Kaupallinen yhteistyö: Eco Beauty Wellness
Kokonaisvaltaisesti hyvinvointia parantava ja terveyttä tukeva itsehoito ei tarvitse olla vaikeaa eikä aikaavievää. Vartalonhoito on tärkeä osa hyvinvointia.
Vartaloöljyt eivät tunnu olevan mikään suosittu konsepti – niin voi päätellä ainakin luonnonkosmetiikkasarjojen valikoimien perusteella. Olen aina ihmetellyt tätä, sillä vartaloöljy on perustuote siinä missä kasvoöljykin.
Espanjalainen Per Purr on näköjään huomannut täydellisten vartaloöljyjen mentävän aukon ja päättänyt valmistaa – ei vain yhtä – vaan viisi erilaista eteerisiin öljyihin ja kylmäpuristettuihin kasviöljyihin perustuvaa vartaloöljyä. Lisäksi valikoimassa on universumin täydellisin harja vartalon kuivaharjaukseen sekä liuta muita ihania vartalonhoitotuotteita kauniilla ulkoasulla kuorrutettuna. Ilahdutte varmaan, kun kerron tuotteiden olevan myös kohtuuhintaisia.
Vuosien varrella olen inspiroinut ihmisiä hoitamaan ihojaan antaumuksella ja löytämään ihonhoidon nautinnon. Saan paljon palautetta, kuinka ihonhoidosta on tullut rituaali, jota oikein odottaa. Moni panostaakin jo kasvojen hoitoon, mutta vartalonhoito jää helposti vähemmälle.
Kasvot ja vartalo ovat tässä samassa ruumiissa, eivät erilliset toisistaan. Siten se, mitä vartalossa tapahtuu, vaikuttaa myös kasvoihin. Vartalon ihoa tulisi siis hoitaa yhtä huolellisesti ja omalla tavallaan jopa perusteellisemmin, kuin kasvoja, sillä vartalo on täynnä meridiaanikanavia, faskiaketjuja ja akupisteitä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa ympäri uskomatonta kehoamme. Siksi vartalonhoito vaikuttaa monella eri tasolla: ihon pintaan, ihon alle, hermostoon, aineenvaihduntaan, mieleen ja tunteisiin. Vartalonhoito on kokonaisvaltaista hyvinvointia parhaimmillaan. Siksi päätin kirjoittaa tämän oodin vartalonhoidolle ja haastaa teidät mukaan vartalon ihon keväthoitoon!
Puhuessani vartalonhoidosta tarkoitan muutakin kuin pelkästään vartalon kuorintaa ja kosteuttamista. Vartalonhoitoon kuuluu kehon vetristely ja liikuttaminen, kuivaharjaus ja kuorinta sekä kosteuttaminen ja hierominen. Kuulostaa ehkä aikaa vievältä, mutta todellisuudessa monet vartalon(ihon) hyvinvointia edistävät rituaalit ovat nopeita, eikä kaikkea ole pakko tehdä kerralla.
Vetristely ja liikuttaminen
Joka aamuinen muutaman minuutin vetristely, täristely ja kehon liikuttaminen pistää lymfakiertoon vipinää, vilkastuttaa verenkiertoa ja parantaa energian virtausta kehossa. Lymfakierto tarvitsee toimiakseen liikettä – jollemme liikuta kehoa tai jollain muulla tekniikalla liikuta lymfanesteitä, nesteet ja kuona-aineet kertyvät kudoksiin.
Itse teen aamuisin Qigongiin perustuvan täristely- ja naputtelurituaalin, joka herättää kehon ja mielen sekä vapauttaa kehosta stressin ja energiatukokset. Rituaali vie aikaa alle kaksi minuuttia:
– Heiluttele ja täristele käsivarsia, ylävartaloa, lantiota ja jalkoja seisaaltaan 15-30 sekuntia muistaen samalla hengittää
– Laita kädet nyrkkiin ja naputtele niillä ensin rintakehä, sitten käsivarret ulkosivuja pitkin alas ja sisäsyrjiä pitkin ylös, pidä ranteet rentona, mutta naputtele napakasti
– Jatka naputtelua vatsassa myötäpäivään navan ympäri ja naputtele sitten jalat ulkosivuja pitkin alas ja sisäsyrjiä pitkin ylös
– Naputtele sitten alaselkä molemmin puolin
– Tee lopuksi ylävartalon kiertoja molempiin suuntiin käsivarret rentona
– Hengitä syvään muutama kerta ja tunnustele oloasi
Lähde: Katie Brindle
Kunnon sheikkauksen lisäksi teen aina vähintään kolme yin-jooga asanaa, jotka avaavat syvällä olevia lihasjännityksia, rentouttavat kireitä faskioita ja parantavat energianvirtausta meridiaanikanavissa. Yin-joogaan yhdistyy aina myös parasympaattista hermostoa ja vagus-hermoa aktivoiva syvähengitys. Teen kunkin asanan 2-5 minuutilla.
Suosikkiasentoni ovat Baddha konasana eli butterly, Supta virasana eli saddle ja Jathara parivartanasana eli reclining twist/kierto kyljellään, jossa kierto tapahtuu navasta ylöspäin. Baddha konasana vaikuttaa erityisesti virtsarakko-, munuais- ja sappirakkomeridiaaneihin ja 2. eli sakraalichakraan. Supta virasana vaikuttaa mahalaukku-, perna-, virtsarakko- ja munuaismeridiaaneihin sekä 3. ja 4. chakroihin eli solar plexukseen ja sydänchakraan. Jathara parivartasana vaikuttaa puolestaan sappirakko- ja virtsarakkomeridiaaneihin sekä 1. ja 3. chakraan eli juurichakraan ja solar plexukseen. Olo on jo näiden kolmen asanan jälkeen keventynyt, virkistynyt ja pidentynyt. Vaikutukset näkee kasvoissa asti.
Kuivaharjaus
Kuivaharjaus vilkastuttaa mikroverenkiertoa, lymfanesteiden virtausta, kollageenin muodostumista ja poistaa kuollutta ihosolukkoa. Se tekee vartalon ihosta silkkisen sileän ja kuulaan. Kuivaharjauksella on niin kokonaisvaltaisia hyötyjä iholle ja koko kehon hyvinvoinnille, että se kannattaa pitää ympärivuotisena vartalonhoitorituaalina. Harjausta kannattaa kuitenkin tehdä vielä tehostetummin kesällä ja aina ennen itseruskettavan aineen levittämistä, sillä sekä rusketuksesta että itseruskettavasta väristä tulee heleämpi, kun ihon pinnalla ei ole kuollutta ja hilseilevää ihosolukkoa. Kuivaharjaus estää ihokarvoja kasvamasta sisäänpäin ja suosittelen sitä erityisesti myös ennen ja jälkeen laserilla tehtävää karvanpoistoa, sillä se nopeuttaa laserilla tuhottujen karvojen putoamista karvatupesta, mitkä voivat joskus jäädä hoidon jälkeen hyvinkin tiukkaan.
Kuivaharjaus stimuloi tehokkaasti iholla olevia hermopäätteitä, jonka ansiosta se tasapainottaa hermostoa. Vaikutus on parhaimmillaan samankaltainen kuin kylmäaltistuksessa: yhtä aikaa virkistynyt ja karaistunut, mutta rentoutunut. Harjauksen voi tehdä halutessaan päivittäin ja paras aika sille on heti aamusta. Näin teet kuivaharjauksen:
– Käytä kuivaharjaukseen vartaloharjaa
– Sopiva kesto on noin 5-10 minuuttia
– Tee harjalla ylöspäin suuntautuvia, pyöriviä liikkeitä alhaalta ylöspäin aloittaen jalkapohjista
– Siirry sitten jalkateriin, sääriin, pohkeisiin, reisiin sekä käsiin ja käsivarsiin
– Harjaa selkä, pakarat ja lopuksi vatsa sekä rintakehä
– Tehosta harjausta ongelma-alueilla, kuten selluliittikohdissa tai lihasjumeissa
– Älä tee harjausta kohdille, joissa on ihottumaa, näppylöitä, isoja luomia tai iho on rikki
– Jos ehdit, käyt harjauksen jälkeen suihkussa, jotta kuolleet ihosolut huuhtouvat pois
– Ota ensin lämmin suihku ja sitten lyhyt kylmä suihku, joka karaisee kehon ja supistaa ihohuokosia
Täydellinen vartaloharja on oleellinen väline kuivaharjauksessa. Jos tekee harjausta säännöllisesti, huomaa, että oikean kokoisella ja muotoisella harjalla on todellakin väliä. Per Purrin harjaa voittanutta ei ole: harja on pyöreä, harjakset ovat agave-kasvista valmistetut, sopivan mittaiset, napakat ja karheat ja sokerina pohjalla, käsi sujautetaan leveän kuminauhan läpi, jonka ansiosta harja pysyy todella hyvin kädessä antaen otteen säilyä rentona. Per Purrin harja maksaa vain 24,90 €, se on siis erittäin kohtuuhintainen, mutta laadukas, ja jokaisen vartalostaan huolta pitävän ehdoton must have tuote.
Kuorinta
Vartalokuorinnan vaikutukset ovat samankaltaiset kuin kuivaharjauksella. Kuivaharjaus on kuitenkin tehokkaampi verenkierron vilkastuttaja ja kuona-aineiden poistaja. Lisäksi se buustaa tehokkaammin kollageenin tuotantoa ja karaisee koko kehoa. Vartalokuorintaan yhdistyy puolestaan ihonhoidolliset vaikutukset erilaisten kasviöljyjen ansiosta ja kuorintojen sisältämillä mekaanisesti kuorivilla suola- tai sokerikiteillä on myös hoitavia vaikutuksia: suolakiteet puhdistavat ihoa ja rauhoittavat tulehduksia, sokeri puolestaan kosteuttaa.
Olen vartalokuorinnoissa suolakuorintojen ystävä ja rakastan sellaisia kuorintoja, joissa suolan joukkoon on sekoitettu kylmäpuristettuja kasviöljyjä, sillä ne jättävät ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi, eikä kuorittuja alueita ole välttämättä tarpeen enää kosteuttaa erikseen. Eteeriset öljyt ovat puolestaan puoli nautintoa vartalokuorinnassa ja kylmäpuristetut kasviöljyt toimivat niiden kuljettimina syvälle ihoon.
Per Purrin Salts Selection Exfoliant on mieltä virkistävä ja todella tehokas vartalokuorinta. Se sisältää kolmea eri suolaa: kuolleen meren suolaa, himalajan kristallisuolaa sekä epsom-suolaa eli magnesiumsulfaattia. Suolat vilkastuttavat kuona-aineiden poistumista kehosta, rauhoittavat ihoa ja auttavat väsyneitä lihaksia palautumaan. Kylmäpuristetut manteli- ja macadamiaöljyt ravitsevat ja pehmittävät ihoa ja huumaavan raikas tuoksu on peräisin litsean eteerisestä öljystä, joka virkistää mieltä, tasapainottaa stressiä ja buustaa keskittymiskykyä. Minulle litsean tuoksu on aina resonoinut täydellisesti ja se tuntuu vaikuttavan monella eri tasolla.
Vartalokuorinta maksaa 24,90 € ja vaikka se onkin kohtuuhintainen, kuorintaa ei kannata tehdä päivittäin, koska siten se tulee kyllä kalliiksi! Kuivaharjausta voi tehdä niin usein kuin haluaa, mutta kuorinnan voi pitää kerran viikkoon tehtävänä tehohoitona.
Kosteuttaminen ja hierominen
Viimeisenä vartalonhoitorituaalissa kosteutetaan iho kevyellä kosteusvoiteella ja vartaloöljyllä. Samalla keholle annetaan kevyt hieronta, joka kuljettaa vaikuttavia aineita syvemmälle ihoon, rentouttaa, avaa jännityksiä sekä tehostaa edelleen verenkiertoa ja lymfanesteiden virtausta. Hieronnan voi tehdä gua sha lastalla tai käsin.
Vartaloöljyksi kannattaa valita öljy, joka on valmistettu pelkistä luomuviljellyistä kylmäpuristetuista kasviöljyistä ja eteerisistä öljyistä. Kasviöljyjen rasvahapot ravitsevat ihoa ja pitävät sen sileänä. Lisäksi ne kuljettavat eteerisiä öljyjä pintaa syvemmälle, jolloin eteeristen öljyjen terapeuttiset ja hoitavat vaikutukset tehostuvat.
Vartaloöljy kannattaa valita ensisijaisesti oman kehon ja olotilan tarpeiden mukaan, tällöin aromaterapeuttiset vaikutukset pääsevät oikeuksiinsa. Onkin hyvä idea pitää kaapissa varalta 2-3 erilaista vartaloöljyä, sillä kehon tarpeet vaihtelevat päivien mukaan.
Kosteuta iho aina ensin ohuella vartalovoiteella. Ihanteellinen olisi voide, joka ei sisällä hajusteita eikä eteerisiä öljyjä, koska tällöin saat parhaan hyödyn irti vartaloöljystä. Esimerkiksi John Masters Organicsilla on hajusteeton vartalovoide, jonka koostumus on yksi ikisuosikeistani, sillä se on riittävän ohut ja kosteuttava.
Levitä sitten iholle vartaloöljyä. Annostelussa kannattaa olla maltillinen, sillä tarkoitus ei ole öljytä ihoa rasvaiseksi. Suuntaa antavaksi ohjenuoraksi voisin sanoa, että Per Purrin öljyistä 1 pumpun painallus riittää säärille, 2-3 painallusta reisille, 1 painallusta käsivarsille sekä 1-2 painallusta dekolteelle, vatsalle ja alaselkään. Yksi painallus on noin teelusikallinen. Jos tunnet tarvitsevasi öljyä enemmän, voit toki annostella sitä reilumminkin.
– Hiero vartaloöljy pyörivin ulospäin suuntautuvin liikkein ihoon, kunnes se on imeytynyt, sopiva kesto on 3-5 minuuttia
– Aloita jalkateristä
– Etene sääriä pitkin ylöspäin ja hiero myös pohkeet
– Siirry sitten polviin, reisiin ja pakaroihin sekä alaselkään
– Hiero vatsa navan ympäri myötäpäivään
– Hiero lopuksi käsivarret ja dekoltee
Per Purrin valikoimassa on viisi erilaista vartaloöljyä, jotka eivät sisällä kylmäpuristettujen kasviöljyjen ja eteeristen öljyjen lisäksi mitään muuta. Pakkauksessa on erittäin laadukas pumppu, joka ei vuoda ja annostelee tarvittaessa öljyä vaikka yksittäisinä tippoina. En ole varmasti ikinä törmännyt näin laadukkaaseen pumppuun – pieni, mutta oleellinen yksityiskohta. 100 ml kokoinen öljy maksaa 29,90 €, joka on näin laadukkaista öljyistä erittäin kohtuuhintainen.
Valitse vartaloöljy näin:
Turvotus
Detox Oil on aineenvaihduntaa vilkastuttava ja kuona-aineiden puhdistumista tehostava öljy, joka saa nesteet liikkeelle. Sitruunaruohon eteerinen öljy aktivoi verenkiertoa ja vähentää lihassärkyjä. Fenkoli sekä sypressi vilkastuttavat aineenvaihduntaa ja poistavat turvotusta. Pohjaöljyinä toimivat erittäin ravitsevat manteli-, passionhedelmänsiemen- ja viinirypäleensiemenöljyt.
Raskausarvet, arvet ja muhkurainen iho
Skinny Oil kirkastaa ihoa, poistaa kuona-aineita ja vilkastuttaa nestekiertoa. Lisäksi se aktvoi mikroverenkiertoa siloittaen arpia. Katajanmarjan eteerinen öljy puhdistaa kehosta toksiineja, greippi vilkastuttaa mikroverenkiertoa ja kiinteyttää ihoa. Frankinsensi siloittaa ja kiinteyttää veltostunutta ihoa ja arpia. Pohjaöljynä toimiva manteli häivyttää venymisjälkiä.
Aurinkovauriot, ikääntynyt ja veltostunut iho
Antiox Oil korjaa aurinkovaurioita ja sitä voikin käyttää auringonoton jälkeen. Öljy korjaa ulkoisten haittatekijöiden aiheuttamia ihovaurioita ja tekee ihosta kiinteän ja joustavan. Lisäksi se tasoittaa ihon väriä ja häivyttää pigmenttiläiskiä. Acaiöljy sisältää runsaasti antioksidantteja ja rasvahappoja, jotka ravitsevat, syväkosteuttavat ja kiinteyttävät ihoa. Katajanmarja poistaa turvotusta ja kuona-aineita. Muskatellasalvian eteerinen öljy vilkastuttaa verenkiertoa, kirkastaa ihoa ja lievittää kolotuksia. Se voi helpottaa myös kuukautiskipuja ja vaihdevuosien mukana tuomia kuumia aaltoja.
Kolotukset ja rasitukset
Sporty Oil sopii käytettäväksi urheilun tai fyysisen rasituksen jälkeen. Se lievittää lihas- ja nivelkipuja ja auttaa lihaksia palautumaan treenien jälkeen. Inkiväärin ja mausteneilikan eteeriset öljyt vähentävät kipuja ja kolotuksia, rentouttavat lihaksia sekä vilkastuttavat verenkiertoa. Muskotti rentouttaa niin hermostoa kuin lihasjännityksiäkin. Sporty Oil toimii myös luonnollisena hyttyskarkoitteena!
Stressi, levottomuus ja unettomuus
Relax Oil rentouttaa hermostoa ja rauhoittaa ylikierroksilla käyvää mieltä. Se sopii parhaiten käytettäväksi iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Kamomillan, laventelin ja geraniumin eteeriset öljyt lievittävät stressiä rentouttavat. Relax Oilia voi käyttää myös raskauden aikana esimerkiksi alaselän kolotuksiin.
Vaikka vartalonhoitorituaalissa on monta vaihetta, jokainen vaihe on nopea tehdä. Jos ei käy aamuisin suihkussa (itse käyn yleensä vain viikonloppuaamuisin suihkussa, mutta arkena puolestaan iltaisin), rituaalit tietenkin nopeutuvat. Jos on tottunut ponkaisemaan suoraan sängystä ylös, huitaisemaan kahvit kurkusta alas ja lähtemään sitten töihin, joutuu toki aikatauluttamaan arjen rytmit hieman uusiksi. Kokonaisvaltaisesti hyvinvointia parantava ja terveyttä tukeva itsehoito ei tarvitse olla vaikeaa ja aikaavievää, mutta kyllä sen eteen täytyy tietenkin jotain tehdä!
Haastan teidät kokeilemaan kahden viikon ajaksi vähintään kahta näistä vartalonhoitorituaaleista! Kuka on mukana? Raportoikaa kokemuksista kommentteihin.
Kuvat Katja Kokko