Beauty

Urang – korealaista ihonhoitoa herkkäihoisille

Beauty | 30.10.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Jolie

Urang on korealainen, aromaterapiaan perustuva luonnonkosmetiikkasarja, jossa on eleganssia. Herkällekin iholle sopivat tuotteet on suunniteltu korealaisten pettämättömällä ihonhoitotajulla.

Kun kuulin Urangista ensimmäistä kertaa ja minulle kerrottiin sen tulosta Suomeen, meinasin kirjaimellisesti pakahtua innostuksesta. Paitsi että tunnen sielunkumppanuutta korealaisten pettämätöntä tajua ihonhoitoa ja raaka-aineita kohtaan, tällä kertaa sydämeni sai sykkimään myös sarjan elegantti ulkoasu sekä se, että sarja pohjautuu aromaterapiaan.

Kaikki tämä samassa paketissa kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta, mutta kun sain sarjan tuotteet testiin, olin lähes mykistynyt. Urang on fantastinen.

Pari viikkoa sitten tapasin I Love Me -messuilla Urangin perustajan Jina Leen, joka on koulutukseltaan aromaterapeutti. Jina on yhtä upea, kuin hänen luomansa sarja. Hullaannuin paitsi hänen aidosta korealaisesta lasi-ihostaan, myös hänen tyylistään ja ennen kaikkea ajatusmaailmastaan ja energiastaan. Jinasta on luvassa haastattelu blogiin ensi vuoden puolella. Jos teille tulee mieleen kysymyksiä, mitä haluaisitte esittää hänelle, laittakaa niitä kommentteihin.

Tein messuviikolla Instastooreihin jo pikakatsauksen sarjaan ja esittelin tuotteet, jotka ovat tähän mennessä nousseet suosikeikseni, kun olen ehtinyt tutustua sarjan tuotteisiin parin kuukauden ajan. Videopätkä löytyy edelleen tallennettuna Instagram-profiilini kohokohtiin.

Tarvitsen vielä aikaa kunnon syväsukellukselle sarjaan, mutta sen voin jo sanoa, että tuotteet muodostavat upean kokonaisuuden, mistä yksikään ei jätä latteaa fiilistä ja kosteutustehoja löytyy kuin pienestä kylästä. Lisäksi tuotteista voi rakentaa juuri sellaisen ihonhoitorutiinin kuin tarvitsee ja haluaa, olipa oma rutiini sitten enemmän skip care tai advanced tason korealainen rutiini. Palataan näihin mahdollisuuksiin ja erilaisiin rutiineihin syvemmin ensi vuoden puolella, sillä alkuun täytyy tietenkin esitellä kaikki tuotteet.

Urangin erikoisuus: vuosikertaruususuihke

Ensimmäisenä haluan nostaa esille Urangin erikoisuuden, nimittäin vuosikertaruususuihkeen. Organic Rose Mistiä valmistetaan vain kerran vuodessa, ainoastaan vastakerätyistä, tuoreista ruusuista. Pullo saa joka vuosi uuden ulkoasun ja kun se myydään loppuun, saa uutta erää odotella seuraavaan vuoteen asti. Ruususuihke on siis aina tuoreinta mahdollista. Tämän vuoden pullossa on kuva Jinasta suuri lierihattu päässä, sillä hän rakastaa hattuja.

Rose Mist sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisen paljon siitä hyötyvät ryppyinen ja veltostunut iho sekä couperoottinen, herkkä ja punoittava iho. Ruusuntuoksu lievittää myös stressiä. Suihketta voi käyttää kasvoveden tapaan, meikin viimeistelyyn tai ylläpitämään ihon kosteustasapainoa päivän aikana (muista taputella suihke ihoon, jos suihkutat sitä iholle keskellä päivää).

Organic Rose Mist vuosikerta 2019

Kaksoispuhdistus Urangin tapaan

Urangin puhdistusöljy on täydellisen samettinen ja sen pohjan muodostavat hoitavat ja ravitsevat saflori-, aprikoosinkivi-, greipinsiemen-, jojoba-, auringonkukka-, manteli- ja oliiviöljyt, jotka puhdistavat todella tehokkaasti tuhdinkin meikin, epäpuhtaudet ja liiallisen talin huokosten pohjia myöten. Puhdistusöljy huuhtoutuu iholta helposti pois emulgaattorien avulla eikä se jätä iholle rasvaista tunnetta. Tuotteessa on hennon raikas mandariinin tuoksu.

Puhdistusöljyä voi mainiosti käyttää yksinään, mutta kaksoispuhdistuksen ystäville on saatavilla Creamy Bubble Foam Cleanser puhdistusvaahto, jossa on nimensä mukaisesti kermaisen pehmeä koostumus eikä tuotetta ole pilattu liian voimakkaalla puhdistusteholla. Puhdistusvaahto sisältää rauhoittavaa kamomillaa ja kehäkukkaa sekä korealaista pippuria, korealaista pulsatilla-kukkaa sekä naavaa. Nämä jälkimmäiset erikoisuudet ovat ainakin antibakteerisia aineita ja mitä ilmeisimmin kuuluvat hanbang-aineisiin, eli perinteisen korealaisen lääketieteen käyttämiin yrtteihin. Näistä aion onkia lisätietoa suoraan Jinalta.

Kasvovesi

Urangin kasvovesi on suihkemuodossa ja toisin kuin Whamisalla, se on enemmän perinteinen kasvovesi kuin hoitoneste. Urangin Perfect Daily Mist kasvosuihke sisältää appelsiininkukkavettä ja kamomillaa, jotka sopivat hyvin kaikille ihotyypeille herkkä iho mukaanlukien, sekä iholle kosteutta sitovaa glyseriiniä ja betaiinia sekä puhdistusvaahdosta tuttuja korealaisia erikoisuuksia eli pippuria, pulsatillaa ja naavaa. Suihke kosteuttaa, rauhoittaa ja tasapainottaa ihoa ja se sopii hyvin erilaisille ihon epätasapainotiloille, kuten aknelle ja rosacealle.

Urangin kulmakivi: essence eli hoitotiiviste

Nyt päästään itse asiaan, eli Urangin ihonhoitorituaalin kulmakiveen, joka on tietenkin essence, eli hoitotiiviste, True Rose Repair Essence. Urangin kohdalla kutsun tuotetta mieluummin hoitotiivisteeksi kuin hoitonesteeksi, sillä se on koostumukseltaan hoitonestettä paksumpaa. Tuotetta voisi nimittää myös esiseerumiksi. Sen alle kannattaa ehdottomasti taputella sarjan ruususuihketta tai kasvovettä. Tällä tuotteella ei ole myöskään tarkoitus tehdä 7 skin methodia, vaan yksi kerros riittää mainiosti.

True Rose Repair Essence sisältää mm. ruusuvettä, paju-uutetta, pioninjuurta, gotu kolaa, japanintataria, vuohennokkaa, laktritsinjuurta, vihreää teetä sekä kasvovedestä ja puhdistusvaahdosta löytyviä korealaisia yrttejä. Yhteenvetona näiden aineiden vaikutuksista voi sanoa, että tuote kosteuttaa, kirkastaa, korjaa, silottaa ja rauhoittaa ihoa. Oma ihotuntumani pelkällä kasvovedellä ja hoitotiivisteellä on yhtä mehevästi kosteutettu kuin 7 skin methodilla.

Urangin tähtituote: ampulli

Pink Everlasting Ampoulle eli ampulli tai seerumi, herätti kiinnostuksen jo pelkällä hurmaavalla vaaleanpunaisella värillään, mutta tippa tätä taikalientä jo kertoo, että tuote on vaativaan makuun kehitetty. Ihosta tulee huomattavasti napakamman ja vahvemman tuntuinen, mutta seerumin ihotuntumaa ei voi edes verrata normaalisti kiinteyttävien seerumien jättämään kiristävän napakkaan pintaan, sillä tämä jättää ihon pikemminkin elastiseksi, kimmoisaksi ja pehmeäksi.

Pink Everlasting Ampoulle saa nimensä sen sisältämästä italianolkikukkavedestä, sillä italianolkikukkaa kutsutaan myös nimellä everlasting eli kuolematon: se hoitaa tehokkaasti arpia, ryppyjä, veltostunutta ja varioitunutta ihoa. Seerumi sisältää lisäksi kollageenia ja gotu kolaa, jotka uudistavat, korjaavat ja vahvistavat ihoa. Kollageenin vuoksi tuote ei ole vegaaninen. Onpa tuotteessa vielä hyaluronihappoakin ja viimeistään tässä vaiheessa ihonhoitorutiinia rusinaksi kuihtunut iho näyttää täyteläiseltä ja mehevältä viinirypäleeltä.

Sininen unelma: kirkastava anti-pollution naamio

Urang tekee kuorinnan osalta poikkeuksen perinteiseen K-beautyyn, sillä sen valikoimasta ei ainakaan toistaiseksi löydy varsinaista kuorintaa. Urang yhdistää kuorivat vaikutukset naamioonsa ja siinä missä K-beauty brändit luottavat lähes poikkeuksetta rakeettomiin entsyymi- ja hedelmähappokuorintoihin, Urangin kirkastavasta naamiosta löytyy hyvin pehmeitä ja lempeästi syväputsaavia jojobarakeita.

Clarifying Blue Mask saa kauniin sinisen värinsä rauhoittavasta atsuleenista. Naamion pohjan muodostavat saastemagneettina toimivat kaoliini- ja bentoniittisavi. Lisäksi naamio sisältää niasiiniamidia eli B3-vitamiinia, joka on tehokas raaka-aine pigmenttiläiskien, rosacean, couperosan ja herkän ihon hoidossa. Myös allantoiini ja bisabolol rauhoittavat ihoa ja kamelia-uute sisältää runsaasti antioksidantteja. Naamio pysyy iholla miellyttävän pehmeänä ja se jättää ihon pehmeäksi ja kuulaaksi.

Luksusluokan kosteusvoide

Vesimäisten kosteusvoiteiden ystävänä suhtauduin vähintäänkin epäluuloisesti nähtyäni Urangin kosteusvoiteen kostumuksen ensimmäistä kertaa, sillä se ei voisi olla kauempana vesimäisestä. Mutta yhdistettynä Urangin ihonhoitorituaaliin se toimii täydellisesti ja voiteesta tulikin heti yksi suosikkituotteeni.

Rose Ceramide Cream on luksusluokan kosteusvoide, jonka sujauttaisin mielelläni testiin kaikille synteettisten luksusvoiteiden käyttäjille. Päivä- ja yövoiteeksi sopiva samettinen kosteusvoide sisältää kosteuttavan ja rauhoittavan ruusuveden lisäksi kirkastavaa lootusta, kosteuttavaa silkkiheinää, ihon väriä tasoittavaa, fermentoitua soijaa sekä ceramide NP:tä eli keramiideja, jotka vahvistavat ihon suojabarriääriä, siloittavat ja pehmittävät ihoa ja ehkäisevät kosteuden haihtumista iholta.

Lyhyen käyttökokemuksen perusteella sanoisin tämän voiteen olevan luonnollisen K-beautyn ykkösryppyvoide.

Taskukokoinen ihme: SOS-monitoimibalmi

S.O.S. Multibalm on taskukokoinen ihmebalmi, jonka käyttötarkoitusten lista on pitkä. Se sopii täsmähoidoksi rypyille, epäpuhtauksille, ihottumiin, ihovaurioihin, huulille, silmänympäryksille tai vaikka koko kasvoille. Balmi sisältää jojoba-, avokado- ja aurigonkukkaöljyä, mehiläisvahaa sekä tamanuöljyä, joka on balmin tehokkuuden salaisuus – tamanuöljyllä on pitkä historia erilaisten vaivojen ja iho-oireiden lääkitsemisessä.

Balmi on myös mutkat suoraksi vetävän laiskan ihonhoitajan täsmätuote: suihkuta iholle joko sarjan ruususuihketta tai kasvovettä ja hiero päälle nokare balmia – muuta et tarvitse!

Öljyseerumicocktailit: kirkastava sininen öljy

Aromaterapeuttisena sarjana Urangin kulmakiviin kuuluu myös eteerisin öljyin höystetyt öljyseerumicocktailit, joita on kolme erilaista. Värinsä ja tuoksunsa ansiosta taatusti kiehtovin on Brightening Blue Oil Serum, joka saa syvän sinisen värinsä kamomillasaunion eteerisestä öljystä, joka sisältää väriltään indigonsinistä atsuleenia. Lisäksi öljy sisältää rauhoittavaa bisabololia ja pohjaöljynä toimii teepensaansiemenöljy.

Sininen öljy rauhoittavaa punoittavaa ja ärtynyttä ihoa ja se sopii erinomaisesti couperosalle ja herkälle iholle. Lisäksi se sopii hyvin arpien ja pigmenttiläiskien hoitoon.

Herkän ihon valoöljy

Glow Oil Serum palauttaa kuulauden kuivalle, vaurioituneelle ja herkälle iholle. Kehäkukka- ja kamomillaöljyt rauhoittavat tulehduksia ja ärsytyksiä, neroli lievittää punoitusta ja mandariini puolestaan kirkastaa ihoa. Erityisesti herkälle iholle soveltuva öljy on lempeä, ei ole liian aktivoiva, joten se palauttaa iholle hehkun vähitellen.

Uudistava vitamiiniöljy

Vitamin Oil Serum uudistaa sameaa, veltostunutta ja rypistynyttä ihoa. Vitamiiniöljy on maailmanlaajuisesti yksi Urangin ylivoimaisesti myydyimmistä tuotteista, eikä ihme, sillä öljyseerumin pohjana toimivat jojoba- ja ruusunmarjansiemenöljyt sujahtavat ihoon nopeasti ja korjaavat, pehmittävät sekä vahvistavat ihoa. Laventelin, ruusun, frankinsensin, mirhan ja ruusupuun eteeriset öljyt puolestaan siloittavat ryppyjä, tasoittavat ja uudistavat ihoa sekä tuovat elinvoimaa iholle. Tästä vitamiinipommista kannattaa ottaa parhaat tehot irti yhdistämällä se kiinteyttävään ja kirkastavaan kasvohierontaan, johon löytyy selkeä ohje Kuulaan kaunis -kirjastani.

Urang x gua sha

Urang on mitä täydellisin match gua sha hieronnalle. Tuotteita voi kerrostaa iholle huoletta, sillä ne eivät rullaa toistensa päällä ja hieronta vain parantaa aineiden imeytymistä. Öljyseerumicocktailit suorastaan huutavat kaverikseen gua shaa, sillä aromaterapiassa hieronta on merkittävässä roolissa. Jina hullaantuikin I Love Me -messuilla gua shasta ja hankki itselleen gua sha lusikan. Kunhan pääsen vielä syvemmälle sarjaan, ajattelin luoda siihen oman gua sha rituaalin.

Millaisia kokemuksia teille on ehtinyt tähän mennessä syntyä Urangista?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,