Rakkaat karvaiset kanssasisareni, julistan blogissa täten alkaneeksi taistelun villipöpelikköä aka bikinialueen karvatuheroa vastaan.
Tällä hetkellä tilanne on tuhero 1, Katja 0. Mutta odottakaas vain, olen juuri aloittanut karvojen kukistamishoidot alexandriittilaserilla yksityisessä sairaalassa, Laser Tilkassa tavoitteena siisti ja sileä bikiniraja ensi kesäksi. Nimitettäköön projektia nimellä Mikroshortsit kesäksi 2016, sillä moiset pöksyt ovat tämän neidon kohdalla saaneet jäädä kaukaiseksi haaveeksi.
Huomautan näin heti projektin alkuvaiheessa, että hoidoilla ei ole mitään tekemistä blogini kanssa ja maksan niistä täyden hinnan. Olin jopa päättänyt, että tämähän on asia, jota en ala julkisesti käsittelemään, kunnes muutin mieleni. Tiedän nimittäin siellä ruudun takana olevan satoja, jollei tuhansia naisia, joille karvat tuottavat täysin kohtuutonta päänvaivaa, joten mikäli voin tarjota kokemuksellani yhdellekään teistä hyödyllistä informaatiota tai apua, haluan sen tehdä. Ja samalla toimikoot tämä dokumentointi virallisina hautajaisina asialle, johon olen joutunut käyttämään teini-ikäisestä lähtien kohtuuttoman paljon energiaa ja eritoten rahaa.
Valaistaanpa hieman taustoja asian tiimoilta.
Olen koko elämäni ajan saanut osakseni säännöllistä ihastelua paksusta ja tuuheasta hiuskuontalostani sekä tummista kulmakarvoistani, joista voi muotoilla mielikuvituksen puitteissa minkälaiset tahansa. Ja olenkin maailman onnellisin hyvin epäsuomalaisesta hiuslaadustani sekä kulmakarvoistani, enkä kuuna päivänä vaihtaisi niitä mihinkään. Mutta kolikolla on kääntöpuolensa, tai lieveilmiönsä, sillä runsaus ei suinkaan rajoitu onnekkaasti vain hiuksiini, vaan koskee kaikkia karvoja.
Ja kun ihoni on todella vaalea ja karva paksua sekä mustaa, niin veikkaanpa, että suurin osa ymmärtää tässä kohtaa mistä oikein on kyse: jatkuvasta karvanpoistokierteestä ja sen mukanaan tuomista miellyttävistä sivuoireista, kuten karvatupentulehduksesta, sisäänkasvaneista karvoista, punapilkullisesta ihosta ja siitä raivostuttavasta välivaiheesta karvanpoistojen välissä, joka täytyy olla tarpeeksi tiheä ja säännöllinen pitääkseen tilanne aisoissa. Lisäksi se tarkoittaa esimerkiksi joka ikistä lomareissua edeltävää karvanpoiston ajoituksen täsmällistä ennakoimista, jotta pitkänkin reissun selviää ilman poistotoimenpiteitä ja rehotuksia.
Vuosia sitten löysin onneksi sokeroijan, parhaan sellaisen, mitä maailmankaikkeus päällään kantaa. Hän on pitkäaikainen ystäväni, karvojeni vihollinen numero yksi, Eerikinkadulla Ihonhoitobaaria pitävä Henna Heikkinen. Täsmällisempää sokeroijaa ei taatusti löydy koko universumista. Mutta kuinka onnellinen olinkaan, kun sain vihdoin ja viimein lähettää Hennalle tekstiviestin, etten vastaisuudessa tarvitse hänen sokerointipalvelujaan enää ikinä. Veikkaanpa, että nainen tuuletti viestiä lukiessaan tuumien, että jo oli aikakin. Olen nähnyt Hennaa vuosien ajan reilun kolmen viikon välein. Nainen on ollut enemmän kartalla sekä henkilökohtaisesta että työelämästäni, kuin osa ystävistäni. Ja taatusti paremmin perillä karvoistani, kuin yksikään seurustelukumppaneistani.
En ole tullut koskaan laskeneeksi, kuinka paljon rahaa olen sokerointeihin käyttänyt. 65 euroa vajaan neljän viikon välein, vuosien ajan. Tällä summalla olisin laseroinut koko kroppani päästä varpaisiin useaan otteeseen. Ilmaistahan laserointi ei siis suinkaan ole. Toimenpiteen hinta riippuu käsiteltävän alueen laajuudesta. Itse pääsin kategoriaan medium, joka kustantaa 295 euroa per kerta. Käsittelyjä tarvitaan neljästä kahdeksaan ja hoitoväli on noin 8-12 viikkoa. Eli ensi kesänä projekti on toivon mukaan ohi.
Olen jo vuosia sitten aloittanut perusteellisen selvitystyön karvanpoistoista lasereilla sekä toimenpiteitä tekevistä sairaaloista ja lääkäriasemista. Parhaat laserit ovat diodi- ja alexandriittilaser, joista jälkimmäinen on vieläkin tehokkaampi sekä hitusen kivuliaampi. Lainattakoon tässä kohtaa laserhoitajaani Leena Laukkasta: kivuttomana mainostetut laserit ovat yhtä kuin tehottomat. Kipua nimittäin tulee väkisinkin, kun karvan juuri kohtaa tuomiopäivänsä. Hoitoja tekevistä paikoista päädyin Laser Tilkkaan, sillä kuulin sairaalasta ja sen palvelusta eniten kehuja ja koehoidon jälkeen varsinaisessa toimenpiteessä käytyäni, yhdyn näihin positiivisiin kokemuksiin täysin.
Leena on uusi Hennani, mutta se lopullinen viikatemies, loistava ja ammattitaitoinen tyyppi, joka muuten kirjoittaa myös omaa blogia laserhoitajan työstä. Huomautuksena kuitenkin, että laserhoitajan tontilla huidellaan hieman eri sfääreissä, kuin luonnonkosmetiikkablogissa, sillä laserillahan tehdään myös lukuisia muita hoitoja karvanpoistojen lisäksi, joista suurimpaan osaan en itse ota kantaa enkä koe henkilökohtaista kiinnostusta ainakaan käytännön tasolla. (Bongasin kylläkin hoitohuoneesta muutamia luonnonkosmetiikatuotteita, mm. Laveraa sekä puhdasta aloe vera-geeliä!)
Sentään jossain karvani kuitenkin kuuluvat parhaaseen valioluokkaan: mustina ja paksuina laser nimittäin tehoaa niihin parhaiten. Hahaa! Tehotakseen täydellisesti laser tarvitsee siis niin sanotusti kontrastia eli mustaa karvaa ja vaaleaa ihoa.
Ja kuten sanottua, toimenpide sattuu. Viileää ilmaa syöksevä puhallin kyllä helpottaa asiaa, mutta toimenpide sattuu vähintään yhtä paljon kuin tatuoinnin laittaminen. Tunne on jotain polttamisen ja sähköiskun välillä ja ilmassa leijailee kirjaimellisesti palaneen käry. Lohdutuksena kerrottakoon, että käsittely on nopeasti ohi, itselläni kesti puolisen tuntia ja sen kyllä pinnistelen kivusta vaikka päälläni seisten. Koneesta kuuluu lisäksi hassu ääni, se napsahtaa aivan kuin sähköisku kohdatessaan karvan. Mitä isompi napsaus, sen parempi merkki: karva on kukistettu.
Toimenpiteen jälkeen iho punoitti, oli arka ja hieman turvoksissa. Turvotus laski parissa tunnissa ja punoitus parissa päivässä. Mutta sitten alkoikin kurjin osuus: karvat on nimittäin pitänyt sheivata juuri ennen hoitoon menoa ja kun ne kärväytetty juuriaan myöten, ne jäävät jumiin koloihinsa. Iho on siis täynnä sekä punaisia että mustia pisteitä. Tapettu karva on niin heikkoa ettei se pääse ryömimään kolostaan ulos kovinkaan helposti. Parin päivän päästä karvaa voi vetää pinseteillä pois, mutta käytännössä se on mahdotonta, sillä ainakin omat mustat pisteeni ovat niin olemattomat, ettei niistä saa pinseteillä mitään otetta. Kuivaharjaus onkin ollut ahkerassa käytössä aamuin illoin, joka nopeuttaa karvojen putoamista itsestään hieman ja onpa tullut sekoitettua Acorellen after sun-voiteeseen hieman hedelmähappojakin (after sun on loistava hoidon jälkeen, sillä se rauhoittaa ja kosteuttaa tehokkaasti). Eli sileää ihoa saa todellakin odotella ja tässä kohtaa epätoivo meinaa iskeä, sillä sokeroinnillahan ei ihoon jää juuri mitään jälkiä.
Tämä on kuitenkin väliaikainen tila, joka pitää nyt vain jaksaa. Karvat kyllä putoavat.
Seuraavan käsittelyn voi tehdä aina, kun karvat ovat kasvaneet takaisin. Itselleni on varattu seuraava aika elokuun puoleen väliin. Jos karvoja ei siihen mennessä kuulu, aikaa pitää siirtää. Laser tappaa siis kerralla karvoja ainoastaan 15-20 % kokonaismäärästä, sillä se tehoaa vain kasvuvaiheen alussa olevaan, ei ns. nukkuvaan karvaan. Tästäpä riippuu myös tarvittavien käsittelyjen määrä. Jännityksellä odotan, montako kertaa tämä tuhero vaatii.
Ensimmäisen käsittelyn aikana päälimmäinen ajatukseni oli: miksi ihmeessä en ole tehnyt tätä aiemmin? Toimenpide maksaa kyllä, mutta sama raha on tullut vedettyä kankkulan kaivosta alas monta kertaa – tai ainakin kipattua Ihonhoitobaarin sokeriroskikseen. Toimenpiteessä ei ole mitään hävettävää tai ihmeellistä, kun laseria käsittelee todellinen ammattilainen. Kenties suurin epäilyni on kohdistunut siihen, ettei hoito tehoakaan ja rahat menevät hukkaan. Perusteellisen taustatyöni jälkeen olen kuitenkin täysin vakuuttunut, että laitan rahaa pankkiin ja saan sileän ihon.
Humpuukiksi leimaisin puolestaan kosmetologien tekemät valoimpulssihoidot ja kaikenlaiset kotivimpaimet. En kuuna päivänä laittaisi rahojani moiseen huttuun, mikäli tavoitteena on päästä karvoista eroon lopullisesti.
Lopuksi sanoisin vielä, että varmasti monelle bikinirajan sokerointi on hyvä ratkaisu enkä itse ole missään nimessä brassivahauksien kannattaja. Itseltäni käsitellään stringien ulkopuolelle jäävä alue. Laser sopii mielestäni parhaiten niille, joille karvat tuottavat suurinta päänvaivaa: vaalealle iholle ja tummalle, runsaalle karvalle ja onneksi se tehoaakin näille parhaiten.
Kaikkia karvat eivät tietenkään häiritse, mutta jokaisella on omat kehoissuensa, minulla tämä on ollut se yksi ja ainoa. Vuosien myötä oma itsetunto on kuitenkin vahvistunut niin paljon, että vähät välitän siitä, että asia ottaa päähän ja toisinaan unohdan sen kokonaan. Olen myöskin jo ajat sitten päättänyt, että elämäni mies saa luvan rakastaa myös karvojani tai vähintään seurata mikroshortsiprojektiani yhtä antaumuksella kuin minä. Joten teille kanssasisarille, joiden itsetuntoa asia rassaa: hyväksykää itsenne, rakastakaa karvojanne ja menkää vasta sitten laseriin!
Raportoin projektin etenemisestä vuoden aikana, toivokaamme seuraavan erän päättyvän vähintään tasapeliin ja mustien pisteiden nopeaa katoamista.
Karvaissues, anyone? Entä kokemuksia laserista?
Kuvat Katja Kokko
