Beauty

Terveesti ikääntyvä iho

Beauty | 7.2.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Novexpert

Anti-agingista on puhuttu niin monta vuotta, että on aika lanseerata täysin uudenlainen termi: healthy ageing eli terve ikääntyminen. 

Ikääntymisen merkit näkyvät ihollamme, halusimmepa tai emme, eikä sitä tarvitse eikä kuulu estää. Anti-agingilla ei ole tosin koskaan tarkoitettu ikääntymisen merkkien täydellistä estämistä, mutta termi on niin aikansa elänyt, että se kaipaa päivittämistä kokonaisvaltaisempaan suuntaan.

Joidenkin tutkijoiden mukaan ihon ikääntymisen merkeistä 3-15 % johtuu perintötekijöistä ja kaikki muu on ihon ulkoista ikääntymistä, eli elämäntavoista johtuvaa.

Voimme siis vaikuttaa hyvin paljon siihen, miltä ikääntymisen merkit näyttävät, sillä epäterveelliset elämäntavat, stressi ja ihon hoitamattomuus näkyvät iholla sameutena ja elinvoimaisuuden puuttumisena. Kokonaisvaltaisesti hyvinvoinnistaan huolta pitävän, tasapainoisen ja säännöllisiä ihonhoitorutiineja noudattavan iholla ja olemuksessa on puolestaan ”selittämätön hehku”. Iho näyttää terveeltä ja vitaaliselta eivätkä rypyt ole yhtä syviä ja iho yhtä veltostunut kuin hoitamattomalla iholla.

Mitä ihossa tapahtuu, kun ikäännymme?

Ikääntyessämme iho ohenee, kuivuu, rypistyy sekä menettää pehmeyttään ja kimmoisuuttaan. Ihon ylimmän kerroksen, epidermiksen ohenemisen ja talinerityksen hidastumisen myötä iho tulee paljon alttiimmaksi ulkoisille haittatekijöille. Lisäksi epidermiksen alla sijaitseva tukikudos, dermis ohenee. Dermiksessä sijaitsevat fibroblastisolujen tuottamat kollageeni ja elastiini sekä glykosamiiniglukaani-perheeseen kuuluva hyaluronihappo.

Ihon kuivapainosta 70-80 % muodostuu kollageenista. Se on ihon tärkein tukiproteiini, eli rakennusaine, joka estää ihoa repeytymästä. Kollageenia on 28 eri tyyppiä, joista 1-tyyppi on kaikista yleisin ihon sidekudoksessa. Elastiinisäikeet tekevät puolestaan ihosta joustavan ja hyaluronihappo tuo iholle täyteläisyyttä pitämällä solut ”pulleina” ja kosteina.

Kollageenin, elastiinin ja hyaluronihapon ansiosta iho on jäntevä, joustava ja täyteläinen – kuin viinirypäle tai keitetty ja kuorittu kananmuna. Ikääntyessämme kollageenin, elastiinin ja hyaluronihapon määrä vähenevät, mikä aiheuttaa ihon rypistymisen, veltostumisen ja ”tyhjenemisen”.

Ihon ikääntymistä aiheuttavat lisäksi vapaat radikaalit, jotka hidastavat kollageenintuotantoa, solujen jakautumista ja rappeuttavat ihosoluja. Vapaita radikaaleja synnyttävät erityisesti stressi, ilmansaasteet, voimakas UV-säteily, alkoholi ja epäterveellinen ruokavalio.

Kollageenia suojaavaa ihonhoitoa

Viime vuoden parhaaksi ihonhoitosarjaksi valitsemani Novexpert on kosmetiikkamaailman huippuammattilaisten kehittämä ihonhoitosarja, joka tarjoaa tehokkaat ratkaisut monenlaisiin iho-ongelmiin, kuten herkälle ja atooppiselle iholle, pigmenttiläiskille, aknelle ja ikääntyvälle iholle. Innovatiivisissa tuotteissa ei ole käytetty lainkaan säilöntäaineita patentoidun menetelmän ansiosta, joka ehkäisee mikrobien kasvun. Tuotteet eivät sisällä myöskään eteerisiä öljyjä eivätkä allergeeneiksi luokiteltuja hajusteita, joten ne sopivat myös monille tuoksuallergisille. (Huomioithan, että tuotteet eivät ole kuitenkaan hajusteettomia.)

Novexpertin ikääntyvän ihon Pro-Collagen tuotelinjan formuloinnista on vastannut kosmetiikkanobelisti Karl Lintner, joka tunnetaan maailman tunnetuimman juonteita ehkäisevän raaka-aineen, Matrixylin kehittäjänä. Tohtori Lintrer kuuluu maailman johtaviin peptidiasiantuntijoihin, joten tämän parempaa osaamista ikääntyvän ihon tuotteisiin saa hakea.

Pro-Collagen tuotteet on suunniteltu suojaamaan kollageenia ja stimuloimaan sen muodostumista sekä ehkäisemään vapaiden radikaalien aiheuttamia soluvaurioita ja valovanhenemista. Ne ehkäisevät ja korjaavat juonteita ja sopivat käytettäväksi noin 30-vuotiaasta eteenpäin. Tuotteiden vaikutuksista on todella vakuuttavaa valokuva-aineistoa 50 testihenkilön tuloksista, mutta harmikseni materiaali on vain sisäiseen käyttöön, olisi nimittäin mahtavaa jakaa tuloksia teidänkin nähtäväksi.

Pro-Collagen tuotelinjaan kuuluu kolme kosteusvoidetta: Anti-Aging Cream, Anti-Aging Fluid ja Anti-Aging Mattifier sekä Anti-Aging Eye Contour silmänympärysvoide. Äkkiseltään voisi kuvitella, että kolmen kosteusvoiteen välinen ero muodostuu pelkästään niiden täyteläisyydestä, mikä onkin totta, mutta tämän lisäksi jokaisessa voiteessa on omanlaisensa tehoaineet. Tämä on todella huikeaa, sillä aivan heti ei tule mieleeni toista sarjaa, jossa olisi ikääntyvän ihon tuotteet eri ihotyypeille. Ikääntyvä iho kun ei ole ihotyyppi ja ihotyyppi on puolestaan on vuodenajan lisäksi tärkein seikka, joka pitää ottaa huomioon ihonhoitotuotteita valitessa olipa minkä ikäinen tahansa.

Pro-Collagen Anti-Aging Eye Contour silmänympärysvoide sopii kaikille ihotyypeille ja erityisesti niille, jotka eivät pidä geelimäisistä silmänympärystuotteista. Lisäksi se on hyvä väsyneille ja tummille silmänalusille, sillä voide sisältää valoa heijastavia hienojakoisia pigmenttejä. Voiteen tärkein vaikutta aine on patentoitu Novaxyline-leväuute, joka ehkäisee tulehduksia, suojaa kantasoluja ja toimii antioksidanttina ehkäisten vapaiden radikaalien aiheuttamia soluvaurioita. Itse pidän tuotteen koostumuksesta ja heleyttävästä vaikutuksesta. Valoa heijastavat pigmentit ovat myöskin niin hienojakoisia, etteivät ne erotu hippusina iholla, mistä myös plussaa tuotteelle.

Kosteusvoiteiden yhteiset vaikuttavat aineet ovat Novaxyline-leväuute, Italian olkikukan kantasolut ja olkikukanuute, maarianohdakeuute sekä pienimolekyylinen hyaluronihappo. Ne suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta ja valovanhenemisen merkeiltä, stimuloivat kollageenin tuotantoa ja täyteläistävät ihoa.

Ikääntyvä rasvainen ja sekaiho

Pro-Collagen Anti-Aging Mattifier on tarkoitettu rasvaiselle ja sekaiholle. Voide on erittäin kevyt ja se jättää iholle silkkisen mattapinnan riisi- ja bambujauheiden ansiosta, jotka imevät iholta ylimääräistä talia. Keltalehdokkiuute puolestaan tasapainottaa talineritystä. Lisäksi voide sisältää sinkkiä ja retiisiuutetta, joilla on ihoa puhdistava vaikutus. Glukonolaktoni (PHA-happo) ja maitohappo (AHA-happo) avaavat puolestaan tukkoista ihoa, ehkäisevät ihoa tukkeutumasta sekä kirkastavat ihoa. Olen aivan supervaikuttunut tämän voiteen raaka-aineista! Todella huippua, että ikääntyvä rasvainen iho on otettu huomioon näin hyvin.

Täydentäväksi tuotteiksi tämän voiteen ohelle sopivat Expert Exfoliator kaksivaiheinen kuorinta ja sarjan todellinen tähtituote eli C-vitamiiniboosteri.

Ikääntyvä normaali iho

Pro-Collagen Anti-Aging Fluid on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle. Sekaihoisen on hyvä huomioida vallitseva vuodenaika ja ilmasto miettiessään valitseeko tämän voiteen vai rasvaiselle iholle tarkoitetun version: kuivassa ja kylmässä ilmastossa tämä voide on parempi valinta. Anti-Aging Fluid on koostumukseltaan ihanan kevyttä, juuri sellainen sopivan vesimäinen voide, mistä itse pidän, mutta ripauksella täyteläisyyttä ravitsevien sheavoin, macadamiaöljyn ja helokkiöljyn ansiosta. Lisäksi tässä voiteessa on mukana valoa heijastavia pigmenttejä, jotka antavat iholle heleän hehkun ja kuulaan pinnan. Voide sisältää granaattiomenauutetta, parsakaaliuutetta, E-vitamiinia ja vihreän teen uutetta, jotka ehkäisevät vapaita radikaaleja vaurioittamasta ihosoluja ja suojaavat ihoa valovanhenemiselta.

Täydentäväksi tuotteiksi tämän voiteen rinnalle sopivat Repulp Mask naamio ja hyaluronihappoboosteri, jotka lukeutyvat myös sarjan timanteiksi. Hurahdin itse loppuvuodesta Repulp Maskiin aivan totaalisesti ja valitsinkin sen vuoden parhaaksi kosteuttavaksi naamioksi. Se suorastaan ”plumpsauttaa” ihon täyteläiseksi ja sileäksi kuin vauvan peppu. Naamiota voi käyttää niin usein kuin kokee tarpeelliseksi, vaikka joka ilta kuuriluontoisesti viikon ajan. Itse olen usein aloittanut sillä myös aamuni varsinkin viikonloppuisin. Hyaluronihappoboosteri sisältää puolestaan hyaluronihappoa neljässä eri molekyylikoossa 20 injektion verran, jonka ansiosta se kosteuttaa ihon eri kerroksia.

Ikääntyvä kuiva iho

Pro-Collagen Anti-Aging Cream on tarkoitettu ikääntyvälle kuivalle iholle ja kuivassa ja kylmässä ilmastossa sekä voimakkaasti ilmastoidussa ympäristössä myös normaalille iholle. Voide on koostumukseltaan samettista ja täyteläistä, mutta ei paksua tai raskaan tuntuista. Tehoaineista löytyy kollageenia ja elastiinia tuottavia fibroblasti-soluja aktivoivaa adenosiinia, omenansiemenuutetta ja viherleväuutetta, jotka stimuloivat kollageenin tuotantoa sekä vapailta radikaaleilta ja valovanhenemiselta suojaavaa granaattiomenauutetta, vihreän teen uutetta, E-vitamiinia ja fytiinihappoa. Myös tämä voide heleyttää ihoa kevyesti, mutta sen valoa heijastavat pigmentit eivät ole yhtä voimakkaita kuin normaali-ihon voiteessa.

Tämän voiteen rinnalle täydentäviksi tuotteiksi sopivasti Repulp Mask, hyaluronihappoboosteri sekä omegaboosteri öljyseerumi, joka on yksi niistä harvoista ihoöljyistä, jotka sisältävät muutakin kuin kokonaisia kasviöljyjä, mutta joka silti täyttää omat vaatimukseni täydellisestä ihoöljystä. Sisältönsä vuoksi kutsunkin tätä mieluummin öljyseerumiksi kuin ihoöljyksi. Sen pohjan muodostaa kasviperäinen skvalaani, joka on todellinen timanttiraaka-aine. Sille on läheisesti sukua ihotalista luonnollisesti löytyvä skvaleeni, jonka ansiosta skvalaani auttaa tasapainottamaan ihon talineritystä. Se imeytyy todella nopeasti, stimuloi ihosolujen uusiutumista ja on siten tehokas ihovaurioiden, kuten arpien, ihottumien ja kuivan ihon hoidossa. Lisäksi öljyseerumi sisältää monipuolisen cocktailin kasviöljyjä, kuten granaattiomenaa, sacha inchiä, marulaa, tyrniä ja seesaminsiemenöljyä, jotka ravitsevat ja korjaavat ihoa tehokkaasti omega-rasvahapoilla. Bisabolol rauhoittaa tulehduksia ja leväuute stimuloi kollageenin tuotantoa.

Säännölliset ihonhoitorutiinit laadukkailla tuotteilla auttavat säilyttämään ihossa elinvoimaisen hehkun, pitämään ihon pinnan sileänä, joustavana ja pehmeänä rypyistä ja kudosten veltostumisesta huolimatta. Rutiineilla on suuri merkitys ihonhoidossa ja ulkoisen hoidon rinnalla on yhtä tärkeää panostaa aitoon ja ravinteita täynnä olemaan ruokavalioon, liikkumiseen ja ulkoiluun, hyvään uneen, rauhoittumiseen, onnellisiin ihmissuhteisiin ja henkiseen hyvinvointiin. Näihin kaikkiin saat avaimia Re-Start hyvinvointivalmennuksesta.

Oletteko te huomanneet kuinka laadukkaat ihonhoitotuotteet vaikuttavat ihon kuntoon? Oletko kokeillut Novexpertin ikääntyvän ihon tuotteita?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , ,