AstrologiaBody & Mind

Mörkö ja makeaa mahan täydeltä – Uusikuu Ravussa

Astrologia | Body & Mind | 13.7.2018 | Kirsi Halla-Seppälä

Uudenkuun ajankuva on astrologinen katsaus ajalle 13.7.2018 – 10.8.2018

Loppukesän ajanlaatu näyttää poikkeuksellisen intensiiviseltä ja kokonaisvaltaisesti ravistavalta. Heinäkuun uusikuu (13.7.) on jo melkoinen ydinenergiapakkaus itsessään, ja se aloittaa samalla myös syksyn pimennysjakson. Kun Kuu ja Aurinko kohtaavat Ravussa, tapahtuu samalla osittainen auringonpimennys, ja se antaa tälle uudenkuun ajalle aivan erityistä merkitystä.

Kuu on Ravussa kotonaan. Se sopii tähän tunteelliseen, välittävään, huolehtivaiseen ja nostalgisen romanttiseen tähtimerkkiin paremmin kuin mihinkään muuhun sijaintiin. Siinä missä Kuu on jokaisessa meissä oleva Sisäinen Äiti (kaikilla oman näköisensä), niin Kuu Ravussa on todellinen Muumimamma. Tämänkertainen uusikuu vaikuttaa kuitenkin olevan enemmän Muumien Mörkö kuin kodikas ja turvallinen Mamma. Mutta ei syytä huoleen, mitään pelättävää ei ole, ihan niin kuin ei yksinäisenä hämärässä horisontissa vaeltava Mörkökään oikeasti ole vaarallinen. (Jos kukkatipat ovat sinulle tuttuja, sopii tähän aikaan hyvin Chicory –uute, sillä se auttaa tasapainottamaan huolenpitoon ja kontrolliin liittyviä häiriötiloja omassa energiakentässä.) Pinnan alla lymyävät tummat sävyt ovat nyt vain hetkellisesti tulossa pintaan ja sen myötä on mahdollista kohdata jotain mihin aiemmin ei ole ollut mahdollisuutta.

On hyvä muistaa, että tämäkin prosessi koskettaa enemmän niitä, joiden henkilökohtaiselle kartalle tämä auringonpimennys (tai syksyn muut kaksi pimennystä) osuvat. Kyseessä on kuitenkin kollektiivinen kuvio, ja jokaisen omalta tähtikartalta voi nähdä tarkemmin miten ja mille elämänalueelle nämä energiat nyt osuvat.

Pluto on vastapäätä uudenkuun Aurinkoa ja Kuuta, ja tuo pimennysteemojen lisäksi syvyyttä, intensiteettiä ja perusteellista muutoksen tarvetta aikaan. Pluto tunnetusti on ”Manalan Herra” ja symboloi vanhan muodon tuhoutumista, jotta uusi elämä voisi alkaa. Tämä voi ilmentyä elämässä transformaatioprosessina, totaalisena muutoksena tai suorastaan uudelleensyntymänä. Kyseessä on luopuminen siitä mikä ei enää ole elossa, juurten irti repiminen ja raadollinen rehellisyys kaiken sen edessä millaiseksi olet elämäsi rakentanut ja keneksi kaiken sen keskellä kasvanut. Tämä voi olla aikaa, jolloin huomaat asioiden tai ihmisten ikään kuin lakastuvan (tai joidenkin kohdalla poistuvan dramaattisemmin kuvioista), menettäminen voi tehdä kipeää, mutta jonkin ajan kuluttua huomaatkin, että mikään siitä mitä menetit, ei oikeastaan enää kuulunutkaan sinulle. Tämä on parasta mahdollista aikaa tulla siksi, joka oikeasti olet, ja päästä eroon siitä, joka pitää sinut erossa todellisesta itsestäsi ja niistä asioista, jotka ovat sinua varten.

He jotka huomaavat nyt olevansa keskellä muodonmuutosprosessia, voivat luottavaisin mielin uskoa siihen, että vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan, tämän mankelin läpi mentyä elämä on taas innostavaa, ihanasti jännittävää ja suorastaan herkullista. Vertauskuvallisesti sanottuna Pluto tappaa vanhan (sen mikä ei enää palvele tarkoitustaan), paljastaa totuuden ja raivaa tilan uudelle, aiempaa upeammalle elämälle, sellaiselle jossa voit joka solullasi tuntea olevasi juuri se kuka haluatkin, niiden ihmisten keskellä joista aidosti välität, tekemässä niitä asioita jotka ovat sinulle merkityksellisiä.

Pluton ja pimennysenergioiden lisäksi ajassa on muutakin erityistä. Kaikkihan te tiedätte Merkuriuksen perääntymisen (niistä olen kirjoittanut pitkät pätkät monissa aiemmissa ajankuvissa), sen muutamien viikkojen mittaisen jakson pari-kolme kertaa vuodessa kun koneet takkuavat, aikataulut venyvät ja paukkuvat ja väärinkäsitykset saavat asiat solmuun. Vähän kieli poskessa parodioiden tätä nyt kirjoitan, mutta saatte sentään kuvan mistä on kysymys. Vielä saadaan hetki odotella Merkuriuksen perääntymisjaksoa, sillä se alkaa 26.7. Sen sijaan erinomaisen ajankohtainen ja tällä hetkellä kovinkin voimakkaasti oloissa tuntuva ja arkipäivän tilanteissa näkyvä juttu on Mars planeetan perääntymisjakso, joka alkoi jo 26.6. ja kestää vielä elokuun lopulle (27.8.) saakka. Mars on eteenpäin suuntautuvan energian, toiminnan, aggression, ambitioiden ja aloitekyvyn symboli. Se että tämä ”Sisäinen Soturi” joka mielellään tekee ensin ja miettii vasta sitten (jos sittenkään) on nyt takaperoisessa liikkeessä, tuntuu monen kohdalla jähmeänä olona, vaikeutena aloittaa tai pitää puoliaan, vanhojen kiukkujen esiin nousuna tai muuten niiden kesken jääneiden (ex-miehet!!!) asioiden esiin marssina. Jos on jotain missä et pitänyt puoliasi, et ilmaissut itseäsi tarpeeksi suoraan, et ottanut ohjaksia käsiin vaikka olisi pitänyt tai et tarttunut toimeen silloin kun oli sen aika, niin nyt nämä asiat tulevat ikään kuin toiselle kierrokselle teemana ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” (silloin kun Mars perääntyy).

Viestinnän ja kommunikoinnin planeetta Merkurius on uudenkuun kartalla vähän hankalassa puristuksessa muodostaen kuvion nimeltä ”Jumalan sormi” kahden voimallisen tekijän, tuon jo edellä mainitun Pluton ja Neptunuksen kanssa. Tämän kuvion myötä suosittelen kiinnittämään huomiota sanoihin, lupauksiin ja kaikenlaisiin sopimuksiin. Väärinymmärryksen mahdollisuus on niin suuri, että tässä saatetaan tarvita avointa mieltä, hyvää tahtoa ja zeniläistä asennetta, että voisi edes alkaa ymmärtämään sitä mikä vastapuolella oli ajatuksena.

Loppuun on vielä mainittava, että vaikka ajan energioissa on kunnon vääntöä ja puristusta, niin on kyllä myös ylenpalttista ihanuutta ihan yhtä aikaa. Voiko olla parempaa, kuin helteinen heinäkuu, loputtomalta tuntuvat ajattomuuden kepeässä usvassa lepäävät kesäillat ja kaksi kultaista kolmiota? Astrologisesti kun planeetat ovat erityisen kauniissa ja harmonisessa suhteessa toisiinsa, ne muodostavat kolmion. Nyt meillä on totisesti makeaa mahan täydeltä, kun kauniin kultaisena hohtaa suurkolmio, jossa on läsnä kaikki vesielementtiä edustavat merkit: uusikuu Ravussa on kolmiossa fantastisen satumaiseen Neptunukseen Kaloissa ja runsautta ja laajentumista (ja onnea!) symboloivaan Jupiteriin Skorpionissa. Jos olisin ostosteeveestä sanoisin, että ”eikä tässä vielä kaikki”, sillä tuon suloisen hempeän ja tunteikkaan vesikolmion lisäksi meillä on vakautta, konkretiaa, pysyvyyttä ja luottamusta huokuva suurkolmio maamerkeissä. Tämän kultaisen kolmion muodostavat uudistava ja virkistävä Uranus ja liittojen ja pari(sielu)suhteiden symboli Juno Härässä, rakkauden planeetta Venus ja hedelmällisyyden jumalatar Ceres Neitsyessä sekä rakenteiden ja konkretian planeetta Saturnus Kauriissa. Enpä muista milloin olisi viimeksi ollut jotain tämän kaltaista tähtitaivaalla, mutta nyt on. Nautitaan siitä, mörköjen kanssa tai ilman.

Kuukauden keskeiset teemat: tunteet, tarpeet, transformaatio, intensiivisyys, kontrolli, vallankäyttö, emotionaalinen kiristäminen, valtapelit, hylätyksi tulemisen pelko, turvallisuus, luottamus, tunteen syvyys, alitajunnasta nousevat voimakkaat reaktiot, menneisyyden ohjelmoinnit, pelot, voimaantuminen, irtipäästäminen, autenttinen itse, rehellisyys, tinkimättömyys, periksiantamattomuus, integriteetti, uskollisuus, sisäinen lujuus

Uudenkuun astrologiset kuviot: Aurinko ja Kuu Ravussa oppositiossa Plutoon ja kolmiossa Neptunukseen sekä Jupiteriin. Uusikuu on osittainen auringonpimennys. Neptunus kvinkunssi Merkurius ja kolmio Jupiter. Kultainen maakolmio: Uranus ja Juno Härässä, Venus ja Ceres Neitsyessä, Saturnus Kauriissa. Kultainen vesikolmio: uusikuu Ravussa, Jupiter Skorpionissa ja Neptunus Kaloissa. Jupiter neliö Merkurius ja Mars. Mars kuun alasolmulla Vesimiehessä. Venus siirtyi Neitsyeen ja Khiron päätti perääntymisjakson 10.7. Aurinko siirtyy Leijonaan 22.7. Merkurius alkaa perääntyä 26.7. Kuunpimennys Vesimiehessä 27.7. Venus siirtyy Vaakaan ja Uranus alkaa perääntyä 7.8. Auringonpimennys Leijonassa 11.8.

 

Kirsi Halla-Seppälä – Ratkaisukeskeinen terapeutti, Ammattiastrologi, Läsnäolo- ja tietoisuusohjaaja

Kirsi on työskennellyt terapeuttina ja tehnyt astrologista konsultaatiota, sekä kirjoittanut, kouluttanut ja luennoinut itsetuntemusastrologiasta ja elämäntaidosta yli 20 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen. Kirsi vastaanottaa terapia-asiakkaita ja tekee tulkintoja Helsingissä sijaitsevalla vastaanotollaan.

Kirsin haastattelu ja kotisivu.

Avainsanat: