1

Roots Helsinki – joogaa ja vegaanisia herkkuja

Katja Kokko | 12.9.2016

dsc_0019

Muutettuani pois Kalliosta vuonna 2010, en ole montaa kertaa niillä kulmilla viihtynyt. Aika aikansa kutakin, olin lopen kyllästynyt kaikkeen Kalliossa. Vuosien varrella olen kuitenkin seurannut, kun vanhoille kotikulmilleni on perustettu uusia kahviloita, ravintoloita ja mielenkiintoisia kauppoja. Kallio on yksi kiinnostavimmista kaupunginosista Helsingissä, vaikka oma elämäni onkin nykyisin eri puolella kaupunkia. Viime lauantaina tapasin Kalliossa asuvaa ystävääni ja sovimme treffit Vaasankadulle avattuun Roots Helsinkiin, joka on vegaanisen kahvilan ja joogastudion muodostama konsepti. Sellainen, mitä Ubudista löytyisi joka toisesta kadun kulmasta. Mielettömän ihana ja piristävä tuulahdus, jolle toivon menestystä ja pitkää ikää.

dsc_0016

Vegaanisen kahvilan menu oli sopivan lyhyt – ei liikaa valinnan vaikeutta, vaikka kaikki listan herkut kuulostivat todella hyvältä. Meidän molempien lautasille päätyi nyhtökaura flat bread, sillä en ole onnistunut metsästämään nyhtökauraa vielä mistään muualta. Juomaksi valitsin keuruulaisen kombuchan, jonka strong ginger maku on ihana väkevä ja virkistävä. Nyhtökauraleipä oli nappivalinta, ei liian tuhteja makuja, vaan maukasta ja freesiä. Ensi vierailulla aion kokeilla tempeh-hampparia.

dsc_0030

Kahvilan takaosasta täysin omasta rauhastaan löytyy valoisa joogastudio, jonka tarjontaan kuuluu monipuolisesti eri joogalajeja hathasta ja flowsta yinjoogaan, iäkkäämmille oma seniorijooga ja jopa lapsillekin rakennetut joogatunnit. Aamuisin on aamujoogaa. Vaikka astanga ei kuulukaan Rootsin joogatarjontaan, tunnit vaikuttavat kivoilta ja paikassa on mukava energia. Onko joku teistä käynyt kokeilemassa Rootsin joogatunteja?

Rootsin sisustus oli myös mieleeni. Olisin voinut hyvin kuvitella tismalleen saman näköisen paikan Ubudiin. Joogastudion seinämaalaus oli mielettömän hieno. Kalusteiden ja lamppujen osalta Roots tekee yhteistyötä helsinkiläisen A&A Designin kanssa ja ihastuessaan kahvilan kalusteisiin, niitä voi tilata itselleen A&A Designin verkkokaupasta -10% alennuksella.

Rootsin upeat tilat ovat myös varattavissa erilaisiin tapahtumiin työpaikan virkistyspäivästä liikuntatunteihin tai polttareihin. Lisätietoa ja kuvia tiloista löytyy täältä.

Viihdyimme Rootsissa ystäväni kanssa pari tuntia, sitten oli jatkettava matkaa, sillä paikkaan oli tunkua lauantai-iltapäivänä. Ystävällinen henkilökunta, kiva tunnelma, kauniit tilat ja herkullinen ruoka saavat kyllä meikäläisen liikahtamaan paikan päälle toisenkin kerran.

Onko teillä kokemuksia Rootsista?

rootshelsinki

Kuvat Katja Kokko paitsi kuva joogastudiosta Rootsin sivulta

/ /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Anna sanoo:

    Vaikuttaa kivalta paikalta! Seuraavalla Helsingin reissulla täytyy varmaan piipahtaa tuolla lounaalla.