Beauty

Miksi lasi-iho ja K-beauty eivät ole vain trendi?

Beauty | 20.10.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Natural Goods Company

Kysyin teiltä, miten Whamisa on vaikuttanut ihoonne, te vastasitte.

Kiitos K-beauty-trendin ja Whamisan, ihonhoidossa on vihdoin tapahtunut läpimurto, jollaista olen odottanut: että ihmiset ymmärtäisivät ulkoisten ihonhoitorutiinien tehokkuuden silloin, kun tekniikat ovat hallussa ja tuotteet aidosti toimivia.

Whamisan tehokkuus on valloittanut suomalaisten ihot ja moni on saanut kokea ensimmäistä kertaa elämässään, että ihonhoidosta ja tuotteista voi olla oikeasti hyötyä. K-beauty on mielestäni ollut erittäin tervetullut ilmiö, enkä pidä sitä lainkaan ohimenevänä trendinä – meillähän on ollut todella paljon opittavaa korealaisten nerokkaista ihonhoitometodeista, myös minulla, joka olen vuosikausia puhunut vesikosteuden tärkeydestä. K-beautyn ansiosta opin kuitenkin lisää tekniikoita ja kikkakolmosia, joilla tuotteista saa entistä paremmat tehot irti. Siispä pidän jatkossakin katseeni Koreassa ja seuraan, mitä siellä tapahtuu, vaikka tällä hetkellä tuntuukin, ettei omasta paletistani puutu enää mitään.

K-beautyn metodeja hyödyntääkseen ei suinkaan tarvitse käyttää korealaista kosmetiikkaa. Mutta ei siitäkään pääse yli eikä ympäri, että korealaiset ovat raaka-ainetietäjiä ja suurin osa länsimaisista merkeistä kopioi ideansa K-beauty brändeiltä joko tietoisesti ja tiedostamatta. Siinä ei ole toki mitään väärää, näinhän se tieto ja trendit ovat kautta aikojen levinneet ja kiitos internetin, nykypäivänä tahti on vain nopeampaa, mutta korealaisten aitoa edelläkävijyyttä ei voi kopioida.

Kosmetiikkamaailma kaipaa koko ajan uusia trendejä ja uusia tuulia on selkeästi ilmassa tälläkin hetkellä, mutta minä väitän, että lasi-iho ja korealaisten metodit eivät ole ohimenevä trendi. Ne ovat tietoa ihonhoidosta, joka on tullut jäädäkseen. Lasi-iholla en suinkaan tarkoita, että vain virheetön ja kuulas iho on kaunis ja täydellinen. Lasi-iho merkitsee itselleni erityisesti nimitystä iholle, jonka kosteustasapaino on kunnossa ja pelkästään se on monelle mullistavaa.

Saan jatkuvasti palautetta siitä, kuinka 7 skin method ja Whamisa ovat tehneet täyskäännöksen ihon kunnossa. Siksi päätin jakaa tässä jutussa teidän kokemuksianne Whamisan tuotteista. Kysyin kokemuksianne Instassa ja viestiboksiini tuli kymmeniä vastauksia. Tässä muutamia poimintoja niistä, mutta olet enemmän kuin tervetullut jakamaan omat kokemuksesi kommenttiboksiin.

Milla, pintakuiva iho, laiska ihonhoitaja:

”Ihoni on ollut ärsyttävän pintakuiva liki kymmenen vuotta ja olen lätrännyt siihen sinnikkäästi kaiken mahdollisen ilman apua. Kun kuin 7 skin methodista, ajattelin ettei se ole minua varten, sillä elämäntyyliini ei istu hinkata naamaani tuntikausia joka päivä. Lopulta kuitenkin kokeilin Whamisan tuotteita, kun luin muiden kokemuksia niistä nimenomaan pintakuivuuden hoidossa. Aluksi painelin kasvovettä useita kerroksia iholle ja sitten laitoin voiteen ja öljyn. Ja sehän toimi! Iho on ennen kaikkea ihanan tuntuinen, mikä on minulle tärkeintä.

Tärkein kokemus on kuitenkin se, ettei ihon kunnon parannuttua 7 skin methodia tarvitse enää noudattaa orjallisesti, vaan olen voinut palata huolettomaan tyyliini ja silti iho on tosi hyvä! Laitoin tänäkin aamuna vain yhden kerroksen kasvovettä, Water Creamin ja öljyn – ja iho on superhyvä!”

Suvi, rutikuiva iho ja pigmenttiläiskät:

”Lähtötilanne 39-vuotias kuiva iho. Käytössä oli vaihtelevasti Madaran ja Mossan puhdistustuotteita ja kosteusvoiteita sekä Madaran kasvoöljy. Tämä kombo ei auttanut kuivuuteen, vaan kasvojen iho oli poskista ja kaulalta karhea ja kutiseva. Aamuisin kasvoilla säilyi mahallaan nukkumisesta syntyneet syvät uurteet nenän molemmin puolin sekä tyynyn ja lakanoiden jättämät jäljet pitkälle päivään. Alkukeväällä 2019 otin käyttöön blogisi inspiroimana Whamisan puhdistusöljyn ja -vaahdon, Deep Rich Tonerin ja Water Creamin. Näiden rinnalla jatkoin Madaran kasvoöljyn käyttöä. Kasvojen karheat kohdat hävisivät muutamassa viikossa ja ovat pysyneet poissa. Nukkumisesta ei jää enää uurteita kasvoihin. Tässä apuna on ollut varmasti myös kasvohieronta, jonka teen lyhyesti aamuin illoin. Lasi-ihoa ei ole, mutta ihon väri on tasaisempi ja tuntuu, että näytän nykyään pirteältä ilman meikkiäkin. Kesäiset pigmenttiläiskätkin tulivat kasvoille vaaleampina tänä vuonna! Kiitos sinulle vinkeistä!”

Outi, hauras, kuiva ja ikääntyvä iho:

”Olen käyttänyt Whamisaa ainoana kasvojen ihonhoitobrändinä nyt lähes vuoden lukuunottamatta talvikautta, jolloin lisäsin repertuaariin Balmyou kahviöljytipat. Ihoni on ollut aina pintakuiva ja kosmetologin mukaan hauras. Viime käynnillä siitä puheesta ei ollut tietoakaan, vaan hän ihasteli ihoni hyvää kuntoa. Täytän näillä näppäimillä 50 ja Whamisa on parasta, mitä iholleni on tapahtunut about ikinä. Mielenkiintoista on erityisesti se, että hurahdin kokeilemaan mikroneulausta. Hyviä kokemuksia myös siitä. Mutta: kun teen koko Whamisan 10 kohdan ihonhoito-ohjelman ja varsinkin huolellisen kosteutuksen Whamisan Deep Rich Toner hoitonesteellä, tulos on – parempi! Iho on kirjaimellisesti mehevä.”

Julia, sisäilmaongelmille altistunut ja ärtynyt iho:

”Työskentelen opettajana suomalaisessa peruskoulussa, jossa kärsitään varsin paljon sisäilman aiheuttamista ongelmista. Viimeisen vuoden aikana ongelmia (ja ongelmiin selkeästi vaikuttaneita tapahtumia, kuten sadeveden sisään valumista) on ilmennyt useita kertoja.

Oireiden kirjo on ollut varsin laaja aivosumusta mitattavissa oleviin keuhko- ja hengitystie-elinoireisiin. Perusflunssat yms. sairastamiset ovat kasvaneet infernaalisesti niin oppilaiden kuin henkilökunnan joukossa. Olen itse välttynyt (kuten myös puolisoni, joka työskentelee samassa rakennuksessa) flunssalta ja muilta hengitystieinfektioilta uskoakseni noudattamamme ketogeenisen ruokavalion vuoksi, vaikka opetusryhmissämme on riehunut varsinaisia infektioepidemioita.

Yleisen vastustuskyvyn sijaan ihoni ei ole selvinnyt sisäilmanongelmista yhtä hyvin. Olen kärsinyt kuivan, toisinaan epäpuhtauksiin taipuvaisen ihoni osalta viime lukuvuoden ajan monenlaisista ongelmista: ihon punaiseksi lehahtelu tietyissä tiloissa, satunnaista useammat näpyt ja epäpuhtaudet, selvä kireyden ja kuivuuden tunne tiettyihin tiloihin kuljettaessa jne. Loppujen lopuksi viime keväänä maalis-huhtikuussa (noudatettuni ketodieettiä jo puolisen vuotta) ihoni oli pysyvästi ärtynyt, laikukas ja pinnaltaan epätasainen. Keton ansiosta en kärsinyt muista, kuin iho-oireista, mutta ne olivatkin kovin tuskallisia.

Ihoni aiheutti minulle varsin epämukavia tuntemuksia lehahdellessaan milloin missäkin koulumme tilassa kirkkaanpunaiseksi ja/tai pinnaltaan röpelöiseksi.

Loppukeväästä ostin kokeilumielessä Whamisan tuotteista puhdistusöljyn, puhdistusveden, hoitonesteen ja kasvovoiteen. Vaikutus oli välitön! Jo ensimmäisellä kerralla tunsin ihoni rauhoittuvan ja vastaanottavan hoitotuotteet aivan eri lailla kuin aiemmin. Sittemmin olen lisännyt rutiiniin myös ihoöljyn, vaihtelen myös tarpeen mukaan hoitonestettä.

Voin koko kesän ihon osalta erinomaisen hyvin. Ensimmäistä kertaa yli 30-vuotisen elämäni aikana ihoni ei vaivannut minua lainkaan, vaan se oli aiempaa pehmeämpi, kimmoisampi ja aurinkoa kestävämpi (ei ärtynyt suorassa auringonvalossa olosta ja päivettyi hieman) ja selvästi näpyttömämpi. Syksyllä kouluun palattuani iho ei ole oireillut aiempaan tapaan. Ihon sävy on opetustilasta riippumatta tasainen ja lehahtelu on kadonnut. Ainoa muuttunut asia on siirtyminen Whamisan käyttäjäksi. Hoitorutiinikaan ei ole turhan ortodoksinen, vaan useamman kerran olen oikonut mutkia ja laajentanut linjoja. Tulokset ovat silti pysyneet yhtä lailla hyvinä ja voin vannoa, että ilman Whamisan tuotteita tilanne ei olisi tämä. Sisäilmaongelma näet ei ole poistunut mihinkään.

Puolisoni on rinnallani hullaantunut Whamisan tuotteisiin, vaikkei ole kuunaan käyttänyt osapuilleen saippuaa kummempaa tuotetta ihonhoidossa. Nykyään puteleillani on siis kaksi tyytyväistä käyttäjää, ja lähipiirissä kokemusteni innoittamana monta muuta tehon todennutta ja koukuttunutta henkilöä!”

Jenni, pintakuiva rasvoittuva iho ja hormonaalisia näppyjä:

”Halusin kertoa Whamisan tuotteiden toiminnasta minulla. Hormonaalinen sekaiho: rasvoittuu paikoin ja on taas pintakuiva sekä herkkä reagoimaan. Whamisan Refresh Toner kerrostaen on ollut lottovoitto heti ensi pisarasta asti. Silloin oli alkutalvi lokakuu 2017, samalla ostin myös lotion-voiteen yökäyttöön sekä Sebum Treatmentin päiväkäyttöön. Vaikken heti alussa osannut kerrostaa oikein, hoitoneste antoi ihoni niin suuresti kaipaamaa vesikosteutta. Olin äimistynyt miten kovat pakkaset ja Rovaniemellä vierailu ei aiheuttanut kovaa kuivumista lainkaan. Koko talven ihoni oli ehjä ja rauhallinen. Kesällä lotionille ei enää ollut tarvetta, mutta Refresh Toner ja Sebum Treatment on olleet sieltä asti koko ajan käytössä. Sitten tuli Water Cream ja olin taas rakastunut. Aivan mahtava kosteuttaja, ei tuki huokosia eikä ole liian raskas. Myöhemmin uskalsin kokeilla myös Whamisan kasvoöljyä, sillä vakuutuin, että myös epäpuhtauksiin sekä paikoin rasvoittuvallekin iholle voi ja on hyvä käyttää öljyä.

En olisi uskonut, että voisin pitää kasvoöljyn käytöstä ja että se todellakin toimii myös minulla. Nyt myös se kuuluu normaaliin kasvojen hoitooni enkä halua olla enää ilman. Patykan puhdistusöljy ja -vaahto ovat olleet monta vuotta puhdistustuotteeni, mutta koska myös rakas tyttäreni kaipasi kasvojen puhdistukseen öljyä, hankin Whamisan puhdistusöljyn. Ja olinhan sekä kuullut että lukenut sen toimivan erinomaisesti. No nyt on pumppupullo meidän molempien käytössä ja pidämme siitä todella paljon.

Olen ollut niin tyytyväinen Whamisan tuotteisiin, etten enää mielelläni niitä vaihda. Vaikka jotain täsmätuotteita löytyy myös muilta valmistajilta, peruspaketti tulee Whamisalta.”

Lisäksi haluan jakaa erään palautteen, jonka sain Kuulaan kaunis -kirjastani henkilöltä, joka ei ollut ilmeisesti koskaan aiemmin kuullutkaan minusta ja blogistani:

”Haluan sydämeni pohjasta kiittää sun kirjasta Kuulaan kaunis. Olen monta vuotta kärsinyt mun epätasaisesta otsan ihosta ja ylipäätään koko kasvoilla suurista huokosista. Otin pisimmilleen vietynä restylania ja botoxia, kun yritin ratkaista ongelmaa. Kun aloin noudattamaan kirjasi ohjeita, sain mun ihosta ja erityisesti paksuuntuneesta otsasta käsittämättömän hyvän. Ongelmat eivät olleet ilmelihaksissa vaan ihon kuivuudessa. En ole vielä edes noudattanut kaikkia kohtia, mutta jo pari viikkoa systemaattisesti noin neljällä eri kohdalla yhdestätoista muutti mun ulkonäköäni suuresti. Kiitos. Onneksi kirjoitit tämän kirjan ja onneksi satuin ottamaan sen käteen kirjakaupassa. Olen suositellut kirjaasi kaikille.”

Millaisia kokemuksia sinulla on Whamisasta tai korealaisesta ihonhoidosta?

Kuvat Mikko Rasila, paitsi viimeinen kuva Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , ,