kolmannella sävyllä varjostus luomivakoon ja ulkonurkkaan. Väriä saa levittää reilusti koko yläluomen matkalta sisänurkkaan asti. Levitä väriä myös alaripsien tyveen. Alaluomelle kannattaa käyttää tylppäkärkistä pyöristettyä sivellintä, joka on napakka.

Tee ruskealla rajauskynällä rajaus yläripsien tyveen ulkonurkkaan. Vedä lisäksi sisäkajalit sekä ylä- että alaripsien sisäpinnalle. Levitä sitten luomiväripaletin kuudetta sävyä ulkonurkkaan rajauksen päälle ja pehmennä rajaus sillä, jolloin saat myös silmien ulkonurkkiin lisää intensiivisyyttä. Levitä väri ikään kuin hieman siipimäisesti. Lisää väriä aavistus myös alaripsien tyveen ulkonurkkaan. Tähän suosittelen litteää, viistopäistä luomivärisivellintä.

Taivuta ripset ja levitä ripsiin mustaa ripsiväriä muutama kerros.

Levitä lopuksi huulikiilto, joka on sävy English Rose tässä lookissa.

Alla vielä havainnollistavampi kuva lookista suoraan edestäpäin. Mielestäni tämä on yhtä aikaa raikas, mutta silmät ovat juuri sopivan utuiset ja intensiiviset arkeen.

Look 2: sumusilmät pikkujouluihin

Tähän lookiin valitsin luomiväripaletista aivan ihanan sävyn, joka on hieman khakiin ja osittain kultaan tai pronssiseen vivahtava. Todella monikäyttöinen väri, johon voi yhdistää paletista mitä vain sävyjä, minä innostuin reunustamaan sen kultaisella.

Inspiroiduin pitkästä aikaa oikein kunnon sumusilmät ja nudehuulet -yhdistelmästä ja valitsin huulikiilloksi todella nuden vaaleanpunaisen ”purkkapinkin” sävyn, joka on täysin eri sävymaailmasta kuin luomivärien maanläheiset ja kullanhohtoiset sävyt. Juuri tällaisilla kontrasteilla saa vaihtelua klassisiin väriyhdistelmiin menemättä kuitenkaan överiksi, sillä vaikka Instagramin ihmeellinen maailma on täynnä todella upeita, näyttäviä ja inspiroivia meikkilookeja, niin sellainen harvoin pukee parhaalla mahdollisella tavalla ainakaan meikäläisen kasvoja, jotka eivät ole kovin muuntautumiskykyiset. Omalla kohdallani tyydyn siis mieluummin ”revittelemään” hieman hillitymmin.

Näin teet lookin 2 silmämeikin:

Tämä silmämeikki on todella helppo toteuttaa. Levitä paletin toiseksi viimeisintä sävyä koko yläluomelle luomivakoon asti reilusti ja huolellisen tiiviisti, jotta sen kaunis sävy pääsee oikeuksiinsa. Tähän suosittelen litteää, mutta leveää luomivärisivellintä. Levitä väriä tylpällä siveltimellä myös alaripsien tyveen.

Ota sitten pyöreään häivytyssiveltimeen paletin viidettä (kultaista) luomiväriä ja häivytä tumman värin reunat pehmeäksi sillä kauttaaltaan sisänurkkaan asti. Eli luomivaon yläpuolelle tulee kultainen sävy.

Tee ruskealla rajauskynällä sisäkajalit ylä- ja alaluomelle, mutta jätä yläripsien tyven ns. tavanomainen rajaus kokonaan tekemättä.

Taivuta ripset ja levitä ripsiin muutama kerros mustaa ripsiväriä.

Levitä lopuksi huuliin nude vaaleanpunainen Whispers-huulikiilto.

Alla vielä tästäkin lookista havainnollistavampi kuva, josta luomivärin sävyt ja koko lookin väriyhdistelmät näkee vielä selkeämmin. Tykkään itse molemmista lookeista todella paljon ja tällä paletilla luo kyllä helposti tusinan verran erilaisia lookeja, ei lopu heti ideat kesken!

Kumpi look on teidän suosikki?

Lily Lolon meikit ovat myynnissä Prismojen lisäksi Ruohonjuurissa sekä useissa luonnonkosmetiikan verkkokaupoissa. Kannattaa käydä kurkkaamassa myös Lily Lolo Suomen You Tube -kanavalla vinkkejä meikkien käyttöön.

Alekoodi

Saat koodilla LILYLOLOKATJA 15 % alennuksen kaikista Lily Lolon normaalihintaisista tuotteista House of Organicin verkkokaupasta. Koodi on voimassa toistaiseksi.

Kuvat Richard Isaac

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,