Uudenkuun ajankuva on astrologinen katsaus ajalle 26.12. – 23.1.2020
Ihan kuin voisi kuulla rummun pärinää, ja kun oikein keskittyy voi taatusti tuntea tantereen tömisevän. Sieltä se lähestyy, eräs tämän aikakauden tärkeimmistä ajankohdista, jonka painokkuuden ja merkityksellisyyden voi moni meistä tuntea jo ytimissään. Heti alkuun on tärkeä muistuttaa, että nämä kollektiiviset ajan energiat, joista täällä kuukausittain kirjoitan, koskettavat ihan meitä kaikkia. Jokainen uudenkuun ajankuva on tarkoitettu jokaiselle ajankohtaisista teemoista ja kosmisista tunnelmista kiinnostuneille, ei vain jollekin tietylle tähtimerkille. Mutta vaikka voimmekin usein tunnistaa tietyn sävyn kollektiivisissa virtauksissa, se millä tavalla ja miten voimakkaasti ne osuvat juuri omalle kohdalle, riippuu jokaisen omasta syntymäkartasta. Toisin sanoen, kollektiiviset ajan energiat toteutuvat eri tavoin eri ihmisten elämässä riippuen siitä, miten ajankohtaiset kuviot henkilökohtaiselle kartallemme osuvat ja millaisia osa-alueita ne itsessämme ja elämässämme aktivoivat.
Näin ollen nämä poikkeuksellisen latautuneet ja intensiiviset energiat, joista tämä auringonpimennys kertoo, tuovat syviä ja perusteellisia muutoksia osalle ihmisistä (erityisesti heille joiden syntymäkartalla on planeettoja tai akseleita noin 5° Kauriissa, Ravussa, Vaa’assa tai Oinaassa), mutta osa saa seurata prosessia niin, ettei se juuri kosketa omaa elämää sen kummemmin. Ja tällä kertaa uudenkuun ajankuvassa käsittelemäni asiat jäävät voimaan pidemmäksi aikaa kuin vain tämän kuunkierron ajaksi, sillä tämä kyseinen transformaatioprosessi tuntuu ajassa vähintään tammikuusta maaliskuuhun 2020.
No mistä sitten on kysymys?
Vuosikymmenen viimeinen uusikuu tuo meidät eräänlaisen tilinpäätöksen äärelle. Nyt ei todellakaan riitä pieni vilkaisu kuluneen vuoden kuvioihin ja siihen ylioptimistiset uudenvuoden lupaukset päälle. Ehei, nyt on parasta vakavoitua oman elämänsä äärelle oikein kynän ja paperin kera, luonnostella mennyttä vuosikymmentä, niitä asioita joita sai kokea ja oppia. Anna itsellesi aikaa tunnustella kaikkea sitä mikä jäi toteuttamatta, mutta aiheuttaa edelleen levotonta läpätystä sydänalassa kertoen jostakin oleellisen tärkeästä, minkä sielusi muistaa lukevan omassa suunnitelmassasi tämän elämän varalle. Pysähdy siihen. Minkä vuoksi halusit tulla tähän elämään juuri tässä muodossa, näiden ihmisten keskelle, juuri tähän aikaan? Mitä tulit tekemään, kokemaan ja tuomaan maailmaan? Mitä aiot tehdä sen suhteen nyt?
Auringonpimennys on kuin steroideilla terästetty uusikuu, sanoi joku nokkela astrologi joskus. Siinä missä uusikuu symboloi jonkin aloittamista, intention ottamista ja siemenen kylvämistä aina kerran kuukaudessa, on auringonpimennys jotain huomattavan paljon väkevämpää ja ravisuttavampaa, vaikka samojen teemojen äärellä ollaankin. Mitä sinä olet aloittamassa? Minkä aika on nyt? Kauris uusikuu on aina käytännönläheinen, pohdiskeleva, rakentava, päämäärätietoinen ja tosissaan sen suhteen mikä on tärkeää ja ajankohtaista. Kauriin korkeinta potentiaalia ovat kristallin kirkas fokus ja kyky sitoutua saavuttamaan valittu tavoite. Kauriin laatu on aloitteellinen, johtava, keskittyvä, karsiva, priorisoiva, konkreettinen ja syvä. Auringonpimennyksen kartalla uudenkuun Aurinko ja Kuu ovat saaneet rinnalleen mieltä ja ajattelua edustavan Merkuriuksen sekä laajentumista ja kasvua symboloivan Jupiterin. Tämän lisäksi korkeamman tietoisuuden energiaa ja innovatiivisuutta edustava Uranus on loistavassa kontaktissa tähän pakettiin, ja kaikki nämä käytännöllisissä ja realistisissa maamerkeissä, Kauriissa ja Härässä.
Auringonpimennys tapahtuu Kuun alasolmun päällä, joka edustaa menneisyyttä sekä sieltä peräisin olevia uskomuksia ja ohjelmointeja, mutta myös valmiuksia, kokemusta ja osaamista. Vaikka uusikuu on suuntaamassa katsettamme tulevaisuuteen, sitä ei voi tehdä ohittamalla niitä asioita, joiden juuret ovat menneisyydessä, mutta jotka edelleen vaikuttavat toimintaamme tällä hetkellä tavalla tai toisella.
Tämä on parhaimmillaan suuren kasvun aikaa. Laajemmasta näkökulmasta ajatellen nämä kuviot kertovat ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden mahdollisuudesta aikuistua – pysähtyä arvioimaan sitä missä mennään, mikä meni pieleen, mitä on välttämätöntä korjata, mikä voidaan hylätä toimimattomana ja minkä eteen on alettava tehdä töitä ihan tosissaan. Nyt on strategian laatimisen aika, minkä päälle seuraavat vuosikymmenet rakentuvat. Harkittu, realistinen ja huolellinen ovat raamit, jonka sisällä voimme olla vapaita, inspiroituneita, spontaaneja ja luovia. Vastuu ja velvollisuus ovat tämän ajan ydinsanoja. Anna itsesi upota niiden äärelle ja unohda kaikki asiat mitä olet tottunut liittämään näihin sanoihin. Mistä sinä olet vastuussa? Mikä on sinun velvollisuutesi? Mitä sellaista kannat harteillasi, mikä ei kuulu sinulle ja mistä on parasta luopua? Miten roolipari ylivastuullinen / vastuuton näkyy omassa elämässäsi ja ihmissuhteissasi?
Mikäli sinulla on oma syntymäkarttasi ja osaat katsoa sieltä mille elämänalueelle (eli mihin huoneeseen) tämä auringonpimennys ja sen myötä tämän vuoden merkittävin planeettarykelmä (joka viimeksi on nähty joskus 1500-luvulla) osuu, niin saat henkilökohtaisempaa näkemystä siihen, mitä tämä aika on aktivoimassa sinun elämässäsi ja millä elämäsi alueella on nyt perusteellisen suursiivouksen tai peräti peruskorjauksen paikka. Tämä voimakeskittymä voi viedä sinut polvillesi perusasioiden äärelle, mutta yhtälailla tässä on potentiaali läpimurtoon ja menestystarinaan. Näin ollen tee tarkka arvio siitä mikä on tärkeää, mitä haluat ja mikä on ollut sen toteutumisen esteenä. Ota vastuu. Kasva aikuiseksi. Kirkasta päämäärä. Laadi strategia. Kartoita konkreettiset (riittävän pienet) askeleet jotka vääjäämättä vievät sinut kohti tavoitettasi. Kun alat suhtautua sydämesi kuiskaukseen (koski se sitten mitä tahansa) suurella kunnioituksella ja vakavuudella, ja alat suunnata aikaa ja energiaa sitä kohti mitä haluat, maailmankaikkeus tulee avuksesi ja ihmeenkaltaisia asioita alkaa tapahtua. Kokeile niin näet.
Mikäli haluat saada kaiken mahdollisen tuen ja käytännössä toimivan rakenteen valjastaaksesi tämän ajan korkeimman potentiaalin käyttöösi, tule mukaan tammikuussa alkavaan valmennukseen. Kyseessä on transformatiivinen sydänkeskuksen avautumista ja sydäntietoisuutta vahvistava ryhmäprosessi. Muutama paikka on vielä vapaana odottamassa juuri oikeita ihmisiä. Ryhmästä on tulossa aivan timanttinen, joten jos tämä kutsuu sinua, älä epäröi. Olet sydämellisesti tervetullut mukaan!
Uudenkuun keskeiset teemat: strategia, harkinta, päämäärä, sitoutuminen, vakavoituminen, vastuu, velvollisuudet, menneisyydestä vapautuminen, priorisointi, keskittyminen oleelliseen, sydämen fokus, intohimo, konkretia, ei sanoja vaan tekoja, voimautuminen, läpimurto, iso vaihde, elämän rakenteen muutos, menestys, luottamus, maailmankaikkeuden tuki, vauraus, aikuistuminen, aikaansaaminen, intensiivinen ja perusteellinen sisäinen muutos, transformaatioprosessi, peloista vapautuminen, sydäntietoisuuden avautuminen
Kuunkierron astrologiset kuviot: 26.12. uusikuu ja auringonpimennys 5° Kaurista yhtymä Merkurius, Jupiter ja Kuun alasolmu, kolmio Uranus, neliö Khiron. Pluto yhtymä Saturnus ja sekstiili Mars. Neptunus sekstiili Saturnus. Uranus neliö Venus. Saturnus sekstiili Mars. Merkurius siirtyy Kauriiseen 29.11. Mars siirtyy Jousimieheen 3.1. Täysikuu ja kuunpimennys 20° Rapua 10.1. Uranus lopettaa perääntymisen 11.1. Aurinko, Merkurius, Saturnus ja Pluto yhtymässä Kauriissa 12.-13.1. Venus siirtyy Kaloihin 13.1. Merkurius siirtyy Vesimieheen 16.1. Aurinko siirtyy Vesimieheen 20.1. Uusikuu 5° Vesimiestä 24.1.