Tällä kertaa matkaamme raaka-aineiden kiehtovassa maailmassa 270 miljoonaa vuotta ajassa taaksepäin – aikaan, jolloin dinosaurukset asuivat maapallolla. Kyseessä on maailman vanhin puu, ginkgo biloba, jota kutsutaan myös neidonhiuspuuksi, hopeiseksi aprikoosipuuksi, nuoruuden puuksi ja temppelipuuksi.
Ginkgo biloban historia
Ginkgo biloba voi kasvaa 40 metriä korkeaksi ja olla jopa tuhat vuotta vanha. Nimitys neidonhiuspuu on tullut siitä, että sen viuhkamaiset muistuttavat valtoimenaan hulmuavia neidon hiuksia. Tämän pyhänä pidetyn puun siemeniä käytettiin jo 2500 vuotta sitten ennen ajanlaskun alkua muinaisessa Kiinassa lääkinnällisiin tarkoituksiin mm. astmaan, rakkovaivoihin, edistämään ruuansulatusta sekä yskänlääkkeenä.
Nimi ”ginkgo” tulee japanilaisesta sanasta ”ginkyo”, joka tarkoittaa hopeista aprikoosia (gin=hopea, kyo=aprikoosi). Se viittaa ginkgo biloban hopeisiin kukkiin ja siemeniin, jotka muistuttavat kypsinä pieniä aprikooseja. Biloba tarkoittaa kaksi-liuskaista, joka tulee viuhkamaisesta kahtia jakautuneesta lehdestä.
Puu kasvaa luonnonvaraisena vain Kaukoidässä. Se katosi Pohjois-Amerikasta noin 7 miljoonaa vuotta sitten ja Euroopasta noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Puuta pidettiin sukupuuttoon kuolleena lajina, mutta saksalainen botanisti Engelbert Kämpfer löysi neidonhiuspuun Japanista vuonna 1691. Kiinassa se oli selviytynyt muuttumattomana, jossa se kasvoi luostareiden ja palatsien puutarhoissa. Sieltä puun siemenet levisivät Japaniin ja Koreaan.
Ginkgo biloban siemenet saapuivat Eurooppaan 1700-luvun alussa botanisti Kämpferin mukana. Jotain puun ominaisuuksista kertoo sekin, että neljä puuta selviytyi Hiroshiman atomipommista, jossa ne kasvavat vieläkin ja siksi niitä kutsutaan toivonpuiksi.
Ginkgo biloban käyttö ja vaikutukset
Ginkgo biloba on ensimmäinen fytoterapeuttinen tuote, josta myös lääketiede on ollut kiinnostunut. Sen lehdissä on 40 ainesosaa, mm. flavonoideja, diterpeenejä, steroleja sekä aineita, mitä ei ole missään muussa kasvissa, kuten ginkgohappoa, bilobalidia sekä ginkgolidia.
Lehdistä tehdyllä uutteella on monia aktiivisia vaikutuksia ihoon. Se parantaa mikroverenkiertoa, elvyttää, poistaa kuona-aineita ja turvotusta sekä kosteuttaa ja suojaa ihoa, sillä se toimii antioksidanttina. Siksi se auttaa suojaamaan ihoa rypyiltä, veltostumiselta, pigmenttihäiriöiltä sekä auringon aiheuttamilta vaurioilta. Uute olisikin erinomainen lisä auringonsuojatuotteisiin. Ginkgo biloballa on myös tulehduksia ehkäisevä vaikutus, jonka vuoksi se on erinomainen raaka-aine aknen, atopian ja rosacean hoidossa. Se auttaa myös parantamaan ihon kollageenin tuotantoa, eli se säilyttää ihon kimmoisuutta ja elastisuutta. Lisäksi ginkgo biloba on antibakteerinen.
Ginkgo biloba ehkäisee monia ikääntymisen vaivoja ja merkkejä sekä ulkoisesti että sisäisesti ja siksi sen nimi nuoruuden puu onkin hyvin osuva. Saksassa ginkgo biloban käyttö on hyväksytty dementiaan, viherkaihiin sekä vanhusten huimaukseen ja tinnitykseen.
Ginkgo bilobaa sisältäviä tuotteita
Ginkgo bilobaa on vaikea melko vaikea löytää kosmetiikkatuotteista tällä hetkellä, mitä suunnattomasti ihmettelen ottaen huomioon puun historian, ominaisuudet sekä sen sisältämät aineosat, jotka toimivat vahvoina antioksidantteina. Tämän vuoksi se oli yksi tärkeimmistä raaka-aineista, kun suunnittelin Supermoodin Babyface Maskin* vaikuttavia raaka-aineita. Naamio toimii tuhkimonaamiona kaikille ihotyypeille. Se heleyttää, ravitsee ja napakoittaa ikääntyvää ihoa sekä kosteuttaa, viilentää ja rauhoittaa. Naamio onkin ihan omiaan hedelmähappokuorinnan jälkeen käytettynä.
Iroisien Instant Beauty Mask* sisältää myös ginkgo biloban uutetta. Naamio on ihanaa omenanvihreää ja virkistävää geeliä, joka virkistää väsynyttä ihoa, kirkastaa, elvyttää mikroverenkiertoa ja puhdistaa huokosia. Viilentävän ja rauhoittavan vaikutuksensa ansiosta myös se sopii hyvin herkälle iholle ja erilaisten iho-ongelmien, kuten rosacean hoitoon.
Oletteko te bonganneet muita ginkgo bilobaa sisältäviä tuotteita?
Kuva Essi Markku
Lähteet:
Una Nuotio: Kerro, kerro kuvastin
*Affiliate-linkki