Kaupallinen yhteistyö: House of Organic, postaus sisältää alekoodin
Ympäristökysymykset ja pakkausmateriaalien määrä puhututtavat myös kosmetiikassa. Zero waste kosmetiikka onkin yhä ajankohtaisempaa.
Zero waste kosmetiikka ja -elämäntapa ovat ajankohtaisempia asioita kuin koskaan aiemmmin ja varmasti tulevaisuuden elämäntapa (vaikka oikeasti pitäisi ajatella, että näin olisi pitänyt elää jo eilen). Itse en ole täydellinen kuluttaja, ainakin mitä tulee kosmetiikkaan, sillä kaapeistani löytyy puteleita enemmän kuin Carrie Bradshawlla kenkiä. Sanottakoon silti, että kieltäydyn vastaanottamasta tuotteita, joita en todella halua kokeilla tai käyttää ja putelit, jotka eivät jää pitkäaikaisesti omaan käyttööni, lahjoitan eteenpäin.
Jokainen meistä voi kohdallaan miettiä tuottamansa jätteen määrää ja hyvin suuri osa turhasta jätteestä onkin vähennettävissä helposti – aloittaen vaikkapa jääkaapin ja siivouskomeron sisällöstä. Mutta nyt puhutaan kosmetiikasta!
Zero waste kosmetiikka on kauneusammattilaisen näkökulmasta mahdottomuus ainakin toistaiseksi, sillä sellaisia pakkausinnovaatioita ei vielä löydy, mihin voisi säilöä vettä sisältäviä tuotteita hygienisesti, vaikka niitä on kehitteillä. Ja zero wastessahan pyritään ensi sijaisesti kieltäytymisen ja karsimisen lisäksi joko pakkaamattomuuteen tai biohajoaviin pakkauksiin/kääreisiin, joka on haastavaa monen tuotteen kohdalla, sillä suurin osa kosmetiikasta sisältää vettä, joten lasi- tai muovipakkauksiakin tarvitaan. Vaikka muovia pidetäänkin pahiksena, se on joidenkin tuotteiden kohdalla välttämättömyys. Jos haluaa suosia kosmetiikassa mahdollisimman paljon zero wastea, on siis ensisijaisesti karsittava ihonhoitorutiinista.
Zero waste ilmiö kasvattaa suosiotaan jatkuvasti, mutta valtaosalle se on elämäntapana liian ääripään ratkaisu. Zero wastesta voi kuitenkin inspiroitua kuka tahansa ja toteuttaa edes niitä vinkkejä, jotka itselle tuntuvat helpoimmilta. Itse koenkin ilmiössä tärkeimmäksi seikaksi sen, että kasvatetaan tietoisuutta ja pohditaan parempia valintoja.
Kosmetiikassa ja henkilökohtaisessa hygieniassa helpoimpia zero waste tuotteita ovat esimerkiksi:
– Palasaippua ja palashampoo, jotka eivät periaatteessa vaadi mitään pakkausta, mutta yleensä tuotteita suojataan kolhiintumiselta yksinkertaisella pahvipakkauksella tai kääreellä
– Öljypuhdistuskakku eli kiinteässä muodossa oleva puhdistusöljy, jolloin tuote ei vaadi pullottamista
– Vartaloöljypala
– Voidemainen, kiinteä dödö tai suoladödö
– Jauhemaiset tuotteet
– Tavallisten vanulappujen sijasta kannattaa suosia kestovanulappuja
– Muovia sisältävä shaver kannattaa vaihtaa teräksiseen
– Bambuhammasharja
– Kuukuppi
– Kestoasetin tampooneihin
Entä miten ratkaista juoksevien tuotteiden ja vettä sisältävien tuotteiden pakkaaminen? Täyttömahdollisuus olisi toki täydellinen ratkaisu, mutta hygienian kannalta valitettavasti mahdoton. Zero waste kosmetiikkaa suosiva voi kuitenkin valmistaa kosmetiikkaa myös itse ruokakaapin antimista.
Helposti valmistettavia DIY-tuotteita ovat esimerkiksi:
– Jauhemainen dödö
– Kuivashampoo
– Jauhemaiset naamiot ja puhdistusjauheet
– Kasvoöljyt
– Vartaloöljyt ja -mousset
– Kasvovedet
– Hiushuuhteet
Aidosti kaunis -kirjassani on paljon ihania ja yksinkertaisia DIY-reseptejä kotikosmetiikkakokille.
Testasin muutaman kosmetiikkatuotteen, jotka on helppo vaihtaa zero wasteen. Tässä kokemukseni zero waste kosmetiikasta:
Puhdistus: Ilona Luonkos öljypuhdistuskakku
Öljypuhdistuskakun pakkaus on valmistettu maatuvasta kartongista. Kiinteän koostumuksen ansiosta tuotetta ei tarvitse pullottaa, joten tuote on zero wastea parhaimmillaan.
Valitsin testiin kolmesta eri öljypuhdistuskakusta epäpuhtaalle iholle tarkoitetun Healing-version, koska se sisältää savea, joka on loistava lisä puhdistustuotteeseen ihoa rauhoittavien ja tasapainottavien ominaisuuksien ansiosta. Kookosöljyn olisin jättänyt tuotteesta pois, sillä siinä missä se sopii joillekin epäpuhtauksista kärsiville, joillekin se aiheuttaa niitä lisää. Kakku sisältää myös ihoa hoitavaa kaakaovoita (jonka ansiosta tuote pysyy kiinteänä ja kakkumaisena), hamppuöljyä, risiiniöljyä ja moringaöljyä. Ihanan raikas tuoksu on peruja rosmariinin, palmarosan ja greipin eteerisistä öljyistä, joilla on antibakteerisia ja talineritystä tasapainottavia ominaisuuksia.
Minulla oli ennakkoluuloni kakusta, sillä ajattelin ettei öljy irtoa ja muutu juoksevaksi tarpeeksi helposti ja nopeasti pelkästään hieromalla kakkua käsissä, mutta olin väärässä: kakkua on todella helppo ja nopea käyttää. Sitä siis hierotaan kuivien käsien välissä, jolloin öljy sulaa ihon lämmöstä juoksevaksi ja sen saa levitettyä kasvoille.
Öljyn poistaminen jakaa kuitenkin taatusti mielipiteitä, sillä se ei huuhtoudu iholta vedellä eli tuotteen poistaminen vaatii lämpimään veteen kastellun musliiniliinan, kasvopyyhkeen tai -sienen, mikä ei puolestaan ole kaikille ihoille paras ratkaisu, varsinkin, jos iho on hyvin herkkä mekaaniselle kosketukselle tai siinä esiintyy tulehtuneita näppyjä. Kakkua voisikin helposti kehittää vielä niin, että siihen lisättäisiin emulgaattori, jolloin sen saisi huuhdeltua pois vedellä. Itselläni kakku toimi kuitenkin täydellisesti ja se lähtee taatusti mukaan ainakin reissuille, kun pitää matkustaa pienesti käsimatkatavaroilla.
Kuorinta ja naamio: Ayu Organics jauhemainen kasvonaamio
Suomalaisen Ayu Organicsin kasvonaamiot ovat jauhemaisia ja ne on pakattu ekologisiin kartonkipakkauksiin.
Valitsin testiin White Turmeric & Guava naamion, joka sisältää valkoista savea sekä hoitavia, ihoa kirkastavia ja tasapainottavia yrttejä, kuten guavaa, kurkumaa, gotu kolaa ja neemiä. Naamio sopii erityisen hyvin rasvoittuvalle ja samealle iholle.
Naamiota voi käyttää monilla eri tavoilla. Yksinkertaisimmillaan sen voi sekoittaa tahnaksi veden kanssa ja antaa vaikuttaa iholle noin 10 minuuttia. Se toimii hyvin myös kuorintana: annostele jauhetta 1/2 teelusikallista kämmenelle, kostuta sormet ja töpötä kosteita sormia jauheeseen, jolloin se tarttuu niihin ja jauhetta voi hieroa kasvoille. Kokeilin jauhetta myös öljypuhdistuskakun kanssa lisätäkseni syväpuhdistavaa vaikutusta, eli hieroin jauhetta öljyn päälle. Lisäksi jauhetta voi sekoittaa jogurttiin tai hunajaan.
Tästä naamiosta ei ainakaan hoitavia aineita puutu ja jauhemaisissa tuotteissa on se etu, etteivät ne sisällä mitään iholle turhia aineita. Pidin naamiosta kovasti, sillä sen kirkastava vaikutus oli silmin havaittava.
Dödö: Ben & Anna puikkodeodorantti
Ben & Annan puikkodödö on pakattu kätevään kierrätyspaperipakkaukseen ja käytön jälkeen pahviputkilon voi heittää paperin tai pahvinkeräykseen. Täysin roskatonhan se ei ole, mutta muovia parempi vaihtoehto.
Olen kokeillut Ben & Annan voidemaisia dödöjä aiemminkin ja tykästynyt tuoksuista erityisesti Persian Limeen, jonka valitsin testiin tälläkin kertaa. Dödö ei sisällä alumiiniyhdisteitä, siis edes maaperästä peräisin olevia, vaan sen hajut poissa pitävä teho perustuu soodaan. Itselleni sooda sopii voidemaisissa tuotteissa, mutta monelle se voi aiheuttaa ihoärsytystä. Arrowjuurijauhe ja maissitärkkelys puolestaan imevät kosteutta auttaen pitämään kainalot kuivina (mutta koska kyseessä ei ole antiperspirantti, joita luonnonkosmetiikassa ei edes sallita, täytyy muistaa, että tuote ei estä hikoilua).
Minulla tämä dödö on toiminut aina täydellisesti ja niin se toimi tälläkin kertaa pitäen hajut poissa koko päivän. Ainoa miinus tulee siitä, että voidemaisissa dödöissä on tietenkin kasviöljyjä, jotka hoitavat ihoa, mutta ne myös tahraavat valkoiset vaatteet. Eli valkoisten ja vaaleiden yläosien kanssa valitsen silti toisen dödön.
Saippua: Luoto Cosmetics palasaippua
Turkulaisen Luoto Cosmeticsin saippuoissa ei ole turhaa pakkausmateriaalia, eli ne sopivat täydellisesti zero wasteen.
Luoton saippuat ovat myös hurmaavan näköisiä ja tuoksuisia! Valitsin testiini terva-saippuan, koska siinä on ihanan suomalainen tuulahdus. Terva on toki tunnettu myös sen hoitavista ja antibakteerisista vaikutuksista. Tervan lisäksi saippua sisältää ihoa kirkastavaa ja rauhoittavaa vuorenkilpiuutetta sekä mehiläisvahaa (tämä on Luoto Cosmeticsin saippuoista ainoa, joka ei ole vegaaninen).
Ainesosiensa perusteella saippua on niin hoitava, että se sopii myös kasvoille. Vaikka neuvon yleensä välttämään kasvojen pesua saippualla, niin tämä on kyllä sen verran hellävarainen, että ainakin mökkikäytössä tai tilapäisesti uskallan sanoa, että tuote sopii normaalille ja rasvaiselle iholle. Ihon epätasapainotiloissa välttäisin kuitenkin aina saippuaa. Tätä tuotetta voi myös kokeilla kaksoispuhdistukseen öljypuhdistuskakun kanssa.
Luoto Cosmeticsin saippuoille on saataville keraamikko Atta Uotilan valmistama todella kaunis saippua-alunen.
Shaver: Geisha Shaver
Ruostumattomasta teräksestä valmistettuja pro-tason partahöyliä on alkanut putkahdella markkinoille nyt myös säärikarvojen sheivausta varten. Höylä sopii täydellisesti zero wasteen, sillä tavalliset shaverit ja niiden terät aiheuttavat turhaa muovijätettä. Perinteiset partahöylät toimivat sen sijaan vaihtoterällä, jonka voi heittää metallinkeräykseen.
Tämän tason höylä on erittäin terävä ja tehokas – ja siinä sen haaste piileekin, sillä amatööri saa shaverilla helposti veristä jälkeä. Ensimmäisellä kerralla onnistuin höyläämään toisesta sääriluustani mojovalta matkalta siivun ihoa irti. Koinkin höylän käytön haasteelliseksi juuri niissä kohdissa, missä luu on hyvin pinnassa. Olisi kiva kuulla kokemuksia, onko joku onnistunut löytämään sopivan tekniikan myös tällaisin kohtiin? Muuten höylä toimi täydellisesti ja 45 asteen kulmassa välineen omalla painolla sheivailu teki tarkkaa lopputulosta.
Sheivaukseen toimi itselläni parhaiten öljy tai saippua ja ilman jompaa kumpaa höylällä ei kannata ihoa lähestyä. Vinkkinä vielä, että varmista ettei höylää pitelevä kätesi ole liukas saippuasta tai öljystä, muuten se lipeää kädestä helposti, sillä varsi on liukas. Vastaavanlainen höylä löytyy Slammer Gear -merkiltä, jonka Slim Boy höylän röpelöpintainen varsi on helpompi käsitellä. Lisäksi Slim Boyn mukana on säilytyskotelo, jossa höylä kulkee mukana matkoillakin turvallisesti.
Sekä Geisha Shaverissa että Slim Boyssa tulee mukana viisi vaihtoterää. Se asetetaan paikoilleen ruuvaamalla ensin höylän pää irti vartta pyörittämällä, jolloin pää irtoaa kahteen eri osaan. Terä asetetaan paikoilleen näiden kahden osan väliin, jonka jälkeen varsi ruuvataan takaisin paikoilleen. Ole erittäin varovainen terää käsitellessä, sillä se on todellakin terävä!
Nykyisin minun ei tarvitse enää sheivata sääriäni kovin usein, sillä niissä on menossa karvanpoisto-operaatio laserilla – jossain kohtaa sheivaus on siis kohdallani täysin historiaa.
Shampoo: Flow Kosmetiikka palashampoo
Zero waste kokeiluni saa loppuhuipennuksensa palashampoosta. Olen kokeillut palashampoota viimeksi vuonna 2012 ja traumatisoiduin kokemuksesta todella pahasti, sillä hiuksista tuli todella tahmeat, kuin purukumia. Sen koommin en ole palashampooseen koskenut ennen tätä testiä.
Valitsin testiin Flow Kosmetiikan Olut & Muna shampoopalan, joka on tarkoitettu hennoille hiuksille, eli jos olisin miettinyt asiaa siltä kantilta, mikä sopii minun hiustyypilleni, olisin valinnut toisin. Olut ja muna kuulosti kuitenkin aivan liian houkuttelevalta ja omituiselta yhdistelmältä, jotta olisin voinut vastustaa kiusausta.
Palashampookokemukset tuntuvat jakautuvan kahteen leiriin: niihin, jotka vannovat sen nimeen ja joiden hiuspohjan ongelmat ovat palashampoon myötä historiaa sekä niihin, jotka luovuttavat joko ensimmäisen tai muutaman kokeilun jälkeen, koska hiuksista tulee tahmaiset ja takkuiset.
Valitettavasti kuulun itse tällä erää luovuttajiin. Metodi ei vaan yksinkertaisesti toimi hiuksilleni yhdistettynä Lontoon veteen, joka on todella kovaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vesi sisältää runsaasti kalsiumia ja magnesiumia, mikä tekee saippuan pesemisestä pois erittäin hankalaa. Tämä näkyy lavuaarin reunoilla saippuakertyminä – ja palashampoon kanssa pestessä töhnäkerroksena hiuksissa.
Muuten palashampoo toimii hyvin: sen vaahdottaminen on erittäin helppoa ja saippua on todella miellyttävä käyttää, sillä vaahto on ihanan kuohkeaa. Koin myös pesun helpoksi myös sen ansiosta, että palaa voi hieroa suoraan hiuspohjaan, joten ainetta sai levitettyä helposti joka puolelle. Se ei myöskään vetänyt hiuksiani lainkaan takkuun, jonka vuoksi en tarvinnut hoitoainetta – sehän zero wastessa onkin ideana. Mutta hiukset tuntuivat jo huuhdellessa todella tahmeilta ja kuivaamisen jälkeen ne olivat sähköiset ja tahmaiset.
En kuitenkaan luovuttanut heti kättelyssä, vaan ryhdyin googlaamaan muiden kokemuksia. Löysinkin Saaren Taikan blogista (jonka valikoimassa on myös palashampoita) hyödyllisen artikkelin juuri veden kovuuden vaikutuksesta hiuksiin. Kova vesi siis jättää hiuksiin saippuamöhnää eikä huuhtele sitä kokonaan pois. Huomasin tämän konkreettisesti föönatessa, sillä hiusharjani oli sen jälkeen aivan täynnä tuota saippuamöhnää. Blogissa oli kuitenkin vinkki, että etikkahuuhde poistaa saippuajäämiä lavuaareista ja putkistoista, eli se auttaa myös hiuksien tahmaisuuteen.
Jatkoin siis kokeilua etikkahuuhteen kanssa valmistamalla huuhteen omenaviinietikasta ja vedestä (etikkaa 1/4 ja vettä 3/4). Etikkahuuhde sopii erittäin hyvin palashampoon kanssa käytettäväksi ”hoitoaineeksi” ja esimerkiksi Flow Kosmetiikaltakin löytyy hiuksille tarkoitettu etikkahuuhde. Olen myös käyttänyt aiemmin John Masters Organicsin etikkaa ja pitänyt siitä todella paljon, sillä etikka tekee hiuksista ihanan pehmeät ja sileät sekä helposti kammattavat. Zero waste pro valmistaa toki etikkahuuhteensa itse.
Itselläni etikkahuuhde auttoi jonkin verran ja hiuksista tuli selkeästi sileämmät kuin ensimmäisellä kerralla. Saippuajäämiä se ei kuitenkaan poistanut huolellisesta puristelusta, levittämisestä ja huuhtelusta huolimatta. Kolmen kerran jälkeen minun oli pakko luovuttaa, sillä hiukset alkoivat olla aivan totaalisen tahmassa.
Vaikka oma kokemukseni ei mennytkään tällä kertaa ihan nappiin, aion kokeilla palashampoota järvivedessä tai paikassa, jossa tiedän veden olevan pehmeää. Olen siis lähes vakuuttunut lukemieni kokemusten perusteella, että metodi kyllä toimii, kun olosuhteet ovat oikeat. Joillakin tahmaisuus helpottaa kuulemma kymmenen pesun jälkeen, mutta itse olen melkein täysin varma, että veden kovuus on tässä nyt niin iso tekijä, ettei sille ole tehtävissä mitään (kertokaa toki, jos joku on vastaavanlaisissa olosuhteissa onnistunut pääsemään saostumista eroon!).
Millaisia kokemuksia teillä on jutussa mainituista tuotteista tai zero waste kosmetiikasta?
Vinkki: lue lisää zero waste elämäntavasta Zero Waste Finland yhdistyksen sivuilta.
Alekoodi
Saat koodilla ZEROWASTE19 House of Organicin normaalihintaisista tuotteista 15 % alennuksen.
Kuvat Katja Kokko