Body & Mind

Yin Your Skin® – yinjoogaa ja kauneusmeditaatiota

Body & Mind | 28.6.2017 | Katja Kokko

Olen haudutellut mielessäni vuoden päivät konseptia, jossa voisin yhdistää ihonhoidon ja joogan. Ihonhoito nähdään aivan liian usein  pelkästään ulkoisena hoitona. Oma näkemykseni menee puolestaan jatkuvasti toiseen suuntaan ja yhä syvemmälle. Ihonhoito tapahtuu kaikilla tasoilla. Se rakentuu laadukkaista ihonhoitotuotteista, jotka on valittu oikein omalle ihotyypille, kosmetologin tekemistä hoitolahoidoista, kotona tapahtuvasta hoidosta, omalle kehotyypille sopivasta ruokavaliosta, monipuolisesta liikunnasta, energian vapaasta kiertämisestä kehosta, hermoston rentouttamisesta, hyvästä yöunesta, ilosta, onnellisuudesta ja sisäisestä rauhasta itsensä kanssa. Kaunis iho on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä. Iholla olevat ongelmat kertovat, että jossain on epätasapaino.

Väitän, että tässä ei ole mitään uutta. Jokainen meistä on kuullut nämä sanat. Mutta kuinka monella tämä kaikki toteutuu omassa elämässä? Se onkin sitten toinen juttu. Suosittelen lukemaan aiheesta tämän postauksen, jonka kirjoitin Luonnonkosmetiikka-messuilla pitämäni Ihonhoitoa pintaa syvemmältä -luennon pohjalta.

Muutama viikko sitten konseptin palaset loksahtivat kohdalleen, kaikki kirkastui mielessäni ja ajatus tuntui päivänselvältä. Kelaan siihen hetkeen johtanutta tapahtumaketjua taaksepäin ja näen miten moni asia johdatti lopullisen idean syntymiseen. Moni pieni asia matkan varrella tuntui jollain tavalla vievän kohti jotain, mutta ei kuitenkaan tuntunut vielä täysin oikealta. Elizabeth Gilbert kutsuisi tätä varmaankin suureksi taikuudeksi.

Konseptin nimi on Yin Your Skin® (kiitos ystävälleni nimen keksimisestä, jolle hain myös rekisteröidyn tavaramerkin) ja sen tarkoituksena on luoda kokemus, millaista on pintaa syvemmälle vaikuttava kokonaisvaltainen ihonhoito sekä auttaa tuomaan se osaksi omaa arkea. Yin Your Skin® on neljän tunnin mittainen workshop, jossa yhdistyvät yin jooga ja ihonhoito.

Teemme kurssilla 1,5 h mittaisen detox-vaikutteisen ja hermostoa rentouttavan yin jooga -harjoituksen. Fyysisellä tasolla vaikutamme kehon mm. sidekudoksiin, niveliin ja lihaskalvoverkostoon. Rauhallinen ja syvä hengitys rentouttaa ja auttaa vapauttamaan syvällä olevia sitkeimpiä jännityksiä. Energiatasolla stimuloimme meridiaanikanavia pyrkimyksenä poistamaan tukoksia, jotka estävät energian kulkemista vapaasti.

Yin jooga -harjoituksen jälkeen on kasvohoidon vuoro. Jokainen pääsee tekemään itselleen minikasvohoidon, johon sisältyy alkupuhdistus, kuorinta, naamio, lyhyt kasvohieronta ja loppuhoitotuotteet (seerumi, silmänympärysvoide ja kosteusvoide). Naamion vaikuttaessa teemme rentouttavan kauneusmeditaation. Päivän päätteeksi kaikilla on mahdollisuus ostaa oman ihotyypin mukaiset tuotteet kotiin. Maksuvälineenä tuotteille käy kortti.

Järjestän syksyllä 2017 kolme Yin Your Skin® -workshopia, joista ensimmäinen on lauantaina 9.9.2017 klo 12.00-16.00. Paikkana on joogasali Hyvinvoimala osoitteessa Merimiehenkatu 21. Lauantain 9.9. kurssilla käytämme etelä-afrikkalaisen Essen probioottisia ihonhoitotuotteita. Esse on tieteelliseen tutkimukseen perustuva hoitolasarja, jonka tuotteet ovat vegaanisia ja sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Varaa paikkasi 9.9. kurssille täältä. Ilmoittautumiset ovat sitovia. Yin Your Skin -workshopiin voi osallistua kuka tahansa, eikä aiempaa kokemusta joogasta tarvita.

Lokakuun Yin Your Skin® workshop on lauantaina 14.10. klo 13.00-17.00 ja marraskuun lauantaina 25.11. klo 13.00-17.00. Varaa paikkasi täältä.

Suosittelen varaamaan paikan haluamallesi kurssille pian, sillä paikkoja on vain 20 ja konsepti on herättänyt valtavan suurta kiinnostusta niissä kanavissa, missä olen sitä väläytellyt. Koko syksyn joogakurssitarjonta on nyt myös julkistettu. Löydät aikataulut ja kurssit täältä, tarjolla on vaihtoehtoja kaikentasoisille joogeille aloittelijoista jo pidempään jooganneille.

Tervetuloa tutkimusmatkalle kehoon, mieleen ja ihoon!

Kuvat Katja Kokko ja Eeva Kolu

Avainsanat: , , , ,