Söpöysvaroitus!
Vaikka blogi on täyttynyt viime aikoina rakkaudesta hevosiin, ei silti sovi unohtaa sitä kaikista rakkainta, elämänkumppania, joka on kulkenut rinnallani jo seitsemäntoista ja puoli vuotta. Kauemmin, kuin olen asunut elämästäni vanhempieni kanssa. Hän on ihmisen iässä jo 88, ja omaa sellaisen elämänviisauden, mistä meillä tavallisilla kuolevaisilla ei taida olla hajuakaan.
Rautainen pappa on meinannut menettää henkensä muutamankin kerran, mutta onneksi olen uskonut aina enemmän häntä, kuin yhtäkään eläinlääkäriä. Neljä edellistä kesää olen ajatellut, että tämä saattaa olla se viimeinen, jonka vietämme yhdessä, mutta näyttää siltä, että vielä on ainakin kesä Tähtitorninmäen kuninkaana edessä ja olen toki luvannut, että matkustamme myös maalle, kuten joka kesä on tapana. Siellä hän viihtyy parhaiten.
Uudesta pedistä hän tuntuu olevan kovin onnellinen. Mikään muu paikka ei enää kelpaa ja sohva ei voisi vähempää kiinnostaa, tosin salaisuus piilee oikeasti tuossa Balmuirin mohairpeitossa, se on hänen. Hyvälle oppinut kolli. Ruuaksi kelpaavat vain riistakäristys, kanan fileesuikaaleet ja naudan sisäpaistisuikaleet. Ja muikut. Muikkuja on saatava vähintään kerran viikossa ja ei tarvitse kuin rapistaa muikkukääreen paperia, niin hän herää kesken sikeimmänkin unen ja syöksyy salamana paikalle, kuin nuorena poikasena. Lähikaupoissa minut tunnetaan kala- ja lihatiskillä. Olen se nainen, joka ostaa aina kolme muikkua (maksaa muuten 50 senttiä) ja hirveän kasan lihaa.
Lempipuuhaani on katsella, kun hän nukkuu. Näissäkin kuvissa on niin sikeässä unessa, että saa vaikka imuroida ympärillä, eikä viiksikarvakaan värähtäisi (mutta heräisi taatusti muikkupaperin rapinaan). Hän muuten pitää myös, kun turkkiaan imuroidaan. Sänkyyn hän ei kömmi koskaan nukkumaan (paitsi vanhempien luona päiväpeiton alle, kun perheen muut jäsenet eivät ole paikalla, silloin hän valloittaa koko sängyn), alkaa olla jo sen verran ikää, että tarvitsee omaa aikaa ja tilaa. Vaikka rakastaakin rapsutuksia niin paljon kuin vain liikenee.
Tuntuu uskomattomalta, mitä kaikkea olemme kokeneet yhdessä. Kun tietää, että yhteinen aika alkaa kääntyä jatkoajan puolelle, rakkaus vain syvenee ja jokaisesta päivästä yhdessä on kiitollinen. Olen tosin kuullut kissoista, jotka ovat eläneet 24 vuotiaaksi. En jotenkin yllättyisi lainkaan, jos näkisimme yhdessä minun nelikymppiset. Siihen on kuusi vuotta.
Paras tyyppi ikinä.
Kuvat Katja Kokko
