Beauty

Aidosti Kaunis toinen painos tarjouksessa

Beauty | 20.10.2016 | Katja Kokko

dsc_0018

Arvatkaapa, mitä pitelen käsissäni tällä hetkellä? Aidosti Kaunis -kirjani toista painosta! Siis toista painosta! 

Fiilis on huikea, koska olen saanut muokata ja parannella niitä seikkoja, jotka ensimmäisessä painoksessa jäivät häiritsemään (joita tuskin kukaan muu, kuin minä, edes huomaa), ja lisätä kirjaan pari lyhyttä lukua, mm. kosmetologilla käymisestä sekä perioraalidermatiitista. Minun silmissäni teos ei tule koskaan valmiiksi, joka on ilmeisesti seikka, mikä täytyy vain hyväksyä (seuraavaksi kirjoitan varmasti kokonaan uuden kirjan). Mitä tulee teoksen ulkoasuun, se on kyllä enemmän, kuin täydellinen. Kiitos siitä kuuluu maailman parhaalle Kaapo Kamulle ja Tuukka Koivistolle. Kaapon kuvien ansiosta kirjan sivuilla tekee vain mieli viipyillä ja Tuukan taiton vuoksi kirja on viimeistä piirtoaan myöten upea.

dsc_0017

Jotain muutakin uutta toisessa painoksessa on. Nimittäin ensimmäinen painoshan oli kovakantinen, painava ja jykevä teos, kuin esine, joka on osa sisustusta. Tämän vuoksi kirja ei ole voinut olla edullinen, sillä sen materiaalit olivat papereita ja värikoodeja myöten kalleimmasta päästä. Toisesta painoksesta haluttiin tehdä kevyempi, pehmeämpi ja edullisempi, jotta hinta ei olisi kynnyskysymys sen hankkimiseen ja teos olisi helpompi kuljettaa mukana. Pehmeäkantisena se soveltuu paremmin myös oppikirjaksi. Yhtä upea ei pehmeäkantinen teos tietenkään ole ja jos sinua on jäänyt kaivelemaan, ettei ensimmäistä painosta tullut hankittua, sitä löytyy vielä jälleenmyyjiltä jonkin verran. Ykköspainos jääkin varsinaiseksi keräilykappaleeksi!

Toinen painos on I Love Me -messujen ajan tarjouksessa Natural Goods Companyn verkkokaupassa sekä messuosastolla hintaan 20 €. Minä olen lauantaina 22.10 klo 11-15 signeeraamassa kirjoja, joten nyt kannattaa hankkia teos itselle ja vaikka joululahjaksi!

Joko olette hankkineet kirjan omaksenne?

aidostikaunis

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: