Uudenkuun ajankuva on astrologinen katsaus ajalle 5.5. – 2.6.2019
Toukokuun uusikuu syntyy Härässä, joka on rakkaudellisen Venuksen hallitsema, ihanan raukea, maanläheinen ja sensuelli merkki. Härkäkuu on tyypillisesti muhevan herkullista, nautiskelevaa ja konkreettisiin asioihin sekä materiaan keskittyvää aikaa. Siis sellaista, jolloin keskitytään luonnossa tapahtuviin, kaikkia aisteja hiveleviin ihmeisiin, jolloin työpäivän päätteeksi työnnetään kädet multaan ja raadetaan puutarhapalstalla onnellinen hymy kasvoilla niin myöhään kuin luonnonvaloa riittää tai hankitaan tasokkaat eväät ja vietetään kevätkauden avajaisia mökillä tai takapihalla kulinaristisia herkkuja kokkaillen ja niistä yhdessä leppoisissa tunnelmissa läheisten ihmisten kanssa nauttien. Siksipä hämmennystä herättääkin se, miksi kaikki muu uudenkuun kartalla tuntuu osoittavan aivan vastakkaiseen suuntaan.
Koska Härkä on Venuksen hallitsema merkki, sen tyynen levollisen, harmoniaa hakevan laadun olettaisi olevan vahvasti esillä ajassa, mutta uudenkuun hallitsija Venus on tulisen tarmokkaassa, impulsiivisen sotaisan Marsin hallitsemassa Oinaassa yhdessä sisäistä liekkiä ja omistautumisen paloa hallitsevan Vestan kanssa. Ja sen lisäksi kaikki vähänkään kiinnostavammat kontaktit uudenkuun kartalla kohdistuvat Marsiin, korostaen sen merkitystä entisestään. Huhtikuinen uusikuu oli juuri Oinaan merkissä, joten nyt mietityttää kovasti miksi vielä tämä härkäkuukin, jonka pitäisi olla huomattavasti levollisempiin tunnelmiin virittäytymisen aikaa, tuntuu toistavan samaa sanomaa. Marsin ohella perääntymisjaksonsa alussa olevat, kuun alasolmulla majailevat Pluto ja Saturnus tuntuvat nyt määräävän kaapin paikan ajan laadussa, niin kuin niiden kontrolloivalle luonteelle sopiikin. Erityisesti kun ne ovat hiertävän hämmentävässä kulmassa Marsiin, kuin tökkien sitä oikeaan suuntaan.
Koska uusikuu on aina jossain muodossa uuden aloittamisen aikaa, ja luova mutta käytännöllinen Härkä liittyy materiaan, muotoon ja toteuttamiseen, tulee tunne että tämä aika on työntämässä meitä ulos mukavuusvyöhykkeemme munankuoresta (joka taitaa yleensä särkyä prosessissa) uskaltamaan ja aloittamaan. Pluto ja Saturnus kuumottavat Marsia kohtaamaan pelkoja. Tuntuu kuin ne oikein patistaisivat meitä eteenpäin muistuttaen, että mitä tahansa menneisyydessä onkin tapahtunut, sen ei tarvitse määrittää tätä hetkeä eikä vaikuttaa tulevaisuuteemme. Älä jää tuleen makaamaan. On aika päästää irti vanhoista pettymyksistä ja katkeruudesta, sillä jos reppu on täynnä muistoja kokemastamme vääryydestä, sinne ei mahdu uusia mahdollisuuksia eikä riemastuttavia onnistumisia.
Uudenkuun kartalla on myös mielenkiintoinen t-risti, jossa usein hyvään onneen ja uusiin tilaisuuksiin liitetty Jupiter on vastakkain Marsin kanssa, ja unelmia, visioita, henkisyyttä ja ykseystietoisuutta edustava Neptunus on intensiivisessä kulmassa sekä Marsiin että Jupiteriin. Tällä, niin kuin kaikilla kuvioilla, voi olla monia erilaisia ilmentymismuotoja, riippuen siitä millä tietoisuuden tasolla niitä toteutetaan. Parhaimmillaan tämä kuitenkin kuvaa rohkeutta kuulla sisäinen kutsu, seurata sydämen ääntä ja kulkea kohti sitä mistä on aiemmin uskaltanut vain salaa haaveilla. Muuta hullut unelmasi toimintasuunnitelmaksi ja etene askel askeleelta. Ideat eivät tällaisena aikana pelkästään saa siipiä, vaan ne myös voivat juurtua maahan ja alkaa versoa. Optimistinen, kasvua ja laajentumista edustava Jupiter vastakkain idearikkaassa ja kekseliäässä Kaksosissa sijaitsevaa Marsia on usein hullunrohkea ja joskus jopa vähän riskaabelikin yhdistelmä, mutta jos perusasiat ovat kunnossa ja suunnitelmia on jo hauduteltu niin pitkään että ne alkavat haiskahtaa ylikypsiltä, tämä voi olla juuri se innostava ja mukaansa tempaava energia-aalto, joka irrottaa merikelpoisen aluksen laiturista ja seikkailu voi alkaa.
Oma lukunsa on tuo jo aiemmin mainittu, pitkään voimassa oleva ja vahvasti karmallinen kuvio, jossa ”Alamaailman kuningas” Pluto ja ”Karman herra” Saturnus perääntyvät yhdessä elämän karmallista saldoa ja menneisyydestä peräisin olevia asioita edustavan kuun alasolmun päällä. Tämä on poikkeuksellinen ja painokas paketti, joka osuu erityisesti heille, joilla on syntymäkartoillaan jotain noin 20-28 astetta Kauriissa, Ravussa, Vaa’assa tai Oinaassa. Ne asiat joita emme syystä tai toisesta ole pystyneet aiemmin kohtaamaan, nousevat nyt alitajunnan uumenista ja ottavat fyysisen muodon, jotta voisimme vihdoinkin ottaa härkää sarvista ja vapautua kaikesta siitä, mitä olemme koko elämämme ajan vältelleet. Sitä minkä pitää muuttua ei voi enää paeta. Tänä aikana on mahdollista vihdoinkin nähdä sellaisina kuin ne ovat. Saturnus on tässä ajassa auttamassa meitä hyväksymään rajoitteemme ja näkemään sen miten ahtaalle olemme itsemme ajaneet. Hyvin käytännönläheinen asenne auttaa aina Saturnukseen liittyvissä asioissa parhaiten. Hoida kaikki velvollisuutesi, tartu tekemättömiin töihin, aikuistu, karsi, priorisoi ja keskity. Pluto sen sijaan auttaa meitä ruoppaamaan sisäisiä syvyyksiä, kohtaamaan pari ikiaikaista merihirviötä ja joko valjastamaan sen voiman käyttöömme tai sitten vapautumaan sen vaikutuksesta. Kyse on eräänlaisesta emotionaalisesta detox-kuurista; luovu, päästä irti, vapaudu ja anna kaiken mikä ei enää ruoki tai ravitse sinua mennä.
Kuukauden keskeiset teemat: innostuneisuus, itseluottamus, rohkeus ottaa riskejä, unelmien toteuttaminen, käytännönläheisyys, irtipäästäminen, anteeksianto, pelkojen kohtaaminen, realiteetit, totuuden hyväksyminen, aikuistuminen, vakavoituminen, puhdistuminen, luopuminen, suunnan oikaisu, ryhdistäytyminen, sisäinen paine, alitajuisen ilmentyminen fyysisesti, vaikeuksista voittoon
Uudenkuun astrologiset kuviot: Aurinko ja Kuu Härässä kolmiossa Saturnukseen ja sekstiilissä Neptunukseen. Pluto, Saturnus ja kuun alasolmu Kauriissa kvinkunsissa Marsiin. Jupiter oppositio Mars. Neptunus neliö Jupiter ja Mars. Saturnus ja Pluto neliö Venus. Merkurius siirtyy Härkään 6.5. Venus siirtyy Härkään 15.5. Mars siirtyy Rapuun 16.5. Täysikuu Skorpionissa 18.5. Aurinko ja Merkurius siirtyvät Kaksosiin 21.5. Uusikuu Kaksosissa 3.6.