Beauty

Raaka-aineiden kiehtova maailma: fermentointi

Beauty | 8.5.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Natural Goods Company

Fermentoiduilla raaka-aineilla on lukuisia hyötyjä iholle ja erilaisille ihon epätasapainotiloille.

K-beautytrendi on edelleen voimakkaasti kasvava ilmiö meillä Suomessakin enkä ennusta sen sammuvan vielä muutamaan vuoteen. Vaikka korealaisten brändien suosio jossain vaiheessa hiipuisikin, korealaiset näyttävät suunnan kosmetiikkamaailman trendeissä, halusimmepa tai emme, sillä vaikutteet valuvat väistämättä myös länsimaiseen kosmetiikkaan. Hyvä niin, sillä korealaiset ymmärtävät tehokkuuden päälle, joten itse pidän jatkossakin katseeni suunnattuna itään.

Yksi kiinnostavimmista K-beautyn myötä suuren suosion saavuttaneista raaka-aineilmiöistä ovat fermentoidut raaka-aineet. Kyseessähän ei ole mikään uusi keksintö, mutta korealaiset vain sattuivat hoksaamaan niiden(kin) tehokkuuden kosmetiikassa, jonka myötä trendi on levinnyt joka puolelle maailmaa. Sen sijaan, että fermentoidut raaka-aineet olisivat ohimenevä trendi, minä näkisin mielelläni niiden vakiinnuttavan paikkansa kosmetiikan raaka-aineina, sillä niillä on monipuolisia hyötyjä ihon kunnolle.

Mitä fermentointi on?

Fermentointi tarkoittaa maitohappokäymistä. Sillä on 7000-8000 vuotta vanhat perinteet ruoan säilömisessä ja hyvien bakteerien kasvattamisessa ruokaan, jolloin terveysvaikutukset lisääntyvät. Maitohappokäyminen synnyttää hapatettavaan aineeseen maitohappobakteereja, joilla on hyödyllisiä vaikutuksia suolistomikrobeille ja ihon mikrobeille.

Suolistomikrobeilla on yhteys ihon kuntoon, mutta tutkimusten mukaan sama toimii myös toisinpäin: iholla elävät mikrobit vaikuttavat myös suolistomikrobien toimintaan. Siksi iholle kannattaa käyttää luonnollisia raaka-aineita ja sellaisia aineita, jotka edistävät ihon mikrobikantaa ja luovat suotuisat kasvuolosuhteet mikrobeille. Ihmisen bakteereista 21 % sijaitsee ihosta ja niillä on merkittävä vaikutus ihon kunnon lisäksi myös vastustuskyvylle, sillä iho on kaikista ihmisen elimistä suurin ja koko kehomme suoja nro 1.

Fermentointiprosessin myötä aineen pH laskee niin alas (eli happamoituu), etteivät haitalliset bakteerit pysty elämään siinä. Maitohappobakteerien ansiosta aineen säilyvyys myös kasvaa: hapankaali säilyy helposti yli puoli vuotta. Fermentoidut raaka-aineet vaikuttavat hyödyllisesti myös kosmetiikkatuotteiden säilyvyyteen.

Fermentoituja ruokia ovat esimerkiksi kaikille tuttu hapankaali, korealaisten rakastama ja Suomeenkin pikkuhiljaa valunut tulinen kaalisalaatti kimchi, japanilainen natto eli fermentoidut soijapavut sekä kombucha-juoma, jonka suosio on suorastaan räjähtänyt käsiin Suomessa. Nautin itse lähes päivittäin hapankaalia ja sen vaikutukset kyllä tuntuvat vatsassa ja olossa!

Fermentointiprosessi synnyttää maitohappoa, entsyymejä ja peptidejä sekä moninkertaistaa aineiden sisältämien antioksidanttien määrän, jotka parantavat ihon kollageenin tuotantoa, ihosolujen uusiutumista sekä kosteuttavat ja kirkastavat ihoa saaden sen näyttämään elinvoimaiselta. Lisäksi prosessi pilkkoo aineet pienempään muotoon, jolloin ne imeytyvät helpommin ihoon. Fermentoitu ruoka puolestaan pilkkoutuu paremmin ruoansulatuksessa.

Miten iho hyötyy fermentoiduista aineista ja kenelle ne sopivat?

Yksi fermentoitujen raaka-aineiden eduista kosmetiikassa on niiden happamuus. Terveen ihon pH on hapan (välillä 4,5-5,5) ja miedosti happamat tuotteet pitävät yllä esimerkiksi ihon maitohapontuotantoa, jolla on tärkeä rooli ihon vastustuskyvyssä sekä kosteustasapainossa – maitohappo on ihon oma kosteuttaja, eli humektantti, joka sitoo kosteutta ihoon.

Fermentoidut aineet sopivat kaikille ihotyypeille, mutta miten iho niihin reagoi, riippuu ihon kunnosta, aineiden pitoisuudesta tuotteessa ja tuotteen muista raaka-aineista, eli kokonaisuudesta, sekä lopputuotteen pH:sta. Jo lähtökohtaisesti reaktiivinen ja ohut iho, rosacea ja perioraalidermatiitti voivat ottaa nokkiinsa fermentoiduista raaka-aineista, sillä jos iho on herkässä tilassa, aktivoivat aineet ja liian happamat tuotteet voivat olla iholle liikaa. Siksi ihoa täytyy ensin keskittyä rauhoittamaan, jonka jälkeen voi kokeilla fermentoituja raaka-aineita sisältäviä tuotteita uudelleen, mutta pikkuhiljaa ihoa totutellen. Jos ärsytysreaktiot jatkuvat, ei käyttöä kannata jatkaa.

Jos iho kärsii kuivuudesta, happamat tuotteet ovat erityisen hyödyllisiä aktivoimaan mikrobeja, jotka tuottavat ihon omia kosteuttajia. Lisäksi kuivarasvaisen ihon pH voi olla emäksinen, eli epätasapainossa, jolloin happamat tuotteet auttavat tasapainottamaan talineritystä. Jos ihon pH nousee, maitohapon tuotanto ja hyaluronihapon tuotanto hidastuvat, koska niitä tuottavat mikrobit eivät pääse toimimaan. Tämä voi johtaa esimerkiksi lisääntyneeseen talineritykseen, koska iho koittaa kompensoida kosteuden puutetta tuottamalla lisää talia, eli pyrkiä tasapainoon. Tästä voi johtua pinnasta kuiva, mutta alta rasvainen iho.

Tutkimusten mukaan aknea aiheuttava bakteeri P. acnes ja atopiassa hallitseva mikrobilaji Staphylococcus aureus viihtyvät erityisen hyvin emäksisessä ympäristössä, joten aknen ja atopian hoidossa fermentoiduista aineista ja happamista tuotteista on hyötyä. Happamuus ylläpitää kasvuympäristöä hyödyllisille mikrobeille ja ehkäisee haitallisten mikrobien toimintaa.

Whamisa perustuu fermentoituihin raaka-aineisiin

Korealainen sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja Whamisa perustuu fermentoituihin raaka-aineisiin. Tuotteiden tehoaineina on käytetty nattoa, fermentoitua krysanteemia, lumpeenkukkaa, voikukanjuurta ja kameleonttilehteä, jotka kosteuttavat, kirkastavat, puhdistavat, silottavat ja pehmittävät ihoa sekä aktivoivat ihon toimintoja. Puhdistettu vesi on korvattu aloe veralla, joka lisää tuotteiden kosteuttavia ja uudistavia vaikutuksia.

Luomuraaka-aineiden osuus on todella korkea – lähes kaikki kasviöljyt ja -uutteet ovat luomua. Tuotteet eivät myöskään sisällä iholle turhia raaka-aineita, eli koostumuksia ei ole paranneltu teknisillä aineilla pakollisia emulgaattoreita lukuunottamatta ja tuotteiden säilömiseen on käytetty kasviuutteiden yhdistelmää (laktritsinjuuri, pioninjuuri ja vuohennokanjuuri), joilla on myös ihoa hoitavia vaikutuksia.

Whamisan tuotteet ovat äärimmäisen tehokkaita ikääntyvälle, kuivalle, atooppiselle ja epäpuhtaalle iholle. Aluksi iho voi reagoida tuotteiden aktivoivaan vaikutukseen punoittamalla (kuten itselleni kävi aluksi), joka laskee kuitenkin suht nopeasti ja ihon tottuessa tuotteisiin, punoitusta ei enää tapahdu. Herkkäihoisen kannattaa tiedostaa mahdollinen ärsytysreaktio, joten suosittelen kokeilemaan yhtä tuotetta kerrallaan.

On myös mahdollista, että kuivarasvaiselle ja pintakuivalle sekaiholle pamahtaa aluksi näppyrykelmä, kun ihon toiminnot aktivoituvat ja tasapainottumisessa kestää aikansa. Toisaalta ihon mikrobeissa tapahtuu vielä paljon sellaista, jota ei tiedetä, minkä vuoksi tuotteet eivät vain sovi kaikille. Iho-ongelmista reaktiivinen rosacea ja perioraalidermatiitti ovat sellaisia, joille en voi Whamisaa suositella.

Tämän hetkiset Whamisa-suosikkini

Whamisasta löytyy blogistani lukuisia syväluotaavia postauksia, löydät ne kaikki täältä (huom. klikkaamalla ”Full library” saat ladattua hakutuloksia lisää, eli kaikki jutut eivät lataudu automaattisesti, koska se on sivustolle liian raskasta). Omat suosikkituotteeni, kuten kulttituote Water Cream ja Deep Rich Toner hoitoneste, säilyttävät toki paikkansa edelleen, mutta viime aikaisia suosikkejani ovat erityisesti:


Sebum Treatment tehohoito, 34,90 €

Iholleni ei juurikaan epäpuhtauksia enää nykyisin putkahtele, mutta muutama pikku näppy ja tukkeuma on noussut pintaan kevään aikana, joka on tälle vuodenajalle tyypillistä. Sebum Treatment on täydellinen tehohoito tukkeutuneelle ja epäpuhtaalle iholle. Sitä levitetään iholle muutama tippa iltaisin hoitonesteen jälkeen ja aamulla iho on todella heleä ja kirkas ja ihohuokoset supistuneet. Tuote sisältää omenauutetta (luonnollinen hedelmähappo) sekä pienen määrän salisyylihappoa, jotka kuorivat ihoa hyvin hellävaraisesti, juuri sen verran, että tukkoisuus poistuu ja iho heleytyy. Tuotetta ei ole tarkoitus käyttää joka päivä, vaan ihon kunnon mukaan 2-3 kertaa viikossa tai kuuriluontoisesti muutaman viikon ajan päivittäin. Itselleni riittää satunnainen käyttö aina tarpeen tullen.


Organic Flowers kuorintalaput, 29,90 €

Ihoni ei tarvitse nykyisin enää vahvoja kuorintoja, jonka ansiosta olen tykästynyt hellävaraisiin ja mietoihin kuoriviin tuotteisiin, jotka voi jättää iholle. Whamisan kuorintalaput ovat juuri täydelliset tähän, vaikka pakkauksessa neuvotaankin poistamaan aine iholta. Kuorivien aineiden määrä on kuitenkin niin pieni, että itselläni tuote toimii parhaiten iltaisin iholle jätettävänä. Varsinkin Organic Flowers kuorintalaput ovat mielestäni ennemminkin tehokosteuttava ja heleyttävä tuhkimotuote ja ne sisältävätkin hyaluronihappoa ja betaiinia, jotka kosteuttavat ihoa. Kuorintalapuilla pyyhitään kasvot, kaula ja dekoltee ihon puhdistamisen jälkeen.

Original Lotion kosteusemulsio, 38,90 €

Kerroin viimeksi skip-care postauksen yhteydessä tykästyneeni Whamisan kosteusvoiteista lotion-versioon, joka on pakattu riittoisaan 120 ml pulloon. Kosteusvoidetarpeeni laskee kesää kohti mentäessä ja jo nyt huomaan, että hyvän hoitonesteen, kuorintalappujen, seerumin ja ihoöljyn lisäksi en tarvitse kosteusvoidetta kuin pienen nokareen. Original Lotion ei nesteytä ihan yhtä tehokkaasti kuin ohuempi Water Cream, mutta se on silti kosteutustehoiltaan loistava ja ihanteellinen meikin alla. Itse hölvään reilun kokoista lotionia myös käsiini, sillä käsille on haastava löytää tarpeeksi kosteuttavaa (=ohutta) voidetta.

Eye Essence silmänympärysvoide, 41,90 €

Palasin juuri käyttämään Whamisan silmänympärysvoidetta ja sen parissa mennäänkin sitten varmasti vähintään seuraava vuosi, sillä 30 ml tuubia ei saa ihan helposti kulutettua – jollei sitten käytä sitä myös kasvoille, sillä tuote toimii myös seerumina. Palattuani takaisin voiteeseen, muistin miksi olen siihen rakastunut: voide herättelee silmänympärysihoa ihanasti, kosteuttaa hyvin ja imeytyy nopeasti.

Jäikö joku asia askarruttamaan?

Jos ihonhoidon koukeroissa jäi joku asia askarruttamaan, suosittelen hankkimaan Kuulaan kaunis kirjani, joka kokoaa yksiin kansiin kaiken olennaisen perustiedon ihonhoidosta perusteellisesti, mutta helppotajuisesti selitettynä sekä perehdyttää korealaisen ihonhoitometodin ainutlaatuiseen tehokkuuteen. Osta kirja esimerkiksi täältä.

Mitkä on sinun Whamisa-suosikkeja?

Kuvat Katja Kokko

Lähde: Skin Surface pH in Acne Vulgaris: Insights from an Observational Study and Review of the Literature

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,