AstrologiaBody & Mind

Uudenkuun ajankuva 19.2. – 19.3.2015

Astrologia | Body & Mind | 19.2.2015 | Kirsi Halla-Seppälä

2015 uusikuu vesimies II khs ©kirsihallaseppala

Tammikuun uusikuu oli Vesimiehen merkissä – ja mitä ihmettä – vuoden toinen uusikuu (19.2.) tekee harvinaisen tempun ja on myös Vesimiehessä, kuin alleviivaten tuon eläinradan itsenäisen, kapinallisen mutta ystävällisen merkin teemaa. Vaikka uusikuu syntyy samassa merkissä kuin viimeksikin, ajan teemat ovat muuttuneet, eikä vanhan toistosta voi puhua, varsinkaan kun kyseessä on Vesimies, joka on aina vähän aikaansa edellä, hakien muutosta, uusimpia trendejä ja aina tuoreita näkökulmia ja uusia tapoja tehdä asioita. Noin neljän viikon mittainen Merkuriuksen perääntymisjakso on nyt päättynyt (sekin Vesimiehessä), ja se tarjosi meille oivan tilaisuuden syventyä tarkastelemaan elämämme valintoja haastavalla ja kyseenalaistavalla tavalla. Perääntyvään Merkuriukseen liittyvät väärinkäsitykset, peruutukset ja toimimattomuudet ovat nyt tältä erää takanapäin, vaikka aivan puhtaille vesille tämän teeman kanssa päästäänkin vasta maaliskuun puolella (3.3.).

350A8957-3

Tämän kuunkierron energiat aktivoivat voimakkaasti ihmissuhdekuvioita ja/tai luovaa toimintaa. Parivaljakko Mars ja Venus vaihtavat heti jakson alussa (20.2.) merkkiä unelmoivasta ja passiivisesta Kaloista dynaamiseen ja aloitteelliseen Oinaaseen. Tämä kuvaa hienoista ilmastonmuutosta elämänenergioissa, kun tulinen, innostunut ja omiin juttuihin pitelemättömästi keskittyvä ja niihin turhia murehtimatta syöksyvä oinas-laatu tuo kevään sykkeen mukanaan herättäen alkukantaiset vietit ja luomisvoiman sellaisella rytinällä, että tiettyjen asioiden suhteen ei enää voi jahkailla. Tämä voi tuoda mukanaan vapautuneisuuden tunteen ja silkkaa riemua siitä, että asiat vihdoin tuntuvat olevan menossa eteenpäin. Varjopuolena on harkitsemattomat ja äkkiväärät ratkaisut, jotka syntyvät pitkään muhineesta turhautumisesta ja pakkomielteenomaisesta tarpeesta ottaa ohjat ja saada asiat liikkeelle itse parhaaksi näkemällään tavalla.

350A8914

Muutaman vuoden verran kissanhännänvetoa keskenään pitäneet astrologian ”isot pahat pojat” Uranus ja Pluto ottavat tiukemmin yhteen tämän kuunkierron aikana. Muodonmuutosta ja vanhojen, toimimattomien rakenteiden romuttamista ajava kosminen remonttikaksikko moukaroi eniten heidän elämää, joiden syntymäkartalta löytyy tärkeitä tekijöitä Kauriin, Ravun, Oinaan tai Vaa’an puolivälistä (trooppisella eläinradalla noin 15 astetta). Heillä on meneillään useamman vuoden mittainen sisäinen transformaatioprosessi, jossa tarkoitus olisi romuttaa vanhat toimintamallit ja arvojärjestelmät, ja päästää irti siitä mikä ei enää tue oman elämän tarkoitusta eikä ruoki luovuutta, iloa ja kasvua. Toki ilmiö on myös kollektiivinen, ja nähtävissä maailman tapahtumissa laajemmassakin mittakaavassa.

Keskeiset teemat: Tuumasta toimintaan. Innostuneisuus. Minä itse -asenne. Itsenäisyys, aloitteellisuus, intohimo. Luova, sisäinen palo. Rakkaus. Ohjien ottaminen omiin käsiin. Transformaatio. Päätäpahkaa -mentaliteetti.

Astrologiset koodit: Aurinko siirtyy Kaloihin, Mars siirtyy Oinaaseen, Venus siirtyy Oinaaseen, Mars kolmio Saturnus,  Jupiter kvinkunssi Pluto, Jupiter kolmio Uranus, Mars kolmio Jupiter, Mars yhtymä Uranus, Mars neliö Pluto, Saturnus SR (14.3.), Uranus neliö Pluto, Venus siirtyy Härkään.

khs ©kirsihallaseppala

Kirsi Halla-Seppälä – ratkaisukeskeinen terapeutti, astrologi, kouluttaja, läsnäolo- ja tietoisuusohjaaja

Kirsi on työskennellyt astrologina ja näkijänä, kirjoittanut, kouluttanut ja luennoinut itsetuntemusastrologiasta ja elämäntaidosta n. 20 vuotta. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen jäsen. Kouluttamisen ohella Kirsi vastaanottaa asiakkaita niin astrologin, näkijän kuin terapeutinkin roolissa, sillä hän opiskelee parhaillaan myös psykoterapeutiksi Bristolin yliopiston ja Helsingin Psykoterapiainstituutin oppilaana.

http://kirsihallaseppala.fi/ & http://www.astrologiajaarkkityypit.com/

Toinen ja kolmas kuva Heidi Hietanen

Avainsanat: ,