6

Rasvaisen ihon pelastuspartio

Katja Kokko | 9.10.2014

DSC_0329

Olen jo reilun kuukauden päivät testannut jenkkisarja Sukilta laajasti eri tuotteita ja sarja vain jatkaa vakuuttamistaan. Sukista voi todella todeta sen täyttävän tavoitteensa: sarja on tekninen ja tuloksellinen – mutta myös 100 % luonnollinen.

Tuotteet eivät mielestäni myöskään koita ratsastaa 100 % luonnollisuudella vaan niissä ei yksinkertaisesti ole ylenpalttisesti mitään turhakkeita, siis koostumusta muokkaavia kemiallisesti prosessoituja aineita. 100 % luonnollinenhan ei tarkoita 100 % luomua tai etteivät raaka-aineet olisivat käyneet läpi kemiallisia prosesseja. Itse kiinnitän aina ensimmäiseksi huomiota ns. perus raaka-aineisiin (kasviöljyt, -uutteet ja kukkaisvedet), tutkin kuinka paljon tuotteessa on vettä ja muita täysin luonnollisia aineita, jotka alentavat luomupitoisuutta ja sitten katsastan millaisia muita aineita tuote sisältää. En karta luonnonkosmetiikassa sallittuja tuotteen teknisyyttä ja koostumusta parantavia aineita, mutta ihannetuotteeni olisi kuitenkin tekninen ja tehokas, sisältäen silti minimaalisesti kemiallisesti prosessoituja täyteaineita. Tämä on haastava yhtälö, kun puhutaan kosmetiikasta ja kaikkien tuotteiden kohdalla se ei ole mitenkään edes mahdollista. Kaikenkaikkiaan luonnonkosmetiikan maailma on todella kiehtova ja itseäni kiinnostaa yhdistellä tuotteissa teknisyyttä ja yksinkertaisuutta.

DSC_0347

Sukilta testasin ensimmäisenä hedelmähappokuorinnan ja puhdistavan seerumin, jotka ovat edelleen säännöllisessä käytössäni ja mielestäni täyden kympin tuotteita. Luottotuotteekseni pääsi heti myös sarjan peitevoide, johon rakastuin ensi sipaisulta ja ristinkin sen maailman parhaaksi peitevoiteeksi.

Testiin ovat päässeet lisäksi puhdistusaine, vaahtoava sokerikuorinta, puhdistava kasvovesi sekä tasapainottava kosteusemulsio. Sanoisin, että tässä on melkoinen rasvaisen ja sekaihon ihon pelastuspartio.

DSC_0367

Nyt tulee tuhannen taalan vinkki sentinvenyttäjille: Creamy Foaming Cleanser on riittoisin puhdistusaine mitä ihminen on keksinyt. Olen käyttänyt 120 millilitran putsaria päivittäin elokuun lopusta lähtien ja sitä on kulunut aivan naurettavan vähän. Tätä menoa putsari loppuu joskus ensi keväänä. Kuinka tylsää. No ei, minä tietenkin kokeilen välillä muitakin ihanuuksia.

Putsaria tarvitsee siis aivan äärettömän pienen nokareen ja sen puhdistusteho on todella hyvä. Kuiville kasvoille se muodostaa napakan kermaisen vaahdon ja muuttuu kosteuden kanssa saippuamaiseksi. Juuri saippuamaisuudesta johtuvan emäksisyyden vuoksi se ei päihitä Patykan 3step -puhdistusta, sillä mielestäni tämä pesee omaa ihoani hitusen liikaa ja voi myös olla yksi syy ihoni tämän hetkiseen pintakuivuuteen. Rasvaiselle ja helposti kiiltävälle sekaiholle tämä on kuitenkin aivan loistotuote.

Putsarin inci-lista kertoo, että siinä käytetyt öljyt ovat saippuoituja. Kamomillauute rauhoittaa ihoa, sheavoi kosteuttaa, omenan entsyymit kuorivat hellävaraisesti ja acaiöljy sekä viininrypäleensiemenuute sisältävät runsaasti ihoa korjaavia antioksidantteja.

high-potency (aqua, organic rosa centifolia) rose concentrate™, potassium cocoate (saponified coconut oil), potassium jojobate (saponified jojoba oil), sodium sunflowerate (saponified sunflower oil), sodium sesamate (saponified sesame oil), matricaria recutita (chamomile) extract, fair trade butyrospermum parkii (shea) fruit butter, vitis vinifera (grape) seed extract, organic tocopherol (vitamin E) helianthus annuus, sodium caseinate (coconut milk protein), euterpe oleracea (acai oil) fruit, pyrus malus (apple) fruit enzyme extract, cyamopsis tetragonoloba (guar) gum, 100% pure (fragrance) essential oils, limonene*.

DSC_0370

Concentrated Clarifying Toner kisaa tällä hetkellä suosikkikasvoveteni paikasta kahden muun loistavan kasvoveden kanssa (joista on tulossa juttua myöhemmin). Olen yksinkertaisesti heikkona konseptille nimeltä suihkutettavat kasvovedet ja tässä on sisältökin enemmän kuin kohdillaan. Pidän Sukin tuotteille ominaisesta virkistävästä, jopa lääkeyrttisestä tuoksusta, varsinkin, kun sitä suihkii raikastavana sumuna kasvoille. Kasvovesi sopii normaalille, sekaiholle, epäpuhtaalle, auringossa vaurioituneelle ja rosacea-iholle.

Vaikuttavat aineet ovat hellävaraisesti kuoriva ja epäpuhtaksia ehkäisevä paju-uute, kosteuttava ja uudistava C-vitamiini, rauhoittava kamomilla ja kehäkukka, ihoa uudistava ruusunmarjauute, pehmentävä aloe vera sekä puhdistava teepuuöljy.

high-potency (aqua, organic rosa centifolia) rose concentrate™, organic alcohol denat (sugar cane extracted with lavender oil) with lavandula, phospholipids (liposomal delivery system), salix alba (TLC salicylic acid™ from white willow), ascorbyl palmitate (TLC vitamin C™), calming complexion complex™ (chamomilla recutita (matricaria chamomile) flower extract, organic rosa canina (rose hip) seed extract, calendula officinalis (calendula) flower extract), vegetable glycerin, organic aloe barbedensis (aloe) leaf powder, melaleuca alternifolia (tea tree) leaf oil, organic ascophyllum nodosum (seaweed) extract, 100% pure (fragrance) essential oils, linalool*.

DSC_0345

Exfoliate Foaming Cleanser on yksi Sukin tunnetuimmista ja suosituimmista tuotteista. Minua jaksaa naurattaa joka kerta, kun vilkaisen purkin kylkeä, jossa lukee extrait de citronnelle eli lemongrass extract. Jostain kumman syystä ajattelen kuitenkin aina limoncello. Sokeri ja sitruunan tuoksu saavat minut vain ajattelemaan kesää ja limoncelloa, purnukassa on siis taatusti tuulahdus Italiaa ja se on ihana jo pelkästään siksi.

Tuote on varsin mielenkiintoinen, sillä sokerin kuorivat rakeet sulavat iholle ja koostumus muuttuu kermaisen vaahtoavaksi veden kanssa. Sama saippuamainen pesuviba siinä on kuin putsarissakin, mutta olen silti pitänyt tuotteesta niin paljon, että pohja häämötti jo ennen kuin ehdin kuvata sitä. Sukin mukaan kuorinta sopii kaikille ihotyypeille, mutta minä skippaisin tämän kuivan, herkän ja tulehtuneen epäpuhtaan ihon kohdalla. Jos puhdistukseen haluaa lisätä hieman potkua tai iho on paksu, suurihuokoinen ja rasvainen, suosittelen limoncello-annosta pari kertaa viikossa.

Sitrusten (tässä tapauksessa sitruunaruohon ja appelsiininkuoren) ja laventelin yhdistelmällä ei vaan voi mennä pieleen.

natural (sugar) sucrose, organic potassium cocoate (saponified coconut oil), organic oryza sativa (rice) powder, cymbopogon flexuosus (lemongrass) oil, avena sativa (colloidal oat™) l., poaceae, citrus aurantium dulcis (sweet orange) peel extract, squalane (from olive oil), calming complexion complex™ (chamomilla recutita (chamomile) flower/leaf extract, calendula officinalis (calendula) flower extract, lavandula angustifolia (lavender) flower extract), carthamus tinctorius (safflower) seed oil, organic ascophyllum nodosum (seaweed) extract, 100% pure (fragrance) essential oils, limonene*, citral*.

DSC_0355

Balancing Day Lotion oli loppukesän ylin ystäväni Supermoodin Egoboost päivävoiteen loputtua. Kävimme taannoin ystäväni Inken kanssa keskustelua laadukkaan kosteusvoiteen koostumuksesta. Inkelle täyteläinen voide on ylellisyyttä, kun minä puolestani katson asiaa funktionaalisemmin. Rasvaisen ihon ylellisin ystävä on Inken sanoja lainatakseni liruvoide, eli ohut fluidi, jossa on runsaasti kosteutta, mutta vähän rasvaa. Tämä voide on siis täydellistä lirua rasvaiselle ja sekaiholle sekä erityisesti tulehtuneelle akneiholle. Puhdistava seerumi kannattaa sivellä tämän voiteen alle ja nyt ilmojen viilennyttyä myös kevyt öljy on tarpeen iltaisin ja pintakuivalla iholla jopa aamuisinkin.

Turhakkeita ei tässäkään voiteessa ole, mukava lista sen sijaan vaikuttavia aineta, kuten jo tutuksi tullutta kuorivaa ja epäpuhtauksia ehkäisevää paju-uutetta, A-vitamiinia sisältävää matkipapu-uutetta, tulehdusta rauhoittavaa echinaceaa sekä liuta korjaavia öljyjä kuten purasruohonsiemenöljyä ja viinirypäleensiemenöljyä.

high-potency (aqua rosa centifolia) rose concentrate™, alcohol denat (sugar cane extracted with lavender oil) with lavandula, simmondsia chinensis (jojoba) seed oil, organic helianthus annuus (sunflower) seed oil, vitis vinifera (grape) seed oil, ceraalba (beeswax), oryza sativa (rice) bran oil, anthemis nobilis (roman chamomile) flower oil, cetearyl alcohol, food grade acacia (gum arabic) senegal gum, phospholipids (liposomal delivery system), salix alba (TLC salicylic acid™ from white willow), vigna aconitifolia (TLC retinol vitamin A™ from moth bean) seed extract, corylus avellana (hazelnut) seed oil, borago officinalis (borage) seed oil, echinacea purpurea (echinacea) flower extract, fair trade butyrospermum parkii (shea) fruit butter, tocopherol (vitamin E) helianthus annuus, calming complexion complex™ (chamomilla recutita (matricaria chamomile) flower/leaf extract, calendula officinalis (calendula) flower extract, lavandula angustifolia (lavender) flower extract), aloe barbadensis (aloe) leaf powder, matricaria recutita (german chamomile) flower oil, carthamus tinctorius (safflower) seed oil, olea europaea (olive oil) fruit, squalane (from olive oil), (lecithin) brassica campestris, food grade xanthan gum, maltodextrin, 100% pure (fragrance) essential oils, linalool*, citronellol*, limonene*, geraniol*, farnesol*, citral*, eugenol*.

Ja kun öljyjen tarpeesta oli puhetta, niin epäpuhtaalle iholle Sukin valikoimasta sopii Balancing Oil.

Oletteko te testanneet näistä tuotteista jotain ja mitä olette pitäneet?

Sukin tuotteet myynnissä mm. Naturelle-verkkokaupassa, josta saat -15 % alennusta koodilla KATJA15 marraskuun loppuun saakka. Alennus koskee normaalihintaisia tuotteita.

DSC_0369

Tuotteet saatu testiin Naturellesta

Taustalla oleva lehti Alvar Magazine

Kuvat Katja Kokko

/ / / / / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Leonor sanoo:

    Hei, Katja! Osaisitko auttaa.

    Raskauden jälkeinen hormonimyrsky on varmaan verrattavissa siihen, jos e-pillerit lopettaisi. Minulla synnytyksestä on muutama kuukausi ja hormoninäppyä pukkaa toisen perään inhottavasti suupielen ympäristöön, erityisesti leukaan. Millä näitä hormoninäppyjä pitäisi hoitaa? Mielestäni minulla on ihotyypilleni sopivat puhdistustuotteet, hyvä kasvovesi, seerumi, yöksi öljy, päiväksi kevyempi voide, mutta kun ei tunnu auttavan. Onko sinulla jotain täsmällisempänä neuvoa, vai onko aika ainoa, joka minut tästä ihovaivasta pelastaa?

    • Kirjoitin juuri eilen artikkelin epäpuhtaan ja hormonaalisesti oikuttelevan ihon hoidosta Elleihin, se julkaistaan muutaman viikon päästä 🙂 Mutta siis, raskaudestahan tuo johtuu ja vie varmasti aikaa, että tilanne tasaantuu. Ongelmahan on hormonaalinen, joten pelkkä ulkoinen hoito ei sitä poista, joskin sillä voidaan saavuttaa hyviä tuloksia. Ottaisin tässä kohtaa käyttöön tehokkaan hedelmähappokuorinnan sekä puhdistavan seerumin. Suosittelen Juice Beautyn kuorintaa sekä puhdistavaa seerumia: http://katjakokko.com/juice-beauty/

      Voiteeksi ottaisin Supermoodin Egoboost voiteen, joka sisältää mentholia ja illaksi öljyä iholle, kuten Sukin Balancing Oil. Kaikkia tuotteita saa Naturellesta ja koodilla KATJA15 saat -15% alennusta marraskuun loppuun saakka.

  2. Saara sanoo:

    Jään odottamaan kirjoitustasi Ellessä. Olen tullut johtopäätökseen oman nassuni kanssa, että kyseessä rosacea. Olen uusimassa kosmetiikkavarastoani luonnollisempaan suuntaan aktiivisesti ja nyt olisikin aika hankkia uusia tuotteita. Mitä suosittelisit tähän tilanteeseen? Suoliston hyvinvoinnin kehittäminen on jo ollut jonkun aikaa prosessissa, josko sitten vielä hankkisin ihoa helliviä tuotteita kylkeen 🙂

    • Korjaan sen verran, että en kirjoita Elleen vaan Elleihin, eli Ellit.fi-sivustolle 🙂

      Rosacea on ihotulehdus ja sitä hoidetaan täysin eri tavalla kuin epäpuhdasta ja hormonaalisesti kärsivää akneihoa. Myös rosacean hoito-ohjeet ovat tulossa samaiselle sivustolle ja lisäksi olen tekemässä tänne blogiin ihan empiiristä tutkimusta serkkuni rosaceaihon hoidosta. Suki on erikoistunut yleisimpien iho-ongelmien kuten rosacean, aknen ja dermatiitin hoitoon. Olen koostamassa myös omta Beauty Guidet ks. iho-ongelmille, näin sopivien tuotteiden löytäminen helpottuu 🙂

  3. Saara sanoo:

    eiku, niin just Elleihin, mutta lukisin mieluusti sun kauneuskolumnia vaikka myös ELLEstäkin 😀 Jään siis odottelemaan sun tärppejä vielä ennen kuin ryntään ostoksille. Ja kiitos ihan helmestä blogista!