Kaupallinen yhteistyö: Naturelle.fi
Jos minulta kysyttäisiin mikä on maailman söpöin eläin, vastaus olisi vaikea, koska kaikki eläimet ovat niin söpöjä. Sydämeni menee kuitenkin aivan erityiselle sykkyrälle ketuista. Noissa oransseissa koiruuksissa on jotain poikkeuksellisen viekasta, mystistä ja suloista.
Kun törmäsin ensimmäistä kertaa Instagramissa miamilaiseen luonnonkosmetiikkasarja Lilfoxiin, en ollut ihan varma mistä menin eniten pökerryksiin: herkullisen ja nerokkaan kuuloisista tuotteista, taiteilija Natalia Jhetén vastustamattoman kauniista kuvituksista purnukoiden kyljissä vai pikkuketusta, joka on koko sarjan symboli. Purnukoiden kuoret tuovat mieleeni Coco Chanelin aikaisen art decon ja niiden sisältö puolestaan Amazonian sademetsät. Katsokaa vaikka noita mustareunuksisia samppanjan värisiä pahvipakkauksia: selkeä Chanel No. 5 tuulahdus, jota freesaavat viidakkohenkiset kuvitukset. Minua ei myöskään ole kovin vaikea hurmata tuotteilla, jotka on ristitty sellaisilla nimillä kuin Cleopatra ja Jungle Glow.
Ihonhoito ei mielestäni kuulu olla tylsä rutiini, vaan arkea piristävä nautinto. Rakastankin sarjoja, joihin liittyy vahva tarina mihin voi uppoutua kuin toiseen todellisuuteen (silloin ei tarvitse katsoa niin paljon Netflixiäkään). Tällaiset seikat tekevät tavanomaisista arkirutiineista tärkeitä ja erityisiä.
Olen ollut vuoden ajan lukuisia kertoja sormi enterillä tilaamassa kokoelmaa Lilfoxin tuotteista, mutta jahkailuni eri tuotekombojen välillä on aina päätynyt koko ostoskorin hylkäämiseen. Siksi olikin ihana yllätys, että tuotteet saapuivat myyntiin Naturelleen, jonne olin vinkannut löydöstäni aika päiviä sitten. Nyt sain vihdoin ja viimein sarjan testiin myös itselleni.
Lilfoxin perustaja Alexis Rose on ammatiltaan aromaterapeutti, joten tuotteiden aromaterapeuttisilta yhdistelmiltä sopii odottaa paljon. Lilfoxin tuotteet eivät sisällä mitään fillereitä eli teknisiä täyteaineita, kuten emulgaattoreita tai keinotekoisia emollientteja. Tämän vuoksi valikoimaan ei kuulu tavanomaisia kosteusvoiteita tai emulsioita, vaan tuotteet ovat erilaisia öljycocktaileja, balsameita ja jauheseoksia – eli samanlaisia kuin kuuluisat May Lindstromin tuotteet, mutta edullisemmalla hintalapulla varustettuna. Madame Fox on luonut jokaisen tuotteen formulan itse ja ne valmistetaan käsin hänen omassa studiossaan Miamissa. Tuotteet on pakattu mustaan miron-lasiin, joka parantaa raaka-aineiden säilyvyyttä ja suojaa niitä valolta sekä UV-säteilyltä.
Lilfoxin tuotteiden raaka-aineet ovat luomuviljeltyjä tai villinä kasvavien kasvien uutteita, kylmäpuristettuja kasviöljyjä, kasvivahoja, mineraaleja, savea ja eteerisiä öljyjä. Puhdistetun veden sijasta käytetään kukkaisvesiä. Energeettisen lisähöysteen tuotteet saavat parantavista kristalleista – ihanan hippiä! No mutta, siis tärkeintä on se, että kaikki raaka-aineet ovat ihoa hoitavia, koska tällöin ei tule myöskään maksaneeksi mistään turhasta.
Ennen kuin lähden avaamaan tuotteita syvällisemmin, on sanottava, että valinnat tuotteiden sisältämissä kasviöljyissä ovat hillittömän hyvät. Maallikolle kasviöljyt tuskin sanovat inci-listassa kovinkaan paljon, mutta kun alkaa perehtyä hieman enemmän öljyjen rasvahappokoostumuksiin ja niiden sisältämiin antioksidantteihin, vitamiineihin ja mineraaleihin, öljyjen yksilölliset vaikutukset kirkastuvat. Saatankin käyttää aikaa tuntikausia etsiessäni tietoa öljyjen ravintosisällöistä ja pohtiessani kokonaisuuden vaikutusta ihoon. Lilfoxin kasviöljyvalinnat ovat loistavat ja sarjan öljyseerumit sopivat erinomaisesti myös ongelmaiholle, kuten aknelle, rosacealle ja atopialle.
Valitessani sopivaa testipakettia tuotteista, olin jälleen vastakkain valinnan vaikeuden kanssa. Lopulta päädyin seuraavaan komboon: puhdistusaineen, kuorinnan ja naamion yhdistelmää toimittavan Jungle Glow Rainforest Honey Enzyme Cleanser + Maskin kaveriksi valitsin Aphrodite Rose Toning Mist kasvoveden. Silmänympärysihon hoitoon puolestaan Kalahari Brightening Eye Serumin ja kasvojen aamuöljyksi Seabuck + Neroli Youthful Vixen Face Nectarin ja yöhoitoon Prickly Pear Illuminating Tourmaline Infused Beauty Nectarin. Naamioiden kohdalla vaiheilin eniten, mutta lopulta päädyin valitsemaan Cleopatra Restorative Milk + Honey Beauty Maskin, koska kaikki ihonhoitorutiinit, joihin liittyy jollain tapaa muinainen Egypti ja Kleopatra kiehtovat minua.
Jungle Glow putsarin, kuorinnan ja naamion yhdistelmä on saanut nimensä sen raaka-aineista: hunaja on peruja Hawaijin sademetsistä. Se on humektantti eli ihoa kosteuttava aine, joka tekee ihosta täyteläisen näköisen (mielestäni englannin kielen sana plumping kuvaa tätä paremmin). Hunaja sisältää runsaasti entsyymejä, jotka kirkastavat, tasoittavat ja parantavat ihoa sekä ehkäisevät iho-ongelmien syntymistä. Maracujan- eli passionhedelmänsiemenöljy on puolestaan Amazonian sademetsien ihme, joka sisältää runsaasti A- ja C-vitamiineja sekä linolihappoa (omega 6-rasvahappo), joka on erityisen hyödyllinen rasvahappo varsinkin epäpuhtaalle ja ongelmaiholle, koska sillä on tulehdusta vähentävä vaikutus. Lisäksi linolihapolla on merkittävä rooli ihon keramideille jotka ovat tärkeitä ihon kosteuspitoisuuden ylläpitämiseksi. Ruusunmarjaöljy sisältää A- ja C-vitamiinien lisäksi omega-rasvahappoja ja se auttaa mm. korjaamaan aurinkovaurioita ihossa. Raakakaakaossa on puolestaan runsaasti magnesiumia ja rikkiä sekä antioksidantteja, jotka neutraloivat vapaita radikaaleja. Mineraalirikas valkoinen savi syväpuhdistaa ihoa. Jungle Glown huumaavan raikas tuoksu tulee verigreipin, nerolin, petitgrainin, mandariinin, bergamotin ja ylang ylangin eteerisistä öljyistä sekä kaakaoabsoluutista. Aromaterapeuttinen nautinto ei taatusti jätä kylmäksi.
Jungle Glow tekee mitä jo pelkän nimen perusteella voi odottaa: ihosta tulee heleä, kuin kostean kuumassa sademetsässä samoilun jälkeen (suomalaisittain: kuin olisi saunassa käynyt). Joka päiväisenä puhdistusrutiinina en sitä käyttäisi, vaan 1-3 kertaa viikossa heleyttävänä syväpuhdistajana. Tuotetta levitetään kostealle iholle ja sen annetaan vaikuttaa viisi minuuttia ennen pois huuhtomista. Hunajan mekaanisesti kuorivaa vaikutusta voi halutessaan tehostaa ennen pois huuhtelua. Jos tuotteen haluaa käyttää naamiona, sen voi antaa vaikuttaa iholla 5-30 minuuttia ja vaikutusaikana naamion päälle voi suihkutella jompaa kumpaa Lilfoxin kukkaisvesistä: Aphrodite ruusuvettä tai Mystic Awakening rosmariinivettä.
Jungle Glown sisältämässä hunajassa on sen verran rouheutta, että en suosittele sitä ohuelle ja herkälle iholle. Lisäksi ihon, jolla on tulehtuneita näppyjä, tulee noudattaa äärimmäistä varovaisuutta käytön kanssa, sillä vaikka raaka-aineet tekevätkin hyvää, mekaaninen rasitus ärsyttää ihoa.
Aphrodite Rose Toning Mist sisältää ranskalaisen artisaanitislaamon valmistamaa luomuruusuvettä sekä ruusukvartsia. Ruusuvesi sopii erityisen hyvin kuivalle, herkälle ja ikääntyvälle iholle sekä couperosalle. Se viilentää, kosteuttaa, tasapainottaa ja elvyttää ihoa sekä heleyttää ihon väriä. Lisäksi se parantaa sarjan öljyseerumeiden imeytymistä, eli kuten olette varmasti blogistani oppineet: levitä ihoöljy aina kasvovedellä kosteutetulle iholle. Aphroditen sisältämät ruusukvartsihippuset voi tuntea pullon sisällä, kun sitä ravistaa. Hippitietoutta sen verran, että madame Fox on valinnut ruusuveden ja ruusukvartsin myös niiden energeettisten ominaisuuksien vuoksi: ne auttavat avaamaan sydänchakraa.
Kalahari silmänympärysseerumista taisi tulla suosikkituotteeni – tai ainakin se on kirkkaan kolmen parhaan joukossa. Se on siis öljyseerumi, joka pakattu roll on -pulloon. Lasisen rollerballin ansiosta seerumin levitys käy taivaallisen kätevästi ja sopivasti silmänympärysihoa hieroen. Ja tämän tuotteen vaikutukset kuulkaas huomaa! Silmänympärysiho siloittuu ja kirkastuu selkeästi. Seerumi sisältää arganöljyä, kalaharin meloninsiemenöljyä, kurkunsiemenöljyä, granaattiomenansiemenöljyä, ruusunmarjansiemenöljyä ja passionsiemenöljyä sekä santelipuun eteeristä öljyä ja ruusuabsoluuttia. Mikään ei ehdottomasti estä rullailemasta tätä muuallekin kasvoja silmänympärysihon lisäksi (paitsi ehkä 10 ml pakkauskoko).
Kalaharin sisältämät öljyt ovat todella kiinnostavia, eritoten kurkusiemenöljy, johon törmää melko harvoin. Se sisältää runsaasti linolihappoa, B-vitamiineja, E-vitamiinia sekä kasvisteroleja. Öljy imeytyy erittäin hyvin, uudistaa ihosoluja, parantaa ihon elastisuutta ja kosteuttaa. Lisäksi se kirkastaa tummia silmänalusia ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Meloninsiemenöljyn sisältämistä rasvahapoista linolihappoa on siinä merkittävin määrä (yli 60 %), joka tekee siitä nopeasti imeytyvän ja siten silmänympärysiholle soveltuvan. Lisäksi se sisältää E-vitamiinia, joka kiinteyttää ihoa ja parantaa mikroverenkiertoa. Granaattiomenansiemenöljyn antioksidantit suojaavat vapailta radikaaleilta, kirkastavat ihoa ja ehkäisevät ikääntymisen merkkejä. Maracujaöljy kiinteyttää, kosteuttaa ja siloittaa silmänympärysihon juonteita ja suojaa ihoa.
Lilfoxin öljyseerumeista minulla oli testissä Seabuck + Neroli sekä Prickly Pear, joista on heti sanottava, että rakastuin todella palavasti molempiin. Prickly Pear öljy vei sydämeni tuoksunsa puolesta ja lisäksi kaikki, missä on käytetty runsaasti kaktusviikunaöljyä, on automaattisesti kiinnostavaa öljyn tehokkuuden vuoksi. Seabuck + Nerolia suosittelen varsinkin epäpuhtaalle ja akneiholle ja myös sen sisältö on huippulaadukas.
Prickly Pear on heleyttävä kauneusnektari, joka siloittaa juonteita, kirkastaa ihon väriä ja rauhoittaa ihon tulehdustiloja. Jos rakastaa jasmiinin tuoksua, tähän nektariin jää koukkuun, sillä sen tuoksu tulee kahden eri jasmiinilajikkeen eteerisestä öljystä, rauhoittavasta santelipuusta sekä ripauksesta verigreippiä, bergamottia ja frankinsensiä. Nektari sisältää kaktusviikunaöljyä, joka tunnetaan heleyttävänä ihmeöljynä. Sen E-vitamiinipitoisuus on huikea, kaikista suurin mihin kasviöljyissä olen koskaan törmännyt. Lisäksi nektarista löytyy sitä huippua maracujaöljyä, jota on tullu jo hehkutettua jokaisen ihon pelastajana sekä granaattiomenan- ja vadelmansiemenöljyjä jotka sisältävät runsaasti antioksidantteja. Kasviöljyjen cocktail on viimeistelty brasilialaisilla turmaliinikristalleilla, joista egyptiläinen legenda kertoo mielenkiintoisen tarinan: turmaliinin värit ovat syntyneet turmaliinin matkatessa maan uumenista kohti aurinkoa sateenkaarta pitkin, jolloin sateenkaaren kaikki sävyt ovat tarttuneet siihen. Ei ihme, että nektari tuntuu saavan ihon säihkymään poikkeuksellisella tavalla!
Seabuck + Neroli on tukkoisen, stressaantuneen ja ikääntyvän ihon nuorentava kauneusnektari, joka parantaa ihon kosteuspitoisuutta todella tehokkaasti, elävöittää ihoa, kiihdyttää solujen uusiutumista, rauhoittaa ja ehkäisee tulehduksia sekä suojaa ulkoisilta stressitekijöiltä, kuten ilmansaasteilta ja auringolta. Raikas tuoksu miellyttää erityisesti appelsiininkukan eli nerolin ystäviä, johon on yhdistetty petitgrainia, palmarosaa, verigreippiä ja santelipuuta. Tuoksu on ihanan pirskahteleva ja se virkistää mieltä tokkuraisina aamuina.
Öljyn pohjan muodostavat epäpuhtaan ihon kaveri maracujaöljy sekä kameliaöljy, joka sisältää runsaasti omega 3-, 6- ja 9-rasvahappoja ja varsinkin niistä jälkimmäistä, jota kutsutaan myös oleiinihapoksi, se auttaa sitomaan kosteutta ihoon. Kameliaöljy on myös erinomainen anti-age raaka-aine sen sisältämien A- ja E-vitamiinien ansiosta. Lisäksi nektari sisältää hampunsiemenöljyä, viinirypäleensiemenöljyä, arganöljyä, vadelmansiemenöljyä, meloninsiemenöljyä, tyrniöljyä ja granaattiomenansiemenöljyä – siis upean kombinaation loistavasti imeytyviä öljyjä, jotka parantavat ihon rakennetta, vahvistavat solukalvoja, ehkäisevät tulehduksia, puhdistavat tukkoista ihoa ja ehkäisevät epäpuhtauksien syntymistä, kirkastavat ihoa, siloittavat juonteita ja suojaavat vapailta radikaaleilta.
Cleopatra kauneusnaamio on ylistys Niilin kuningattaren kauneusrituaaleille – ja sehän kelpaa meikäläiselle, sillä minulla on omat pyhät Kleopatra-hetkeni vähintään kahdesti viikossa. Kleopatran tiedettiin kylpevän maidossa, mutta madame Fox on tehnyt pienen päivityksen 2010-luvulle ja tässä naamiossa onkin kookosmaitojauhetta, joka sisältää runsaasti ihon elastisuutta lisäävää kuparia ja C-vitamiinia. Hunajajauhe toimii antibakteerisena ihon kirkastajana ja rauhoittajana. Ranskalainen ruususavi rauhoittaa ja puhdistaa herkkää ihoa ja papaijan sekä ananaksen entsyymit poistavat kuollutta ihosolukkoa hellävaraisesti samalla pehmittäen ihoa. Camu camu on Amazonian sademetsien C-vitamiinipommi, joka sisältää 30 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini. Sen lisäksi camu camussa on runsaasti mineraaleja ja se on kunnon superfoodia iholle.
Cleopatra-naamio sekoitetaan nesteen kanssa kermaiseksi tahnaksi. Minä käytin nesteenä Aphrodite ruususuihketta. Annoin naamion vaikuttaa iholla puoli tuntia, kunnes se oli kuivunut täysin, jonka jälkeen painelin naamio kasvoillani suihkuun. Ihosta tuli aivan uskomattoman sileä, pehmeä ja tasainen kuin vauvanpeppu! Täydellinen naamio itselleni, kun ihossa ei ole tällä hetkellä lainkaan tukkeumia ja epäpuhtauksia, mutta haluan ylläpitää ihon heleyttä ja elinvoimaisuutta. Epäpuhtaalle iholle kannattaa valita Bamboo Charcoal Purifying Mask ja kirkastusta kaipaavalle elinvoimattoman näköiselle iholle Chlorophyll + Tourmaline Brightening Mask. Nämä naamiot voi sekoittaa Mystic Awakening Rosemary Toning Mistiin, joka on ametistikristalleilla höystettyä rosmariinivettä.
Odotukseni Lilfoxin tuotteista oli korkealla sen perusteella, mitä olin ehtinyt sarjaa tutkia. Erityisesti öljyseerumit ja naamiot olivat aivan huikeita ja öljyt ihan ykkösiä (jos se nyt jäi jollekin vielä epäselväksi!). Lisäksi on positiivista ettei tuotteet ole aivan superkalliita, mutta tällaisilla raaka-aineilla ei myöskään edullisia. Ripaus hippeilyä ja leikkisyyttä tuo sarjalle keveän tuulahduksen, joka on myös enemmän kuin tervetullutta. Vakavuus ja coolius eivät ole nyt ollenkaan päivän sanoja!
Jos kiinnostuit Lilfoxin tuotteista, niin nyt on erinomainen tilaisuus kokeilla sarjaa: jokaiseen Lilfox-tilaukseen sujautetaan lahjaksi minikokoinen Lilfoxin tuote, joka on eri kuin minkä on tilannut. Erillistä koodia etuun ei tarvita vaan lahjat lisätään tilauksiin automaattisesti. Tarjous on voimassa 10.9.2017 asti Naturellen verkkokaupassa sekä myymälässä Bulevardilla.
Miltä Lilfox vaikuttaa teidän mielestä? Mistä tuotteista kiinnostuitte eniten?
Kuvat Katja Kokko